24.04.2009 - 09:49
Treenasimme seuraamista toissailtana Märskyn kentällä. Olenkin etsinyt hyvin valaistua "iltakenttää" ja nyt sellainen löytyi :)
Olen ajatellut treenata seuraamista tulevaisuudessa ihan omana treenikertanaan. Haen nyt enimmäkseen kestävyyttä seuraamiseen. Pitkiä pätkiä nyt vain raa`asti. Käännökset erikseen.
Tämä onnistui jo kohtalaisesti. Taitaa ihan oikeasti olla niin, ettei Taiga ymmärrä pitkän seuraamisen ideaa. Sitä ei olla harjoiteltu tarpeeksi. Se ei osaa sitä. Hmmm.....
Lopuksi tehtiin vielä yksi suora luoksetulo. Olen tehnyt nyt suoria, kun on ennakoinut pysähdyksiä. Pysähdykset erikseen puunkierroilla.
Kaukoissa maa-seiso takkuaa.
12.04.2009 - 21:00
Aikaa on kulunut, emmekä ole juuri viime aikoina treenanneet. Viime syksynä kävimme kahdesti voittajaluokassa, ja parhaimmillamme sijoituimme toisiksi kakksotuloksella. Talvella emme ole treenanneet systemaattisesti ollenkaan, vähän kaukoja leikkien ja metallia ruokakupilla. Työt ja koulu vie paljon aikaa, joten kun motivaatio on ollut hukassa, en ole lähtenyt väkisin vääntämään. Halllitreenitkin on pidetty talven aikana meille mahdottomaan aikaa, en ole sen enempää töiden kuin opiskelujenkaan puolesta päässyt niihin koko talvena.
Nyt kuitenkin tavoitteita ollaan taas alettu hieman asettaa :) Tarkoitus olisi tänä vuonna korkata EVL.. Töitä pitää tehdä, mutta ei se mahdotonta ole. Tauko on tuntuntu tehneen Taigalle hyvää.
Ruutua teimme piiiitkästä aikaa pallo ruudun takana. Hyvin muisti. Myös ilman palloa sujuu, korvat löytyy pysähtyy hyvin, menee maahan hyvin ja tulee seuraamaan hyvin :))
Kaukoissa edisti aluksi, mutta nyt on taas alkanut oikea tatsi löytymään :) Hyppunouto sujui. Metsku sujuu. Seuraaminen entisensälainen. Olkoon. Olen päättänyt etten streessaa seuraamisesta. Tunnaria ollaan kokeiltu luonnonkepeillä. Kyllä se sen oikean on sieltä kaivanut. Luoksetulo vaatii treeniä, mutta liikkeen perusidea on pysynyt kupolissa.
Touko- kesäkuuksi olen suunnitellut paria koetta. Siihen mennessa uskon, että liikkeet saadaan kisakuntoon.
19.08.2008 - 09:50
Eilen illalla tehtiin katulamppujen (hunossa) valossa vähän ruutuun ohjausta loyhyeltä matkalta, ihan himppasen seuraamista sekä pari kaken maahan-seiso kisamatakalla. Ruutu meni yllärin hyvin. Vähän hakeutui oikealle tolpalle, koska varmaan näki sen parhaiten. Ei se mitään: ohjasin sen siitä ruutuun :) Hienosti meni :)
Nyt on vahvistettava seisomaan nousua pitkältä matkalta, tämä ei sujunut kovin hyvin. Toisaalta itse liike oli puhdas, eli ei tullut eteenpäin . Huh!
Ai niin ja metsku heinikosta. N o problems :)))
Aamulla ihan kurko tunnarit! Ei räjäyttänyt kapuloita, teki rauhallista ja _varmaa_ työtä. Ei arponut. Excellent!
15.08.2008 - 13:44
Tunnaria ollaan tehty vaihtelevalla menestyksellä. Oikea on kyllä aina noussut, mutta sitä on edellyttänyt, jos ei väärän nostelu, niin vähintään kapuloille törmäily vähän turhan vauhdikkaasti. Toissapäivänä nosteli mitä sattui. Eilen teki ekalla hyvin. Toistolla ( joita ) ei välttis tarvitsisi ottaa ollenkaan, onnsitui tökkäämään oikean kauemmaksi kasasta, mikä aiheutti hämmennystä. Olen kuitenkin luottavainen tämän liikkeen suhteen.Hosuminen vähenee treenillä.
Ruutu on aiheuttanut ajoittain harmaita hapsia, ajoittain pelastanut koko treenin ;) Munkassa M-L:n tekemä ruutu ja Taiga pihalla kuin lumiukko ja lnitulauta yhteensä ;) Ongelmana oli vielä kentänlaidalla olut reppu, jossa just laitoin kissanruokapalkan valmiiksi treenin loppua varten. Nenä veti enempi sinne. Lopulta se ruutukin löytyi. Eilen omissa treeneissä ruutu _aivan loistava_. Olen nyt ottanut heti alkuun tyhjiä ruutuja: normaalisitihan siellä om se boltsi odottamassa ( treenattu ruutuun hakeutumista. Pysähtymistä sitten toistoilla ). T on jo tottunut siihen, että tennari odottaa ja on vähän korvat sulki ruudussa. Kun kuuntelee, pysähtyy loistavasti. Välillä ennakoi maahanmenoa --> vahvistetaan seisomista. Hyvin myös ohjautuu riidun sisällä, vaikka en ole tätä juuri treenannut! Hieno homma! Onhan toki minun asiani pysäyttää koira oiekaan paikkaan. Olen palkannut myös maassa pysymisestä ja seuraamiseen tulosta. Ongelmana on nyt se, että 98% ruuduista, olen rakentanut itse. Koira jopa usein näkee rakentamisen --> vieraan tekemissä ruuduissa, se ei A) teidä valmiiksi missä ruudukko B) siellä ei ole mun hajua valmiina.
Maahanmeno l.-tulossa junnaa nyt vähän. Voisi mennä nopeamminkin maahan.L-tulossa vauhti ei ole hiipunut, laukalla tulee. Hmm..
Kaukot: tehty montussa, puunrunkojen takana ja tasasella. Aika hyvä. Tämä tosin voi vaihdella yhdessä yössä surkeasta loistavaan ;)
Hyppynouto + metsku: etenkin emtsku on ilonaihe! Tuo kaikilla alustoilla, sisällä ja ulkona ja varsin ripeästi. Excellent! Hyppynouoto hyvä.
Liikkeestäistuminen, ei huomautettavaa
Seyraamisessa uusi innovaatio: käännökset! Eli käännytään sillä jalalla, jonka suuntaan ollaan menossa! Ihan käänteentekevä, etenkin vasuriin käännökset ovat aika huippuja. Täyskäännös tehdään "tasajalkaa" ;) Suurkiitos vinkistä M L-R:lle!!
12.08.2008 - 10:59
Hahaa, at last! Testattiin illan hämyssä meidän hianot tunnistusnoutokapulat! Otettiin myös kaukoja montussa ja yksi l-tulon maahanmeno, ryökäle kuin taituroi palkkapurin auki ja lotaisi huiviinsa kaikki jäljellä olevat lihapullan palat :D Onneksi tämä tehtiin viimeiseksi :)
Tunnareilla startattiin. Kahdeksan vierasta ja yksi oma. Kapulat olivat rivissä. Meni hyvin kapuloille, haisteli, mutta toi väärän. Oli ikäänkuin kokeilu, että näinkö tämä meni. En sanonut mitään, T sylkäisi väärän pois ja läksi uudelleen hommiin. Nyt toi oikean! Ja näkyi kyllä naamasta, että tiesi itsekin että nyt meni oikein :) Toistolla ( uudella omalla) toi heti oikean. Taigallahan on jännä tapa haistella _kaikki_ kapulat, vaikka oikea tulisi heti vastaankin. Sitten se lopuksi nappaa sen oikean :) Näin kävi nytkin. T tökkii kyllä vähän muitakin, mutta ei yritä ottaa suuhun. Pisteitähän tästä menee, mutta uskon tönimisen jäävän pois itsestään harjoittelulla. Nyt ei puututa siihen.
Kaukot kuopassa. Meni hyvin. Kerran maa-seiso meni istumiseksi, mutta pitääkin kiinni enemmän huomiota oman käskyn selkeyteen: äänensävyyn(!) ja käsimerkkiin,
L-tulon maahanmeno. ok. Voisi olla vielä nopeampikin.
11.08.2008 - 13:44
Yes! Kisat lähestyy (jaiks) ja treenitkin ovat lisääntyneet. Olen treenannut vain osioita, jotka treeniä vaativat. Seuraamisen olen pätkinyt niin osiin kuin mahdollista: askeleet, käännökset, suorat, tempot, kaikki erikseen. Pysähtymistä ja perusasentoa unohtamatta.
L-tulossa maahanmeno on parantunut! Tätä treenataan monipuolisesti: juoksusta (seuraamisesta) maahanmenona ( tämä kelpaisi vaikka pk-tottikseen ), tolpan kierroilla, takapalkoilla jne. Hyvä!
Kaukoja: on alkanut tulla taas eteenpäin. Nyt kaukoja metässä , kaatuneiden puiden takana. En diggaile esteiden rakenteluista koiran eteen, mutta nyt tekniikkaa hiotaan näin. Seiso-istu -käsky on muutettu. Se on nyt pelkkä "back". Tätä treenataan leikin avulla, kuten kaukoja muutenkin :)
Noudot: hyppynoutoon löysin puunrungosta esteen :D Ei valittamista tässä! Palautusta voisi syynätä sen verran, että toisi kapulan tiiviimmin eteen. Metalli: läpimurto! Menee, ottaa ja tuo. Ei pelleile! Uusi metskukin on korkattu: se on vähän isompi ja ennenkaikkea putki on ohuempi --> helpompi tarttua. Tämä on upea!
Ruutu: oikein hyvä! Tarkkana oman pysäyttämisen kanssa! Pitää vielä käydä läpi kaikki osa-alueet, etenkin pysyminen ruudussa.
Istuminen: ei huomautettavaa
Tunnarit: kokeillaan tänään ;)
10.07.2008 - 10:29
...siis omasta niskasta. Ilmoittautuminen syyskuun kokeeseen on lähtenyt.. Sen lisäksi elokuun lopulla on Piirimestikset, johon MKK piffaa osallistumisen.. Ja mitä tekevät Oona ja Taiga? Samoilevat metsässä, käyvät juoksulenkeillä, uimassa ja treenaavat iloisesti kerran viikossa.. Ei hemmetti. Tunnarikapuloita ei omisteta edelleenkään.
No: treenit, silloin kun ollaan treenatt, ovat menneet hyvin. Käyn läpi kaikki liikkeet
Paikallamakuu
Sujunut hyvin! Ollaan treenattu porukassa, ei ongelmia.
Seuraaminen
Vähäinen treenaaminen sopii tähän liikkeeseen. koira on ollut intoa täynnä kuin ilmapallo. Näkyy tosin ääntelynä liikkeessä.. Olen kyllä mielestäni saanut vinkumista karsittuakin. M-L:n kanssa tehty seuraamiskaavioita, pitkiä sellaisia, ja ne ovatkin olleet oivallisia harjoituksia :) Pysähdyksiin on täytynyt panostaa, nyt ne sujuvat ok. Käännökset ps. hyviä, samoin tempon vaihtelut.
Liikkeestä istuminen
Ei liikaa tät'äkään treenattu, mutta mielestäni sujuu hyvin. Käskyn aikana tapahtuva oma liikkuminen suurennuslasin alle
L-tulo
Takapalkka tässä ja tulosta on tullutkin. Lisäksi erillisiä juoksusta maahanmenoja treenattu. Edistystä on tässä liikkeessä tapahtunut.
Ruutu
Tämä on kanssa mennyt eteenpäin! Koko liikekin ollaan tehty ( kerran ;) ) ja treenattu eri osa-alueita. Hyvin menee! T hahmottaa ruudun hyvin, tosin tässä pitäisi treenata vielä enemmän vieraan tekemällä ruudulla. Pysähtyy hyvin ja menee maahan. Tulee hyvin seuraamaan :)
Kaukot
Uusi käsimerkki maahanmenoon on tepsinyt! Nyt treenin alla seiso-istu, istumisessa tulee välillä eteenpäin. Takapalkka käytössä tässäkin.
Noudot
Hyppynoutoa otettu n. kerran viikossa. No problemos, olen vahvistanut paluuhyppyä. Metsku entisensälainen. Tunnari sujunut luonnonkepeillä :)
Että sinänsä näyttäisi sujuvan kohtalaisesti :) Tuo tuskin riittää ykköseen, mutta tulos on jo tuollaisella suorituksella mahdollinen. Nyt vaan treeni-intoa!
12.06.2008 - 11:44
Sateellakin pitää treenata! Taigaa ei rankkasade haitannut, minua ehkä enemmän ;) Tehtiin "basicit" eli ruutu, l-tulin maahanmeno, vähän seuraamista.
Seuraamisessa ja askelissa malttaa jo pitää suutaan kiinni, hyvä! Ruutu oli erinttäin hyvä! Tavallsiet oranssit, matalat kartiot tolppina. Bongasi ne hyvin. Toistoilla meinasi jopa hieman varastaa...
Tein myös ekaa kertaa ruuduun liikkeenä! Onnistui hienosti, vaikka koira ei aivan tasan keskellä ruutua ollutkaan. Meni nopeasti maahan, pysyi hyvin ja tuli vauhdilla seuraamaan! Loistavaa!!
Kaukot. No, ei se eteenpäin tule, mutta onnistuu seisomaannousussa pomppaaman niin, että liikkuu samalla oikealle..voi kuttu! Noh, katsotaan mitä keksitään. Tätä en voinut nyt alkaa korjaamaan, koska harjoiteltiin nimenomaan sitä, ettei koira _etene_. Eikä se edennyt.
Maahanmeno entisenlainen, nopeampikin voisi olla
11.06.2008 - 09:45
Kaukokuuri. Ollaan nyt tehty kaukoja mettässä, kentällä ja vähän missä milloinkin. Takapalkka on nyt ahkerassa käytössä. Sujuukin jo paremmin. Joskus yrittää velä tulla eteenpäin, mutta kun otetaan uudestaan, musitaa taas oikean tekniikan. Kisamatkaa en ole vielä ottanut. Myös taukoja pitää muistaa pitää käskyjen välissä, jottei koira ala tekemään liikkeitä omin lupinensa ;)
Maahanmenossa l-tulossa myös takapalkka käytössä, katsotaan miten lähtee sujumaan.
Tunnaria metässä luonnonkepeillä, toiminut hyvin!
05.06.2008 - 15:30
Hyvä treeni Munkassa! M-L:n kanssa tehtiins euraaminen kisamaisesti siten, että vuoronperään toinen toimi toisen liikkurina. Erittäin hyödyllinen ja tehokas harjoitus! M-L teetti pitkän seruaamiskaavion askeleineen, rytminvaihdoksineen. Olo oli kuin oikeassa kisassa! Ja kappas vain: puutteita löytyi: nyt kimitti jo liikkuessakin käännöksissä vasemmalle (!). Pysähtymiset hitaita. Käännökset mielestäni väljiä, mutta M-L: mielestä ok. Askelissa vinkui.. Ei tuosta kyllä kutosta enempää heruisi.. Nyt tehosyyniin nuo perusasennot! Hidas kävely ja juoksu ok, myös käännökset.
Ruutua hinkattiin kanssa. Tein kerhon jännillä, valkoisilla tötsillä. meni hyvin! Myös pysäytys oli ok! Sitten M-L:n keltaisella ruudulla, joka oli aika pieni. Ekalla kerralla juoksi ruudusta läpi, kun pysäytin liian myöhään. Sitten pysäyttelin just etureunaan.. No, koira ainakin pysähtyy :)
Kaukoissa maahanmenon tuli eteenpäin, vaikka oli takapalkka. Damn!
Metalli tökkii taas pahemmin kuin aikoihin. Hampaista voisi poistaa vähän hammaskiveä, jos se auttaa
04.06.2008 - 10:49
Tarttis tehrä jotain.. Treenaaminen junnaa paikoillaan, kehitystä ei tapahdu. Onngelmaliikkeet, joissa sama ongelma on esiintynyt jo pidempää, mutta joihin en ole radikaalisti puuttunut, koska olen vain ajatellut että treenaamalla liike korjaantuu..
- Kaukot:
Tekniikka sinänsä on hallussa, mutta heti kun aletaan lähestyä kymmentä metriä, alkaa tulla eteenpäin. Syynä lienee edestä palkkaus. Takapalkka käyttöön NYT.Plus vahvistetaan tekniikkaa lähietäisyydeltä. Kyllä se siitä :)
-L-tulon maahanmeno
Ei mene riittävän ripeästi maahan. Takapalkkaa jo kokeilin, tätä jatketaan nyt. Ei edestä palkkausta lainkaan.
- Metallinouto
Isolaippainen kapula pitäisi kaivaa jostain esiin..
-Tunnari
Ei sinänsä ongelma, tai mistä sen tietää, kun tätä tulee treenattua niin vähän.
Eilen treenatessa askelet menivät varmaan ekaa kertaa siten, ettei koira päästänyt ääntäkään! Hienoa! Ruutu meni kans upeasti, vaikka valkoiset ruututolpat ovat vaikeita. Palkkapalloa ei sitten löytänyt, huoh..
02.06.2008 - 09:16
Agissa tehtiin ohjaustreeni neljällä neliökuviossa olevalla aidalla. Variaatioita saa vaikka kuinka paljon ja harjotus oli meille erittäin hyödyllinen. Oikealta ohjaus on T:lle hankalampaa, irtoaminen on heikompaa kuin vasemmalta. Nyt kuitenkin osaa jo pikkuisen itse hakea esteitä, mutta oman ohjaamisen on oltava erittäin selkeää. Tällaisia harjoituksia pitää tehdä enemmänkin, vaikkapa siten, että rimat ovat medi-korkeudella, jottei hyppäämiseen sinänsä tarvitse keskittyä.
Sitten harjoiteltiin keinua. Tämä olikin jo vähän kinkkisempää. Ekalla yrittämällä en ollut huolellinen ja keinu pääsi romahtamaan alas. Haavereita ei sattunut, mutta seuraavilla toistoilla OL laski keinun alas. Menikin paremmin :) T ei onneksi kuitenkaan pelkää estettä, mutta vauhtia voisi olla vähemmän..
Tokossa keukot tehotreeniin nyt. Ei tunnu kehitystä tapahtuvan "perustreenillä". Matkaa ei voi kasvattaa yhtään, heti kaatuu tekniikka. Kele.. Muutoin ihan jees. Askelissa kimittää, huoh.. L-tulossa maahanmeno vieläkin aika hidas. ei auta kuin treenata
22.05.2008 - 09:53
Jengitreenit keskiviikkona. Oli oikein kivaa!
P-makuu ollaan tehty joka kerta. Aina yhtä hienosti! Neljä minuuttia piilossa, mutta ei ongelmia :) Hienoa! Olen vahvistanutkin paljon paikallaoloa.
Seuraamisessa olen siirtynyt taas imuuttamisesta palkkaamiseen siten, että tiputan namit suusta. Toimii ihan jees, välillä vähän edistää.
Hyppynoudossa olen treenannut vinoheittoja sekä sitä, että olen itse koiran kanssa vinossa esteeseen nähden ja silti vaatinut siis tietenkin molempiin suuntiin hyppyä. Hyvä harjoitus!
Ruutu on nyt sujunut hyvin. Pallo on aina valmiina ruudun takana. Sitten otetaan toistoja siten, että heitän pallon, kun koira on pysähtynyt käskystä.
Metallinouto, entisensälainen.
Kaukot. Niin helposti tulee eteenpäin. Pitää varmaan miettiä ainakin käsimerkin vaihtoa maahanmenossa..
16.05.2008 - 22:13
Ollaan saatu taas treenistä kiinni :) Vedän koulutusta tiistaisin, joten taiga treenaa ennen treenien alkua :) Keskiviikkona on sitten omat treenit.
Seuraamisessa paikka on hukassa.. Perusasennossa on liian edessä. Hyvä puoli on se, että nyt jo varsin usein malttaa pitää leipämyllyn kiinni, eikä kimitä kurkkutorvi ojossa kuultuaan käskyn "sivulle" ;).
Kaukoissa ei malta.. Tulee hemmetin helposti eteenpäin heti kun matkaa on riittämiin. Tosin tänään sain lenkillä onnistumaan. Oli varmaan vahinko ;) Kokeilin keskiviikon treenissä kaukoja pelkillä suullisilla. Toimi aika hyvin, mutta innostuttuaan alkoi arpomaan
Ruutu ihan jees. Metskua olen ottanut ennen treenejä. Poimii, poimii.
10.05.2008 - 14:41
Arabiassa käytiin ottamassa pikainen ruutu, luoksetulon stoppeja ja vähän seuraamista sekä kaukoja tietty.
Aloitettiin kuitenkin metallilla. Taigan on nyt treenien aluksi nostettava kapula maasta. Vaikeaa on, mutta tekee. Hyvä!
Ruudun rakentamisen näki, pallo piilossa ruohikossa.. niin hyvin ettei meinannut löytyä. Koira meni kyllä oikein ruutuun, mutta pörräsi sitten tyhmänä sielä täällä, kun ei löytänyt palloa. Näin ei periaatteessa saisi käydä. Toistolla kävin näyttämässä pallon T:lle. Nyt menikin paremmin. Muutama toisto vielä ja nämä hyvät. En stopannut nyt kertaakaan, kun sen pallon löytöminen oli hankalaa. Meni sisään vasemmalta, mutta kuitenkin siis etutolppien välistä.
Seuraaminen kaipaa nyt hiontaa. Imuutus ei oikein onnistu, pitää miettiä muita ratkaisuja. Lelulla edistää *huokaus*. Katsotaan. Askelet hyvät, mutta kun tuo vielä malttaisi olla haukkumatta niin se olisi jo loistavaa
Maahanmeno luoksetulossa jo parempi, mutta vaatii edelleen multa todella tiukan käskyn. Koira tulee kuin ammuttuna, vauhti on liian kova terävään stoppiin. Mutta kyllä se siitä. Aion kokeilla nyt ekaa kertaa takapalkkaa tähän.
kaket: no joo. Istuessa tulee eteen ja helposti myös maahanmenossa. Seisomisen sain kuntoon "back"-käskyllä. Ei vielä kisakunnossa tämä(kään) liike.
08.05.2008 - 09:10
Kirjoittelu on ollut hiljaista, mutta kotona nettiyhteys on niin epävarma ( ei kannata hommata mokkulaa.. ), että kirjoittelu on sen vuoksi jäänyt. Mutta me olemme harjoitelleet! Metallikapulan nouto sisätiloissa sujuu jo ok, vähän ripeämmin saisi tarttua ( ikuisuusongelma ), mutta nyt jo kuitenkin _haluaa tuoda kapulan, vaikka se ällöttää.
Ulkona kokeiltiin eilen ja toissapäivänä. Yrittää ja yrittää, mutta matalalaippainen kapula on vaikea nostaa pehmeästäm hiekasta/nurmelta. Pitäisi nyt ottaa asiakseen ostaa isompilaippainen kapula: koira saisi helpommin hampaat putken alle.
Kaukoissa takapakkia, voi kettu!Tulee seisomaan nousussa eteenpäin oikein loikalla :( Ja tämä kun on mennyt pitkään jo niin hyvin. Plääh! Maahanmeno vaatii edelleen hiomista, niin helposti tulee eteenpäin. Pitää nyt alkaa miettiä palkkausta uudelleen
Luoksetulosta maahanmeno voisi sujua paremmin, mutta kun se tulee kuin ammuttuna luo, vaikka kuinka anti-innostavasti annan luoksetulokäskyn.
Ruutu on sujunut ok. Olen alkanut piilottamaan vähän palloa, tämä on vähentänyt sitä, että koira jää seisoksimaan ruudun etureunalle. Hahmottaa kyllä nyt hyvin, hakee vihjesanalla oikeaoppisesti ruudun katseellaan. Pysähtyy loistavasti käskystä. Seuraamiseen tuloa ollaan harjoiteltu erikseen, tämä sujuu hyvin.
Liikkeestä istuminen ok, hieman joudun rytmiä vaihtamaan käskyä annettaessa: tähän pitää kiinnittää huomiota.
Eilen tehtiin ryhmätreeneissä, jotka ovat siirtyneet Munkkaan, hyppynouto piiiitkästä aikaa: 2 toistoa, molemmat nappiin. Vahvistin paluuhyppyä.
Seuraaminen vaihtelevaa. Pääsääntöisesti ok. Olen vahvistanut vasemmalle käännöksiä, sekä sitä, että askelissa suu pysyisi kiinni ts. ei haukkuisi uberkimeällä äänellä..
11.04.2008 - 14:11
Edeleen treenaaminen on ollut varsin hiljaista.. Kimppatreeneihin emme ole aikoihin päässeet töiden/koulun vuoksi. Keskenämme olemme vähän treenanneet. Suurin onnistuminen on se, että sisätiloissa Taiga noutaa metallin. Kyllä! Menee, ottaa, tuo. Vähän ripeämmin saisi toimia, mutta hyvä näinkin
Kaukot alkaa sujua oikein mainosti. Niitä pitäisi jaksaa hinkata enenmmän. Tekniikka alkaa olla suht räpylässä :)))
Luoksetulon maahanmenoa puunkierrolla..vauhtia on aikas hitosti, joten jo ihan fysiikan lakienkin mukaan, ei pysähtyminen voi olla kovin nopea. Paranee kuitenkin.
Seuraamisessa viime aikoina lipsuilua.. Tehokuuri tähän!
Ruudussa T tuppaa välillä jäämään ulkoreunalle, jos ei näe palkkaa (=palloa) Nyt pitää treenata vain nurmella tai hiekalla tätä, jotta voin peitellä pallon. Muutoin hahmottaa ja irtoaa erinomaisesti!
07.02.2008 - 15:53
Harjoiteltu on, mutta ei ehkä niin paljon kuin soisi.. VOI-liikkeet hyvällä mallilla. Ruutua treenattu pallo ruudun takana useasti ja 98% enee hyvin.. Pari ekrtaa T on päässyt sieppaamaan pallon, vaikka ei ole mennyt ruutuun sisään etutolppien välistä. Näissä tilanteissa pitäisi jonkun olla ottamassa palkka pois, mutta minkäs teet kun yksin treenaat. Kerranv viikossa on onneksi kimppatreenit. Siellä on treenattu tunnaria, joka on sujunut erinomaisesti! T tietää mitä siltä odotetaan ja on hyvin huolellinen :) Lenkillä metsässä olen heittänyt keppiä risukkoon ja aina T on sen oman kepin sieltä kaivanut :) Seuraaminen imuuttamalla menee erittäin hyvin :) Kaikissa vauhdeissa. Paikallaan käännökset ja askeleetkin ok, ainoa miinus Taigan kimitys silloin tällöin, mutta olen nyt vain jättänyt palkkaamatta niistä. Oma vika kun en aiemmin ole juuri puuttunut. L-tulo on joskus mewnnyt paremmin. Nyt maahanmenossa tulee liian lähelle. Pitää harjoitella erikseen nyt puunkierroilla, jottei koko luoksetulo mene reisille tämän takia. Hyppynoutoa ollaan treenattu vain perjantain kimppatreeneissä. Viimeksi ei enää yrittänyt kiertää estettä tullessa, on josain syystä pyrkinyt tekemään sitä aiemmin.. Kaukoissa vaihetelevuutta. Maahanmeno eritoten vaikeaa..Heittäytyy usein eteen. Seisomisessa ei malta aina pysyä, pitäisi keskittyä nyt siihen. Muutoin tekniikka aika ok. Välimatkaa pitäisi alkaa lisätä, nyt menee ok n- viidestä metristä, mutta kauemmas mentäessä menee vaikeaksi.
Iloinen asia on metsku. Edistystä tapahtunut huimasti. Nyt T ottaa jo nopeasti ( vaikka varovasti ) metskun jalkojeni juuresta ja nostaa sen luovutusasentoon eteeni :) Hienoa!
Kyllä kai tämä tästä.. Treenimotivaatio ei vain edelleenkään ole kohdallaan.. Jotenkin kauhee kiire tai niin sureka ilma,. ettei missään voi treenata ellei kahlaa polviaan myöten sohjossa. Mieluummin olen vain ulkoillut Taigan kanssa lähimetsissä. Kisatavoitteet olen siirtänyt jonnekin kesään tai syksyyn. Ollaan vähän puheltu MKK:n joukkueesta piirimiestiksiin.. se voisi olla hyvä motivaationlähde :)
11.12.2007 - 14:39
....on ollut aika pitkä ;) Paljon on tässä välissä tapahtunut: muutimme Taigan kanssa omillemme tuossa n. kuukausi sitten, joten melkoista tohinaa on ollut. Uusi kotimme on lähellä keskustaa, mutta kuitenkin upeiden metsien (=lenkkimaastojen ) lähellä. Taiga saa juosta metsässä joka päivä ja kyllä on tyttö tykännyt :) Toissapäivänä aamulenkillä törmäsimme mm. kettuun ;)
Treenaamista emme ole täysin unohtaneet ;) Ruutua ollaan tehty, mutta liian vähän. Seuraamista, idaria ja kaukoja paremmin. L-tuloakin pitäisi joskus ottaa, menee nyt ihan hyvin maahan, mutta vauhti on sen verran kova, että se vaikuttaa maahanmenon nopeuteen. Tunnaria ollaan treenattu yhdellä kapulalla, mutta perjantai-treeneissä tunnari on onnistunut treenimäärään nähden ok vieraidenkin kapuloiden keskellä.Hyvin neito tekee töitä nenällä
Metskua aloittelin taas tossa pari päivää sitten ihan sisällä, tarttuu ihan jees.
Keväällä on edelleen tarkoitus startata voivoissa..
05.11.2007 - 14:12
Keskiviikkonna eli ylihuomenna saadaan tikit huitsinnevadaan :)) Sitä ennen vielä rauhallisia pikkuharjoituksia. Pääsin tänään myös yllättämään Taigan rysänpäältä haukkumasta posteljoonille. Postimies oli just tuupannut kirjeet luukusta ja tämä yks pässi aukoo päätään oven takana..Hiukan kiehahdin ja rynnin eteiseen, ja T tajusi että nyt otti ohraleipä. Vähän siinä neuvoteltiin mitä mieltä olen haukkumisesta rappukäytävään ja juttu tuli sovittua ;) saa nähdä muistaako neiti keskustelua ensi kerralla, kun en välttämättä olekana ojentamassa sitä.
No treenin makuunkin päästin ja ajattelin, että koska neiti on niin pirteä että jaksaa räkyttää, niin jaksaa se metallinkin nostaa. Tiukkaa teki, mutta nousi se sieltä vähän lopulta. Muutamia kertoja naksutin koskettamisesta, koska metallin treenaamisesta on hiukan aikaa.. Kyllä se siitä lähtee.
Kaukoja sit.Nämä hyvä, ehkä aavistuksen tuppaa heittäytymään -m -vaihdossa eteenpäin.. i-s ja m-s vaihdot hyvät. S-i niinikään ok :)
03.11.2007 - 21:08
Tylsäksi käy toipilaan elämä.. Päädyttiiin kaukojen harjoitteluun. Pilkon palkan pieniksi ja eteisessä treenattiin siten, että vaihdon jälkeen heitin palkan koiran taakse. Namin kadottua annoin uuden käskyn ja taas heitin palkan taakse.Näin välimatka lisääntyy leikin varjolla koko ajan, eikä minun tarvitse siirtyä lainkaan. Vaihdot sujuivat kivasti! :) Vielä hointaa s-i ja s-m -liikkeissä.. Kovasti tekisi mieli päästä jo oikeesti treenaamaan! Tikit poistetaan keskiviikkona. Tänään sai vikat lääkkeet :)
Huomenna voitaisiin muistella vähän metskun nostoa..
01.11.2007 - 21:51
Eka viikko on sujunut hyvin :) Leikkaushaava on ihan siisti ja Taiga varsin pirteä. Nirsoilemaan se on alkanut..aamuisin puuro ei meinaa kelvata, herkut kylläkin ja iltaruokana jauhelihaa ym. maistuu hyvin.. Lenkit ovat olleet rauhallisia hihnakävelyitä. Ihan pikkuisen ollaan sisällä otettu sivulletuloa ja varovasti kaukoja :)
26.10.2007 - 10:52
Taiga steriloitiin keskiviikkona 24.10. Leikkaus sujui hyvin, toivottavasti toipuminenkin sujuu yhtä hyvin.. Taiga ei ole juuri syönyt leikkauksen jälkeen ja lääkkeitä on ollut pakko antaa tyhjään mahaan.. Toivottavasti syöminen lähtee tänään käyntiin. Joka tapauksessa treenit tauolla, kunnes tikit poistetaan parin viikon päästä :)
Leikkausta eeltävänä iltana ja ennen leikkausta päivällä otettiin pikkutreeniä.Illalla seuraaminen, jossa unohdin imuttaa, mutta seuraaminen oli silti tosi kivaa :) Paikka ja vietti hyvä! Ainoa miinus askelissa vinkuminen.. Tolpan kierrolla sitten yksi maahanmeno, tämä hyvä vauhtiin nähden ;)
Kaukoja vähän, ihan jees. Seuraavana aamuna tehtiin hyppynoutoa Riston tekemällä hienolla esteellä. Pari kertaa meinasi kiertää :// mur. No,saatiin niitä onnistumisiakin alle.Yllättävän hankalalta tuntui..Pitäät reenata erikseen myös vinoilla heitoilla.
23.10.2007 - 09:13
Lauantaina etsiskeltiin tunnarikapulaa syyslehtien seasta. Tämä toimi hyvin! Taiga tiesi mitä hakea ja teki sen innokkaasti :) Ote kapulasta on oikein hyvä. Lauantaina tehtiin myös vähän seuraamista Kaivarissa, mutta se olisi voinut mennä paremminkin. Lopuksi suoria luokstuloja useita kappaleita, menivät hyvin :) Muutama kaukojen seisomaannousu, nämä myös hyvät :)
Sunnuntaina tein ruudun siten, ettei T nähnyt mun rakentavan sitä. Matkaa ruutuun oli yli kisamatkan.Tarkoitus oli tarkistaa, tajuaako koira _oikeasti_ ruudun idean vaiko eikö.Tuntui tajuavan :) kohdisti katseen ruutuun ja juoksi sinne suoraan :) Hyvä tyttö! Sen jälkeen tehtiin tolpan kiertoa ja siitä yksi maahanmeno, vauhtiin nähden meni maahan erinomaisesti :)
Tehtiin vielä ulkoministeriöllä yksi ruutu jälleen niin, ettei T nähnyt ruudun kokoamista. Matkaa taas yli kisapituuden. Nyt meni vähän vasemmalta sisään ruutuun, mutta kuitenkine tumerkkien välistä. Erittäin suoraviivainen juoksu kohti ruutua, hyvä!
Alkuviiksota ollaan treenattu myös metallia sisällä. Taiga nostaa jo kapulaa kivasti, vieläkin ripeämmin toki saisi sen tehdä.
20.10.2007 - 11:34
PB taas ohjaamassa :) Aloitettiin samantien kismaisella seuraamisella, jonka tein imuuttaen. Tämä hyvä, vain kerran yhden täykäännöksen jälkeen Taiga katseli muualle.Hidas kävely ja juoksu loistavat, tehtiin myös täyskäännös näissä vauhdeissa ja hyvin menivät nekin :)) Hyvä T! Minun pitäisi muista anostaa nenä koirasta ja katsoa eteenpäin.
Sitten ruutu, joka oli rakennettu aiemmin. PB oli vienyt narupallon ruudun taakse. Emsimmäinen lähetys ei onnitunut. T ei olisi mennyt sisään etutolppien välistä.. Huusin sen takaisin, mutta en tiedä oliko se kovinkaan järkevää. No, en jokatapauksessakaan halunnut, että se pääsee palkalle, kun ei mennyt oikein ruutuun. Toinen lähetys onnistui! Vauhtia olisi saanut olla lisää, mutta meni nyt ainakin suoraan ruutuun. Hyvä! Eli ehkäpä se nyt sitten kuitenkin hahmottaa ruututolpat ja sillä on suunnilleen aavistus mitä liikeessä kuuluu tehdä. Jatketaan näitä harjoituksia, joissa siis koira ei näe ruudun tekemistä ja palkan vientiä.
Sitten tein hyppynoudon. Ekalla kerralla meni loistavasti! Toisella kerralla kapula hieman kierähti ja koira näki sen esteen toisella puolella. Meinasi kiertää, estin ja uusi yritys.Nyt ei meinannut hypätä, mutta uduella käskyllä hyppäsi hyvin. Palauttaessa ei yritä kiertää. Naksautin aina paluuhypyn aikana. Luvoutus vielä pikkuisen lähemmäs. Ihan hyvä että yritti nyt kiertää esteen, niin pääsin koiraa vähän kouluttamaankin tässä liikkeessä ;)
Kerran liikkeestä istuminen suorapalkalla. Tämä ok. Kaukoja ihan läheltä. Nyt sujuu jo seisominenkin ilman mitään koikkelointeja! Hyvä! Pitää ottaa palkkapurkki käyttöön uloskin. Maahanmenon seisomisesta ohjaan huolellisemmin, jotta oikea liikerata vielä jumiutuu koira päähän.
Luoksetulossa tein pelkän maahanmenon. Meni kohtuu nopeasti :)) PB tosin totesi että käskyni voitaisiin tulkita kaksoiskäskyksi kun se on vähän "maa-han"-tyyppisesti sanottu. Pitää treenata.Suora luoksetulo, vauhtia olisi saanutolla enemmän ( nyt pitää hetki tehdä suoria pelkästään ).
P-makuu, neljä minuuttia.Aivan loistava! Oltiin MV:n kanssa hallin ulkopuolella piilossa. Upeaa! Eri aikaan käskytys toimi hyvin, T ei yrittänyt varastaa.
Loppuun vielä pieni tunnariharjoitus! Saatiin PB:lta oma kapula. Harjoitus oli aika vaikea. Kolme vierasta ja niistä selvästi erillään oma kapula. Taiga toi ensin väärään, mutta taas näytti siltä,että olisi tajunnut että pieleen meni.. Toistolla toi oikean. Pitää nyt piilotella omaa kapulaa luontoon ja treenata nenän käyttöä.
16.10.2007 - 15:51
Viime perjantaina 12.10 meillä oli ekat hallitreenit Konalassa.Kyseessä on MKK:n vapaaharjoitteluvuoro, jossa välillä meitä ohjastaa PB :) Taigan kanssa käytiin seuraamista läpi. Seuraamiseen olen miettinyt lääkkeeksi imuutusta.. Tämä on toiminut nyt hyvin ja hallissa suorastaan erinomaisesti. Koira on tiiviisti rinnalla ja ehdottoman oikeassa paikassa: ei edistö ei poikita. Lopuksi namin ja kehujen jälkeen leikin narupallola.
Nouto otettiin puisella tasamaalla pariin kertaan. Muuten jees, mutta saisi tuoda vähän lähemmäs kapulaa.. Hyppynouto otettiin kans, se olikin tärkein liike sinä kertana.. Meni ihan superhyvin! :)) Ottaen siis huomioon, että hyppynoutoa on viimeksi tehty joskus toukokuun alussa.. Ei mitään apuja tarvinnut, tehtiin kaksi toistoa eikä edes yrittänyt kiertää estettä. Loistavaa! Kehuin paluuhypyn aikana, jotta saisin sitä vielä vahvistumaan.
P-makuu melko hyaastvahkoissa olosuhteissa. Menin piiloon eli ulos koko hallista. Taiga jäi Hipin ja Edun väliin, joita ohjaajat kävivät palkitsemassa välillä. Taigalla ei midis ongelmia. Aikaa tosin vain pari minuuttia, koska halusin nyt _ehdottomasti_ onnistumisen.
Sitten vielä luoksetulo molemmilla stopeilla. Seisomaan pysähtyi hyvin, eikä maahanmenossakaan liiemmälti ongelmia, vielä ripeämpi voisi olla. Kävin palkkaamassa kädestä maahanmenon jälkeen.
Onnistuneet treenit kaiken kaikkiaan :))
Muutoin ollaan treenattu samaa kaavaa.. Kaukoja ja metskua sisällä. Lisäksi seuraamista ulkona imutuksen avulla. Seuraamiseen olen ihan tyytyväinen, jatketaan tätä tyyliä ja katsotaan kuinka menee. Metskua nostaa jo paremmin, mutta liian usein metalli vain puoliksi suussa.. Kaukot ihan jees, tosin eilen ei tiennyt mitä seisominen tarkoittaa.. Ulkona pakittaa helposti ja hössöttää muutenkin liikaa.. Pitää opettaa liike kokonaan alusta ulkona..Mutta kunhan nyt iskostuisi liikkeet kupoliin edes eteisessä ;) kehitys on kuitenkin ollu tosi huimaa, joten siihen nähden saa olla tosi tyytyväinen :))
07.10.2007 - 22:31
Nimittäin sen metallin! Sain nostamaan monta kertaa :)) Aluksi vielä vinkui-vonku jne. mutta loppua kohden alkoi sujumaan :) Välillä vaan ote on huono, eli putki ei ole molempien kulmureiden takana.. Pitää jatkossa sitten alkaa vahvistamaan vain sitä, että metalli on kunnolla suussa :) mtuta voitto se on tämäkin :))
Ulkona yksi ruutu siten, ettei T nähnyt sen rakentamista. pallo oli takana. Ennen ruutua tein liikkeestä maahan ja liikkeesät istumisen ikäänkuin odarina. Hitaahkot kumpainenkin, mutta ei sillä nyt väliä. Palkaksi se ruutu siten.. mutta ei tuntunut hahmottavan ruutua heti.. Huusin takaisin, koska ei olisi mennyt etutörppöjen välistä sisään. Toinen lähetys ja nyt merkkasikin ruudun paremmin. Lähti ravilla ( koska edellisella kerrallahan huusin sen pois ), löysi pallon ja se siitä :) Toistolla pallo oli mulla, lähetys, pysäytys, hyvä ja pallo koiralle :)) Ihan jees.
Eli tästä lähtien koko ruutua ei treenata muutoin kuin siten, että T ei näe ruudun rakentamista.
07.10.2007 - 12:35
Olen ollut sanoin kuvaamattoman lasiska kirjoittelemaan tänne.. No, taigan treenit ovat jatkuneet entiseen malliin. Nyt alkaa lisäksi joka perjantainen hallivuoro, jossa meitä on pieni ryhmä treenaamassa tokoa :).Ihan kiva saada avustajia mm.ruudun harjoitteluun ja p-oloihin :)
Taigan kaukot sujuvat jo aika kivasti :)) Nyt väliä on parhaimillaan 3-4 meträ, vaihdot yleensä hyvät. Maahanmeno pitää vielä vahvistaa, tulee helposti eteenpäin. Seisomiseen olen _tosi_ tyytyväinen!
Eilen lauantaina meillä oli MKK:n puolesta pieni tokopäivä Eläinkoulutuskeskuksessa. Taigan kohdalla hiottiin lähinnä metallia, jossa todettiin että metsku vain maahan, kyllä se koira sen sieltä nostaa. Naksuttimen kassa edettiin parissa minuutissa siihen,e ttä Taiga jo tarttui hampaillaan maassa köllöttävään emtalliin ;) Joten taas olin mennyt siihen haplaan, että "se ei halua" ;) Kyllä se haluaa, kun vain pistetään tekemään. Otettiin myös vähän seuraamista, tämä ok, ei huomauttamista. Morriksen kanssa tehtiin p-makuu, neljä minuuttia. Ei ongelmaa :))
24.09.2007 - 19:18
Voi kuulostaa tylsiltä nämä meidäb treenit ;) Mutta eistystä on tapahtunut! Kaukoja tein tänään siten, että palkkana on namipurkki takana. Vapautan T:n likkeen jälkeen purkille, josta annan sille yhden namin. Toimi hyvin. Tein jo pari lyhyttä sarjaakin! Muutoin palkka ekasta vaihdosta, paino seisomisella. Tarkkana maahanmenon kanssa ettei opi etenemään. Nyt palaan taas hetkeksi aivan koiran eteen hiomaan liikeratoja, jotka kyllä vaikuttavat oleva ihan hyvissä kuosissa :))
Kosketusalusta sujuu niin ikään hiensoti. Palkkaan taakse.
Metallia ruuan kanssa. Nyt T osaa ottaa sen polvieni välistä. Varovasti edelleen..
15.09.2007 - 18:35
Treenit sisällä jatkuu.Tänään olin kaukoissa jo peräti puolentoista metrin päässä. Vaihtaa asentoa jo mukavan siististi.Nyt vain varotaan, ettei tule kauheesti takapakkia. Palkan heitän nykyisin aina taakse, en siis lainkaan palkkaa edestäpäin.
Alusta saa kyytiä ;) lähieteisyydeltä taiga koskettaa jo rauhallisesti, mutta muutaman metrin päästä treenatessa se lennättää koko läpyskän huitsin visiittiin ;)
Metsku-kuuri ruokakupilla. Ei nosta maasta :/ _melkein_ maasta nostaa..Pitää ostaa isolaippainen metalli, koira saa tällöin helpommin hampaat putken alle. Pitää rauhallisesti suussa, ei yritä pudottaa.
12.09.2007 - 19:00
Parina päivänä ollaan nyt harjoiteltu kosketusalustaa ja käyty läpi voi-kaukoja.. Kosketusalusta sujuu jo hyvin alkuharjoituksiksi! Taiga läimäsee välillä tassunsa vähän turhankin vauhdilla alustalle ;)
Kaukoissa etenee helposti, mutta kyllä onnistumisiakin ollaan saatu aikaan. Tätä pitää nyt rakentaa suurella kärsivällisyydellä. Metallia olen naksutellut myös, ottaa kädestä jo ihan kokonaan suuhun, mutta voisi olla reippaampikin..Treenataan.
08.09.2007 - 17:20
Voittajaluokka on jo aika ison harppauksen päässä avo-luokasta.. Tarkoitus olisi joskus ensi keväänä käydä kokeissa ekaa kertaa. Paljon on treenattavaa :)
* Seuraaminen: noh, tähänhän kuuluu mm. ne sivuaskeeet, peruutukset ja hidas kävely.. Taiga on oppinut haukkumaan näiden aikana.. Ja seuraamistahan pitää nyt taas roimasti parantaa muutenkin. Keskitytään hiljaa pysymiseen ja tarkkuuteen. Niin, ja kestävyyteen
* Ruutu: otan lusikan kauniiseen käteen ja opetan tavlen aikana T:lle kosketusalustan! Lelua ruudun takana en hylkää siltikään.Katsotaan kuinka sekaisin mennään kevääseen mennessä.Ruudun loppuosaa on myös treenattava huomattavasti enemmän, erilaisin variaatioin. Myös merkkitreeniä enemmän mukaan.
*Noudot: hyppynouto tuskin tulee olemaan ongelma *kopkop*. Metskunouto aika varmasti vaatii kovasti töitä..Tunnari aivan alkutekijöissään..Jostain pitäisi taikoa ne kapulatkin..
*L-tulo: toistaiseksi harjoittelu sujunut hyvin :). Ongelmana voi olla kova vauhti..Tasapainoillaan. puunkierto käyttöön näissä!
*Kaukot: seiso-istu sujuu jo mielestäni hyvin! Taiga on oppinut oikean liikeradan, eli se ikäänkuin pakittaa takapuolelleen, eikä tuo takaosaansa eteenpäin istuessaan, kuten koiran usein tekevät. Maahan-seiso ja istu-seiso vielä paljon hommia tehtävänä.. Ja se välimatka..
Eli töitä riittää :) Ehkäpä syytä kääriä hihat ja alkaa hommiin :)
08.09.2007 - 16:59
Taas käytiin koettamassa, paikkana jälleen Maltsu, kuten viimeksikin, mutta järkkääjinä tällä kertaa AST. Viime viikolla ollaan treenattu _vähän_. Lenkillä kaukoja, pari l-tuloa ja vähän seuraamista.. Lahjattomat treenaa, vai miten se meni? ;) Ilmeisesti olemme lahjattomia, koska meidän _pitäisi_ treenata. Oma ryhmämme alkoi klo 13.30 tjsp. Me oltiin oman ryhmämme ekoja.. Ennen kehää otin vähän seuraamista, pienen noudon ja yhden kaukojen istumisen.. Sää oli tällä kertaa mainio: lämmin, muttei kuuma. Oman mausteensa soppaan toviat skeittaripojat: kentän vieressä oli nääs skeittipark.Onneksi reilusti suurin osa sieti skeittarit hyvin. Taigaa ei kiinnostanut ollenkaan :)
p-makuu: oli vähän poissaolevan oloinen ennen käskyä.. Meni maahan ja pysyi siinä.Nousi ekalla käskyllä ylös.Ei ihmeempää 10.
Sitten rynnistin hakemaan noutokapulaa ja viritin vähän Taigaa.. Kehään menikin reippaasti ja seuraaminen lähti käyntiin.. Eka pysähdys tuli kolmen askeleen jälkeen..Vähän haki, mutta istui sitten. Seuraaminen jatkui ok, vasuriin käännös ihan ok ( tjaah..).Juoksuosuus parempi kuin viimeksi. Kävelyssä luulin ensin että kehän reuna tulee vastaan, joten hidastin vähän kulkuani, ennen kuin tajusin, että kehää on vielä "jäljellä"..Sitten ei T enää oiekin pysynyt mukana..Pysyi se siinä vieressä, mutta haahuili vähän. Perusasentoa ei meinannut löytyä..Istui hitaasti. Täsykäännös huono ja vika perusasento ihan kateissa..Plääh! 7 irtosi tästä uinailusta.. Hemmetin hemmetti! Ei voi olla tyytyväinen. Itsekin kannattaa kuunnella vain sitä liikkuria, eikä alkaa arvioimaan kehän kokoa..
Liikkeestä maahanmeno: seuraaminen huonoa, maahanmeno hyvä.Nousi hitaahkosti istumaan.. 8.Pettymys tämäkin.
L-tulo: vaikeaa saada perusasentoon vierelle..jostain se paine taas pukkasi päälle :-/ Itkut! Nooh, jäi se sinne istumaan ja lähti hyvin likkeelle.Pysähtyi ok, mutta mielestäni vieläkin paremmin voisi pysähtyä. Loppu hyvin, sivulle tulossa haukahti taas. Tuomari sanoi rokottaneensa haukkumisesta. 9
Seisominen: Parempaa seuraamista nyt, jäi hyvin, istui hyvin 10. :)
Noutaminen: vaisuhko taas perusasentoon tullessa.. Lähti hyvin ekalla käskyllä kapulalle, vähän hitaasti tarttui, mutta palautti laukalla. Toi hyvin eteen ja jopa siinä itse tuli hieman lähemmäs :)) Hyvä luovutus ja haukahduksella sitten sivulle. 9. Tää oli hyvä! Paitsi se haukkuminen
Kaukot: meni ok maahan, nousi ekan hyvin.Taas oli sama liikkuri kuin viimeksi, joten välit käskyjen välillä olivat pitkät. Tätä kyllä oltiin treenattukin! Tokaan istumiseen tarvitsi toisen käskyn..Maahan taas hyvin, muttei noussut sieltä perusasentoon kuin kolmannella käskyllä.. Voi aivo! 7 irtosi, mikä oli _aivan_ liikaa.
Hyppy: hyppäsi hyvin, mutta ajautui taas aivan vinoon esteestä. Mutta: neitokainenpa kiersi _upeasti_ esteen ilman mun merkkejä ja tuli suoraan sivulle(!).. 9 tuli. Olen tyytyväinen koiran korjaukseen! Tosi upeeta!
kok.vaik: 8
En mä teidä mikä tuli taas.. Itselläni fiilis vähän lässähti seuraamisen jälkeen.. Kehän jälkeen leikittiin ja tehtiin vähän seruaamista ja kaukoja, eikä mitään onglemia. Iloista ja terävää tekemistä. Pitää nyt taas miettiä tätä meidän treenaamista..Syytä onkin, sillä pisteitä tuli 172 tällä suht "uneliaalla" suorituksella ja TK2-koulari siten siis.. Paljon on työsarkaa ennen VOI-luokan debyyttiä, mutta eiköhän tämä taas tästä, kun nyt koulukin lähtee käyntiin normaalisti ;) Taiga teki kyllä parhaansa tänään :) Olisi pitänyt ehkä treenata hieman enemmän :) Ai niin, nyt Taiga haukkui myös kerran tai pari liikkeiden välillä..Sitä se ei ole ennen tehnyt, liekö hihkui palkan perään vai mitäkö?
02.09.2007 - 14:51
On vähän jäänyt tämä tänne kirjoittaminen, mutta viikon aikana ollaan kyllä treenattu kaikkia liikkeitä joko palkalla tai palkatta. P-makuutakin olen muistanut tehdä ;) Nouto on välillä tökkinyt ( ottanut hitaasti, pudottanut jne, ), välillä mennyt hienosti. Viime päivät ruokakupin kanssa sisällä treenattu. Kaukoja lähes joka päivä, alkaa olemaan ok jo :) L-tulon pysäytystä puun kierroilla tämä aika ok. Seuraamista tosi vähän...
No, kisapäivä oli sateinen ( kuinka ollakaan ).Tosi sateinen. Käytännössä satoi koko ajan, kun paikanpäällä olimme. Koiria avossa oli yli parikymmentä.. En siis ollut ainoa hullu, joka vapaaehtoisesti lähtee sunnuntaiaamuna kaatosateeseen vähän harrastamaan koiran kanssa ;) P-makuut ensin Taiga istui rauhassa sivullani ja meni ensi käskyllä maahan. Ei jännittänyt tämä liike yhtään. Oikeastaan ei jännittänyt missään vaiheessa koetta, keskityin vain sateen manaamiseen ;). Teltan takana aika tuntui taas pitkältä, mutta koko rivistö koiria oli paikalaan täysin hiiskumatta, vaikka viereisessä kehässä meni voi-luokka eteenpäin koko ajan. Taiga oli kyllä ohjaajien palatessa tosi surkean näköinen :/ Nousi ylös ekalla käskyllä, mutta ehkä vähän terävämmin olisi vielä voinut nousta.. 10 tuli, kuten koko ryhmälle. Hienoa!
Sitten odotettiin.. Yritettiin pitää sadetta skeittirampin päädyn alla, mutta eipä ollut kovin hauskaa patsastella kylmässä viimassa koko ajan. Taigaa testailin välillä. Hyvä seuraaminen pieni pätkä ).Meni hyvin maahan ( tämä kokeilen aina ) ja nousi myös hyvin kaukoissa istumaan.Kapulaakin vilautin sille, eikä tuntunut ongelmia olevan senkään kanssa.
Seuraaminen: Istui hyvin perusasennossa, ja lähti hyvin, mutta ekan pysäytyksen istui hitaasti ja aivan vinoon. Käännös ihan ok, juoksuosuudessa oli taas sen oloinen kuin olisi unohtanut mitä ollaan tekemässä. Olisi varmaan juossut liikkurin luo, ellen olisi hieman jyrähtänyt. Palautui sitten nätisti seuraamaan ja oikealle käännös ja täyskäännös menivät ok.Loppuseuraaminen olikin erinomaista .Vikan perusasennonkin osasi taas tehdä ;) 7 tuli, mikä on aika hyvin Harri Laisilta..
Liikkeestä maahanmeno: Valmistava osuus hyvä, meni nopeasti maahan, mutta vinossa ( eli siis kaiketi poikitti pikkuisen seuraamisessa ). Nousi hyvin istumaan. 9
L-tulo: Vähän hankaluuksia perusasennon kanssa, vaikka niitä olen pyrkinyt treenaamaan ja palkkaamaan, myös vielä koepaikalla. NO, jäi se siihen silti hyvin istumaan. Tuli kovaa, pysähtyi seinään ja tuli lopun kovaa. Ja törmäsi. Ja sivulletulossa hyppäsi metrin ilmaan ja haukahti ;) Kaikki kauneusvirheet siis tehtiin ;) 8½ ole tyytyväinen itse liikkeen onnistumiseen :)
Seisominen: Seurasi ok, jäi hyvin seisomaan,Istui hyvin. No more comments 10
Noutaminen: Taas vähän vaikeuksia saada perusasentoa..Mikä hitto tässä on. Noutoon tarvitsi kaksi käskyä, uskon ettei kuullut kunnolla ekaa.Nyki paikallaan sen näköisenä, ettei ollut aivan varma.. Sitten ampui kapulalle hyvin, tarttui samantien ja toi laukalla. Korrekti palautus. Sivulletulossa taas pieni äänilisä ;) 8 tuli. Oikein hyvä :)
Kaukot: Jos ei muuten jännittänyt, niin tämä kyllä vähän. Uusi käsimerkki ekaa kertaa oikeesti käytössä ;) Meni maahan hyvin, käskytyspaikka oli mun mielestä ihan _kauhean_ kaukana ;) Eka istumaannousu ok. Mutta sitten hemmetti hieman varasti maahanmenon.En tiedä huomasiko tuomari tätä.En usko, sillä ihan sadasosista oli kyse. Liikkuri pitikin ihan miehekkäät tauot käskyjen välissä ja Taiga on viimeaikoina vähän oppinut valumaan maahan omin lupinensa ( joten pitää siis treenata pitempiä välejä ).Seuraavaan istumiseen meni kaksi käskyä (äsh).Maahan taas hyvin. 8½ lahjoitti tuomari, mikä musta oli kyllä liikaa.Nousi kuitenkin joka kerran, se oli positiivista.
Estehyppy: Tätä treenattiin viimetteeks viime tiistaina arkitottisryhmän treenien jälkeen. Se sujui silloin hienosti.Niin tänäänkin. Ilmava menohyppy, rauhallinen istuminen, hyvä paluuhyppy ja komea törmäys muhun, pum vaan ;). Korkeahkon ilmahypyn siivittämänä perusasentoon ja samalla pääsi taas "wauh" taigamaisen kimakasti ;) 8½
Kokonaisvaikutus 9 :)
Yhteispisteet 175 ja olen tosi tyytyväinen, vaikka suoritus olisi voinut olla parempikin.. Sijoitus taisi olla viides tjsp.Ihan hyvin yli parinkymmenen koiran luokassa :) Sadekin lakkasi sitten iltapäivällä, mutta oltiin jo siinä vaiheessa uitettuja molemmat ;)
23.08.2007 - 10:01
Tisitaina 21.8 oli taas koultuuskerta, joten otin p-makuun, vähän kaukoja ja seuraamista. Nämä ok, etenkin seuraaminen oli ihan kivaa. Sitä ennen treenattiin edellisen viikon lopulla hiekkiksellä kaikki läpi jotenkin. Nouto meni tuolloin surkeasti :( Taas ihme häröilyä kapulalla, sovitteli noutoesinettä suuhunsa noin viiteen kertaan ennen kuin toi. Sitten jouduttiin hinkkaamaan oikein kunnolla liikettä kuntoon. Sain jonkunlaisen suorituksen aikaiseksi ja sitten treenattiin vielä sitä kunnon otetta kapulasta muutaman kerran.Ääh! Just kun luulin, että nouto alkaa olla hyvä, kun otekin on parantunut erilaisten harjoitusten avulla. Ehkä se treenaamattomuus sitten kostautui tässä? Kaukot ok, voisi vetää etujalkoja enemmän alleen, mutta ainakin liike on nyt terävöitynyt. Pitemmällä matkalla vielä vaikeuksia. Luoksetulo onnistuu sekä pysäytyksellä että suorana. Jesh! Pysähtyvissä ei nyt ongelmia. Seuraaminenkin parantunut, mutta tällainen seuraamis-friikki, kuten minä, löytää tietenkin aina parannettavaa ;)
Ehrensvärdin lautalla p-makuu, neljä minuuttia. Ei vaikuttanut olevan ongelmia, vaikka joku setä meni takaa koiran ohi. Ihan jees.
Noh, sitten vedettiin treenit eilen 22.8. Rantsun yhdellä nurmipläntillä. Otettiin kaikki liikkeet ja palkkaa liikkeiden välissä. Seuraaminen tosi kivaa :) Vähän täyskäännöksessä olisi saanut olla paremmin mukana. Luoksetulo suorana, tämä hienosti, ehkä vähän istui vinoon eteen ;) Ja sivulletulo oli aika huono.. Nooh. Pysähtyvät tein niin, että ennen käskyä käännyin vasemmalle ja annoin käskyn sen jälkeen. Tämä toimi hyvin, sekä liike että käännös :)
Nouto tänään luojan kiitos ok.Otin riskin ja tein koko liikkeen.Kotona ollaan treenattu taas muutaman kerran ruokakupin kanssa. Sujui nyt hyvin. Vähän ripeämmin olisi voinut palauttaa.
Kaukot ihan jees, huolimatta pojista jotka pamauttivat tuhjän trip-purkin..Taiga aluksi uffasi kundeille ja ikävä kyllä säikähti pamausta :( Toista pamausta ei onneksi säikkynyt. En tehnytkään sarjaa tästä vaan palkkailin makupaloilla ja pallolla. Leikki innolla.
Ihaan tyytyväinen olen näihin treeneihin, vaikka ilma oli tosi raskas ja kostea.
15.08.2007 - 12:55
Olin treenipaikalla jo puolta tuntia ennen koulutuksen alkua ja vedin lyhkäset treenit T:n kanssa. Nyt tehtiin se p-makuukin. 2 minuttia ja kinä varsutelaatikoiden takana piilossa. Ei vaikuttanut olevan ongelmia :) Seuraamista vähän enenmmän sitten. Nyt kontakti alkaa olla jo parempaa. Hyvä!
Suora luoksetulo kentän poikki. Tuli _täysillä_..ehkä hiukka vähempikin olisi riittänyt ;)
Pysähtyvissä siten, että T teki seisomisen ja maahanmenon ihan normaalisti ja mä kuljin itse kuten evl:n idarissa. Tämä hyvä.Palkka vasta seisomisen jälkeen. Tehtiin siis molemmat liikkeet sarjana.
Lopuksi kaukoja nyt jo vähän pidemmällä matkalla. Sujui istuminenkin ok nyt :)
Vielä hyppy kakskyt senttiä maasta olevan lankun yli ;) Ei neiti ensin edes tajunnut, että minkä yli piti hypätä. Tehtiin ihan liikkeenä ja ok meni, ehkä aavistuksen ennakoi istumista..
Arkitottis-ryhmän treenitkin menivät kivasti hostavasta ilmasta huolimatta :)
09.08.2007 - 13:52
Vedin ensimmäisen treenikerran MKK:N arkitottisryhmää :) Oli kivaa ja toivottavasti koulutettavatkin viihtyivät :) Sen jälkeen vedin omat treenit, tosin vain lyhyet. Taiga otti seuraamisen, joka nyt oikein kivaa :) Yksi liikkeestä maahanmeno, tämä ok. VOI-kaukoja, mutta liikaa intoa, ei oikein onnistunut.. Luoksetulon pysäytys tänään ok.Pysäytyksen jälkeen palkka.
Sen p-makuu voisi joskus ottaa..
06.08.2007 - 10:45
Äh, kylläpä nyt takkuaa tämä treenaus.. Ja kokeet sen kun lähestyy..Jotenkin olen varma, että neiti-T tekee juoksunsa just silleen, ettei päästäkään koettamaan. Noh, ehkä armeliaampaa niin ;)
Ruudukkoa, l-tuloa ja liikkeestä seisomista sekä nouto otettiin. Luoksetulo suorana..Jessus, että on vauhtia.. Mutta ne sivulletulot..Saattoi jäädä ihmettelemään maailman menoa kesken liikeen (?). Sitten treenattiinkin sivulletuloa. No, pitäähän sitäkin joskus treenata. Liikkeestä seisomisiin olen tyytyväinen, ei hiipinyt perään, eikä istunut omine lupineen. Palkkasin suoraan seisomisesta. Nouto oli mahtava! Upea ote kapulasta ja toimi koko ajan ripeästi.Hyvä T!
Ruutu oli taas omanlaisensa. Pallo oli heinikossa ruudun takana, eikä T tajunnut sitä lainkaan, vaikka tiesi sitä hakea. Kutsuin pois, ettei ihan päättömän toikkaroinnin jälkeen löydä palloa. Kävin näyttämässä ja nyt meni paremmin. Kyllä se helposti hakeutuu merkeille, jos en huuda pysäytystä ajoissa ( ts. tällaisessa harjoituksessa, jossa ei ole tarkoituskaan koiraa pysäyttää ). Pitää tehdä enempi harjoituksia, jossa koira ei _heti_ näe palkkaa. Silloin saan sen juoksemaan suoraan ruutuun ja perille asti ilman siksakkaamista ruudussa. Niin, Taigahan menee kyllä suoraan ruutuun, siinä ei ole ongelmaa. Toistoilla meni paremmin :) Sitten yksi harjoitus ilman palloa, tarkoituksena treenata ruudun loppuosaa. Tämä hyvin.Jäi vähän etureunaan maahan, mutta oli sisällä kokonaan. Tulo seuraamaan ok, mutta vähän tiiviimmin saisi vielä seurata..Ihan tyytyväinen kuitenkin olin.
Virtaa oli mukavasti, palkkana vain pallo, ei makupaloja. Voisi kokeilla jotain kinkkukuutoita kaukoja varten, kalkkuna kun tuntuu toimivan hyvin terävään ylösnousuun ;)
01.08.2007 - 10:06
Seuraamistreeni lenkin lomassa.Mukana tennispallo ja naksutin. Lennosta tein seurauttamisia ja palkkasin palloleikillä. Nyt meni hienosti! Kontakti pysyi pitkiäkin pätkiä, mtuta koira pysyi silti nahoissaan, eikä poikittanut/estänyt/edistänyt.Käännöksiä lähinnä casempaan, nämä hyvät. Hyvä Taiga!
Kotosalla noutokapulan pito-harjoituksia, vähän jo yritän päästää irti kun T vetää kunnolla kapulaa.Saa olla naksautuksen kanssa tarkkana, että ajoitus on oikea..Hankalaa. Joka tapauksessa ote kapulasta on tukevoitunut huomattavasti :) Myös vähän voi kaukoja rättipalkalla. Meni oikein hyvin!
Ruokakupilla avokaukoja kalkkunahöysteellä ja nyt nousee jo hyvin muutaman metrin matkalta. Jos matka pitenee, nousee huonommin. No, treenataan..
31.07.2007 - 09:30
Avot läpi palkatta ja loppupalkaksi ruutu.. melko mielenkiintoinen harjoitus. Seuraamiseen en edelleenkään täysin tyytyväinen, paranee kuitenkin. Pysähtyvissä maahanmenossa ei ongelmia, saisi nousta terävämmin ylös. Seisomisen istui, toistolla istui taas perusasentoon ilman lupaa.. Huoh. Kolmannella onnistui, mutta palkkasin ilman perusasentoa. Pitää vahvistaa tätä.
Luoksetulo oli hyvä, käsimerkki tosin hieman liioiteltu, mutta halusin että se nyt onnistuu tässä. Eteenistumisessa törmäsi hiukan.. Perusasentoon siirtymisessä vonkui taas..
Nouto oli hyvä! Vähän lähemmäs olisi saanut tuoda. Tilasin netistä uuden kapulan, jonka laipat ovat matalammat ja vastaavasti tarttumiskappale paksumpi. Taiga tykkää kapulasta selvästi, salamana tarttui ja toi vauhdikkaasti! Hyvä! Eteentistumista pitää hioa vielä.
Jätin kapulan siihen näkyville kentän laitaan ja sitten kaukot. Voisi nousta terävämmin, pitää vahvistaa vielä. Ennen iltaruokaa palkkasin kalkkunasiivuilla ja kas, kun rupesi nousemaan tsäpäkämmin..
Lopuksi palkaksi ruutuun lähetys, jonka takana pallo. Hitto, meinasi lähteä noutokapulalle.. Huomautin ja kutsuin takaisin. Sitten lähti ruutuun, mutta kaarsi vähän vasemmalle kapulan kohdalla, vaikka kapula ei siis mitenkään ollut edes lähellä ruutuun lähetys "linjaa".. Mutta hyvä muistutus. Kokeissa voi olla vaikka mitä romua ruudun, hyppyesteiden ym. liepeillä.
Lopuksi vielä muutama seuraamis-leikki-harjoitus :) Ihan kivasti koira toimi, vaikka ei ollutkaan juuri palkkaa käytössä, ja vaikka treenitaukoa on nyt ollut enemmän..
25.07.2007 - 08:55
Melkoista härdelliä tämä elämä on viime aikoina ollut :) Treenaaminen on jäänyt kaukojen harjoittelua lukuun ottamatta täysin.. Kerrottakoon nyt täälläkin, että kevään kova lukeminen ja pänttääminen kannatti :) Minut valittiin Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan :)) Mieletön juttu!
No, eilen käytiin vähän narupallon kanssa pelleilemässä.Vähän lennosta seuraamista, pysähtyvät sekä suora luoksetulo.. Seuraaminen ok, mutta edelleen välillä tuppaa kontakti karkaamaan ( nyt kyllä kentän ympärillä häiriöitä kiitettävästi ). Luoksetulossa ei huomautettavaa. Pysähtyvät jees, eka maahanmeno olisi saanut olla nopeampi. Eiköhän tämä nyt tästä taas lähde tämä treenaaminenkin käyntiin :)
17.07.2007 - 10:57
Löysät treenit.. Vähän seuraamista, jossa en siis edelleenkään ole oppinut, että motsku toimii paremmin kuin nami.. No, eipä tehtykään kun muutama liikkeellelähtö sekä parit käännökset, jotka ok.
Pysähtyvissä ei huoamtuettavaa, paitsi ehkä himppasen hidas maahanmeno. Seisominen ok.
Tyhjä ruutu.Huusin käskyn liian myöhän, meni _istumaan_ takarajalle. Ohjasin siitä keskelle, josta palkka. Toistolla jäi taas etureunaan, mutta oli sisällä.. Opettele käskyttämään oikeessa kohdassa! Ei voi olla niin vaikeeta! Lisäksi ekaa kertaa tein ruudun loppuosan, eli kutsuin seuraamaan. Ihan jees ekaksi kerraksi :)
Luosketulonpysäytys olis saanut olla terävämpi.
Kaukot taas ihan metsästä.. Nousee kyllä, mutta ei niin täydellisesti kuin haluaisin.Vaan, koirahan tekee vain sen mikä sille on opetettu. Aletaan nyt siis palkkaamaan siitä, että vetää kunnolla etuset alleen, eikä jätä niitä "viistoon" asentoon.
Jäänmurtajilla p-makuu jokusen minuutin ei ongelmaa.
16.07.2007 - 10:11
Jeps, eli viettiin vkl Sipoon saaristossa :) Taiga tietty mukana ja tyttö oli hieman väsynyt eilen kun tultiin kotiin. Taiga sai juosta korkeita kallioita ylös alas ja ui pitkät pätkät meressä :) Exspotit laitoin viime maanataina, eikä yhtään punkkia löytynyt koirasta, vaikka se rymysi keppien perässä heinikossa :) Vähän treenattiinkin kaukoja ja puunkierrolla l-tulon maahanmenoa. Sujui ihan hyvin. Yksi p-makuu harjoitus sateessa. Kerran nousi istumaan. Sen jälkeen pysyi hyvin, aikaa en tiedä.Useita minuutteja. Kiva reissu :))
Perjantaina treenattiin lisäksi noutoa rättileikin ohessa 700 grammaisella. Tai siis sitä kunnon otetta.Sujuu hyvin T tietää mitä siltä nyt halutaan :)
12.07.2007 - 09:23
Vähän tihutteli vettä.Otin askelita, käännöksiä seuraamisessa. Nyt oli ainakin hiljaa paikallaankäännöksissä ja sivulletuloissa ;) Seuraamiseen en ole edelleenkään täysin tyytyväinen..Välillä kontakti putoaa..Käännökset kuitenkin tänään hyvät :)
Kaukoissa sain hyviä toistoja :) Näitä tehtiin lähinnä leikkien.Lopuksi luosketulo, pysäytys lähestulkoon mun edessä. Toistolla suora luoksetulo.
Sitten vahvistin nopeaa kapulaan tarttumista, naksuttamalla heti kun nosti kapulan maasta. Tämä sujui mielestäni hyvin. Sisällä Taigalla oli vielä enrgiaa kovasti jäljellä, joten leikittiin rätillä ja samalla treenattiin vahvempaa otetta kapulasta. Uskon tämänkin parantavan kapulaan tarttumisnopeutta :)
11.07.2007 - 09:08
Tehtiin vähän seuraamista, kaukoja (avo), suorat luosketulot sekä ruutu. Taiga p-makuussa ruudun teon ajan.Pallo takana, oikealla puolella ruutua. Seuraaminen kohtalaista..Edelleen välillä kontakti putoaa.. Lisäksi tehtiin sivulletuloja ja askeleita, joissa tarkoituksena oli pitää koira hiljaisena.Onnistuikin ihan ok :) Kaukoissa haetaan edelleen istumaannousua, nyt Taigan pitää hieman "hypähtää", jotta saisi makupalan.Lopuksi pikkusarja ja vapautus taakse pallolle.
Suoraluoksetulo ruudun viereen.kaksi toistoa, nämä loistavat :).
Ruutua sitten.. Tällainen harjoitus, jossa minä teen ruudun koiran nähden, alkaa olla jo aika helppo koiralle.. Kolme toistolla, joka kerta Taiga juoksi ruutuun kuin ohjus ja täysin suoraan keskeltä :)) Hienoa!
Lopuksi vielä jalkapalloa, samalla muutama pakki-istuminen ja maahanmeno, myös maahanmenon tekniikka on parantunut! Hyvä!
08.07.2007 - 19:35
..Paitsi että lähdin kävelemään bussilta mystisesti väärään suuntaan aluksi, kunnes päästiin oiekalle reitille ja tallustettiin noin tunnin verran ennen kuin löydettiin kentälle.. Jengiä oli ihan ok kentällä :) Mua jotenkin jännitti ne ihmiset siellä, mutta harvoinpa sitä kisoissakaan ihan yksinään saa kehässä/liepeillä olla ;) Oltiin T:n kanssa molemmat jotenkin hitaita tänään.. Oli kuumankostea ilma, sekä se kävelymatka ja kaiken lisäksi kenttä oli täynnä p*skaa..kuka lie ulkoiluttanut koiraansa alueella.. No, avot räpellettiin läpi. seuraaminen välillä ihan ok, ei paljoa sanottavaa.Välillä kontakti karkasi. Taas hieman hankaluuksia perusasennon kanssa! Palkkailin sitten niistä. Pysähtyvät hyvin, ei huomauttamista. Luoksetulon pysäytyksen olisi voinut tehdä terävämmin, vauhtikaan ei l-tulossa mitenkään päätä huimannut.. tehtiin sitten yksi suora pallopalkalla. Nouto 700 grammaisella..Olen nimittäin _taas_ hävittänyt meidän kisakapulan,,Se on pari sataa grammaa kevyempi ja kivempi heittää. Tämän ja viime vuoden aikana olen siis hukannut kaksi kapulaa ja rikkonut yhden. Ihan kiva saldo.Miten kukaan voi olla näin tahvana? No, onhan tuolla vähän painavammalla tietysti myös hyvä harjoitella..jos joskus päästään PK-puolella kisaamaan niin se merkkaa 2kg:n kapulan kiikuttamista.. Nouto oli vähän väsähtänyt, mutta ihan ok.Hyvin tarttui kapulaan. Sitten otettiin hyppyä matalalla esteellä. Tässä ei valittamista ( paitsi ne aloitus-perusasennot). Kaukoja läheltä palkkaillen silloin tällöin. Nyt ok istumaannousu.
Lopuksi pelattiin fudista ja treenattiin palkaksi vielä a-estettä. Aluksi Taiga yritti vapaaehtoisesti sen yli n. metrin päästä ;) Hyvä yritys ;) Pidemmällä vauhdilla leiskautti komeasti yli. Malttoi jarruttaa laskeutumisessakin. Lisäksi hyppeli pariin kertaan omin lupineen viereisen metrisen pk-esteen yli. Vähän taisi raapaista, mutta näköjään se tosiaan pääsee siitä yli ;) Sitten vielä p-makuu ja mä olin piilossa. Ei tietoa ajasta, vissiin muutaman minsan. Samalla jyrisi ukkonen, hyttyset kiusasivat ja PV leikki Martin kanssa. Hyvin pysyi :) Ihan jees treenit, jotenkin enempi vauhtia olisi saanut olla meissä kumpaisessakin.. Ja pitää käydä noutokapula ostoksilla..jälleen kerran.
08.07.2007 - 11:27
kauhean kuuma ja hiostava ilma tuona vuoden suosituinpana hääpäivänä ;) Taiga treenasi ruutua, luoksetulon suorana ja maahanmenon tolpan kierrolla. Seuraamista vähän leikkipalkalkalla ( mulla reidessä kauhea mustelma, kun Taiga vähän leikki ;) ), pysähtyvistä seisominen ja maahanmeno palkatta ja avo-kaukoja.
Seuraaminen ihan jees, joskin taas on alkanut napsia lahkeisiin..Mutta käännökset saisivat olla terävämpiä.Pitää seurauttaa hihnassa nyt.. ja palkata tietty kun tekee oikein. Etenkin täyskäännöksessä liikaa väljyyttä.
Maahanmeno ja seisominen ok, tosin seisomisessa jostain syystä avustin kädellä (?).
Luoksetulo suorana, tämä ok. Sitten ruudukkoa, pallo oli ruudun takana, enemmän oikealla puolella. Hyvin lähti, ruudussa taas siksakkasi, mutta löysi pallon.lisää varmuutta siis tähän. Meni kuitenkin keskeltä sisään, kuten pitääkin, eikä kaartanut vasemman kautta. Sitten tehtiin taas huijaus, tällä kertaa en mennytkään koiran luo vaan olin vain vähän sivussa ruudusta, jotta pääsen pysäyttämään ja palkkaamaan koiraa sen ollessa oikeassa paikassa. Taiga siis istui lähetys paikalla, josta ruutu-käskyllä ohjasin sen ruutuun..juttu oli uusi, mutta hienosti Taiga juoksi _kovaa_ ruutuun. Pitää olla tarkkana oman pysäyttämisen kanssa, huuda käsky ajoissa. Mutta nyt se oli keskellä. Hienoa! piti sitten tehdä toisto, vaikka tämä olisi riittänyt.. Nyt lähti kaartamaan kohti minua, mutta ruutu-käskyllä muutti kurssia kohti ruutua.Tosi hyvä! Mutta nyt pysäytys oli auttamatta myöhässä.. Taiga oli kulmassa, sisällä kyllä. Kävin näyttämässä keskustaa ja uusi ohjaus ja palkka heti kun oli keskellä. Kyllä tämä tästä :)
Kaukot vähän laiskat, ei oiekastaan erityistä ihmeteltävää..Sisällä ollaan treenattu seismista ja se sujuu kyllä lähietäisyydeltä hyvin! Myös istumisen pakittaminen alkaa jo sujua! Hyvä! Vielä kun saisi lisää terävyyttä siihen istumiseen..Sisällä sujuu sekin, en anna makupalaa ennen kuin T oikein kurkottaa siihen..
Voi-luoksetulon maahanmeno jäi puolittaiseksi joka kerran..Äh! Pitää jättää pallolla palkkaaminen hetkeksi ja käydä palkkaamassa namilla kädestä.Just kun pääsin riemuitsemaan että tämä sujuu hyvin ;)
06.07.2007 - 08:56
Taiga oli lenkkeillyt pitkät pätkät päivällä, joten se oli hieman kuumissaan jo valmiiksi harjoitusten alkaessa. Mukana oli kaverini PT, joka pisti ruudun kasaan ja pallon taakse. Aluksi tehtiin seuraamista, askeleita ja peruuttamista. Taiga haukkui ja volisi kurkku suorana! Tai no, perus-seuraamisessa se piti suunsa kiinni. Onneksi pääsin palkkaamaan muutamasta hiljaisesta hetkestä.Loppujen lopuksi oli hiljaa myös lopputreenin, kuten perusasentoon siirtymisten aikana :)
Seuraaminen muuten jees, mutta käännökset olisisvat saaneet nyt olla aavistukset terävämmät.
Avo-luoksetulo-liikkeenä. Se oli kympin suoritus! :) Maahan meno tolpankierrolla: onnistui hienosti!
Juoksusta maahanmeno ihan ex tempore ja suorapalkkaus. Toimi niin ikään, jee :)
Ruutua sit. Ajautui oikealle puolelle ruutua, meni kuitenkin sisään etutolppien välistä. PT arveli, että aurinko paistoi koiran silmiin. Sitten ilman palloa, mutta olisi kannattanut ensin tehdä toisto siten, että pallo olisi ollut oikealla puolella ruutua..Nyt T nimittäin ajautui uusiksi vasemmalle. Pysäytin sen ja kävin näytämässä keskustaa. Uusi ohjaus ja palkka, kun oikeassa paikassa. Sitten tehtiin vielä niin, että pallo oli oikealla ruudun takana. Se meni hyvin :)
Kaukoja vielä läheltä. Istuminen olisi saanut olla hieman terävämpi, mutta koira oli kieltämättä aika hiki hatussa jo tuossa vaiheessa..Pari maahanmenoa yritti heittäytyä eteenpäin..Pitää alkaa palkata taaksepäin myös maahanmenosta nyt hetken. Sitten sain hyvä harjoituksen seisomasta istumaan -liikkeeseen. Istuminen (peruuttaen) palkkan heitin taakse, uusi liike -> palkkaa taakse.Näin saadaan välimatkaa mukavasti pidennettyä ihan huomaamatta ja hauskana leikkinä :) Nyt pakitus-istuminen onnistui jo hyvin.
04.07.2007 - 10:03
Oltiin hiekkakentällä, joka vähän kyllä pölisi ikävästi.. Tein kaksi ruutua, niiden välillä n.20 metrin matka. Taiga oli p-makuussa sen ajan. Toisen ruudun taakse laitoin pallon. Homma eteni siten, että lähetin Taigan n.15 metrin päästä ensimmäiseen ruutuun, siis siihen jonka takana ei ollut palloa. Taiga juoksi ruutuun mutta ajautui oikeaan takanurkkaan. Sain kuitenkin ohjattua sen nyt keskemmälle! :) Uusiksi ja nyt pysähtyi just keskelle ruutua. Palkka siis seisomaan pysähtymisestä. Sitten ohjasin Taigan ruudusta toiseen ruutuun..Tää oli uusi juttu ja vähän hämmensi Taigaa. Yritin käyttää mahdollisimman selkeätä vartalo-ohjausta myöskin tueksi ja sainkin Taigan sitten juoksemaan suoraan toiseen ruutuun, josta se löysi heti pallon :) Sitten tehtiin sama toiseen suuntaan, nyt vietiin pallo yhdessä toisen ruudun taakse ja tehtiin homma siis samalla tavoin kuin aluksi. En siis lähetys toiseen ruutuun, josta palkka kädestä. Siitä sitten toiseen ruutuun, jossa pallo. Mielestäni ihan onnistunut treeni :) Tässä vielä kömpelöhkö piirros treenistämme..

Teimme lisäksi muutaman suoran luoksetulon ja heiteltiin frisbeetä lopuksi..Kotona tehtiin kaukoja hiottiin istu-seiso-istu -sarjaa..Taiga pitää saada paremmin peruuttamaan istumisensa, muutoin etenee.Seisominen sujuu hyvin!
01.07.2007 - 20:38
...sisätiloissa.Sitä ennen käytiin heittelemässä Markuksen kanssa Taigalle frisbeetä :) Nyt tyttö sai muutaman hienon kopin suoraan ilmasta, heittotekniikkakin parani :) Tästä saadaan kiva harrastus, Taiga juoksi räkä poskella lätyn perässä ;) Sitten Taiga kävi uimassa pitkät pätkät, tällä kertaa haki keppiä merestä. Hyvä että T tykkää uimisesta :)
Illemmalla otettiin niitä kaukoja sitten. Varustauduin naksuttimella ja juustonpaloilla. Seisomiseen uusi käsimerkki ja kas, toimii suorastaan kymmenen kertaa paremmin kuin edellinen.Nyt ei mene käsimerkki, naksutin ja palkka ihan sekaisin! Ihan jees, vähän rauhallisempi seisomaannousu saisi olla.Mutta takakintut pysyvät paikallaan! Hienoa! Seisomisia sisällä, missä on helppo arvioida mahdollista etenemistä/takenemista/muuta liikkumista. Olen kaivanut netistä erilaisia kaukkarivideoita ja kyllä vain hyvin harva koira pysyy _täysin_ aloillaan koko kulloisenkin sarjan ajan..
30.06.2007 - 19:21
Ostin Taigalle tänään pinkin frisbeen, neito ihastui siihen heti :) Aluksi kuitenkin vähän yritettiin ruutua treenata..Lähietäisyydeltä keskelle hakeutumista..Mutta ei toimi.. Vaikka kuinka olen laittavinani jotain ruutuun, ei Taiga edes pohdi että siellä mitään olisi..nyt kaiken lisäksi veti kokoajan jostain syystä vasemmalle puolelle ruutua.. Lopuksi pallo ruuduun taakse pari kertaa, oikealle puolelle nyt selkeästi. Tämä treenaus on tietenkin syynä siihen, miksi T ei ymmärrä pysähtyä keskelle ruutua, vaikka kuinka huijaan sitä että siellä on jotain. Niin, eihän siellä tietenkään ole ;) . Katotaan nyt. Niin..siis juokseehan se sinne ruutuun ja on ruudun sisälläkin..Mutta kun se ei ole keskellä aina..
Sitten parit avo-kaukojen asentojen vaihdot. Istumiseen yritin saada lisää terävyyttä. Ihan ok.
Lopuksi sitten frisbeen heittoa :) Mun pitää vielä kehittää heittämistyyliä ;) Taiga nappasi _melkein_ ilmasta kiinni pari kertaa. Hauska lelu ja noussee varmaan yhdeksi T:n suosikeista :)
29.06.2007 - 19:42
Taas aika laajat treenit. Ruudun keskustaa, pysähtyvistä maahanmeno ja seisominen, noutoa, l-tulo sekä kaukot.Ja vähän seuraamista: askeleita ja käännöksiä.
Ruudussa harjoittelimme lähietäisyydeltä keskustan löytymistä. Taigan nähden olin laittavinani jotakin ruudun keskelle.Sitten annoin ruutu-käskyn ja olin itse ruudun vastakkaisella puolella.Tarkoitus oli pysäyttää koira seisomaan ruudun keskustaan.Taiga ei tuntunut aluksi juurikaan huomiovian sitä, että olin laittavinani jotain keskelle.Se kyllä tuli hvyin ruutuun ja pysähtyi, kun käskin. Pitää hioa tätä vielä..Pari toistoa myös siten, että lähetin koiran perusasennosta ja pysäytin, nyt se tuntui etsivän "piilotettua" paremmin, mutta kuunteli mitä sanoin sille..Ehkäpä tuo alkutreenin "luoksetulomaisuus" hieman sekoitti koiraa..No, keskusta löytyi joka tapauksessa, eivätkä kulmatolpat vetäneet koiraa lainkaan.Hyvä! Lopuksi jätimme yhdessä pallon ruuduun taakse.
Luoksetulo ensin suorana.T aavistuksen hidasti liikaa vauhtiaan kun lähestyi minua. Hyvä eteenistuminen. Sitten tehtiin uusiksi ja koiran tullessa heittäydyinkin maahan makaamaan mahalleni: tämä on näitä ruotsalaisten keksintöjä ;) Ja tulihan se Taiga kiitolaukkaa katsomaan mikä mulla oli hätänä ;) Kolmannella kerralla sitten l-tulon yhteydessä maahanmeno. Nyt jäi kyynärpäät aavistuksen koholle, ryökäle odotti jo palloa.Onneksi olin jo alunperin päättänyt palkata namilla tällä kertaa.Eli menin T:n luo, kun olin käskenyt sen paremmin maahan, ja palkkasin sen namilla ja kehuin tietysti. Tätä pitää jatkossakin käyttää: vaihtelevasti palkkaa pallolla ja namilla.
Pyäshtyvissä, palkkasin suoraan käskyn jälkeen. Ei ihmeitä näissä.
Noudossa juostiin ekana kilpaa kapulalle ja sitten juoksin minä toiseen suuntaan. Hyvä eteenistuminen ja luovutus.
Ruutu sitten vielä.Lähtys kaukaa pallolle. Lähti hyvin vauhdikkaalla laukalla ja sitten leikittiin pallon kanssa vielä lopuksi kaukoja.Hiottiin peruuttamalla istumista sekä maasta istumaannousua. Molemmat hienosti, samoin maahanmeno: ei yhtään heittäydy eteenpäin vaan laskeutuu hissinä alas.Loistavaa! Nyt pitää alkaa treenata sisällä sitä seisomista.Ihan aikuisten oikeesti.
Aika monipuoliset treenit. Näin laajoja ei kannattane liikaa ottaa, sillä kun liikkeitä tulee lisää, treenit venyy.Kuitenkaan ei ole tarkoitus sahata joka ilta kentällä tuntitolkulla.. Ruutua voitaisiin nyt alkaa treenaamaan erilaisina ruuuleikkeinä. Kaukoja leikkien ja hiotaan seisomisen tekniikkaa. Seuraamista eri variaatioin: tänään askellukset ja siirtymiset ok. Vonkuu ja kiekuu helposti, kun en ole siihen puuttunut. Olen nyt pyrkinyt palkkaamaan vain hiljaisista suorituksista. Oma moka, kun en ole jaksanut tähän kiekumiseen aiemmin puuttua, enkä aio sitä nyt kovin "rankalla" kädellä tehdä nytkään, vaikka pisteitä varmasti meneekin.
29.06.2007 - 08:52
Ekat _oikeat_ treenit :). Otettiin ruutua, seuraamista, luoksetuloa, nouto ja kaukoja leikkien. Ruudun rakentelin siten, ettei Taiga nähnyt sen kokoamista.Pallo paikallaan ruudun takana ens alkuun.
Aluksi otettiin seuraamista ( miksi treenit pitää aina aloittaa seuraamisella? ). Meni tosi hyvin! Käännökset teräviä ja täyskäännös vasuriinkin onnistui hyvin :) Tauko tekee joskus hyvää :) Palkkasin juustonpaloilla.Juostessa kontakti vähän hukkui.
Luoksetuloa otettiin suorana sekä pallon heitolla. Stoppi erikseen treenin lopuksi tolpan kierrolla.Ei maahanmenoa tänään.
Nouto oli ok. Lähti hyvin kapulalle, saisi tarttua nopeammin. Takas tullessa lähdin juoksemaan toiseen suuntaan.Luovutus ok. Ihan hyvä alku. Himassa vielä metallia kädestäni. Ottaa tosi varovasti kiinni..Pitänee tutkituttaa tytön hampaat lekurilla..Pienen pienikin lohkeama, kiillevaurio tms. voi aiheuttaa vihlomista, josta syystä metskun pitäminen suussa on ikävää..Lisäksi pitää ostaa isolaippainen metalli, tuo pikkumetsku on hankala ottaa maasta.
Ruutua n. 10-15 metristä. Vihjasin taigalle että "ruuruuruu". Ja hyvinhän neiti katseella haeskeli ruutua :) Lähti hyvin ja itsevarmasti ja suorviivaisesti kohti ruutua.Vähän meni itse ruudussa siksakkaamiseksi, mutta löysi pallon heti :) Toistolla ei palloa. Pysäytin aivan takareunaan ja vähän ryssin palkkaamisen, kun pallo ei lentänytkään niin kauas... Vielä kerran ilman palloa: Taiga juoksee hyvin ruutuun, vaikka tiesi boltsin olevan minulla. Nyt hyvä pysähdys justiinsa keskelle ruutua! Erinomaista! Vielä viimeinen toisto siten, että pallo takana. Lähetin Taigan kaukaa, yli kisapituudesta. Hienosti suoraan ruutuun! Jees! Pallon voisi sijoittaa aavistuksen kauemmas vielä, ettei siksakkaaminen ala heti ruudussa..
Kaukoja pelleillen. Uuden käsimerkin sisäänajo. Hyvin nousee :) Jee :)
Lopuksi vielä tolppien kiertoja ja pallopeliä :)
28.06.2007 - 15:44
Nääs kun tajusin, että menee liian vaikeaksi nykyiselle istumaannnousun käsimrkillää..Eli nyt heilautan vasenta kättäni ylös nyt käskyn kanssa..Toimi jo heti alusta paremmin kuin vanha :) Pitää nyt rauhassa ajaa tämä sisään ja treenata leikin varjolla.
Luoksetulossa tehtiin nyt myös maahanmeno suoraan liikkeen yhteydessä. Meni kyllä ihan ok maahan, mtuta seuraava l-tulo olikin hidastelua puolesta välistä..Otettiin sitten vain suoria ja vähän pallon heittoa. OK, eli ei maahanmenoa olleenkaan liikkeen yhteydessä, vaan ainoastaan eim. puunkierroilla. Sitten vähän seuraamista, joka meni oikein hyvin ottaen huomioon pallopalkan :)) Hienoa!
Duunissa luin läpi Turid Rugaasin Rauhoittavat signaalit.Täti puhuú ihan asiaa monessa suhteessa. Taigahan käyttää varsin näkyvästi erilaisia signaaleja viestittäessään sekä ihmisten että koirien kanssa. Olen käyttänyt hyödykseni rauhoittavia signaaleja esim. paikkamakuun ja pysähtyvien liikkeiden kanssa. Kun lähestyn koiraa näissä, käännän pääni pois, enkä kulje suoraan koiraa kohti. Aikaisemmin T on haistellut maata lähestyessäni, mikä on yksi rauhoittavista signaaleista. Nykyään se makaa rennosti minua tarkkailen kaikessa rauhassa :)
Aloitan elokuussa kouluttamaan arkitottelevaisuutta kerhomme treeneissä ja koulutukset jatkuu myös syyskuun. Odotan ihan innolla :))
24.06.2007 - 16:07
Juhannuskin jo ohi ja paluu normaaliin elämään on alkanut. Taiga treenasi hieman tänään..No, taidettiin me ennen tätä päivää harjoitella kerran hiekkakenällä, kun olin ottanut lenkille pallon mukaan ;) Mutta tylsää on neitosella ollut viime päivät..Toissa viikolla sanoin sille ihan ajatuksissani, että "kahen viikon pääst leikitään".Kauhea minä! No, nyt Taigallekin tulee kivempaa :) Tänään otettiin vain vähän seuraamista, pysähtyvät, avo-kaukot ja luoksetulo pysäytyksellä ja ilman. Vauhtia oli, hyvät seuraamiset ja terävät käännökset. Luoksetulossa vauhtia. Pysätys ekalla kerralla vähän hidas, toisella heitinkin pallon suoraan. Pysähtyvissä maahanmeno ok, ekalla seisomisella tarjosi istumista.Avustin sitten vähän kädellä muistin virkistykseksi. Kaukoissa taas vähän väljät istumiset.Pitää nyt ottaa tehotreeniin tämä.
Ens viikolla pitää käydä kaikki avot läpi ja vähän katsoa missä mennään.Treenit painottuvat kuitenkin nyt jo selkeästi voittaja-luokkaan, ruutua ja voi-kaukoja sekä metskua.Ai niin, luoksetulon maahanmenoa ollaan harjoiteltu puunkierrolla.Sujuu yllättävän hyvin! Katsotaan mitä saadaan tästä aikaan.. Niin ja niitä tunnareita pitäisi nyt taikoa jostakin..
11.05.2007 - 22:33
ja ne olivat siis tiistaina ;) Taiga kärsi selvästi jotain tuloskrapulaa..Enpä muista ihan heti noin prinkkalaaan menneitä treenejä.No ei tietenkään kaikilta osin, paikkamakuu ja luoksetulot olivat upeita! P-makuussa lähdettiin _tosi_ kauas piiloon Kaivohuoneen jonkin huoltokopperon taakse.Eikä mitään ongelmia! Upeeta, hyvä T! Luoksetuloissa onnistuivat sekä suorat että stoppi :))
Vaan entäs muut.. Noudossa Taiga haki kapulan..ja pudotti sen tyynesti puoleen väliin ja riensi sitten luokseni häntä heiluen.Toistolla toi jalkoihin asti ja sylkäisi kapulan siihen.Ja ryökäle odotti vielä palkkioita tuollaisesta pelleilystä. Hauskin juttu oli se, että Taiga nuoli huuliaan ja nielaisi, eli höntti kuvitteli saaneensa namin ;) ( tiputan namit suusta noudoissa ja luoksetuloissa ). Lopuksi saatiin edes vähän säällisempi suoritus, vaikka palauttikin ravilla. Pöh!
Estehypyssä meni esteen toiselle puolelle maahan.Korvan kärjet vain näkyivät.Liikkeesta seisomisessa teki sujuvan istuimisen ja toistolla läksi haistelemaan nurmikoita (!) Siinä vaiheessa jo vähän painokkaammin totesin että nyt tehdään töitä. Ja saatiinkiin heti kunnollinen suoritus :) miten se seisattuminen osaakin olla hankalaa..
kaukot ok.Palkkasin joka kerran ekasta istumaannoususta joko namilla tai pallolla.Nämä ok :)
Ne olivatkin viimeiset yhteistreenit.Minä keskityn nyt 110% pääsykokeisiin ja Taiga saa nyt sitten vähän lomailla. Lomatunnelmissa tuntui olevan jo treeneissäkin ;) Syyskuun alussa on seuraava koe..Jep, eli ilmoittauduin siis toukokuussa syyskuun kokeeseen..Ihme että mahduttiin mukaan, ei nimittäin ollut ollenkaan sanottua.
06.05.2007 - 21:33
Blogi on ollut varsin hiljainen viime aikoina..Ollaan treenattu äärimmäisen vähän. Kahdesti viikossa vain ryhmätreeneissä ja niistäkin viimeksi ennen vappua torstaina.. Oma lukeminen vie aikaa kyllä tosi paljon ja lisäksi Taiga, ahmittuaan muutaman siankorva sai pakkinsa sekaisin, joten treenaaminen on senkin puolesta jäänyt vähemmälle. No, viime viikon torstaina kävin sitten vetäsemässä kaikki liikkeet, paitsi p-makuu ja hyppy, jossain muodossa hiekkakentällä. Seuraaminen oli oikein innokasta ja tarkkaakin jopa. Luoksetulon otin suorana ja pysäytyksellä ja hienosti sujuivat nekin. Pysähtyvissä en havainnut erityistä ongelmaa. Nouto oli vähän laiskahko, mutta ok. Kaukot murheenkryyni. Joko ei noussut lainkaan ekalla käskyllä tai tosi huonoon asentoon. Tein sitten muutaman maasta istumaannousun ja päätin unohtaa sarjat. Ajattelin että kokeilen vielä jossain vaiheessa ennen koetta sitä istumista.Jos ehdin ;)
Lauantaina 5.5 suuntasimme turisteina Helsingin palveluskoiratapahtumaan, josta Anne otti sitten meidät kyytiin kohti Kotkaa. Pk-tapahtuman näyttelyyn oli ilmoittautunut yli viisikymmentä nahkaa..Mikä lie esi-erkkarihuuma iskenyt kansaan ;) Onneksi itse älysin olla ilmoittamatta Taigaa ;)
Kotkassa jaoimme sosiaalisina ihmisinä ja koirina Marian ja Josin kanssa saman huoneen. Josi olisi keksinyt vaikka mitä kivaa tekemistä, mutta Taiga oli varsin tiukkapipioisella päällä ;) Aamun valjetessa muu väki lähti pystyttämään erkkaria ja minä menin paikalla vasta kahdeksan maissa ulkoilutettuani talon koirat ( koiria Annella ja Ristolla oleskeli erkkariviikonloppuna yhteensä 11 kappaletta ;) ).Taiga sai jäädä nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi Annelle. Päivä menikin kehää seuraten ja koiria ulkoiluttaen.Onneksi ei minun ei tarvinnut joutua handlerin hommiin ;)
Toko-koe alkoi joskus kello yhden jälkeen.Koe pidettiin parkkipaikan läheisyydessä eli ei aivan vieretysten näyttelyn kanssa. Taigaa hieman testasin tekemällä yhden lyhyen p-makuun ja sen kaukojen nousun.Nousi ihan ok nyt :) Koko päivän oli vähän tihutellut vettä silloin tällöin, mutta p-makuun aikana se yltyi ihan kunnon sadekuuroksi. Koiria avossa oli vain neljä poisjääntien vuoksi.
P-makuu: Taiga vähän taas levottoman oloinen perusasennossa, kun toivoteltiin tervetulleeksi kokeeseen jne.jne. Ekalla käskyllä mahna.Haisteli hieman maata, joten oli lievä arvoitus miten se rekisteröi odota-käskyn.Ilmeisesti kuitenkin rekisteröi, sillä liike meni upeasti, vaikka kaksi koiraa lähti paikkamakuusta.Hyvä perusasentoonnousu 10 :))
Paikallaolosta jäi niin hyvä maku, että olin loppujen lopuksi aika levollisin mielin menossa yksilöliikkeisiin. Vähän leikittiin enne kehää noutokapulalla ja pallolla ja sitten eikun hommiin.Oltiin siis toisina suorittamassa luokassamme.
Seuraaminen: Tosi hyvä, ei voi muuta sanoa :)) Olen _niin_ tyytyväinen!! Hyvä kontkati, suunnilleen oikea paikka ja tiiviys, ehkä jopa hieman edisti, mutta verrattuna aikaisempiin huuhailuihin, niin mieluummin näin päin.Hyvät käännökset :) Juoksuosuus oli mielenkiintoinen, juoksun yhteydessä tehtiin sekä käännös oikealle että täyskäännös. Onneksi näitä ollaan ryhmän treeneissä harjoiteltu, hieman väljyyttä oli ja kerran riemuissaan Taiga hyppäsi pompun ilmaan.Muuten ihan jees :) 8 tuli tuomarilta, mutta mä olen aivan mielettömän tyytyväinen. Ja minäkin taas tunnistin oikean ja vasemman ;) ja ihan juoksuvauhdista! Witsit!
Maahanmeno: Taigaa vähän vaikea saada perusasentoon..tuli ilmi myöhemminkin kokeen aikana.Tuli lopulta ok. hyvä valmistava osuus.Nopea maahanmeno.Pysyi odotetun hyvin. Hyvä perusasento 9½
Luoksetulo; Taas ongelmia perusasentoon tulossa (?). Itse liike aivan super. Tuli täysillä, pysähtyi kuin seinään ja munkin käsimerkki oli sääntöjen mukainen ;) Loppuosa tuli vauhdilla ja istui hyvin eteen. Kimakka haukahdus Taigamaiseen tyyliin perusasentoon pyörähtäessään, josta puolen pisteen vähennys. 9½ :)) Tositositosi tyytyväinen tähän!
Seisominen: Nyt oli perusasennossa jo valmiiksi ;) hyvä valmistava osuus, ja ok pysähdys, vaikka msuta tuntui ettei pysähtynyt niin terävästi kuin se osaa. Hidas istuminen 9½ Ehkä pikkuisen liikaa pisteitä tästä, ei mielstäni mennyt niin hyvin.
Noutaminen: taa vaikeuksia perusasennon kanssa..Hieman vino heitto. Taiga ampui kapulalle ja otti ihan ok suuhun, vieläkin ripeämpi voisi olla.Toi ok, mutta vieläkin nopeammin pääsisi ;) Hyvä luovutus! Hyvä sivulle siirtyminen 10
Kaukot: Meni hyvin maahan.Annoin huonosti ekan istu-käskyn Taigalla meni hetki miettiessä, onneksi en ehtinyt antaa tosita käskyä. asebto oli aika huono,Hyvä maahanmeno ja seuraava istu-vaihto olikin jo oikein hyvä. 10
Hyppy: taas hankala saada perusasentooon..Itse liike hyvä Nyt nimittäin olin itse vinossa esteeseen nähden jo valmiiksi.Taiga hyppäsi hyvin ja situi hyvin, oli pikkuisen vinossa esteestä.Mutta silti palasi esteen kautta:) jes! Korjasi siis mun virheen :) Taas vinkuvonkun säestämänä perusasento..9½
Kokonaisvaikutus: 8 johtuen just noista hankalista perusasennoista..En itsekään keksi miksi Taigalle oli niin vaikeaa tulla perusasentoon enne liikettää:itse liikkeet menivät kuitenkin hyvin, samoin liikkeiden yhteydessä tehdyt perusasennot..No, pitää treenata tuota nyt sitten erikseen :) Kokonaiset 189,5 pistettä Kp ja 1-sijakin :) Lienee turha sanoa että olen tyytyväinen :) Vaikka liikkeiden alut olivat vaikeat, niin liikkeet sujuivat innokkaasti. Palkkaamattomuuttakin olen muistanut joskus treenata ja ryhmätreenitkin ovat tehneet pelkästään hyvää :) Hienoa :)
Rotumestaruuden voitti Alatalon Tiina ja Anza, onnea heille! Pikkuinen Molly-tyttönen esiintyi hienosti näyttelykehässä ja oli päivänpäätteeksi BIS1-pentu! :) Taiga tapasi myös komean Teuvo-iskän joka esiintyi myös weteraanien kehässä. Liikkui kyllä kuin nuori pojankloppi vauhdikkaasti kehässä :)
13.04.2007 - 23:32
Lukeminen on lähtenyt niin ärhäkästi liikkeelle, etten ole ehtinyt tännekään kirjoitella..Treenaamassa olemme varsinaisesti käyneet vain noissa yhteistreeneissä.Lisäksi sitten lenkillä kaukoja vähän ja ruokakupilla ahkerasti metallia, joka onkin edistynyt. Voin laskea kapulan jo _melkein_ maahan.En hyväksy mitää kapulalla leikkimisiä tmv. Ottaa varovaisesti, mutta pitää kuitenkin erittäin rauhallisesti suussaan, eikä yritä pudottaa.Hienoa!
Kimppatreeneissä ollaan treenattu: seuraamista, paikkamakuuta, noutoa,hyppynoutoa, luoksetuloa,ruutua, kaukoja ja viimeksi uutuutena idari. Taiga on ollut treeneissä tosi vauhti päällä ja saanut kehuja energisyydestään :) Meikäläinen sai moitteita siitä, etten luota koiraan ja teen välillä liian helppoja harjoituksia.Esim.merkkiä treenattiin viimeksi reilusti jostain seitsemästä metristä ja voilà. Täydellinen merkki! Taiga pysähtyy loistavasti just kun käsken. Sama ruudussa. Ruudun on hahmottanut hyvin, vaikka treeneissä sitä hässäkkää riittää, kun väkeä on niin paljon :) Lisäksi tuli jotain puhetta EVL:sta ja sanoin, että katotaan nyt päästäänkö koskaan niin pitkälle, johon kouluttaja: kyllähän nyt tuollaisella koiralla ;) Keskusteltiin myös tästä kisajännityksestä ja viesti oli aika selkee: ei auta muu kuin tehdä sitä ihtiään, eli kisata..
Seuraamisessa edistää..taas. ollaan tehty pitkiä kaavioita, mikä sinänsä on hyvä.Välillä kontaktista saa muistuttaa, mutta enimmäkseen ok. Temponvaihtelut hienosti, myös hidas kävely. Käännöksissä välillä ongelmia, etenkin vasempaan, kun edistää.
P-makuut ovat sujuneet loistavasti.Olen ollut puun takana piilossa, paitsi torstaina kun käveltiin Tiinan kanssa "vain" tosi ekstra kauas.Ei ongelmia, vaikka välit koirien välillä ovat olleet, tahattomasti, lyhyemmät kuin kokeessa.
L-tulot menneet Taigalla kivasti. Voisin jopa väittää,että pysähtyy ryhmän koirista parhaiten.Siis niistä koirsta, jotka eivät (toistaiseksi) ennakoi pysäytystä ;) Torstaina otin vain suoria, ei ole vauhtia hävinnyt minnekään.
Noudossa taas hiottiin tarttumisnopeutta: teen nyt niin, että heti kun koira tarttu kapulaan huudan hyvä ja lähden pinkomaan karkuun.Sitten käännnyn ja palkka koiralle.Luovutuksella tai ilman.
Hyppy sujuu hienosti! Nyt T hyppää tarpeeksi kauas esteestä, eikä ole edes niin vinossa kuin ennen :) Paluuhyppyä ei ole yrittänyt kiertää.
Hyppynoudossa tyttö on ihan liekeissä, jatkuvasti yrittää varastaa hypyn ;) Kuitenkin vaadin kontaktin ja vasta, hienosti sanottuna, patoamisen jälkeen saa toimia. Ilmavat hypyt mennen tullen, este korkeampi kuin toko-este, muttei yhtä korkea kuin pk-este ;)
Idaria kokeiltiin viimeksi aika mielenkiintoisessa asetelmassa: kolme koiraa teki idistä samaan aikaan ;) Ok, ehkä hieman haastavahko liikkeen aloitusharjoitus, mutta periaatteessa kyse on vain pysähtyvistä ketjussa. Eikä koira saa liikkua.Meni tosi hienosti! Ekan seisomisen T istui, korjasin ja muut menivät hyvin.Palkkasin sekä itse liikkeestä, että sitten uudelleen koiran luokse palattuani.Taiga ei piitannut muista ihmisistä, jotka sen ohittivat saati koirista :) Ei myöskään kääntyillyt, hyvä kun päätä edes käänsi :)
Taigan leikkimiseen on tullut hillittömästi uutta virtaa.Roikkuu rojuissa kuin mikäkin ;) Lelu on tällähetkellä mieluisin palkka.
04.04.2007 - 20:33
Jep, ollaanpa sitä nyt fiineinä ;) Kuinkas moni käykään treeneissä legendaarisessa kaivarissa? ;) Kymmenen kertaa on yhteistreeniä luvassa.Huomenna torstaina emme pääse, koska mulla on valmennuskurssi poikkauksellisesti illalla. Eilen siis oli ensimmäinen kokoontuminen.Ryhmässä kaikki kilpailevat vähintään avo-luokassa, moni ylempänä, joten osaavia mielipiteitä varmasti löytyy. Kouluttaja-Anita on itse sakemanniharrastaja, kisaa suojelussa tällä hetkellä.
Taiga oli aivan intona, virtaa piisasi mukavasti :) Aloitettiin _pitkällä_ seruaamiskaaviolla. Tehtiin se yhtenä ryhmänä, mikä toi toki haastetta liikkeeseen. Oikein hienosti meni, T jasoi pitkät pätkät hyvin.Mulla tosin oli nami suussa, mutta silti :) Palkkaa sai sitten vasta liikkeenlopuksi. Kaavio sisälsi aivan kaikkea, askeleita, hidasta käyntiä, juoksua, paikallaan käännöksiä.Otan askeleen paikallaankäännöksessä, kun pitäisi siis pysyä paikallaan.
Sitten p-makuu.Aluksi Taiga nosti kyynerpäitä maasta, mutta kävin huomauttamassa ja loppuajan pysyi hienosti.Olin piilossa puun takana.Yksi koira lähti joukosta ja Anita kierteli koira kuten EVL:ssä.Ei ongelmia näissä.Vähän guiguilin puun takaa ja T makasi oikein skarppina piiloon tuijottaen, ei haistelua tmv. Loistavaa :)
Sitten käytiin vilauttamassa Anitalle meidän nouto, jossa kerroin meidän ongelmat.Paitsi, että nyt T teki about täydellisen noudon.. Sitten treenattiiin hyppynoutoa. Menohypyn meinasi varastaa, paluu hypyssä kannustin erikseen hyppäämään. Ekalla meinasi kiertää. Toistolla olin paremmin mukana ja T teki ilmavan ja hyvän hypyn.Ote kapulasta hieno! Leivotaankohan tästä Taigan uusi lempiliike? Tiedänkin jo, miten yhdistän ällö-metallin tähän, kunhan saadaan nyt hyppyä ja hyppynoutoa hiottua.
Sitten tehtiin pitkästä aikaa liikkeestä istuminen. Ekalla meni maahan, seruaavilla kerroilla istui nopeasti ja terävästi. Sitten suoraan siitä liikkeestä maahanmeno ja l-tulo pk-tyyliin Anitan ohjauksessa. Taas suoritus kuin oppikirjasta! Hieno seruaaminen, sutena maahan.Kutsusta täysillä luo, mutta silti korrekti eteenistuminen. Perusasentoon siirtyessä pomppasi metrin ilmaan ja heilautti siitä itsensä sivulle ( tämä ei ehkä ollut aapisesta ;) ) Taiga sai kehuja energiastaan ja vietistään, "todella mukavan oloinen nahka", oli kommentti :) Olin jopa vähän ihmeissäni, miten neiti olikin noin kovassa tikissä..Kun saisi kokeeseenkin tuon saman virran ( senkin uhalla, että tulee kauneusvirheitä liikkeisiin )
Sitten tehtiin l-tulon pysäytys, olisi vähän ripeämpi saanut olla, mutta ok kuitenkin. Kaukoja tehtiin myös, nämä oikein sähäkät :) Ruutu aluksi hukassa, alkoikin jo olla hämärää. Saatiin kuitenkin onnistuminen pallolle :)
Avohyppyä sitten vielä. T istuu vinoon esteestä.Ei paljoa, eikä edes yrittänyt kiertää estettä! Vaude! On sopivan matkan päässä esteestä, eli sillä on tilaa hypätä.Silti, varminta vielä hioa tätä, jos sen saisi vielä suorempaan esteen taakse.
Hyvät ja tiukat treenit, paljon asiaa. Lopputreenin T sai huilia ja mä avustin muita tunnarissa. Ensi tiistaita odotellessa :)
01.04.2007 - 21:10
En oikein tiedä mistä pitäisi aloittaa sen verran komedia tuo meidän koe-vierailu oli ;) Tai no, kokeessa ei kyllä naurattanut pahemmin ;) Koe pidettiin parkkihallissa. Koepaikka ei taigassa aiheuttanut mitään ihmetyksiä..minussa ilmeisesti sitten aiheutti senkin edestä..Aivan uskomatonta, miten osasinkaan sössiä joka toisen liikkeen..Tuomarina toimi tiukkaakin tiukempi Marja Ala-Nikkola, joka ( kuten kuuluukin ) rokotti pienimmästäkin virheestä, lisäihjauksesta, virheasennosta jne. Eikä liiemmin sanoja säästellyt, kun jakoi meikäläiselle pyyhkeitä koesuorituksen jälkeen..
No, koe alkoi alunperinkin liki tunnin myöhässä, mutta en huomannut että tällä olisi ollut suurempia vaikutuksia.Tein pihalla lyheyn paikkamkuun, jossa ei ongelmia.Sitten maahanmeno ja yksi kaukojen istumaannousu.Ei ongelmia näissäkään. Kuuloatestasin sittten vielä ennen koetta. Kilpailimme ensimmäisella kilpailunumerolla luokassamme.
P-makuu: Meni maahan hyvin. Jäi hyvin.Sitten alkoi piina. Mutta hienosti meni! :) Hyvä perusasento lopuksi. 10
Seuraaminen: voi luoja..Lähti oikein hyvin.Parin metrin seuraamisen jälkeen juoksuun mars mars.Minä olin että mitähäh, nyt jo? Nooh, juoksusta normaalin kävelyyn ja käännös oikealle mars..Ja nyt alkoi se koomisin osuus ;) Minä oli, että "oik..eiku vas, eiku oik, eiku minne.." Ja pyörin siinä sitten hienosti itseni ympäri tietämättä lainkaan että minne sitä pitikään kääntyä..Aivan kauheaa.Noh, siitä sitten liikkeenohjaaja sai meikäläisen koirineni luotsattua suuninpiirtein oikeeseen suuntaan, kun tuli jo kehänauha vastaan.Perusasento oli lievästi hakusesssa, mutta T teki sen kuitenkin. Loppuseuraaminen meni miten kuten, irtoamista ja haistelua.Toinen perusaento oli parempi.. Saatiin tästä sirkuksesta 6 pistettä. Periaatteessa osaan kyllä erottaa oikean ja vasemman..Minulla on myös ajokortti ( sopii kysyä että miksi )
Liikkeestä maahan: tämä meidän umpivarmaliike.Vaikea valmistava osuus..Maahankäsky..koira _oli jo menossa_ maahan, kun jostain syystä käännyin ja annoin vielä lisäkäskyn ja käsimerkin (??) Kai se sitten näytti siltä, ettei mene maahan eh? 0p.
Luoksetulo: Tuli vauhdilla, käsimerkin, mutta unohdin käteni pystyyn tai jotain..jooh, "lievä lisäkäsky". Kolme lausetta olisin kuulemma ehtinyt lausua tuossa ajassa ;) Koira kyllä pysähtyi.Loppusosa vauhdikas.Vähän vingahti sivulle siirtymisessä. 7
Liikkeestä seisominen;. Hyvä valmistava osuus :) Pysähtyi hyvin, vaihdoin vain kuulemma kävelyssä rytmiä käskyn aikana.. Perusasennon ennakoi..ja meni lopulta maahan (?) 6½
Nouto: Eipä suuria odotuksia tästä liikkeestä ;) olin varma, että pamautan kapulan vahingossa parkkihallin matalankaton lamppuun, mutta ei nyt sentään.. Hyvä nouto. Meni vauhdilla, toi vauhdilla, istui oikein hienosti eteen. Ulvahti taas tutusti sivulle siirtyessään.9½ Eli jos paineistui noista edellisista liikkeistä, niin ei tässä ainakaan näkynyt..
Kaukot: kaikki vaihdot ok.Vähän ryhdikkäämmin voisi kuulemma istua. 10 silti
Estehyppy: Hyppäsi menohypyn, ajautui vinoon esteestä.Istui käskystä.Hyppäsi paluuhypyn. Kuulostaa hyvältä..ainoo vaan, että itse paluukäskyä antaessani siirryin hieman keskemmälle.Paikaltaan liikkuminenhan on kielletty liikkeen aikana..Tuomari kysyi, että mitä ihmettä oikein teen..sanoin, etten tiedä. 0
Kokonaisvaikutus oli 9. Koira on kuulemma oikein hyvä :)Ohjaaja taisi vain hieman pihalla.. Joo vissiin ;) oliko peräti kaksi tai kolme liikettä, joita en suoranaisesti pilannut? No, kokemushan se oli tuokin sinänsä,sääli vain koiraa.. Käytiin pihalla haukkaamassa vähän happea ja kokeilin sitten parkkihallissa seuraamisen uudelleen sekä liikkeestä maahan. Ja hienostihan ne meni :) Nyt ei auta kuin kisata.ja treenata toki myös. Kisaamalla saadaan jännitystä lievennettyä (ehkä). Joku kisaa seuraava kertoi minulle, että Taiga on kehässä sen näköinen kun ei antaisi kaiken energian purkautua liikkeisiin..Oma jännittämiseni syö tarmoa liikkeistä, eritoten seuraamisesta.
Olen tyytyväinen moneen asiaan. Paikkamakuu on aivan loistava *kopkop*. Nouto oli upea :) Hyppäsi paluuhypyn ( ok, pienellä avustuksella..), vaikka oli vinossa esteestä. Ei mennyt kipsiin vaikka tein kaikkeni vaikeuttaakseni suoritusta entisestään. Kaukot hyvät :) Iloinen luoksetulo ja noudon palautus, ei kumarrellut eikä väistellyt. Hyvät sivullesiirtymiset (no, ääntähän siitä lähtee, mutta mieluummin niin päin kuin se, että koira hiipisi ) Kokeessa oli 12 osallistujaa ja vain kolme sai ykköstuloksen. Kyllä sai taas huomata, että jo avoimessa luokassa menee mahdollisuudet helposti ykköstulokseen, vaikka kokonaisuutena suoritus olisi hieno.. Meillä siis pisteitä kasaan 134 ja kolmostulos. Tuli sentään tulos :)
Seuraava koe onkin vaatimattomasti rotumestikset toukokuussa :) Tavoitteeni on palautella mieleen kumpi on oikea ja kumpi vasen ;) Ja jollain konstilla pitäisi sitä jännitystäkin saada vähennettyä...Helatorstaina on lisäksi Helsingin ao:n järkkäämä möllitoko, joka tulee kyllä aivan tilauksesta :) Hienoa! Ja tiistaina alkaa ohjatut treenit Kaivopuistossa :) Päästään hyvään seuraan ruotimaan tätä kisajännityspulmaa ja tottakai hiomaan liikkeitä.
Taiga ½-veli Niilo piti suvun lippua korkealla ja tokoili Oulussa komean ykköstuloksen avoimessa luokassa debyyttikokeessa :)) Etelänsisko yrittää saada toikkaroivan ohjaajansa ojennukseen, jotta yltäisimme joskus samaan ;)
29.03.2007 - 10:00
Pikkutreeni :) Vähän seuraamista namipalkalla, otettiin lähinnä pysähdystä ja käännöksiä.Meni oikein kivasti :) Seuraaminen vaikuttaa nyt hyvältä.Lisäksi palkkailin paljon pelkästään kontaktista perusasennossa.
Hyppyä taasen betoniporsaalla.Nyt ihan treenin yhteydessä tosin. Ihan ok meni :) Intoa ainakin on, eikä nyi enää hyppykäskylläkään, vaan hyppää reippaasti :)
Pysähtyvät palkalla, maahanmeno vino *huoh*, muutoin ei ongelmia.
Kaukot suorapalkalla, sekä pikkusarjana.Meni hyvin :)
Luosketulo vähän normaalia lyhemmältä matkalta. Meni upeasti! Terävä pysähdys! Sitten vielä erikseen eteenistumisia.Nämäkin oikein hyvin :)
28.03.2007 - 18:26
Seuraamista pitempiä pätkiä, kaukot, luoksetulo sekä nouto. Lisäksi lenkillä p-makuu, jota ollaan kyllä otettu useammin, mutta en ole muistanut kirjoittaa mitään, kun erityistä ekrrottaaa ei ole ollut ;) Eikä ollut nytkään. Niin, ja lenkillä sitten vielä hyppyä.
Seuraaminen oli varsin mainiota! Hyvä vietti, upea kontakti, terävät pysähdykset ja käännökset :)) Tosi upeeta.Kesti koko pitkähkön kaavion. Hienoa!
Kaukot terävämmät kuin viimeksi, palkkasin nyt jo ihan ekasta istumaannoususta, jotta saadaan sitä vielä vahvistettua.
Nouto oli taas vähän vaikea, ei luovuttanut oikein hyvin..Ei oteta enää ulkosalla tätä ollenkaan, ruokakupilla sujuu ( ja sujui ) paremmin.Eli periaatteessahan ainoastaan se hyvä eteenistuminen on hakusessa, turha hinkata koko liikettä sen takia.
Luoksetulo hieno! Ensin huijasin Taigaa, eli olin heittävinäni pallon ja kun se erkani kyllin kauas huusin sen takaisin ja heitin pallon selkäni taakse. Sitten pysäytys suoralla heitolla, sekä ensin pysähdys sitten heitto tyylillä.Hienosti meni! hyvät stopit!
Hyppy betoniporsaalla. alkaa näyttämään jo oikein hyvältä. istuu tosin välillä hitaasti tai vasta toisella käskyllä.Palkkailin vähän kaikesta.Nyt koira jo tietää että paluuhyppy pitää tehdä, eli riittää että saan sen menohypyllä suht samaanlinjaan esteen kanssa ja riittävän kauas ;)
27.03.2007 - 09:16
Eli vietin viikonlopun kennelpiirin tiloissa TOKO-koulutusohjaajakurssilla. Kyseessä oli kurssin ensimmäinen osa, ensi kuussa on seuraava viikonlopun mittainen kurssi.Mielestäni kurssi oli varsin hyvä ja teoriaosuuksien lisäksi saatiin harjoitella ihan oikeilla koirlla ohjaajineen :) Kurssin vetivät ylituomarit Carina Ranne sekä Kaisa Lähdesmäki.
Ehdin myös treenata Taigan kanssa kotiuduttuani kurssilta. Otettiin hyppyä kujalla, eli roudasin sen pahvisen virityksen pihalle ;) Varsinaista ongelma kohtaan ollaan saatu purettua, mutta nyt oli havaittavissa epävarmuutta menohypyssä.Koira nyki paikallaan ja tarvitsi useita hyppykäskyjä.Tätä korjattiin sitten pallotreeneillä. Vähän huterasti hyppy on kasassa..Lisäksi otettiin viikonlopun aikana noutoa; edelleen tarvitsee avubn istuakseen lähemmäs..Muuten ok. Kaukoja myös, ekaa ekrtaa onnistui (sisällä) voikaukojen istu-seiso metrin päästä ;) Voitto se on pienikin voitto ;)
Maanantaina 26.3 otettiin kaikki liikkeet jossain muodossa. Seuraamista pikkupätkiä ja parit käännökset.Hyvin meni. Pysähtyvissä maahanmeno vino, muutoin kaikki ok.
Ruutu kaukaa pallolla. Meni ok, kaarsi vasemman kautta, muttameni kuitenkin etutolppien välistä sisään.Voisi jotain kujasysteemiä kehittää tähän avuksi.. Lähiohjaustreenit aivan metsästä..Taiga ei tuntunut ollenkaan hahmottavan ruutua lähempää..Keltaiset törpöt nurmipohjalla, liekö se vaikutti?
Luoksetulo ensin suorna, tuli täysillä, muttei pahemmin törmännyt. Sitten pysäytys pallon heitolla suoraan. Lopuksi sitten ensin pysähtyminen ja sitten heitto.Nämä sujuvat hyvin :)¨
Nouto ok, vähän riehuttiinkin kapulan kanssa.Tarttumisnpeus on selkeästi parantunut.Vähän lähemmas voisi istua, mutta tekeekin niin kun vähän auttaa..Harjoitellaan ruokakupin kanssa.
Kaukot vähän nihkeät..Kuitenkin ihan ok.Tehtiin pari toistoa ja sitten aina palkka.
23.03.2007 - 10:35
Hyppyä ja p-makuuta en ottanut kisamaisesti. Hyppyä hiottiin sisällä ja kerran ulkona siten, että vein makupalan kauemas esteestä ja Taiga sen syötyään sai situ-käskyn ja siitä sitten tehtiin paluuhyppy, jsota megalomaaniset kehut ja palkka. Tämä sujui hienosti ja fiilis oli hyvä :)
Sitten liikuntahallin parkkiksella loput liikkeet täysin kisamaisesti läpi. Pallolla pienet viritykset ja sitten seuraaminen. Hyvin lähti, tosin ikävä kyllä joku juoksi parkkipaikan läpi halliin ja silloin T:n huomio herpaantui. Pääsääntöisesti kuitenkin oikein hyvää ja vietikästä seuraamista.Istuminen olisi saanut olla hieman ripeämpi. Juoksuosuus hyvä.
Pysähtyvistä maahanmeno, Hieman painostava valmistava osuus Taigalta..Se nojasi muhun aika voimakkaasti ja maahanmeno oli siten odotetun vino, joskin kuitenkin nopea. Perusasento oli ehkä hieman "vajaa".
Luoksetulon varmistelin.Otin selvästi kisamatkaa lyhyemmältä matkalta ja pysähtyminen onnsituikin hienosti.Kuitenkin vauhtiakin oli :) Riemukkaasti taas törmäsi eteenistuessa.Loistava sivullesiirtyminen.
Liikkestä seisominen oli odotettu. Hyvä valmistava osuus ( ei nojannut ) terävä pysähtyminen, olisi saanut istua hieman ripeämmin.
Nouto oli ok. Lähti intona kapulalle, otti nopeasti suuhun, mutta taas joku tuli ovesta ja Taiga teki aika laajan kaarroksen tuodessaan kapulaa. Vähän autoin astumalla taaksepäin, jotta koiran olisi helpompi istua eteen. Hyvä luovutus ja hieno sivulle siirtyminen.
Pari kaukoa olin tehnyt palkalla ennen "koetta" ja nyt "kokeessakin" kaukot olivat kyllä kympin arvoiset. Hienoa!
No, eihän tuo nyt teknisesti mennyt nappiin, mutta sillä ei ollut nyt merkitystä. Tärkeintä oli fiilis ja se, että Taiga tottuu palkkaamattomuuteen. Into säilyi, vaikka ei palloa heti kuulunutkaan.Lopuksi leikittiin sitten kunnolla : ) Seuraamisessa palkkailtava nyt nopeasta perusasennosta.Noudossa palautus on parantunut, vahvistetaan sitä vielä.Luoksetulossa pysäytystä suorapalkalla. Kaukoja non-stoppina leikkien.Paikkamkuuta tehtävä myös. Ja hyppyä leikittävä : )
Viikonloppuna treenailut jää vähemmälle, menen koulutusohjaajakurssille : )
22.03.2007 - 08:13
Hiekkakenttä on sulanut ja kuivunut :) Lähdettiin heti korkkaamaan se, ajatuksena ottaa vain seuraamista. Taiga olikin ihan intona. Hyvät seuraamiset! Tein pidempiä suoria palkaten silloin tällöin narupallolla. Oikein hyvä kontakti, pysyi pidempää ja jos ei pysynyt, vaihdoin heti suuntaa oikealle, ja palkkaa taas kun seurasi hyvin. Juoksuosuudet hyviä:) Pysähdykset ok, lopussa alkoi olla vähän vinossa. Kokonaisuudessaan kiva treeni kuitenkin :) lopussa pelattiin taas futista :)
Kylmää vettä tuli niskaan senkin edestä kotosalla, kun raivasin tilaa olohuoneeseen esteelle siten, että tilaa oli reilusti esteen molemmilla puolilla ts. mahdollisuus esteen kiertämiseen oli olemassa. Ja voi svidu en paremmin sano..Taigalla on kyllä varsin omintakeinen tyyli suorittaa liike..Itse hypyssä ei ole vikaa, mutta istu-käskyllä Taiga istuu ikään kuin esteen _viereen_ , ei taakse..Paluuhypystä ei tällöin voi tulla mitään..En ymmärrä, miten en ole tätä "tajunnut" ennen kuin nyt..Olen jotenkin ajatellut, ettei tämä ole mikään ongelma, ollaan harjoiteltu paljon kapeissa tiloissa, missä hyppy tietty toimii. Äääh! Noh, mietiskelin lääkkeeksi sellaisen taktiikan, että yritän saada koiran hypyn jälkeen kauemmas esteestä, jonka jälkeen paluuhyppy on mahdollinen. Taiga kyllä tietää,että sen pitää hypätä myös paluuhyppy. Nytkin, se käskyn jälkeen katsoi estettä ja oli hämmentyneen oloinen, kun ei tiennyt miten sen olisi pitänyt tilanne korjata..Lopulta autoin sitä peruututtamalla se esteen taakse ja tekemään siitä paluuhyppy.Mutta tällaista en sentään voi vaatia koiraa tekemään itsenäisesti kokeessa ;) Joku raja sentään, vaikka tuo fiksu onkin..Siksi toisekseen pikainen vilkaisu sääntökirjaan kertoi, että vinoudesta menee niinikään pisteitä.. Enkä muutenkaan haluaisi kauheasti hinkata tällaista liikettä, joka sinänsä on täysi sirkustemppu vailla käytännön mieltä. Mutta jos ykköstulosta halajaa, ei nollaa saisi tulla mistään liikkeestä.. Kävin neuvottelua peilin kanssa ja totesin, etten ole kiinnittänyt juuri lainkaan huomiota estehyppyyn ennen tätä.Niin, siitäkin huolimatta että liike epäonnistui kokeessa. Great! Tyhmästä ohjaajasta kärsii koko koira, eikös se vanha sananlasku näin mene?
21.03.2007 - 09:41
Eli tänään harjoiteltiin niitä asioita, jotka edellisessä treenissä tökkivät.Vain noudon jätin nyt väliin, se otettiin sitten ruokakupilla kotona.
Seuraamisessa hioin pysähdyksiä. Taiga pysähtyikin nyt oikein hienosti, säilyttäen oikean paikan sivulla :).Muutoinkin seuraaminen, eritoten käännökset olivat hyviä.Seuraaminen koostuikin tänään lähinnä käännöksistä. Palkkasin myös perusasentoon siirtymisestä ja kontaktista. Lisäksi vähän peruutusta ja pyörimistä akselin ympäri huvitukseksi ;)
Pysähtyvät kävin läpi nopeasti palkalla.Ei ihmeellistä.
Luoksetulossa tein pari motivoivaa l-tuloa, eli lyhyeltä matkalta ja palkka multa.Ei hidastellut tai ennakoinut pysähdystä muutenkaan.Korrektit eteen istumiset, oikein hyvä! Sitten pari pysäytystä, matkan ollessa edelleen lyhyt. Nyt sain aikaiseksi terävät pysähdykset :) Hienoa!!
Kaukoissa palkkasin muutaman maahan-istu-maahan-istu ja sitten muutama sarjana. Upeat istumiset! Tosi terävät ja säpäkät. Palkaksi pelattiin jalkapalloa :)
Nouto oli oikein ripeä :) Hyvä eteenistuminen vaatii vielä vihjeen, mutta paremmalta näyttää jo :) Vähän keskittymistä häiritsi, kun Viki aterioi keittiössä ;)
20.03.2007 - 10:36
Eli palkatta otin seuraamisen, pysähtyvät sekä osin kaukot. Palkalla sitten loput, paitsi paikkamakuuta ei nyt otettu ollenkaan.
Aloitettiin hypyllä.Nyt oli tarkoitus tutkia, miten koira toimii kisamaisessa tilanteessa, eli palkka sitten vasta liikkeen jälkeen. Taiga hyppäsi vähän betoniporsasta raapaisten ja istui ripeästi käskyn jälkeen.Ei taaskaan ollut suorassa linjassa esteen kanssa, mutta sepä olikin nyt se idea, mitä halusin tarkkailla. Ja hienosti meni! Ilman mitään apuja, Taiga palasi esteen kautta. Palkka suoraan tästä :)) Hienoa! Fiksu likka!
Seuraaminen oli ok. Pari kertaa kontakti kävi muualla, mutta suurimmaksi osaksi meni hyvin.Eka pysähdys oli hidas.Loput parempia.Tein useamman pysäytyksen, paljon käännöksiä ja juoksuosuuden.Juoksuosuus oli hyvä.Seuraaminen parani loppua kohden.Ok käännökset.
Pysähtyvissä ei huomautettavaa.Nopea maahanmeno ja terävä pysähdys.Hyvät perusasennot ja valmistavat osuudet :)
Luoksetulo oli arvoitus.Tarkoitus oli palkata pallolla ehti pysähtymisen jällkeen.Eka pysähdys liian hidas.Otettiin uusiksi ja nyt pysähtyi paremmin, mutta vieläkin terävämmin voisi pysähtyä. Lopuksi vielä suorapalkka pallolla. Hitsi, kun en nyt tunnu löytävän tasapainoa vauhdin ylläpitoon ja toisaalta nopean pysähtymisen harjoitteluun..Joka tapauksessa pysäytys on tärkeämpi tässä liikkeessä, joten sen pitäisi kokeessa onnistua.
Kaukot sitten.Ekasta perusasennosta maahanmenosta palkka, samoin ekasta istumisesta ( väliä 5 m. ) loput vaihdot ilman palkkaa. Meni hienosti! Hyvät, rauhalliset vaihdot :)
Nouto luoksetulona, kapula puolessa välissä. Aluksi T oli vähän pihalla ;) Käskyllä lähti tulemaan, ohitti ensin kapulan, mutta teki heti tiukan uukkarin ja otti kapulan sen näköisenä, että jotain taisi unohtua ;) Vahvistin vielä tuo käskyllä.Hyvä palautus, hieman autoin, mutta nyt sentään toi kapulan suoraan eikä lähtenyt viemään sitä muualle :) Palkka tästä. Uusiksi sama homma, taas meinasi kapula jäädä, mutta itsenäisesti palasi sen hakemaan ja toi ok :) Vielä oikea nouto. Taiga oli innoissaan.Hyvin kapulalle, nopea tarttuminen ja palautti laukalla.Istui hieman liian kauas aluksi, mutta korjasi itse :) Tähän oli hyvä lopettaa :) Pieni tauko teki siis selvästi liikkeelle hyvää.
Kotona ruokakupilla metallia. Nyt ottaa jo alempaakin kapulan suuhunsa ( kapula edelleen kädessäni ).Ei nauti metallista, mutta ottaa ja pitää rauhallisesti. Eipä sen ihmeempiä tarvitse tehdäkään :)
16.03.2007 - 09:46
Nurmi on paljastunut lumen alta, viimeksi ollaankin treenattu joulukuussa nurmella ;) Taiga oli melkoinen dura..Taisi olla tytöllä hieman energiaa varastossa.. Aluksi otettiin wanhaan tapaan seuraamista, erityisesti käännäöksiä ja pysähdyksiä.Meni oikein hyvin, hyvä kontakti ennen kaikkea.Hyvät pysähdykset, vaikka märkä nurmi ei mikään miellyttävä varmaan ollutkaan.
Sitten kaukoja non-stoppina läheltä. Vähän tökki maahanmeno, ja sitten sirryinkin tekemään pitkät kaukot asfaltille. Hyvät istumaannousut nyt! Maahanmenot nyt myös paremmat.Palkaksi heitin pallon taakse.
Sitten merkkiä. Taiga menee hyvin merkille, mutta nyt ei osunut sinne ns.oikeaan paikkaan merkin taakse.Kuitenkin 2 m:n sääntö toteutui.Pysähtyy heti käskystä ja ottaa kontaktin :) Kerran merkkiä myös vähän kauempaa n. 2,5 metristä :) Meni hienosti!
Sitten outo nouto..Heitin kapulan ja tehtiin ihan liikkeenä. Lähti hyvin, tarttui hyvin toi laukalla, mutta ei palauttanut kunnolla.Oli ikään kuin juoksemassa ohitseni?? Palutti toisella käskyllä hyvinkin tiivisti..Toistolla sama juttu. En jäänyt jankuttamaan, sisällä palauttaa ruokakupilla oikein hyvin..Noh, katsotaan joku toinen päivä uudelleen..Pitänee tehdä nouto vaikka luoksetulona ulkona ens kerralla. Joku tossa palautuksessa nyt kumminkin hiertää.
Luoksetuloa sitten.Otin suorana.Tuli hyvin, ei arvuutellut pysähtymistä.Mietin, että istuukohan se nyt miten eteen..No istuihan se, törmätä pajautti oikein hienosti.. Stopit otin tolpan kierroilla.Tämä sai koiran kuumumaan..Hyppi ympärilläni, tarttui takin hihaan jne..
Lenkillä käytiin Terviksessä. Oltiin varmaan ainoat lenkkeilijät saarella sillä hetkellä. Taiga sai jonkun ihme kohtauksen..Oli vapaana ja lähti vetämään hillitöntä rundia ympärilläni.Siis juoksi kieli vyön alla ympäriinsä ja meikäläinen seisoo suu auki, että mikä sille nyt tuli..Ihan päätöntä juoksemista ees taas silmät päässä pyörien..Viikon lenkit ovat kyllä kieltämmättä jääneet lyhyemmiksi, kun en halunnut jättää Vikiä enää illalla yksin, joten Taigalla energiaa tuntui jääneen mukavasti varastoon..
14.03.2007 - 10:21
Tänään vuorossa pysähtyvät, luoksetulo (suora), hypyn hiontaa, paikkamakuu, luhyet kaukot sekä ruutu.
Pysähtyvissä yritin olla sössimättä makupalojen kanssa. Ei ongelmia näissä :)
Luoksetulossa taas ennakoi pysäytystä n. viiden metrin päässä minusta.Eli alkuosan tuli hyvin.Uusiksi ja nyt istui hyvin eteen. Lopuksi vielä luoksetulo pallon heitolla selkäni taakse.
Hypyssä hiottiin taas paluuhyppyä vinoista lähtökohdista ;) Taiga on helposti vinossa, jos huudan istu-käskyn liian myöhään.Tällöin on vaara, että koira kiertää paluuhypyn.Pitää opettaa siis koiraa palaamaan esteen kautta, vaikka ei olisikaan suorassa linjassa esten kanssa. Tätä olisi hyvä harjoitella jo senkin vuoksi, että hyppynoudon ollessa kysymyksessä, heitto voi olla vino, jolloin koira ei tällöinkään ole suorassa linjassa esteen kanssa.
Paikkamakuun aikana tein ruudun. P-makuu ei ihmeellinen.
Ruudussa pallo. Löysi heti ruudun, vaikka asfaltilla, hämärässä valkoiset kulmatötteröt eivät välttämättä näy niin selkästi. Hyvin kuitenkin juoksi ruutuun ja hoksasi pallon. Myös yksi ohjaus ja pysäytyksestä heitin pallon. Hienosti meni!
13.03.2007 - 08:33
Yes, käytiin ottamassa hyppyä, pysähtyvät, kaukot sekä l-tulo. Hypyssä ideana oli harjoitella paluuhyppyä, vaikka koira olisikin vinossa esteeseen nähden. Muutama oikein hyvä toisto saatiin aikaiseksi.Taiga istuessaan esteen toiselle puolelle ajautuu minusta katsoen oikealle puolelle estettä. Uskon, että toistoilla saan tämän iskostettua koiran päähän.Tätä vähän hinkattiin tänään.
Kaukoissa hain nyt nopeutta ja säpäkkyyttä istumaannousuun. Tein vaihtoja lähietäisyydeltä ja palkkasin heittämällä pallon taakse.Vieläkin terävämmin voisi toimia.
Pysähtyvissä maahanmeno meinasi jäädä vajaaksi helposti.Lisäksi kämmäsin makupalojen kanssa, jolloin koira joutui hieman nykimään itseään eteenpäin, saadakseen namin. Eli tarkkuutta omaan toimintaan. Taas. Seisomisessa ei huomautettavaa.
Luoksetulossa oli tarkoitus ottaa yksi suora ja yksi pysäytys.T kuitenkin nyt selvästi ennakoi pysäytystä, joten ei otettu sitä ollenkaan.Kerran palkkasin heittämällä pallon selkäni taakse.
Lopuksi leikittiin seuraamista.meni tosi hyvin! Jalkapallon olin piilottanut jo treenin alussa takkini sisään ja sitten vain kuljin ristiin rastiin parkkipaikkaa, tein käännöksiä jne.Taiga pysyi hienosti mukana, upea kontakti ja kaikki.Hienoa!
11.03.2007 - 13:43
Käytiin siinä 22.30 ottamssa vähän seruaamista, kun sataman edustalla valtasi syvä hiljaisuus ja tilaa piisasi. Eli oltiin siis siinä osassa satama-aluetta, jossa ei ole toivoakaan mahtua treenaamaan päiväsaikaan :) taigaa ei myöhäinen ajankohta häirinnyt. Otettiin ensin vähän käännöksiä juustolla. Sitten pidempää pätkää ja palkkana narupallo. Meni ihan hyvin nyt :) Kontakti pysyi jo pidempään ja jos se katosi, niin Taiga _itse_ korjasi asian, palkkaa kun näin tapahtui sekä suullinen kehu.Myös käännös oikalla sai koiraa aina vain skarpimmaksi. Hienoa!
Nyt sunnuntaina Taiga sai aamiaisensa treenien jälkeen. Olikin oikein maksalaatikkoa tarjolla. Ajattelin että käyn läpi avon likkeet ja palkkailla aina liikkeen jälkeen. Oltiin liikuntahallin parkkikpaikalla, oli vähän ahdasta, mutta mahduttin kuitenkin tekemään kaikki mitä pitikin. Nyt ollaan viime päivät treenattu tosi vähän, mutta ehkä on välillä tosiaan hyvä vetää hiukka henkeä.
Seuraaminen oli nyt jo parempaa.Hyvät pysähdykset ja käännökset. Välillä huomio kävi muualla, mutta ei sanottavammin. Olin ihan tyytyväinen :)
Liikkestä maahan oli nyt jo Taigalle tyypillisen hyvä.Itse maahanmenokin luotisuora :) Hyvä!
Luoksetuloa vähän jännitin.Ei olla otettu pysäytystä kuin milloin lie viimeksi. Liike kuitenkin ok.saisi vielä terävämmin pysähtyä, mutta pysäytys oli kuitenkin nopea. Ei ennakoinut. Loppuosa hyvä, upea eteenistuminen ja oikein hieno sivullesiirtyminen! Hyvä taiga! :)
Seisominen, kuten maahanmeno.Ei huomautettavaa :)
Noutoa tehtiin kahdesti, sillä eka heitto oli lyhyt.Taiga palautti ravilla, mutta nyt kapulaan tarttuminen oli oikein nopeaa. Eteenistumista hieman avitin.Palkka tästä, mutta otettiin vielä uudelleen, nyt pidemmällä heitolla. Ja god heavens! Mikä nouto! En ehtinyt edes suutani sulkea käskyn jälkeen, kun kapula oli jo toimitettu takaisin! Taiga odotti hyvin käskyä, sinkosi kapulalle sieppasi sen samantien ( ei jäänyt siis pohtimaan ja maistelemaan kapulaa) tuli _täysillä_ takaisin, istui aluksi hieman kauas, muta korjasi sen aivan itse saman tien! Aivan upeaa! onneksi refleksit toimivat ja naksutin oli kädessä, niin pääsin palkkamaan tennispallola, jonka olin kätkenyt takkini kaulukseen. Aivan upeeta ja mahtavaa!
Hyppyä betoniporsaalla.Hyvä, ilmava menohyppy vähän epäröi istumsita ( alusta oli hieman epätasainen ), mutta oli taas ajautunut minsuta katsoen oikeale esteestä.Aivan kuten viimeksi kokeissa. Oli kiertää menohypyn, mutta peruututin sen takaisin esteen taaksen.Siitä takaisin tulohyppy. otettiin uudelleen, taas ajatui hieman oikealla, mutta nyt hyppäsi siitä huolimatta esteen yli takaisin.Hienoa! Tilanne oli koulutuksellisestikin hyvä, nythän pääsin kouluttamaan koiraa ja kertomaan sille, miten pitää toimia.Hyvä.Enemmän hyppytreeniä ulkona, jossa tilaa on enemmän ja virheitä voi sattua helpommin sen vuoksi.
kaukot vielä. Ihan ok vaihdot, mutta pikkuisen terävämmin olisi voinut toimia ja istumise olisivat voineet olla hieman selkeämmät. Ei huono kuitenkaan.Vapautus repulle.
Lopuksi vielä leikittiin seuraamista, mulla oli Taigan futispallo oikeassa kainalossa ja sitten tehtiin käännöksiä, temmon vaihteluita jne. Hauskaa oli :) Pitää ehdä näitä enemmän. Olen huomannut, että aivan liian usein viime aikoina seuraaminen on lähtenyt perusasennosta. Seuraamistakin voi leikkiä, eikä silloin lähdetä perusasennosta tmv.
08.03.2007 - 10:06
Merkkiä, pysähtyvät ja seuraaminen tänään ohjelmassa. Seuraaminen meni paremmin kuin silloin viimkeis.Seurautin pidemmän pätkän ja palkkasin narupallolla. Lopuksi vielä pelleilyä jalkapallon kanssa, jolloin tosin lähinnä leikittiin seuraamista.Tänään hyvä kontakti ja käännökset :)
Pysähtyvät suorapalkalla.Ei huomautettavaa.Hyvät valmistavat osuudet.
Merkkiä sit. Tää oli jännä. Koira kyllä hoksasi merkin, mutta oli juoksemassa sen ohi ( ikään kuin ruutuun ).Ei se mitään, pysäytin ja Taiga tapansa mukaan pysähtyi heti :) Tehtiin yhteensä kolme toistoa.Viimeisellä koira hakeutui just eikä melkeen oikeeseen paikkaan merkin taakse.Loistavaa! Itse merkkiä ei haistellut tai ollut siitä muutenkaan kiinnostunut, paitsi tietysti kohdisti kulkunsa sitä kohti.Välimatka toki vielä lyhyt.
Lenkillä paikkamakuu venekerholla.Paikka oli vähän kyllä huono, koska yläpuolella kulku jalkakäytävä.Onneksi ei mennyt kuin yksi ihminen ohi. Lisäksi ympärillä oli tuulessa humisevia ja rasahtelevia pressuja, joille veneet oli peitetty, mutta ne eivät Taigaa häirinneet.
Kotona vielä voi-keukot lähietäisyydeltä.Hemmetin hyvät istu-seiso vaihdot! Myös kerran maahan-seiso ja hieno hissiliike tehtiin.
07.03.2007 - 09:17
Parkkipaikalla ruutua, luoksetuloa, noutoa ja pikakaukot. Ruudussa tolppina puolenlitran pahviset sprite juomamukit ;) Hyvä kun pysyivät pystyssä.
Taigalla oli kviasti virtaa tänään.Kapulan eminasi pölliä repusta jo heti kättelyssä..Ruutu meni ihan ok, vähän taas kaarsi kohti vasempia kulmatötteröitä, mutta etsiytyi kuitnekin hyvin ruudun takarjalle ja löysi sitten pallon. Toistolla sama juttu. Sitten lähempää pari pysäytystä. Pysähtyy edelleen hyvin. Tein yhden havainnon: vaikka T tiesi pallon olevan minulla, se lähti hyvin ruutuun, meinasi jopa varastaa ;) Hyvä homma, koira alkaa näköjään sisäistää homman ideaa.
Luoksetulo suorana eteenistumisella. Meni ok.
Noutoa saaliina. Aluksi T maahan, kapulan heitto ja perään. Sitten leikittiin kapulalla.Pari ihan om luovutusta leikin ytheydessä ja palkaksi uusi heitto. Meni ihan jees :)
Lopuksi kaukoja non-stoppina ja yksi pidempi sarja.Palkaksi heitin pallon taakse.
04.03.2007 - 11:19
...tajusin, että treenipäiväkirja on lienee olemassa sitä varten, että voi katsoa ajassa taaksepäin ja tarkistaa miten on tullut aikasemmin toimittua. Sain ajatuksia sekä noutoon että seuraamiseen liittyen.
Noutohan on mennyt ihan tosi hyvin ennen koetta.Kokeen jälkeen aloin panostaa tarttumisnoupeuden parantamiseen. Mitään varisnaista suunnitelmaa, miten sen tekisin ei oikeastaan ollut, eikä ole vieläkään. On vaan tehty kaikenlaista, minkä olen ajatellut voivan auttaa asiaa. En kuitenkana ole onnistunut tässä, vaan saanut jotenkin aikaan sen,ettei koira enää teidäkään mitä sen pitäisi tehdä koko noutoliikkeessä. Tämä on oikeastaan vain pahentanut ongelmaa, koira ei aina tunnu tietävän, pitäisikö sen edes ottaa koko kapulaa. Toisekseen sitten tämä palautusdilemma. Joten nyt istutaan alas ja vedetään syvään henkeä ;). Tarttumisongelmaan epäselvä puuttuminen on aiheuttanut muita ongelmia. Jeps.Tähänhän sitä pyrittiin..taas nähdään se, että kun ei mietitä miten asioita tehdään, vaan lähdetään sooloilemaan liikaa, niin näin voi käydä. Mistään isosta asiasta tuskin on kysymys. Nouto pitää vain palauttaa normaaleihin uomiinsa ja sitten tämän kautta pohtia josko sitä tarttumista voisi jotenkin nopeuttaa. Rutiini likkeeseen on kuitenkin saatava vahvemmaksi, jottei sitten teityn yksityiskohdan hiominen saa koko liikettä sekaisin..Noutoa on edelleen hyvä harjoitella osissa: palautusta vaikka ihan erikseen jollain muulla kuin kapulalla, jos ei muuta.
Seuraamisessa olen tehnyt yhden mielenkiintoisen havainnon. Käännösten ja muiden "pikkujuttujen" treenaaminen makupaloilla on onnistunut. Mutta kun ekstävyyttä ollaan haettu, mm.BH:ta varten on palkkana ollut lelu. Toisin snaoen, pitempiin seuraamisiin motivaatioksi ei riitä ruoka. Pallo, keppi tai vastaava on toiminut paremmin.Myös koiran vire on ollut parempi --> ok, mukana on ollut sitten mausteena edistämistä ja poikittamista.Liikkeet kuitenkin terävät ja koira on ollut täysin skarppina.
saa nähdä mihin nyt joudutaan ;)
03.03.2007 - 16:18
Thetiin nyt avo-liikkeeet läpi palaktta, paitsi kaukoista ja noudosta palkka. Pisit miettimään kuvioita tämä treeni..
Seuraaminen ei ollut hyvää. Kontakti putoili vähän väliä.Käännökset kuitenkin ok ja hyvä pysähtyminen. Mikähän tähän nyt auttaisi..Enempää emme voi treenata.Siis määrällisesti. Onko kyse kestävyyden puutteesta vai mistä?Toisaalta nyt jo heti alussa kontakti oli jossain muualla. Ehkä pitäisi treenata sittenkin vähemmän. Joka treenissähän meillä on seuraamista, aina se pieni pätkä.Lisäksi askeleet ja käännökset paikallaan "lämmittelyksi":nämä koira tekee aina innoissaan..No, pohditaan.
Liikkeestä maahanmeno ok.Valmistava osuus ei kauheen hyvä..
Luoksetulo oikein hieno! Pysähtyi terävästi ja tuli loppuosan hyvin.Olisi saanut istua vähän lähemmäs eteen.Ok sivulle siirtyminen, pienen ulvahduksen säestämänä.Vauhtia upeasti :)
Seisominen myös hyvä, mutta taas valmistavaosuus olisi voinut olla parempi.
Kaukot sitten ehkä seitsemästä metristä. Hyvät ja varmat vaihdot tänään.Vikasta istumisesta heitin pallon. Tämä tuli koiralle selvästi yllätyksenä.Hyvä!
Nouto sit.Toinen mietintämyssyn alle päätynyt liike. Kapulan näkemisestä oli ihan innostuneen oloinen.Hyvin lähti, kapulaan voisi edelleen tarttua nopeammin.Palautti laukalla, mutta se eteenistuminen tökkii nyt pahasti.. Jäi nimittäin seisomaan kapulan kanssa n.puolen metrin päähän musta. Jokin paine tähänkin on nyt muodostunut.Uudella käskyllä toi ok eteen, mutta käänsi päätään vähän sivuun..Voi hemmetin hemmetti. Luovutus ja palkka. Sitten otettiin vielä ihan leikin kautta pari eteenistumista siten että peruutin itse ja kannustin koiraa tuomaan.Istui hyvin eteen, eikä kääntänyt päätään. Nyt jos koskaan tekisi hyvää, jos joku katselisi treenejä ja näkisi mitä _minä_ teen noutoliikkeen aikana. Koska jotain teen.Jännitän palautusta ( loppuasentoa) koska se on vaikea, jotenkin ehkä käännän omaa kroppaa johonkin omituiseen asentoon ta jotain..Pitänee ottaa nyt lusikka kauniiseen käteen ja palata noudossa samantyyppiseen harjoitukseen kuin metallinkin kanssa. Istun penkillä ja pitoharjoituksia siinä koiran istuessa edessäni. Tehdään niin muutama päivä (unohdetaan hetkeksi metalli ).Samalla voidaan ulkona ottaa noutoa saaliin kautta rakennettuna, mutta jätetään tällöin luovutus pois. Luodaan molempiin tilanteisiin kepeä tunnelma, mutta eri tavalla.Huomiota omaan käyttäytymiseen! Ei ole mitään järkeä opettaa koiraa aina korjaamaan eteenistuminen pyytämällä sitä lähemmäs--> tämäkin voi luoda painetta. Eiköhän tämä taas tästä, katsotaan miltä näyttää viikolla. Seuraamisen ongelmia pitää vielä miettiä.
02.03.2007 - 09:31
Joo-o, eli ensimmäinen merkkitreeni ehkä kahteen vuoteen ;) Syy taukoon on ollut se, että aloin aikoinaan opettaa merkkiä väärin ja se johti lopulta siihen, että T alkoi kiinnostua ruudun kulmatörpöistä. Sain aikanaan ohjeeksi sitten jättää merkin treenaaminen kokonaan, kunnes ruutuun kohdistuminen alkaa sujua. Toki merkkiä voi opettaa samaan aikaan kuin ruutuakin, mutta itse en kokenut, että osaisin sen oikein tehdä.Nyt kuitenkin ajattelin, että aloitetaan merkin treenaus uudelleen. Seistiin n. puolentoista metrin päässä mansikkahillopurkista. Taiga oli kinnostunut merkistä ja käskyllä se lähti kohti merkkiä. Pysäytys, naks ja palkka. Tätä tehtiin muutama toisto.Hienosti Taiga osui jopa emrkin taakse kauniisti seisomaan, kuten ihanne on ;)
Eli pointtina tässä, vähän ehkä kirjoitettuna kummalliselta tuntuvassa treenissä, on se, että merkille itselleen ei koskaan laiteta mikään. Se merkki sinällään ei ole mikään juttu. Juttu on se, että sen luona pysähdytään.Eli toisin sanoen se palkka tulee pysähtymisestä, merkki vain kertoo missä pitäisi käskyn kuullessa pysähtyä ;) Katsotaan miten hyvin lähtee sujumaan.Edetään rauhallisesti ja pidetään toistaiseksi merkki- ja ruututreenit visusti erossa toisistaan. Ruututreeniin nyt ekalla toistolla pallo selvästi näkyviin, ettei lähde hakeutumaan kulmatörpöille.
Merkin lisäksi otettiin vähän seuraamista: hidasta kävelyä ja juoksua. Juoksussa kontakti aluksi unohtui. Temmonvaihdoksia treenattava vieläkin useammin! Käännökset kauttaaltaan hyviä.Hyvät perusasennot.
Pysähtyvistä vain seisominen.Lumessa huomaa helposti jos liikkuu.Eipä liikkunut ;)
Noutoa puulla. Tehtiin niin, että juostiin kapulalle yhdessä, ajatteline että saisin koiran tarttumaan esineeseen tällöin nopeammin.Aluksi T ei tajunnut juttua lainkaan ja meinasi unohtaa koko kapulan ;) Toistoilla parannusta. Noudoissa en ottanut nyt palautuksia ollenkaan.Kyllä tämä nyt taas paremmalta kuitenkin vaikuttaa :)
Kaukoissa vaihtoja pidemmällä välimatkalla.Tätäkin muistettava treenata, nyt jätti kerran ekan istumisen tekemättä. Muutoin kyllä teki asennot, mutta vaihdoissa oli kuitenkin aavistus epävarmuutta.Palkkasin sekä kädestä, että palkan heitolla että taakse valmiille palkalle.Tekeminen parani loppua kohden.
Kotona vielä hyppyä ja, tietenkin, metallia ;) Hypyssä ennakoi istumista. Ei meinannut millään pysähtyä seisomaan.Pitää välillä vaihdella nyt käskyjä. Metalli oli taas tänään helpompi.Nyt Taigan taktiikkana oli se, että se tapitti minua syvälle silmiin aluksi hyvinkin tiiviisti, eikä muka lainkaan huomannut metallia ;) Otti sitten lopulta kapulan ja vieläpä hyvällä otteella :) Aikaa meni jo murto-osa siitä parinpäivän takaisesta kiukuttelusta ;)
01.03.2007 - 07:58
Nämä treenipäiväkirjan otsikot ovat kyllä varsinaisia mielukuvituksen verbaalisia ihmeitä ;)
No, anyways parkkiksella otettiin pysähtyvät, luoksetulo+stoppi sekä ruutua. Pysähtyvät ensin molemmat palkalla, sitten vielä seisominen kisamaisesti. En keksi huomautettavaa näistä.
Luosketulo ensin pysäytyksellä. Hieno pysähdys jälleen! Toisto sitten niin, että heitin pallon seläntaakse.
Ruudussa narupallo.Jälleen vain kaksi tolppaa. Taas kaarsi aluksi kohti vasenta tötteröä, mutta korjasi siten, että lopulta päätyi ruutuun keskeltä.Sen jälkeen ruutuharjoitus onnistui just niinkuin pitkin: koria naulitsi vihjeellä katseensa ruutuun.Juoksi täysillä kohti ruutua ja just siinä etulaidalla huomasi pallon ( jonka tietysti tiesi siellä jo olevan ). Pari tositoa lähemmältä etäisyydeltä pysäytyksellä. Pysähtyy upeasti :)
Muutama kake suorapalkalla. Ei ihmeitä.
Kotona metallia. Nyt sujui joe ilistä paremmin, mutta edelleen se metalliin tarttumista edeltää ihmeelliset ähkimiset ja pähkimiset, vinkunat ja vonkunat.Huoh..ehkä se joskus kahden vuoden päästä sitten jo nostaa metallin maasta ;) Nyt siis metsku toki edelleen kädessäni. Kinaamiseen meni nyt kuitenkin jo huomattavasti vähemmän aikaa kuin eilen ;)
Ai niin, lenkillä vielä p-makuu n.3 min. Ei ongelmia :))
28.02.2007 - 09:31
Käytiin kuokkimassa Kaivohuoneen edessä järkättyihin ryhmätreeneihin. Koska kurssi oli puolivälissä, ei meitä otettu mukaan, mutta saimmepa vedettyä hyvät häiriötreenit siinä sivussa :) Seuraavalle alkavalle kurssille meidät toivotettiin kyllä tervetulleiksi.Se olisikin hienoa, sillä tuo ryhmä käsitti pelkästään kilpailevia koirakoita.
Omat treenit menivät hyvin.Taiga ei piitannut häiriöistä :) Seuraamisessa tehtiin pidempiä pätkiä ( suoria ) ja ne menivät aivan loistavasti! Myös käännökset hyvin, jopa täyskäännös vasemmalle aivan perfecto! :) Waude! Peruutus ja sivuaskeleet sujuivat mainosti.Hyvä!
Luokseulo ensin suorana, vähän törmäsi, mutta en edes horjahtanut, joten ei törmännyt pahasti ;) Pysäytys sitten kahdesti: ensiksi heitin pallon samantien, toisella ensin pysähdys ja sitten pallo. Hienosti meni :)
Ruutua kahdella tolpalla. Pallo aluksi taas piilossa, mutta nyt treeni meni vähän pieleen, kun Taiga ei löytänyt palloa kuin vasta etsimisen jälkeen.MUTTA: hyvä asia on se, että se jäi pyörimään siihen kulmatolppien taakse.Eli ei siis lähtenyt huitomaan muualle.Hienoa! Olin juuri huutamassa koiran maahan, jotta voisin palkata, mutta sitten se löysi pallon. Pallo oli toistoillakin vähän piilossa, vaikken sitä mitenkään enää piilottanut ( luminen tennari lumisessa maassa, eli aika luonnollista että se maastoutuu sinne hyvin.) Taiga otti taas kiintopisteeksi vasemmanpuoleisen tolpan, mutta kaarsi heti siitä keskelle "ruutua". Eli seuraavalla kerralla vaikka pallo heti eluksi näkyviin, jotta saadaan suora linja aikaiseksi ja sitten vähän katveeseen, että pallo näkyy vasta lähellä ruutua.
Kaukot olivat hienot.Tein nyt suoraan sarjan kisamaisesti.Tennispallo oli takana.Hienot vaihdot! Mainiota:)
Lopuksi pelattiin palloa.Hyvät treenit! Taiga ei piitannut siitäkään, vaikka treeniryhmän pari urosta pääsivät vähän ottamaan mittaa toisistaan, eikä myöskään muiden ohjaajien äänekkäistä kehuista ja reihumisista koiriensa kanssa ;) Skarppasi jopa paremmin kuin hiljaisella kentällä treenatessa.
Kaivarista kotiin palatessa Taiga sai juosta vapaana ja harjoiteltiin muutama pysäytys.Nämäkin sujuivat hyvin, on vain oltava tarkkana ettei T opi tulemaan minua vastaan pysäytyksen jälkeen.
No, kotiin päästyämme tehtiin vielä voi-kaukoja, eli tekniikkaa hiotaan edelleen.Meni ok.Nyt harjoiteltiin myös seisomista ihan kaikessa rauhassa, jottei koira opi ennakoimaan istumista/maahanmenoa.
Mutta ans olla kun päästin metallin treenaamiseen.Aluksi meni hyvin, kaksi naksua ( ja palkkaa tietty) ja meni ihan hyvin.Tarttui kapulaan ja piti kiinni. Sitten laskin kapulaa vähän lähemmäs lattiaa.Eli edelleen kapula kädessäni, mutta alempana eli ei heti kuonon edessä. Tästä suuresta ponnistuksesta, eli kapulaan tarttumisesta, oli tarjolla kupillinen ruokaa..Mutta kylläpä tehtiin tämäkin vaikeaksi ;) Neitokaiseni alkoi ihan tosissaan väittämään vastaan, että saadaanko apetta töitä tekemällä vai ei. Siinä sitä sitten istuttiin. Ja odotettiin.Minä odotin.Taiga odotti. Ja vinkui. Ja nuoli huuliaan.Ja vilkuili kuppia, yritti ketku jopa kiivetä pöydälle, jossa kuppi oli (!). Sitten se heittäytyi väkivaltaiseksi ;) Mätki tassullaan kättäni, jossa pidin kapulaa. Tilanne oli jo komediaa parhaimmillaan. Uskottavuutta söi se, että mua alkoi kauheasti naurattaa, kun toinen niin pontevasti kieltäytyy ottamassa inhaa, kauhiaa metallia suuhunsa..Vaan taipuihan se neiti nirppanokka lopulta ;) Otti kapulan, pitkin hampain ;) Mutta miksiköhän tästä nyt piti tehdä näin hankalaa, kun vähemmälläkin olisi päästy ;) Ei tosta koirasta ota kyllä selvää oraakkelikaan..Tuli oikein vanhat ajat mieleen ;) No, joka tapauksessa jatkossa tehdään niin.Että eka toisto niin että koira joutuu kapulan alempaa.Viimeinen toisto olkoon sitten helpompi, eli nenän edestä tarttuminen.Ei tosiaan huvittaisi alkaa riitelemään joka ilta tällaisesta asiasta ;)
27.02.2007 - 08:29
Käytiin taas Taigan ja Markuksen kanssa "parkkistelemassa".Se olikin täynnä automobiileja, mutta tilaakin onneksi löytyi ja saatiin tehtyä kaikki mitä pitikin.
M lähti tekemään ruutua ja me otettiin vähän perusasentoja, askeleita ja seuraamisen käännöksiä sekä juoksuosuus. Hienosti meni :) Sitten kaukoja, osa suorapalkalla ja lopuksi sarja, jonka päätteeksi heitin patukan koiran taakse.
Sitten ruutua.M oli asetellut tolpat vähän ehkä turhankin kauas toisistaan ja pallo oli lumessa piilossa. Taiga oli vähän pihalla.Markus huuhaili siellä autojen välissä ja Taiga katseli, että mitä sä siellä teet. Otin ruudun uusiksi, nyt mentiin vähän lähemmäs ja siirsin törtteröitä ( joita oli jälleen vain kaksi, ne etummaiset ) lähemmäksi toisiaan. Lähti liikenteeseen vähän epävarman tuntuisena, päätyi kuitenkin ruudun keskelle ( palloa löytämättä ), mutta käskin sen maahan ja palkkasin siitä. Sitten M näytti palloa Taigalle: jo alkoi luistaa. Nyt eteni varmasti ja hyvin ja löysi pallon. Vielä kerran vien itse pallon ruutuun, täysin näkyville ja lähetin kauempaa: eteni suoraan ja määrätietoisesti pallolle. Täytyy nyt tehdä ainakin ensimmäinen lähetys lähempää, mikäli pallo ei ole täysin näkyvillä.
Sitten tein leikin lomassa seisomisen, istumisen ja maahanmenon.Tämän jälkeen luoksetulon pysäytyksen. Pysähtyi loistavasti! Hyvä!
Sitten otin noutoa. Olisi voinut mennä paremminkin, tässä se kolmosvaihde ehkä eniten näkyi ;) Tehtiin siis ihan liikkeenä: ei yrittänyt varastaa, lähti ok kapulalle, tarttuikin suht ok, mutta tuonti oli löysä. Kun menin "karkuun" autojen taakse, pudotti kapulan ja tuli perääni ilman sitä..Huoh. No, lopulta sitten otettiin ihan hupinoutoa ja sainkin vähän ytyä liikkeeseen. Tosin pitää nyt varoa sitä ettei koira opi löysästelemään varsinaisessa liikkeessä ja riehumaan sitten leikkiessä..Sisällä tehtiin noutoa myös ruuan kanssa.Ihan ihmeellinen alku. Otti kapulan ja pudotti samantien(?). Tehtiin eteisessä sitten toiseen suuntaan ovelle päin ja toimi ihan hyvin.Weird..Saisi palauttaa lähemmäs, mutta en nyt ota mitään paineita siitä. Jonkunlainen jumiko tähänkin nyt taiottu? Ehkäpä annamme noudon nyt olla hetken ja katsotaan parinpäivän päästä uudelleen.
Seuraaminen olisi voinut olla parempaa.Seurautin nyt pidempää, välillä kontakti hukkui.Pitää hakea kestävyyttä nyt vaikka suorilla.¨
Voi-kaukoja sisällä. Vähän taas välillä teputti takajalkojaan sekä ennakoi istumista.Istumiseen kiinnitettävä todella huomiota, sillä laskeutuminen "taaksepäin" ei ole Taigalle tunnu olevan Taigalle luontainen tapa istua.Se mieluummin siirtää takapuoltaan eteenpäin,Hankala selittää ;) Metallille naksuteltiin pari kertaa. Menee hienosti. Taiga ottaa nyt kapulan kunnolla suuhun ja pitää rauhallisesti kiinni.
25.02.2007 - 18:10
Vihdoin päästin ulkosalle treenaamaan.Pakkasta on enää vaatimattomat -6 astetta, joten tarkeni mainiosti. Otettiin taas vähän kaikkea.
Aluksi tehtiin taas askeletia, käännöksiä ja peruasentoja.Menivät hienosti! Taiga tekee käännökset oikein terävästi.Tehtiin myös jalkojenväistä pujottelua sekä peruutusta, jotka nekin menivät hienosti :). Sitten tehtiin pidempää seuraamispätkää ideana palkata liikkeen jälkeen. Ei ollut niin hyvää tekemistä kuin olisi voinut olla.. Parkkiksella oli kyllä autoja ja ihmisiä ja Taiga oli varsin kiinnostunut jostain miehestä, joka ihaili auringonlaskua meren taakse (?). Kontakti palautui kuitenkin, kun alkoi vaatia.Jokseenkin rauhatonta oli kuitenkin. Hyvä pätkäkin saatiin aikaiseksi ja pääsin palkkaaman.Hieman myös Markuksen läsnäolo häiritsi koiraa, mutta hyvä vaan saada tällaistakin treeniä alle :)
Luoksetulo aika lyhenä ja suorana.Nyt vauhti oli optimaalinen myös pysähdystä ajatellen. Koira on ehkä tullut jopa "liian" kovaa tähän asti ja pysäytys on siksikin vaikeaa. Nyt myös loistava eteenistuminen! Ei yhtään törmännyt, mutta istui silti tiiviisti :)) Hienoa!
Ruutua sitten. Kyselin netistä vähän vinkkejä tähän ohjaamisongelmaan ( kulmatötteröiden ihmettely jne. ) ja sain vastauksia, joiden mukaan ei kannata alkaa soveltaa mitään ylimääräisiä tilpehöörejä ruudun opetuksessa.Lisäksi malttia liikkeen harjoitteluun, ei pidä ahnehtia liikaa kerralla. Joten: palasin vanhaan tuttuun pallo ruudun takana -harjoitukseen. Nyt tosin laitoin vain kaksi muovista mansikkahillo-purkkia etukulmiksi ja parin metrin päähän niistä pallon, jota vähän piilotin lumeen taakse.Eli ideana on, ettei koira heti näe palkkiota. Sen sijaan pikkuhiljaa palloa häivyttämällä saadaan koiran usko pallon olemassa oloon vahvaksi: siis siitä huolimatta ettei se näe palkkaa. Sillä tajusin, että just tämä on ollut se ongelma: palkan nähdessään ongelmia ei ole --> se suuntaa viivyttelemättä ja kulmatolppia tutkimatta suorana palkalle. Hyvä. Mutta kun se ei näe palkkaa, se ottaa kiintopisteekseen kulmatolpat.
---> Tämän päivän harjoitus meni erinomaisesti.Pallo oli vähän piilossa, eikä T huomannut sitä kuin vasta oikeastaan ollessaan ruudussa jo sisällä.Kulmia ei tutkinut :) Tosi upeeta. Toistolla Markus vei pallon ruutuun ja sama juttu uudelleen.Meni hienosti! Hyvä, just tällaisia treenejä kehiin. Välillä pallo myös ihan näkyvillä.
Nouto ihan hupailuna. Oikeastaan T sai palkaksi hakea kapulan, kun eka tehtiin parit sivuaskeleet. Sitten vapaa ja kapula lentoon.Vielä hieman nopeammin saisi kyllä tarttua kapulaan.Palautti laukalla.Otin leikin yhteydessä parit luovutukset.Ote oli hieno! Jämäkkä, muttei kuitenkaan purkesinut. Just näin, hyvä tyttö :)
Pysähtyvät liikkeet tein suorapalkalla sekä palkkasin myös pysymisestä.Ei ongelmia. Maahanmenossa annoin vartaloavun, jotta saisin sen suorempaan.
Kaukot ekaksi nonstoppina palkalla.No problems.Sitten sarjana: kerran istuminen jäi vähän vájaaksi. Muutoin tosi jees. Vapautus taakse jättämälleni fudikselle.
hyvä treeni :)
Sisällä ennen ruokaa, istu-seiso harjoitus, kuten edellisinäkin päivinä. Samoin naksuttelua metskulle.Nyt jo kerran päästin itse irti kapulasta.Hyvä ote! Ei mitään roikottamista. Vapautus ruualle.
22.02.2007 - 18:58
Sisätreeni, vaikka pakkanen onkin jo hieman hellittänyt. Loppupalkka kun on ruokakuppi, niin näitä hienosäätöjä on hyvä treenata eteisessä.
Aluksi kuitenkin kaukoja. Avokaukot suorapalkalla nonstoppina ja sitten parin metrin päästä parit vaihdokset. Nyt vähän fuskasi istumista, ei siirtänyt tarpeeksi etujalkojaan. Tarkkana tässä. Tarkkana myös voi-kaukoissa ts. istu-seisoliikkeessä. Koira nousun jälkeen nääs korjasi asentoaan usein "teputtamalla" takajalkoja. Äh! Kun just näitä en haluaisi.Ei varsinaisesti liikkunut, mutta mikäli tottuu tähän, niin taatusti eteneekin ainakin vahingosa. No, pitää miettiä.Olisi ehkä hyvä olla itse mieluummin kyykyssä koiran edessä kuin seisomassa, niin koiran ei tarvitse kurotella makupalaan, jolla vedän sen ylös.Itse liike sinänsä on rauhallinen.
Eilisistä synttäribileistä ;) oli vielä jäänyt vähän kinkkusiivua, jotka syöttelin tänään kaikessa rauhassa noutotreenien aikana. Pääpaino oli nyt sillä nopealla tarttumisella kapulaan.Hirveän helposti Taiga sovittelee kapulaa suuhun, kun ihanne olisi että se nappaisi sen vaikka vauhdista suoraan. Aluksi ajattelin naksauttaa heti kun tarttuu kapulaan, muta se oli kuolleena syntynyt ajatus. Koira sylkäisi kapulan miltei samantien ulos ja odotti makupalaa. Se siitä.Siksi toisekseen Taigalla on ollut ongelmana otteen lujuus, joten ylimääräsillä naksutteluilla ote voisi taas alkaa höltymään, mikä taas helposti aiheuttaa kapulan putoamisen. Loppujen lopuksi treenasin tarttumista(kin) ihan noutoliikkeenä.Vein kapulan muutaman metrin päähän, annoin hakea ja kehuin suullisesti tarttumisvaiheessa.Lisäksi tein noudon luokstulona pari kertaa, kapula valmiiksi suussa tai sitten puolessa välissä. Tämä tuntui auttavan, tarttumisvauhti kasvoi joka toistolla :) Toinen asia mitä kokeilin oli se ote. Silittelin Taigaa kevyesti päänpäältä ja kuonosta, minkä seurauksena Taiga aluksi pudotti kapulan. Liekö koki tilanteen jotenkin painestavaksi? Loppuvaiheessa ei kuitenkaan pudottanut vaan piti rauhallisesti :) Hyvä. Eteenistuminen tänään jäi usein turhan kauas. Lääkkeeksi mietin sitä, että istuisin tuolilla ja opettaisin sen tulemaan siihen ihan tiiviisti eteen istumaan.
Toistoja tehtiin, mutta onnistumisiakin saatiin. Upeasti Taiga jaksoi toistot ja paransi vain jos tuli joku kämmi :)
Kinkulla tehtiin myös eilinen metalliharjoitus. Rauhallisesti, turhia kiirehtimättä ;),Taiga tarttui kädessäni olevana metalliin. Naks ja palkka. Näitä tehtiin muutama.Tunnelma treenissä oli hyvä ja rauhallinen. Koira oli rento ja viimeisellä toistolla tarttui oikeinkin miellään kapulaan. Oikein hyvä.
Lopuksi vielä yksi puunouto ja palkkana lottovoitto-jättipotti eli kuppi täynnä RUOKAA :) Nälkä, mikä ihana tekosyy. Salamatarttuminen kapulaan, pikainen kiikutus hyvinkin tiivisti eteen istumaan ;) Kiitos, vapaa ja bon appetit! ;)
21.02.2007 - 22:20
Pakkanen on ihan rapsakkaa vielä, joten keskityttiin sisällä treenaamiseen. Tehtiin mitä luvattiin, eli istu-seiso -kaukoja sekä naksuteltiin metallikapulalle.Yksi noudon palautus ruoka-aikaan.
Kaukoissa sain aikaiseksi monia toistoja. Ihan koira edestä, makupalalla ohjaten istumasta seisomaan.Meni hyin. Rauhallisuus on tässä nyt taas vaihteeksi se oleellinen juttu. Kun maltti on messissä, niin takajalat eivät tällöin liiku.Jos aletaan hosumaan, niin koira steppaa varmasti ja muutenkin kuin paikallaan ;) Hyvä alku kuitenkin. Näin nyt jatketaan. Avokaukoja lopuksi suorapalkalla. Tässä sitä vauhtia jo saa olla, ei yritä maahanmenossa heittäytyä eteenpäin.
Metallikapulalla aloitettiin käytännössä alusta.Palkkana kalkkunaleikkelettä ;) Taiga siis otti kapulan kädestäni suuhun. Muuta ei tarvittu.Hyvin tyttö hoksasi idean, kiltisti tarjoutui ottamaan kapulan vaikkei se nyt välttämättä niin kivaa ole. Tätäkin jatketaan näin. En halua että sitten noutovaiheessa se alkaa tyrkyttämään kapulan tassulla pyörittämistä tmv. pelleilyä. Ainoa oikea toimintamalli on ottaa kappula suuhun ja sitten kuskata minulle. Tämän haluaisin nyt harjoituksilla kertoa koiralle. Opetustilanteen on oltava hyvin rauhallinen ja häiriötön, jottei liikkeeseen muodostu turhaa painetta --> ei sitten aikanaan muodotu kokeessakaan. Jos tästä avoimesta nyt kunnialla selvitään.
Puukapulan noudossa kehuin tarttumisvaiheessa. Toi mukavasti ja palautti hyvin eteen. Siitä vapautus special-herkkuaterialle, sillä TÄNÄÄN Cinnaberry`s O-pennut täyttivät 3 vuotta!! ONNEA koko sisarusparvelle, erityisiä terveisiä Iiro-veikalle :))
Lenkillä vielä puunkiertoa, että pysyttiin lämpimänä ja parit pysäytykset siinä lomassa.Eka pysäytys oli taas vähän hukassa, tokalla pysähty heti..
21.02.2007 - 09:15
Kokeen jälkeen alkoikin taas hyytävä pakkasjakso, joten treenaamiset on tauolla tällä hetkellä oikeastaan kokonaan.Taiga on jo vähän että boooring ;) Olen kuitenkin yrittänyt käyttää tämän ajan nyt hyödyksi ja vähän miettiä näitä meidän tänttäröimisiä tokon ihmeellisessä maailmassa. Minusta kuitenkin tuntuu, että vaikka miten hienoja kuvioita filosofoin, en saa niitä siirrettyä käytännön harjoitteluun...Mutta tuleepahan itselleen edes fiksu olo, kun vähän yrittää ajatella ;)
Käyn läpi muutamia liikkeitä ja pohdin syy-seuraussuhdetta sekä mietin koetilannetta verrattuna harjoitustilanteeseen. *Kuulostipa hienolta ;) Tervetuloa Oonan ja Taigan tokotiede-konfrensiin, heh ;)*
Seuraaminen: Tämä on nyt kolmessa viimeisimmässä kokeessa vähän tökkinyt..Pisteet ovat olleet kasin pintaan, mutta jotenkin armopalalta nekin ovat tuntuneet, kun suoritus ei ole ollut oikein sitä mitä voisi odottaa. Seuraamista meillä harjoitellaan _paljon_.\"Paljon\" ei tässä tapauksessa tarkoita sitä,että seurauttaisin kilometritolkulla, mutta käytän sen harjoitteluun silti paljon aikaa (ja palkkaa).Teemme runsaasti paikallaan käännöksiä, askeleita, peruutuksia, liikkeen aloitus-harjoituksia, käännöksiä.Temponvaihteluita voisi tehdä enemmän, niitä harjoittelen vain \"pakon edessä\" eli kun on kokeet näkyvissä. Tässä voi piillä syy siihen, miksi seuraaminen alkaa falskata juoksuosuuden aikana/jälkeen.. Seuraamisen alku on toistaiseksi lähtenyt aina hyvin: hyvä kontakti, paikka, into, kaikki. Pysähtymisen kanssa on myös tupellettu kokeissa.. Pysähtymistä harjoiteltiin syksyllä runsaasti johtuen vinosta asennosta: nyt on pysynyt suorassa kokeissa, mutta istuminen on ollut hidas.
Mitä tehdä?
* Taiga on herkkä koira.Se lukee minua kuin Iltsikan lööppiä ja aistii nanosekunnsita minusta huokuvan epävarmuuden ja paineen. Tämä on ollut tiedossa. Kokeissa toki aina jännittää ja seuraaminenhan se on paikkamakuun jälkeen se ensimmäinen yksilöliike. Uskon että jännitys tuntuu vielä tässä vaiheessa: mutta miksi se liike sitten lähtee niin hyvin? Seuraamisen paikka hukkuu ja kontakti putoilee vasta liikkeen loppuvaiheessa, luulisi että siinä vaiheessa jännitys on jo hälvennyt.Seuraavan liikkeen kohdalla en enää juuri tunne jännitystä, silloin olen jo ihan satasella tilanteessa mukana enkä jouda jännittää. Esim.pysähtyvissä liikkeissä seuraaminen on ollut hyvää. Kuten sanottu, en treenaa kovinkaan usein pitkää pätkää seuraamisessa, vaan pätkät ovat useimmiten lyhyitä. Voisko tämä vaikuttaa seuraamisen loppuosaan? Koira hämmentyy kun palkkaa ei kuulukaan: \"teenkö jotain väärin\"-tyyppinen tilanne.
-->Eli kuvioon voisi ottaa enemmän pitempiä seurauttamisia ja palkka vasta lopussa.Nyt palkkaan paljon kesken liikkeen.Oikeastaan palkkaan niin aina...
Luoksetulo: Vauhtia on. Pysähdys useimmiten hyvä.Tähän mennessä olen palkannut joko suoraan pallolla tai sitten heti pysähdyksen jälkeen.Kokonaisena olen ottanut liikkeen koe huomioiden ehkä kolmesti *kauheen fiksua*.Pysähdyksiä olen treenannut myös puun/lyhtypylvään kierroilla ja tämä on mielestäni toiminut ihan mukavasti, ollen myös vaihteluna perinteiseen treenaamiseen :) Luoksetulon loppuosaan ei olla paneuduttu lainkaan, se on sujunut itsestään.Niin, niillä muutamilla kerroilla kun se on tehty..Sattumalla lienee osuutensa asiaan? Ei kai siinä loppuosassa mitään vaikeaa sinänsä ole, mutta koko liikkeen kannalta jokaisen osa-alueen huolellinen läpikäynti ei liene pahasta.
Mitä tehdä?
*Mistään isosta asiasta ei ole kysymys. Pysäytys tuli T:lle jotenkin yllärinä kokeessa, johtuen just siitä että pysäytystä on vasta talvesta harjoiteltu kunnolla.Tokihan se on opeteltu ja idea oli tiedossa, mutta aika hätäisesti, myönnän, liike pistettiin pakettiin. Tai no, ehkä puoliksi paketiin ;)
-->Joten vahvistetaan pysäytystä eri harjoituksilla ja tehdään liikettä myös kokonaisena. Väliin toki suoria, jottei seuraavaksi tarvitse alkaa itkeä kadonneen vauhdin perään ;)
Ruutu: Tätäkin tehdään säännöllisesti, joten jotain ajatuksia on hyvä heittää ilmaan. Meidän ruudun harjoittelu on vähän..sekaista. Välillä on ihan oikeasti tosi pallo hukassa-fiilis.En oikein aina tiedä että miten liikettä pitäisi treenata. Ongelma ei ole siinä, etteikö T tietäsii mihin sen kuuluu mennä. Päinvastoin, se hahmottaa ruudun mielestäni oikeinkin hyvin. Suoraviivaisuus on ollut ongelma, mutta pallotreenilla ( eli pallo ruudun takana ) on auttanut tähän.T on aiemmin tutkinut mielellään niitä etummaisia kulmatötteröitä.Tästä ruudun keskelle eksyminen onkin jo sitten lottoarvontaa. Etenkään, kun Taiga ei varmasti ymmärrä sitä, että keskelle pitäisi hakeutua. Suoraan sanottuna: en ole osannut sitä sille opettaa. Tähän mennessä kun olen pysäyttänyt sen ruutuun, olen vain luottanut siihen että itse arvioin koiran paikan ruudussa kun huudan.Nimittäin pysähtyminen on Taigalla vahva. Se pysähtyy heti, ei jää pohtimaan ja kyselemään että miksi :).
Mitä tehdä?
*No sepä onkin tuhannen taalan kysymys. En tiedä suoraan sanottuna. Jos joku näitä sepustuksia lukee, niin vinkkejä otetaan vastaan KIITOS! :) Olen lukenut paljon artikkeleita ja vinkkejä netistä, mutta jotenkin kuvio ei ole selkiytynyt minullekaan saati sitten koiralle. Nyt on toiveet korkealla, että päästäisiin yhteen kilpailevien koirakoiden treeniryhmään tai että pääsisin edes itse seuraamaan treenejä ja poimimaan ruutuvinkkejä(kin). Eli kerrataan vielä: ongelma on se ruudun keskelle hakeutuminen.Jos en saa sitä heti stopattua keskelle ruutua, niin koira ei osaa hakeutua ruudun keskelle.Homma menee pyörimiseksi ja epävarmaksi.Tämän vuoksi olen välttänyt sellaisia harjoituksia missä epäonnistumisen riski on suuri, ennen kuin keksin mikä olisi fiksuin tapa opettaa koira hakeutumaan keskelle. Makupaloja en haluaisi kylvää minnekään, koska se tuo mukaan kulmamerkkien haistelun. Lyheyltä matkalta olen palkannut kädestä, kun on osunut siihen keskustaan, mutten usko että koira tajuaa miksi sitä palkkaan..
Kaukot: Tähän mennessä avo-kaukojen harjoittelu on sujunut hyvin.Nyt pitää jo alkaa sitä seisomistakin ottaa enemmän.Seisomista tehdään nyt vähän samaan tapaan kuin avo-kaukoja aiemmin ;) Silloin tällöin ja niin harvoin, ettei edistymistä tapahdu.. Nyt kovien pakkasten aikaan olisi mainiota harjoitella liikettä sisällä. Muutaman kerran Taiga on tehnyt aivan älyttömän upean maasta seisomaan nousun, just sillain hissi-tyylillä.Ikävä vaan, että käsky on aina tuolloin ollut istu ;). Istumisesta seisomaan nousuun olen ajatellut, että koira liikuttaisi etutassujaan takaosan pysyessä paikallaan.Tämä olisi turvallisin tapa, sillä jos takaosa liikkuu niin silloin liikkuu koko koira ;)
Mitä tehdä?
*Treenata ;).Ihan rauhallisesti, tämä seisominen on se kriisiliike, jos koira innostuessaan pomppaa pystyyn ja etenee.Joten lähietäisyydeltä, tekniikka kuntoon.Ei oiota tässä liikkeessä, sillä takiin tulee varmasti. Avo-kaukoja ylläpidetään, koira kyllä osaa ne jo ( siis tietää miten on toimittava ).
--> Avokaukoissa pidettävä silmällä että istumaannousu on luottavainen ja terävä ja maahanmeno rauhallinen. Seisomaannousu treenataan selkärankaan.
Nouto: Oikein hyvältä vaikuttaa kokonaisuudessaan. Suurin huoli oli palautuksen vauhti, mutta hyvältä näyttää sekin. Ote kapulasta on parantunut erinomaisesti.Taiga pitää noudosta :) Kapulaan tarttuminen on ajoittain hyvää, mutta vieläkin vauhdikkaammin saisi tarttua.Taiga ei ole temperamentiltaan kauhean vilkas koira, mikä ehkä näkyy tässä liikkeessä sellaisena perusrauhallisena suorituksena. Kapulan kanssa voinee aika huoletta pitää ihan lystiäkin, heitellä sitä ja leikkiä sillä. Taiga ei harrasta kapulan silppuamista, joten voimaa liikkeeseen on hyvä hakea saalisleikin kautta. Tähän mennessä nykyisellä treenkaavalla ollaan saatu hyvää tulosta aikaan, joten en ala sitä muuttamaan. Tekniikka hiotaan ruokakupilla ja vauhtia sitten haetaan kapulaleikillä :)
Palkkaamattomuus: Ohjaajan heikoin lenkki. Tätä ollaan treenattu aivan liian vähän. Meidän treeneissä palkkaa tippuu paljon. Makupaloja käytän jonkinverran, mutta treeneistämme n.85% on leikkimistä.Leikitään pallolla, patukalla, narupallolla.. Palkkaamattomuutta on pitänyt harjoitella enemmän, mutta jotenkin se on vain jäänyt *seliseli*. Sitä pitää nyt viimeistään alkaa treenaamaan, jottei Taiga opi ettei kokeissa heru mitään ylimääräistä. Toisekseen leikkimistä olisi hyvä kehittää enemmän siihen suuntaan, että leikin koiran kanssa ilman leluja, Onneksi meille on kehittynyt T:n kanssa yhteiset jutut, joista voisi jalostaa lisähyötyä kouluttamiseen. Haluaisin lisäksi oppia lisää laumavietin hyödyntämisestä koulutuksessa.
Jopas oli kerrontaa ;) Tässä nämä päälimmäiset, saas nähdä kuinka viisaita olemme tulevaisuuden treeneissä ;)
19.02.2007 - 09:16
Ensimmäinen avoluokan koe. Oleen pääpiirteittäin ihan tyytyväinen, vaikka hiomistakin toki riittää.Hyvin meni kuitenkin, ottaen huomioon että avon liikkeet on käytännössä kursittu kokoon parissa kuukaudessa :) Kokeessa oli 11 koiraa paikalla eikä liian kylmäkään ollut. Tein lyhyen paikkamakuun ja "piilouduin" yhden sermin takana ehkä kymmeneksi sekunniksi.No problems. Tuo tuskin olisi ollut välttämätöntä, mutta halusin muistuttaa sille, että menen sitten piiloon tälläkertaa paikallamakuussa ;)
Paikallamakuu suoritettiin kahdessa ryhmässä. Taiga meni hyvin maahan, muttei ottanut kontaktia kun sanoin "odota"-käskyn.Mietin, että tajusikohan se nyt mistä on kysymys.Piiloon mentäessä se makasi paikallaan minuun tuijottaen. Sitten alkoi piina.Että se olikin kamalaa ;) Lisäksi ihmisiä ramppasi maneesin ovesta "kisahallin" puolelle alvariinsa.Me siis olimme toisessa "huoneessa" piilossa.Kylläpä osaa 3 minuttia olla pitkä aika.Mutta niin vain tyttö pysyi hienosti ja rennosti paikoillaan koko vaaditun ajan! Hienoa! Istui hyvin käskystä. 10 tuli. JEE! :)
Taiga oli aika ryhmän häntäpäässä, joten se sai odottaa autossa lämpimässä yksilöliikkeiden alkuun. Kaukoissa oli monella koiralla ongelmia, samoin luoksetuloissa tuli läpijuoksuja,Seuraamiskaavio oli helppo kaksi käännöstä ja täyskäännös. Noudot menivät pääsääntöisesti hyvin. Huh, sitten ei muuta kuin oma vuoro ja hommiin. Ennen liikkeitä otin vielä pari kaukoa pallopalkalla.Hienosti toimi, täysin epäröimättä ja terävästi :)
Seuraaminen: Lähti hyvin ja käännöksetkin ok, ehkä oikealle käännös olisi voinut olla tiiviimpi. Perusasento pysähtymisessä luvattoman hidas.Juoksuosuus väljä ja täyskäännös aika huono.Eli taas huononi loppuakohden.. 8 tuli lahjaksi tästä. Ei paha, mutta suoritus olisi kyllä voinut olla parempi.
Maahanmeno: Alku oli hankala.Taiga oli ikäänkuin lähdössä jonnekin, oli kytännyt reppua ( jossa pallo ja muuta kivaa ), ennen koetta ja tiesi missä reppu on, joten oli sen näköinen että nyt voidaan hakea pallo repusta ja alkaa pelaamaan (?). "Murahduksella" palautui heti seuramaan..Maahanmeno hidas ja vähän vino.Pysyi hyvin ja nousi hyvin. 7½ saatiin.Aika erikoista oli tämä. Tämä jälkeen ei ollut lähdössä kehästä minnekään, vaikka muut liikkeet tehtiin siinä repunpuoleisessa päässä kenttää..
Luoksetulo: Tämä ei ollut niin hyvä kun olisi voinut odottaa.Luoksetulon pysäytystä tehtiin vielä edellisen päivän aamulla.Silloinkin eka pysäytys oli hakusessa, mutta toka oli jo hyvä. Samoin kävi nyt, vaikka tietenkään sitä toista yritystä ei ollut ;) Tuli täysillä, jarrutti kyllä, mutta pomppi reilusti yli pysähdysmerkin ja pysähtyi n. kuuden metrin päähän minusta ;) Loppu tuli hyvin, ok eteenistuminen ja sivullesiirtyminen 5 tuli. Parempaankin pystytään. Pitäisi ilmeisesti ottaa pysäytystä rohkeammin ja useammin ennen koetta, sillä vauhti tuntuu Taigalla olevan ihan luonnsotaan kohdillaan tässä liikkeessä.
Seisominen: Hyvä seuraaminen, hyvä pysähtyminen.Pysyi hyvin.Istui hyvin käskystä.Ei huomautettavaa 10 :))
Nouto: yhdessä haettiin kapula pöydältä. Heitto oli ihan hyvä ja suora ;) Taiga odotti hyvin käskyä ja juoksi vauhdilla kapulalle, mutta olisi saanut tarttua ripemmin kapulaan.Nyt vähän sovitteli sitä suuhunsa.Ote kuitenkin hyvä ja palautti laukalla.Olisi saanut situa hieman tiiviimmin eteen. Hyvä luovutus ja sivullesiirtyminen. 9 :) Olen tyytyväinen.Tätäkään ei liian usein olla kokonaisena liikeennä tehty *köh*
Kaukot: Nää oli hienot. Todella rauhalliset asennonvaihdot, ihan puhtaatkin, ei jäänyt puolittaisiksi. Hyvin toimi! Aivan mahtavaa! 10 jee!
Hyppy: Tähän se kaatui se meidän ykkönen. Hyvä, ilmava meno hyppy, hieman jopa nyki paikallaan ennen käskyä.Sitten joku tuli ovesta sisälle leikkimään koiransa kanssa ennen kehään menoa.Taigan keskittyminen herpaantui ja tarvittiin kaksi istu-käskyä.Lisäksi oli ajautunut sen verran vinoon esteestä, että kiersi sen paluussa. Pyöreä 0 tuli
Yhteensä pongoja 152 ja kakkostulos siis.
Kuten sanottu kokonaisuudessaan hyvä koe.Sain tietää sen minkä halusinkin. Harjoiteltavaa riittää toki.Virheet eivät tulleet mitenkään täytenä yllätyksenä, joten periaatteessa on ihan tiedossa mitä pitää treenata erityisesti. Lisäksi _palkkaamattomuutta_ on vielä treenattava paljon nykyistä enemmän.Välimäen Leena kirjoitti hyvin blogissaan, että on epäreilua koiraa kohtaan että vain kisoissa ollaan palkatta. Tämä on ihan totta ja kyllähän sen tietää, mutta silti on niin hankala olla palkkaamatta hyvästä suorituksesta treeneissä.. Se vaan pitää tietty etukäteen päättää, että tänään on palkkaamattomuuden vuoro ja että tänään ovat nyt nämä ja nämä liikkeet, joista ei erikseen palkata.Ja sitten taas vastaavasti toisen kerran vahvistaa palkalla enemmän. So simple :) Ainakin näin kirjoitettuna ;)Huomioitavaa on se, että kokeessa tosiaankin onnistuivat ne kriittiset liikkeet, joita etukäteen..no, melkein pelkäsin ;) P-makuu, kaukot sekä nouto. Hienoa :) Ja jännityskin katosi oikeastaan sen paikallamakuun jälkeen kokonaan :) Annekin sanoi, että näytin ekaa kertaa siltä kuin tietäisin mitä olen tekemässä ;) Ihan hyvä jo tässä vaiheessa ;)
15.02.2007 - 09:19
Sataman tutulla parkkiksella. En ottanut nyt paikallamakuuta treenin yhteydessä, vaan se tehtiin lenkillä erikseen. Lämmitelyksi pari kaukoa suorapalkalla ja muutamia askeleita.Taiga käyttää kroppaa nykyään upeasti! Hyvät siirtymiset ja paikallaankäänökset :) Pysähtyvät vain pikaisesti suorapalkalla.Maahanmeno ok. Seisominen tehtiin kahdesti, kun taas hieman liikkui kun kävin sen takana.Ei mitenkään "tahallaan" kaiketi, mutten halua palkata mistään vahingossaheilumisista ;) Toistolla en palkannut heti käskyn jälkeen, pysähtyi hyvin ja pysyi hyvin :)
Luoksetulo suorana.Tulee täysillä, eteenistumisessa törmää ja istuu siksi helpommin vinoon.Otettiin pari situmista sitten läheltä ja ne meni hyvin.
Seuraamista tehtiin pitempinä pätkinä.Meni ok, mutta välillä kontakti hukkui, kun jotain poikia huuteli keskenään toisella puolella parkkista. Hyvät pysähdykset ja hyvät käännökset etenkin vasemmalle :) Juoksusosuus hieman huonompi kuin viimeksi.Paikka oli nyt tänään ihan hyvä, ei edistänyt juurikaan tai poikittanut :) Vähän tuo häiriintyminen pikkupojista haittasi loppusuoritusta.
Noutoa otettaessa meteli kiihtyi jo malkoiseksi kundien taholta. Paluttaa vinoon..Olen lisäksi tehnyt sen virheen, että usein peruutan itse pari askelta kun koira palauttaa ja se palauttaa siten suoraan eteen.Kun en peruutakaan, menee helpsoti vinoon.No, otetaan palautuksia nyt sitten pari päivää vielä erikseen. Menee miten menee.
Kaukoja en paloa tehnyt. Muutaman tositon ja ne meni hyvin.
Lenkillä vielä paikkamakuu jäänmurtajilla.About kolme minuuttia, ei ongelmia.
Loput päivät otetaan vain lenkillä luoksetulon pysäytystä, kuten tänäänkin. Vähän tuntuu pörräävän kun luulee pallon/keoin lentävän..Tätä ei ole tehnyt varsinaisissa luosketulotreeneissä. En palkkaa pöyörimisestä.
Kaukoja joka päivä: nopeita ja sitten hitaampia.Tärkeintä vahvistaa sitä istumista, jottei koira koe liikettä epävarmaksi. Noudon palautusta treenattava myös. Hyppyä musitin virkistykseksi. Ja paikkamakuuta tietysti. Siinähän ne.
14.02.2007 - 10:46
Kaava suht sama kuin maanantainakin. Aloitettiin viritysten jälkeen paikkamakuulla.Nyt oli kellokin mukana joten kolme minuuttia makuutin.Olin samassa paikassa piilossa kuin edelliselläkin kerralla.Nyt pysyi maassa alusta saakka tosi hyvin. Ei ongelmia siis tänään :)
Seuraamisessa tiiviyttä ja oikeaa paikkaa haettiin.Menikin mielestäni paremmin kuin maanantaina.Käännökset oikein hyvät, samoin pysähdykset: suoria ja nopeita. Juoksuosuus parempi kuin viimeksi, hyvä kontakti. Olin ihan tyytyväinen :)
Pysähtyvät vain ohimennen, palkka liikkeen jälkeen molemmista.Ei onkelmia.
Nouto kisamaisesti.Ei yrittänyt varastaa, palautti hienosti laukalla ja tarttui kapulaankin nopeasti.Kapulalla leikittiin välillä.Oli kivaa :)Leikin lomassa pari luovutusta erikseen.Istuu tiiviisti eteen.Noutoa otettaessa liikkeenä, pitää pätäään vähän "vinossa" palauttaessaan ts. ei tapita suoraan nokka kohti mun kasvoja kuten palautusharjoituksessa.Hankala selittää..Tiedä mistä johtuu, kokeeko koira palautuksen liikkeen yhteydessä jotenkin epävarmaksi? Kuitenkin tuo rivakasti laukalla ja istuu ihan tiiviisti eteen.. No, ei aihetua harmaita hiuksia tämä, pitää myös kiinnittää huomiota omaan kroppaan ( vaihteeksi ), etten "kaadu" koiran päälle luovutuksen yhteydessä.
Luoksetulossa suorapalkkaus pallolla pysäytyksestä:lisäksi yksi eteenistuminen erikseen.Vähän ehkä törmää, mutta ei pahemmin.
Kaukoja vähän hinkattiin tänään.Jo ihan treenin aluksi non-stoppina lyhyeltä matkalta kaukoja palkaten joka vaihdoksesta. Nyt sitten pari pallonheitto-palkkaa istumisesta ja muutaman kerran pallo takana ( koiran huomaamatta ).Meni tosi jees! Tein yhden pidemmän sarjan n.viiden metrin etäisyydeltä ja sitten yhden liikkeen vaihtoja kauempaa.Vain kerran ei noussut ekalla.Muutoin tosi hyvin. Ihan tyytyväinen olen tämänkin päivän treeniin :)
Kotona vielä hyppyä.Ei ongelmia itse hypyssä ja istuukin vauhdilla käskyn kuultuaan. Hyvä takaisin hyppy, mutta tarkkana etäisyyden kanssa.Ei saa ajautua liian lähelle estettä, koska silloin eteenistuminen on hankalampaa. Muutoin tosi hyvin!
13.02.2007 - 09:03
Aloitettiin paikkamakuulla sillä parkkis oli rauhallinen, kun ei laivaakaan ollut satamassa. Paikkamakuu oli kuitenkin haastava, sillä lähdin kauas koirasta ja tavallaan "kotiin". Tämä aiheuttikin hämmenystä.Taiga nousi istumaan. Menin "äreänä" sitä kohti ja "kylmästi" käskin uudelleen maahan.Periaatteessahan olisi parempi etten menisi lainkaan koiran luo, mutta toisaalta nyt komentaessani sen takaisin maahan, viesti meni perille: olen tyytymätön jos koira nousee. Nyt pysyikin hyvin.Olin kaukana parkkiksella autojen takana piilossa ja kyttäsin sieltä aidan ja autojen takaa koiraa. Pysyi hyvin nyt.Tosin ei varmaankaan kovin rennosti, koska aika tiukalla käskyllä käskin sen odottaa.Aikaa kului ehkä noin kolme minuuttia. Palkkasin maassa.Sitten vapautin.Oli ihan rento nyt, ei jäänyt mitään klikkejä päälle.
Sitten vähän askeleita ja hupailua.Tosi upeitä vasuriin käännöksiä koiralta! Tosi teräviä ja huolellisia! Hyvä! Otettiin sitten pysähtyvät: suorapalkalla käskyn jälkeen sekä sitten pysymisestä erikseen. Eka seisominen muuten ok, mutta otti pienen askeleen sivulle, kun kuljin sen ohi.En palkannut tästä.Toisto oli loistava, ei palkkaa nyt seisomisesta, vaan pysymisestä pelkästään.Tosi upea pysähtyminen ja eikä nyt liikahtanut mihinkään suuntaan käskyn jälkeen.Taisi ekallakin kerralla lähinnä kylmästä liikehtiä: tuuli oli aika ilkeä parkiksella. Maahanmenossa ei huomautettavaa: vinoon menee helposti, mutta nyt taas käänsin vähän ylävartaloa koiraanpäin ja suoraan meni.Näin ei kyllä kokeessa voi tehdä.Tai voi, mutta..Ei ongelmia tässä.
Seuraamisessa otettiin nyt naksulla liikkeellelähtöjä ja käännöksiä.Palkkaa vasemmasta kädestä.Ihan hyvää seuraamissta, se paikka nyt välillä on mitä on.Hyvät käännökset, pakko sanoa, Taiga oli innolla mukana.Myös pysähdykset hyvät :)
Luoksetulo suorana.Tuli täysillä, ei ennakoinut pysäyttämistä.Vähän vihjaisin ettei törmäisi ja istuikin ihan hyvin eteen. :)
Nouto oli hupailua.Heittelin kapulaa ilman mitään perusasentoja tai käskyjä.Taigalla oli hauskaa.Nouto on sille selvästikin iloinen asia :) Siinä leikin yhteydessä otin perit palautukset: hyvät ja tiiviit.Tietää mitä tekee :)
Kaukoissa tiputin futiksen salaa taakse.Ja palkkasin sitten maahanmensota ja parista istumisesta.Sitten lyhyt sarja maahan-istu-maahan-istu.Menin koiran luo kehuin ja vapautin.Oli kivaa :) Kaikki vaihdot onnistuivat ekalla käskyllä. Mutta ehkä silti pientä epävarmuutta havaittavissa..Olin n. kolmen/neljän metrin päässä koirasta.
Lenkillä otettiin luosketulon stoppia lyhtypylvään kierrolla suorana pallonheitolla.Oli vähän hakemista, koska piemässä oli teitty hieman hankala nähdä käsimerkkiä ja lentävää palloa ;) Lisäksi kaukoja vielä kepiileikin yhteydessä: oikein oli terävää tekemistä.
10.02.2007 - 15:10
Aurinko helotti mukavasti, kun treenattiin :) Käytiin läpi kaikkiliikkeet suht kisamaisesti. Paikkamakuu meni muuten hyvin, kerran T sanoi puh jostain mistä syystä lie. Muutoin vaikutti olevan tosi rennosti: aikaa n.3 min. Paikkamakuun jälkeen väkeä alkoi rampata autoilla parkkikselle ja taiga haukuskeli vähän lapsille. Ei kuitenkaan mitenkään pahemmin.
Seuraaminen huonoa. Kontakti ei varsinkaan lähdössä ollut kohdillaan ja paikassa on parannettavaa..Ok käännökset ja pysähdykset. Juoksuosuus ok.Liukkaus häiritsi selvästi.Ehkä 7 pintaan tulisi pisteitä tästä.
Pysähyvät oikein hyviä :) Hyvät seuraamiset ja koko liike.9½-10 arvoinen olivat nämä :)
Luosketulo liikuntahallin takan hiekoitetulla kadulla. Meni hienosti, mitä nyt taisi hieman hytkyä ennen käskyä.Pidinkin siten pitkän tauon ennen käskyä -> tuli töysillä, pysähtyminen aivan upea! rauhallinen odotus, uudella käskyllä tuli vauhdilla.Törmäsi hieman ja istui siksi vinoon eteen. Sivulle siirtyminen ok. Tosi upeeta! Jos siis ei sitä eteenistumisen vinoutta lasketa. 9 arvoinen
Nouto hyvä. Vähä ripeämmin saisi tarttua kapulaan.Toi laukalla istui korrekstisti eteen.Rauhallinen pito, hyvä luovutus.Hyvä sivulle siirtyminen. 9 antaisin tästä
Kaukot vaikeat. Huoh..Tehtiin taas ennen "koetta" pallolla ja toimi kauempaakin hyvin. Nyt tosin olin ehkä hieman viittä metriä kauempana, ei noussut ekalla.Menin vähän lähemmäs ja nyt toimi.Sain tehtyä sarja siten läpi..Vähän harmittaa tuo alun jäätyminen.
Hyppy betoniporsaalla. Taig aei eka tajunnut että se lumikuorutuksella koristeltu porsas oli este ;) Tokalla käkyllä hyvin. Ei huomauttamista muutoin.
Eli joo. Vanhat tutut ongelmathan sieltä paistaa läpi..Huomio nyt seruaamisen liikkeellelähtöön ja paikkaan ( sen mitä tässä nyt pystyy tekemään ). Kaukoissa harjoiteltava nyt sitä ekaa istumista pidemmältäkin matkalta. Palkkaa palkkaa. Muutoin ihan normivalmistautuminen.
09.02.2007 - 15:41
Tolpankierrolla stopit, pysähtyvät, kaket ja seuraamista. Lunta oli reilusti ja pohjakin vähän liukas, mutta eipä haitannut. Hyvät stopit! Taiga oli innoissaan pienestä treenistä, joten vauhtia riitti.Ja silti hyvät, terävät pysähtymiset :)
Seuraaminen aika riemukasta, vähän tuppasi poikittamaan, mutta muutoin ok.Hyvät pysähdykset. Olisi voinut pitää aavistuksen parempaa kontaktia paikkapaikoin. Pysähtyvät ok.Ei steppaillut seisomisessa, maahanmeno vähän vino.
Kaukot ihan jees, siitä istumisen jumituksesta tunnutaan olevan päästy yli..Tiedä sitten kokeessa miten käy.Hyvä treeni seruaamisen rauhattomuutta lukuunottamatta.
Sisällä ollaan treenattu nyt joka päivä, kaukoja ja noutoa.Tai palautusta pikemminkin
07.02.2007 - 12:51
Joo-o, eipä treenattu ulkona eilen, pakkasta alle -20 ja tuuli siihen päällä.Sisällät ehtiin vähän seruaamista, pysähtyvät, nouto sekä paikkamakuu. Pysähtyvissä tarjosi ekassa seisomisessa näyttävää maahanmenoa ;) Loput ok, eikä liikkunut käskyn jälkeen yhtään. hjuva! Maahanmeno ok.
Noutoa siten, että vein kapulan kerran.Lähti innolla ja toi ok, peruuttelin jotta saisin palautusta tiivimmäksi.Sitten pari lyhyttä heittoa. Juoksee innolla kapulalle, palauttaa tiiviisti ja hyvin. Nouto on kehittynyt mukavasti, se täytyy snaoa :) Saa nähdä miten sitten koetilanne vaikuttaa.Mitäänhän se ei saisi vaikuttaa tietenkään ;)
Paikkamakuu makuuhuoneessa, kun tein kyökissä ruoan Taigalle ja Vikille ja annoinkin safkat vanhalle pojulle. Taiga vielä kärvisteli toisessa huoneessa. Lopuksi vein kupin sen lähelle ja menin itse vielä piiloon. Ei ongelmia tosi hyvä!
06.02.2007 - 08:08
Oli hieman vilpoinen keli, kun tuuli ja pakkastakin oli päälle kymmenen astetta, mtuta mitäpä tuo ei tennispallosta tekisi ;) Ei otettu mitään liikettä kisamaisesti.Luoksetulo otettiin suorana ja pysäytys sitten treenin lopuksi lyhtypylvään kierron yhteydessä.
Lämmittelyn jälkeen aloitin hupi-noudolla.Toisinsanoen palkkasin eteensitumisesta heittämällä noutokapula, jolla sitten vähän kisailtiin, Taigalla tuntui olevan hauskaa :)
Pysähtyvissä seisomisessa ongelmia.Ei taaskaan pysähtynyt kyllin ripeästi ja loppujen lopuksi steppailikin paikallaan..Tätä ei ole ennen tehnyt.No, otin hinan avuksi ja pysäytin avustamalla hieman hihnasta.Palkkasin pysymisestä.Onneksi sain onnistumisen loppuun.Sisällä tehtiin vielä ja silloin ei ongelmia.
Kaukoissa keskityttiin hauskanpitoon. Nyt menikin jo paremmin kuin parilla edellisellä kerralla.Olin lähietäisyydellä ja palkkasin pallolla. Sain sueita onnsituneita suorituksia :))Sisällä tehtiin myös: kauempaa ohjatessa nousu on edelleen vähän epäröivä, jää vähän puolittaiseen asentoon.
Luoksetulon stopit on hyvä ottaa tolpan kierrolla :) Ekalla kerralla jäi vähän pyörimään ja ihmettelemään että missä pallo: otettiin uusiksi ja nyt pysähtyi hyvin :) Muutoin luoksetulossa ei huomauttamista.
05.02.2007 - 09:21
Eli kasinon viereissä vierasvenesatamassa.Oli pirun liukasta.Tein avoliikkeitä+ruudun.Luoksetulon otin suorana.
Pysähtyvissä palkkasin pysymisestä.Seisomisessa olisi voinut pysähtyä vähän tervämmin, mutta toisaalta liukkauskin varmasti vaikutti. Tein vielä toiston suorapalkalla,Maahanmeno vino, muuten ok.
Ruutu oli aika kaukana.Taiga oli kyttäillyt sitä vähän koko treenin.Lähti ravilla mutta nosti laukan lopuksi. Sitten ohjaustreeniä, ilman palloa.Ei sujunut niin hvyin kuin viimeksi..Pitää nyt miettiä alanko käyttää jotain tiettyä käskyä, jos haluan sen hakeutuvan keskemmälle.Todennäköisesti se kannattaisi.
Luoksetulossa lähti vähän hitaasti, mutta nsoti vauhtia loppua kohden.Eka eteenistuminen ei liukkauden vuoksi onnistunut, toistolla parempi. Hyvä vauhti kelistä huolimatta :)
Nouto ok, olisi saanut tarttua kapulaan vähän ripeämmin.Toi laukalla.Istui ok eteen.
Kaukot edelleen vaikeita.Tai siis se eka istumaannousu: nyt siihen on tullut jokin henkinen paine, klikki, mikä pitäisi purkaa:Oma käsimerkki tarkkailuun: käsky ja käsimerkki pitää antaa rauhallisesti, eikä "riuhtaisulla".Myös suullinen käsky rauhallisesti ja selkästi koiralle: ei korosteta liikaa istumisen s-kirjainta, jottei koira sekoita sitä stand-käskyyn ( mikä saattaa hämmentä koiraa ).Nyt leikin kautta istumiseen rentoutta.
Hyppyä sisällä, meni hienosti :) Taiga pitää hyppäämisestä ja liike varmaan itsessään on koirasta palkitsevaa.
03.02.2007 - 11:34
Illalla sataman parkkiksella kaikki liikkeet läpi jossain muodossa, paitsi hyppy. Markus oli mukana, joten vahti Taigaa paikallamakuun ajan :)
Alkuverrojen jälkeen paikkamakuu.Taiga oli mjeren puoleisella sivustalla ja itse menin n.35 metrin päässä olevan lumikasan taakse. Meni loistavasti! Taiga pysyi hyvin paikallaan.Päätäänkin käänsi vain kun Markus leikki liikkeenohjaajaa ja huusi mulle että palaa koiran luo. Upeeta! :) Oon tosi tyytyväinen tähän.Aikaa siis täydet kolme minuuttia :))
Seuraamisen tein hihnassa, palkkaten silloin tällöin, varsinkin pysähdyksistä. Käännökset ok, juoksuosuus hyvä. Palkkasin vasemmasta kädestä. Hyvät pysähdykset.
Pysähtyvät sit. Palkkaa naksun kanssa suoraan.Lisäksi molemmista myös pysymisestä. No problemos :)
Luoksetulo suht lyhyeltä matkalta.Pysähtyi hyvin! Siitä pallo.
Nouto hyvä, lähti innolla, olisi voinut ottaa kapulan hieman ripeämmin. Toi laukalla, olisi saanut istua hieman tiiviimmin eteen.Rauhallinen ote, ei ennakoinut irroitusta.Hyvä sivulle siirtyminen. Ei pöllömpää.
Kaukot vaikeita. Koira tiesi palkan ( fudiksen ) olevan takana, mtuta silti istumaannousu oli vaikea. Olin aluksi n.seitsemässä metrissä, mutta piti mennä melkein koiran eteen, ennen kuin nousi.Otin sitten suorapalkalla muutaman siirron, että pääsin palkkamaan sitten taaksepäin pallolle.Kummallisen nihkeää.
Ens viikko treenataan ahkerasti. Luoksetulossa otettava taas muutama suora, vaikka Taigan vauhti on ollut nyt koko ajan erinomaista :) Noudossa huomiota vielä palautuksen tiiviyteen.Kaukoja treenattava eri etäisyyksiltä jatkuvasti. Paikkamakuuta myös.
01.02.2007 - 09:46
Tammikuun viimeisen päivän kunniaksi vedin parin lepopäivän jälkeen treenit pirteässä kymmenen asteen pikkupakkasessa :) Olen ollut niin myöhään duunissa nyt viikolla, ettei treenaamisesta ole tullut mitään.
Nyt sitten otin omalla kujalla ruutua, luoksetulon pysäytystä, vähän seuraamista ja kaukoja loppurahalla.Lisäksi lyhyt paikallamakuu. Ruudun rakentamisen ajaksi Ta oli "piilossa" taloyhtiön pihalla, jottei se aina näkisi mua tekemässä neliötä..Tiedä sitten onko sillä miten paljon vaikutusta.keltaiset ruututötteröt näkyivät mitenkuten..
Seuraamista otin vain muutaman askeleen pätkissä: tarkoituksena oli nyt sen oikeamman seuraamispaikan löytämisessä uudelleen.Olen selvästi lipsunut tässä: en ole vaatinut tarkkaa suorittamista ja nyt se näkyy kyllä aika järkkynä seruaamisasentona.Apukeinoksi siirrän nyt makupalat vasempaan käten ( takaisin) ja suusta tiputettavat namit pitää tiputttaa lähemmäs. Lelupalkkaa voitaisiin ottaa nyt hetki ainoastaan liikkeen jälkeen. Nyt seuraamisen paikka parani heti, kun palkkaa tuli vasemmasta kädestä enempi.Myös perusasennot suorenivat huomattavasti ( kas kummaa ).
Ruutua n.kymmenestä-viidestätoista metristä.Narupallo oli paikoillaan. Lähti hyvin liikkeelle ja menikin ihan etureunasta sisään, mutta aikalailla vasemmasta laidasta: hämäryys varmasti vaikutti tähän.Ei jäänyt kuukailemaan siihen tolpille vaan meni heti pallolle, kuten kuuluukin. Uusiksi vielä ja nyt eteni suoraan.Ohjasin Taigaa puolesta välistä ohitseni ruutuun: vähän se ihmetteli, mutta meni silti hyvin.Sitten otin naksun esiin ja treenattiin ruudussa ohjautumista.Lähetin koiran ruutuun metrin päästä ja pysäytin, kun oli keskellä.Tämä onnistui kerralla pari kertaa, mutta jos jouduin myös pysäyttämään koiran kulmissa ja laidoilla, jonne hakeutuun helposti pulmatilanteissa-> näissä tilanteissa pitäisi siis saada koira hakeutumaan keskelle. Nyt sitten pysäytin, naksautin ja palkkasin, kun osui keskelle. Tätä pitää tehdä nyt paljon, mutta voi olla ihan toimiva, kunhan koira hoksaa että keskelle kannattaa hakeutua.Taigan reagoiminen käskyyn on loistavaa! Ei jää ihmettelmään yhtään, vaan pysähtyy ja ottaa kontaktia. Good girl!
Luoksetulon pysäytystä nyt lyhyeltä matkalta. Naksun ja pallon kanssa otettiin: onnistui loistavasti :) Hyvä vauhti ja hyvät pysähdykset.
Sitten kaukoja naksuttimella palkaten läheltä joka vaihdoksesta.Lopuksi maahan-istu-maahan parista metristä ja heitin palkan taakse.
Sitten lyhyt paikkamakuu, menin kaus piiloon pihaportille, mutta en ollut kauaa piilossa, ehkä minuutin.Paikka treenata oli kuitenkin sellainen, että ohikulkijoita voi tulla, enkä halua että koira epäonnistuu tällaisessa tilanteessa. Häiriöitä olikin tasaisesti:koiraa, polkupyörää, sauvakävelijää.Nämä eivät haitanneet.
28.01.2007 - 19:34
Minimaalista treeniä joka päivä.
Perjantai: Myrskysi aika huolella. Tuuli valtavasti ja lunta tuli taivaan täydeltä. Hyvää treenipaikkaa ei meinannut löytyä, koska aukealla paikalla koira tuskin olisi kuullut yhtään käskyä sen verran tuuli ulvoi ytimissä. Lopulta otettin vähän luoksetuloa ja seuraamsita opiskelija-asuntolan takana, missä oli suojaisa "sola". Ruutuakin piti ottaa mutta ne samat keltaiset törpöt olvia tmukana ja ihan yhtä pimennossa kuin torstainakin...Joten ei taaskaan ruutua. Seuraaminen muutoin jees, mutta niin helposti edistää..Pysähtymisen yhteydessä istuminen on taas välillä vähän epämääräistä.Luoksetulon pysäytys hyvä :) Noutoa lopuksi: hyvin palauttaa laukalla.Nyt vielä hieman peruuttelin ja innostin enemmän.
Lauantai: Viilarin tiellä ottamassa hyppyä ja paikkamakuuta. kentällä oli lunta varmaan kolkyt senttiä, joten esteen ympäriltä sai vähän siloitella aluetta. Mutta hyvät hypyt! Ei yrittänytkään kiertää missään vaiheessa, vaikka istui tosi tiiviisti esteen takana väillä.Tosi upeeta Palkkasin välillä ihan hypyistä, välillä istumisesta ja kerran tehtiin liike kokonasuudessaan. Ei huomautttamista ja koirakin tykkää :) Jee! Paikallamakuuta suojelupiilon taakse kätkäytyneenä. Piilossahan on reiät ja niiden takaa vahtasin koiraa. Kentän toiseen päähän ilmestyi jotain tyttöjä leikkimään pikkukoian kanssa, mutta Taiga ei ottanut häiriötä. Makuutin n. pari minuuttia vähän päälle.Oli tosi rentona koko ajan :) Noutoa tiellä, nyt tosin vähän pelattiin kapulan kanssa: hyvåä ote, vaikka kapula oli luminen.Yritin tiputtaa kapulaa koiran suusta, mutta ei pudottanut.Oikein hyvä!
Sunnuntai Lenkillä Nuuksiossa. Upea ilma! pakkasta kymmenisen astetta ja aurinko paistoi :) Tein siinä parkkiksella markuksen pystyttämän ruudun, narupallo takana. Taiga oli vähän pihalla, olisi mennyt Maken luo, mutta löysi lopulta ruutuunkin..Ei kovin suoraviivaista ;) Toistolla sama juttu.Välimatkaa ruutuun olikin reilusti, n 25 m. mutten usko että se oli syypää hapuiluun. Ihan jees kuitenkin. Lopuksi ohjaustreeniä ilman palloa aivan lähietäisyydeltä.Sainkin T:n ruudun keskelle ja pääsin palkkaamaan :) Markuksen kotona, sisätiloissa kolmen minuutin paikkamakuu. Ei ongelmia tässä :) Sen lisäksi suuren pöydän ympäri idaritreeni. Seisomisessa tarjoili maahanmenoa..No, tuskinpa pysyvä ongelma.
Kiva viikonloppu :)
25.01.2007 - 22:25
Vierasvenesataman parkkis. Seuraamista hyvässä valossa kadulla, luoksetulo ja pysähtyvät kohtalaisessa valossa ja ruutu täysin pimennossa.joten ei otettu ruutua: kartioita ei olisi erottanut enkä jaksanut alkaa niitä siirtämään minnekään *ahkeran ohjaajan perikuva*. No olivatpahan koristeina, vaikka ei Taiga toden totta hiffanut koko ruutua olevan olemassakaan ;)
Seuraamista paljolla palkalla: menikin hyvin.Koira intona ja remmiä sai pitää lyhyellä, koska olisi taas edistänyt.Nyt pysyi ns.aisoissa. Palkkaa kun oli oikeassa paikassa.Hyvät käännökset.Pysähdykset vaihteeksi metsästä.No, ei muuta kun haettiin se oikea paikka ja palkkaa kun osui.Seuraamisen hutilointi näkyy kyllä heti pysähdyksessä. Pitää alkaa panostaa taas siihen.Mutta oikein kivaa noin kokonaisuutena.Hyvä kontakti kaikin puolin.Pakkanen ei haitannut.Lopuksi leikiteltiin patukalta.
Sitten pysähtyvät suorapalkalla.Ei huomauttamista.Maahanmenoa suoristettiin taas "lievällä" vartalo-ohjauksella..
Luoksetulon pysähdstä suht lyheyllä matkalla.Eka pysäytys ihan ok, vieläkin terävämmin saisi pysähtyä.Toistolla suoraan pallo lentoon.
kaukoja parilla naksulla ja sitten pallopalkalla non.stoppina.Tosi upeat kaukot olikin. Tai no, olin kyllä nyt taas vaihteeksi ihan koiran edessä.Mutta kaukot silti ;) Peruutuksessa Taiga meinasi peruuttaa ympyrän ;) On muuten syytä kiinnittää jo saman tien huomiota seisomisesta maahanmenoon tuppaa nääs vähän etenemään siinä ( kun se rauhallisuus puuttuu ).Paras ottaa korjaaminen nyt asiaksi, ettei tartte fiksata sitten myöhemmin.
Hyvä treeni.Taigaa ei onneksi talventulo näytä haittaavan :) Ja upeasti keskittyy vaikka pimeydessä hiiviskelee mm. avantouimareita.Jep, Katajanokan avantouimareilla on oma uimapaikkansa siinä samaisella laiturilla, jonka vieressä me treenataan ;)
24.01.2007 - 22:06
Eli katsottiin missä nyt mennään. Kaikki liikkeet jossain muodossa, hyppyä, paikkamakuuta ja luoksetuloa lukuun ottamatta kisamaiseen tyyliin.Palkkaa ainoastaan liikkeiden välillä.
Aluksi paikkamakuu omassa taloyhtiön pihassa. Olin piilossa n.minuutin, sillä en halunnut liikkeen epäonnistuvan.Toisella pihalla leikki jotain lapsia, mutta ne eivät häirinneet.Oikein hyvä :)
Sitten itse harjoitus tutulla parkkipaikalla.Tein niin, että otin aluksi ihan saman tien parit sivuaskeleet ja palkkasin lyhyestä seuraamisesta.Sitten yksi maahan-istu.maaha sarja suorapalkalla läheltä, maahanmenossa edisti(!)Sitten laitoin "kisarensselit" ojennukseen ja aloitin.Eli vähän samaan tapana kuin kokeessakin.
Seuraamisen tein hihnassa ( eli eipä niin kisamaisesti tätäkään tehty ;) ) Tarkoitus oli hihnalla puuttua siihen edistämiseen.Toisin sanoen remmi oli niin lyhyellä että edistäminen kiristi sen.Toimi hyvin. Oikein kiva seuraaminen, kontakti pysyvä paitsi ihan viimeisellä suoralla vilkaisi muualle ja silloin kun auto pyörähti ohi.Mutta tosi jees! Pysähdykset, käännökset ja juoksuosuus hyviä tänään! Teki jopa hienon pysähdyksen, kun meinasin lentää seljälleni ( alusta oli liukas ) ;) Täyskäännökset oikealle. Hyvältä vaikuttaa kokonaisuudessaan :)
Liikkeestä seisominen.Pysäytin parkkiruudun viivalle, mikä pilkotti auratun lumen läpi. Ei ollut yhtään liikkunut ja pysyi hyvin, vaikka asianmukaisesti kävin koiran takana. HyväHyväHyvä :)
Maahanmenossa, käänsin hartioitani vähän koiraan päin käskyn antaessani ja kas vain: ihan luotisuorassa oli koirakin ;) Pitää jalostaa tätä nyt huomaamattomammaksi, niin kyllä se liikekin siitä oikenee.Pysyi hyvin. Valmistavat osuudet sekä seisomisessa että maahanmenossa hyviä :)
Luoksetulo ei niin nappiin. tajusin vasta treenipaikalla etten ole ottanut muuta kuin suoria aikoihin. Ja tämä näkyi tietysti.Tarkoitus oli kädellä pysäyttää ja siitä heittää pallo, mutta T ei pysähtynyt, eikä edes yrittänyt niin rivakasti, että olisin palkannut. Toki liukas alustakin vaikutti. Toistolla pallo suoraan lentoon. Eli ennen koetta pitää muistella pysähdystä!
Nouto oli hieno. Vähä ennen heittoa muistutin pannasta, ettei varasteta lähtöä. Heitto oli suora ja Taiga hakemaan. Samalla pudotin namipussin taakseni, se sai toimittaa ruokakupin virkaa. T tarttui hyvin kapulaan ja pautti hienosti laukalla, kerran sanoin "hyvä" sen tuodessa.Oikein hyvä eteen istuminen ja luovutus, josta palkka namipussille :) Jee!
Kaukkareissa pudotin furispallon koiran huomaamatta taakse ja sitten noin kuuden metrin päästä sarja istu-maahan-istu-maaha-istu -> vapaa. Tosi hyvät kaket! Ei epäröinyt eikä viivytellyt, teki silti rauhassa ja keskittyen. UpeetaMahtavaa! Pallo takana oli yllätys, mutta niin pitikin olla: koira oppii, että vaikka ei aina näe palkan olevan takana, se on siellä silti ;) Välillä pitää muistaa käydä palkaamassa taskusta.
Kivat treenit ja hyvä fiilis.Hyppyä vielä betoniporsaalla, nyt ei yrittänyt enää kiertää takaisintullessakaan! Pitää olla ripeä käskyn kanssa menohypyn jälkeen, ettei koira ehdi tulle liiaksi mua vastaan ja esteestä ohi.
Hyvä homma siis tänään! Nyt taas vahvistetaan peruspalikoita eri liikkeistä ja pysäytellään luoksetulossa :)
24.01.2007 - 09:09
Nyt sujui! Tosin aluksi taas takkusi se takaisin hyppy. Sitten lähetinkin sen toiselta puolelta estettä ja heti sujui! Ehkä eteiseen päin hyppääminen on koirasta helpompaa niin päin. Tosi hienosti siis meni, ei yrittänytkään kiertää estettä ja selvästi tykkäsi hypäämisestä. istumisesta palkkasin pari kertaa myös. Kuitenkin painotin nyt sitä takaisinhypyn vahvistamista. Oli kivaa :)
Vähän seruaamist iltalenkillä, heittelin lumipalloja palkaksi. Tuppaa vapaana ollessaan "hieman" edistämään..Liekö otti kovin tosissaan tätä "treeniä".Kuitenkin pitää itse olla palkkaamatta edistämisestä tai voimakkaasta poikittamisesta.
22.01.2007 - 21:20
Aloitetaan hypystä: kyhäsin nimittäin pahvilaatikosta ja eristysteipistä erittäin omituisen tekeleen.Jos se olisi valmistetu jostain muusta materiaalista kuin pahvista, niin se olisi vaarallinen ;) Hyvällä mielikuvituksella hökötyksestä voi kyllä erottaa hyppyesteen piirteitä.Taigalla ainakin meni hiukka aikaa hoksatessa että mikä on härvelin tarkoitus. Ja meikäläinen inttää vieressä että kuule kyllä se on este ja sinä hyppäät siitä yli. Ja molempiin suuntiin. Meno matka sujui ihan hienosti hypäten, mutta paluu esteen kautta tuotti jonkin sortin kriisin koko harjoitteluun ;) Ohjaajan äänensävykin alkoi ajan kuluessa muuttua hieman painokkaammaksi.. Istuminen esteen toiselle puolelle ei sen sijaan aiheuttanut hämmenystä ( kiitos lenkillä istumisten harjoittelun mm.vapaaksi päästämisen yhteydessä ).Yritin muistaa palkata siitäkin joskus. Nyt tosin harjoiteltiin lähinnä sitä että ihan tosi sen esteen yli hypätään myös takaisin tullessa. Este säilyi joten kuten ehjänä ekast atreenista, tarvinnee tosin vielä lisää teippiä ;) Harjoittelimme siis sisällä. Ulkona otettiin lisäksi hyppyä betoniporsaan yli lenkillä. Täälläkin takaisin tulo hyppy olisi mielellään kierretty, mutta se johtui todennäköisesti siitä, että koira ei pysähtynyt aivan samaan linjaan esteen kanssa vaan sivummalle. We will keep on training :)
Ulkona oli kipakka pakkanen. Alkaa jo keli muistuttaa hieman tammikuuta. Lunta mukavasti ja treenikenttäkin oli aurattu ( eli parkkipaikka ). Ruutu kasaan ens alkuun ja pallo paikoilleen. Sitten hiukan lämmiteltiin seuraamisella, ettei tule vilu. Palkkaa tippui runsaasti, joskin lumella olisi suotavaa käyttää muita nameja kuin juustoa, ettei palkan etsimiseen mene tolkuttomasti aikaa. Taiga kun ei ole mikään koppareiden kuningatar.. hyvät seuraamiset kuitenkin, ehkä välillä taas turhaa painamista tosin.
Ruutua kaukaa. Lähtöpaikalle mennessä rallattelin hiljaa "ruu, ruu, ruu" ja vinkkasin vielä ennen lähetystä tutuin signaalein, että mitä nyt tapahtuu.Hiukan epäilin löytääkö neito perille, mutta löysi se! Hyvin lähti, itsevarmasti laukalla kohti ruutua, tiesi mihin oli menossa. Havaitsi selvästi taaas ne oikean puoleiset törpöt, mutta ei jäänyt tutkimaan.Löysi heti pallon ja oli sitä myös ilmeisesti hakeassa. jee! Toisto lähempää, vein pallon. Hyvä suoritus. Sitten vielä lähempää ilman palloa: ei ollut keskellä ruutua, mutta reagoi jälleen loistavasti pysäytykseen -> heitin pallon.
Luokseulo pitkänä ja suorana.Tuli täysillä vähän annoin käsillä vihjettä että mihin pitää istua ja istuikin hiensoti ja suoraan eteen. Palkka tästä.
Kaukoa lopuksi.Tosin aluksi pikapalkalla ja naksulla asennot läpi. Oikein terävät nousut ja hyvät maahanmenot. Vikaksi matkaa noin viitisen metriä ja sarja: maahan-istu-maahan-istu ja vapautus futikselle taakse. Sitten pelattiin loppupeli futiksella :) Hyvät ja kivat treenit!
Kotona ruokaupilla tutusti noutoa: heitto oli huono ja kapula meni puoliksi eteisen pöydän alle.T toi kuitenkin niin nopeasti kuin saattoi, joten ei ollut tarvetta jäädä hinkkaamaan :)
19.01.2007 - 08:47
Lenkin yhteydessä ensiksi paikkamakuu Suomenlinnanlautan kääntöpaikalla. Pysyi hyvin ja rentona, olin piilossa kontin takana.Aikaa kului ehkä pari minuuttia, jouduin menemään koiran luo, koska paikalle ajoi joku auto.
Sitten UM:n nurtsilla ruutua, suora luoksetulo sekä kaukoja. Joskin aluksi taas hieman seuraamista palkaten taas käännöksistä ja perusasennoista jne. Nyt käännökset huonompia kuin eilen, helposti jäi aavistuksen väljäksi. Muutoin sitten poikittikin jo aiempaa enemmän.. Kontakti hyvä.
Luoksetulo suorana, aluksi istui vinoon eteen.Toistolla hyvin.
Ruudun takana valmiiksi pallo. Välimatkaa nyt päälle 20 metriä. Hyvin lähti kohti ruutua ja meni suoraan sisään törppöjen välistä, bongasi pallon etsimättä.Hyvä. Toistolla sitten heittelin pari kertaa pallon ruudun taakse ja lähetin koiran perään. Se siitä :) Tehdään näitä palloruutuja nyt enemmän pidemmällä matkalla.
Kaukoja tehtiin urakalla. Palkka takana ja välimatkaa n. kymmenisen metriä eli reilusti enemmän kuin kokeessa. Panos nyt siinä istumaannousussa. menikin hyvin! Vapautin ensin ekan istumisen jälkeen ja sitten toistolla toisesta istumisesta.Toisessa tosin vaati toisen käskyn. Sitten leikittiin pallolla eli olin ihan koiran lähellä ja leikin lomassa käskin lyhyen sarjan tai yhden siirron. oli kivaa ja liikkeet erittäin terävät! Upeeta ja mahtavaa! Olen tosi tyytyväinen kaukoihin, varsinkin ekaan harjoitukseen noin pitkällä matkalla :)
18.01.2007 - 08:28
Sataman parkkipaikalla pitkästä aikaa ;)
Rakensin ruudun keskelle parkkipaikkaa ja merkin siihen 10+ metrin päähän. Aluksi kuitenkin seuraamista, palkaten runsaasti, varsinkin käännöksistä sekä kontaktista ylipäänsä.Olipa loistavaa työskentelyä! Hienot käännökset, myös täyskäännös ok molempiin suuntiin, ehkä vähän väljempi oikealle.. Mutta tosi upeesti noin muutoin.No, palkkana olikin Salaneuvos-juustoa, joten kyllä koirankin kelpasi ;)
Sitten suorapalkalla pysähtyvät. Ja oolalaa maahanmeno oli aivan suora: vaati tosin sen että hieman hihnasta annoin suuntaa ja käänsin vähän omaa ylävartaloani koiraan päin.Näistä pitää tietysti päästä äkkiä eroon.Ja perimmäinen ongelma on tietysti se seuraamisen pieni poikittaminen, joka korostuu sitten maahanmenossa.Maahanmeno nopea :) Pysyi hyvin, palkka myös ylösnoususta. Seisominen oli myös hyvä, suorapalkkaus ja palkkaa myös pysymisestä. Nämä toimii ( toistaiseksi )
Ruutua merkiltä. Pallo valmiina takana. Hyvin oli taas pistänyt ruudun merkille ja meinasi jopa hieman varastaa lähtöä ;) Käskyllä vauhdilla ruutuun, tällä kertaa veri veti sinne vasemmalle puolelle ruutua..No, pallo löytyi kuitenkin suuremmitta etsinnöittä. Toistolla ei palloa ruudussa: vauhdilla keskelle ruutua ja hyvä pysähtyminen just käskystä.Loistavaa! Hienoa! Kolmannella yrittämällä muutaman metrin päästä ruudusta, ajautui taas vasemmalle, pysähtyi ja meni maahan hyvin käskyllä mutta ei ollut keskellä ruutua. Vikaksi vielä pallo ruudun takana valmiina. Hyvä harjoitus! Pysäytystreenit voat nyt onnistuneet, joten jatketaan pelkillä kohdistamistreenillä keskelle ruutua.
Suora luoksetulo seuraavaksi.Vauhtia oli ehkä pikkuisen normaalia vähemmän, muttei sanottavasti.Hyvä eteenistuminen.Sitten vielä suora luoksetulo pallopalkalla.
Lopuksi noutoa.Perusasennosta vauhdikas nouto, hyvä ote kapulasta, kannustin hiukan ja palautti laukalla. Toistolla tippui raville. Palkaksi narupallo.Sitten vielä pari kapulan heittoa ja leikkiä kapulalla :)
17.01.2007 - 08:53
Eli käytiin palauttamassa kirjat kirjastoon ja paluumatkalla napattiin snadit treenit Kanavaterminaalin parkkiksella Kauppatorin vieressä. Aluksi paikallamakuu: nyt niin etttä oikeastaan Taiga oli piilossa ;) Jätin sen pakettiauton taakse ja rakensin parkkikselle ruudun ja n. kymmenen metrin päähän jätin yhden törpön merkiksi.
Aloitetiin pysähtyvillä liikkeillä.Palkka pysymisestä. Meni hyvin, mutta maahanmeno aivan vino..ääh..Olen ollut laiska puuttumaan tähän.Seuraaminen aika painostavaa, mistä vinouskin johtuu.
Sitten seuraamista. Vähän pidempää pätkää, käännökset olivat oikein hyviä! No, täyskäännös voisi olla vielä hieman tiiviimpi ;) Mutta muutoin ihan jees! Narupallopalkka.
Sitten ruutua merkiltä ts. seistiin yhdessä merkillä ja lähetin sen siitä ruutuun.Pallo oli valmiina ruudun takana.Taiga hahmotti hyvin ruudun oikeastaan jo muidenkin liikkeiden harjottelun yhteydessä ( hyvä sinänsä ).Hyvin lähti ruutuun ja kas, ei vetänyt oikealle puolelle vaan enemmän vasemmalle ;) Pallokin oli hieman vasemmalla ( kerrankin).Toistolla vein pallon uudelleen: vauhtia ja suoraviivaisuutta tietty heti tuli lisää. Kolmannella toistolla ei palloa ruudussa, enkä edes ollut vievinäni sitä. Aivan loistava ruutu! nopeasti keskelle ruutua ja pysähtyi heti käskystä aivan keskustaan! Upeeta! pallo tästä!
Lopuksi luoksetulon pysäytystä.Molemmilla kerroilla ensin käsi ylös ja pysähdyksen jälkeen pallo lentoon: meni upeasti! Upea vauhti ja loistava pysähdys kumoaisellakin kerralla. Mahtavaa! Hyvä taiga!
Lopuksi vielä parit kaket pallopalkalla, vielä terävämmin voisi nousta istumaan. Hyvät treenit kumminkin kaikenkaikkiaan! Erityisen tyytyväinen olen ruutuun ja luoksetulon pysäytykseen.
Kotona ruokaaikaan noutoa.Palauttaa ravilla, mutta tarttuu nopeasti kapulaan ja pitää hyvin suussa ja tuo tiiviisti.Haetaan ulkona vauhtia sitten enempi liikkeeseen.
16.01.2007 - 09:10
Taas lenkin yhteydessä kaukoja ja luoksetulon pysäytystä. Kaukoissa panostusta ensimmäiseen istumaan nousuun: nyt taas hieman lipsui istumisen "ryhdissä" ts. ei vetänyt etutassuja kylliksi rungon alle. Olin n puolentoista metrin päässä koirasta. Palkan heitin taakse.
Luoksetulossa vauhtia sata. Pysäytystä tein sekä pallon heitolla että pelkällä käden nostolla + heitolla. Vähän terävämmin saisi pysähtyä, mutta tosiaalta koira tulee niin valtavalla vauhdilla, että pysähtyminen ns.seinään lienee mahdotonta. Jatketaan
Muista alkaa treenata hyppyä!
15.01.2007 - 15:42
Noh, tuuli taas julmetusti ja maa oli litimärkä.Oltiin omassa rannassa ja tehtiin vain vähän seruaamista ja kaukot patukkapalkalla. Seuraaminen ok, vähän sai huomauttaa kontaktista välillä.
Kaukot muuten jees, mutta ei aina nouse ekalla istu-käskyllä..Pitää panostaa nyt tähän.Muutoin oikein hyvä, rauhallisuus ennen kaikkea!
Lopuksi lyhtypylvään kiertoa ja Taiga "kierrokselta" palatessaan juoksi täysillä päin ja pajautti etutassut mun vatsaan sellaisella voimalla että meinasi kääntyä pakki ympäri ;)
11.01.2007 - 14:09
Eräässä koirakirjassa mainittiin, että collie nauttii ulkoilemisesta sadesäässä ;) No, Taiga ainakin täyttää tämän määritelmän: treenattiin nääs Kauppahallin takana myrskyävän meren rannalla vesisateessa...Kun tilaa oli niin hyvin ja pallokin löytyi taskusta ;)
Kaukoja välimatkalla ( muutama metri ).Meni oikein kivasti! Maahanmenot ja istumaannousut puhtaita säästä huolimatta :)
Sitten muutama suora luoksetulo pitkällä matkalla. Vauhtia oli loistavasti! Mitenköhän olisi pysähtynyt, jos olisin pysäyttänyt..Hih, olisi varmaan vesiliirrossa edennyt loppumatkan ;) Eteenistumisetkin pääsäntöisesti oikein hyviä. Hyvä!
Paikallamakuuta ( paremmassa säässä ) tehty myös ja noutoja ruokakupilla. Noutoon on tullut hyvin vauhtia ja paikallamakuu on ollut rauhallinen :))
09.01.2007 - 11:09
Eli tässä nyt vähän listaa mihin pitää erityisesti kiinnittää huomiota hieman yli kuukauden päässä olevasta koetuksesta.
Paikallamakuu: Ollaan harjoiteltu joka päivä lenkillä.On tosi rento, eikä yritäkään lähteä. Yritetään nyt vain harjoitella mahdollisimman paljon ja jos joku kisamainen treenikin saataisiin, niin se olisi hienoa.
Luoksetulo: Liike sinänsä on hyvällä mallilla.Pysähdyksen terävyys on riippuvainen alustasta ja vauhdista.Tasapainoillaan ja yritetään olla tinkimättä kummastakaan ( vauhti/pysähdyksen nopeus )
Nouto: Eilen harjoiteltiin sisällä ihan siten että heitin kapulan parin metrin päähän, vaadin kontaktin ja lähetin hakemaan.Syöksyi kapulalle, otti nopeasti suuhun ja pautti tiiviisti eteen. HyväHyvä! Huomiota kuitenkin että ulkona paluttaa laukalla, kun kapula lentää sinne lähemmäs kymmeneen metriin
Kaket: Nyt alettava jo harjoittelmaan enemmän pidemmällä välimatkalla.Aamulla eteisessä oli vähän kankeaa, matkaa oli n. viitisen metriä eli kokeen verran. Istumaannousussa sai hieman patistella..Tosin koira oli juuri venytellen herännyt syömään sohvanpohjalta, joten silläkin saattoi olla vaikutusta asiaan ;) On myös muistettava treenata ulkona kaukoja, eli että liikkeet tehdään vaikka maa olisikin märkä ja kylmä. Lenkillä tehdään myös yksittäisiä istumaannousuja sen vahvistamiseksi.
Estehyppy: Tajusin etten ole uhrannut ajatustakaan avon hypylle..Nooh, aloin väsäämään Sinerheimon Annan nettiohjeen mukaista pahvilaatikkoestettä, mutta jesse-teippi pääsi loppumaan..Pitänee hommata sitä lisää askartelua varten ;) Ja onneksi lenkkipolulta löytyy betoniporsaita :) Kun nyt sitten kanssa _muistaisi_ treenata, ettei jää tyyliin viikkoa ennen koetta opeteltavaksi ;)
05.01.2007 - 09:37
Taiga on muuten oppinut hienosti kiertämään kohteita, vaikka sitä ei olla todellakaan kovin aktiivisesti treenattu :) Irtoaa jo kauempanakin olevaan kohteeseen ja kiertää tiiviisti.Ollaan harjoiteltu siis puiden ja lyhtypylväiden kiertämistä ja pari kertaa sisällä kierretty jakkaraa. Koko jutun ideana on oikeastaan ohjauksen ja ohjattavuuden parantaminen. Ja onhan tämä oikein hauska leikki koirankin mielestä.
Noutoa vähän uudella tavalla.Eli koira kapulan taakse ja liike luoksetulona.Oikein kiva! Hyvä harjoitus myöskin!
Kaket sujuvat jo hienosti! Välillä palkkaan joka liikkeestä erikseen, välillä tehdään vain pari liikettä ja välillä jo pisempiä sarjoja.Ilahduttavaa on tekniikan lisäksi maltillinen vauhti :)
Luoksetuloa otettiin vain suorana tänään.Vauhtia loistavasti! Jees! Seuraamista pari pidempää pätkää, hieman edisti, mutta muutoin oikein hyvä suoritus.
Paikkamakuuta olen uskaltautunut tekemään ilman "vartijaa".Tosin olen ollut siten sjoittuneena, että näen koiran jsotan aidan raosta.On ollut tosi rentona.Olen ollut n. minuutin+ piilossa.Rauhallinen palkkaus, ei tehdä tästä mitään numeroa.
Ihan hyvältä vaikuttaa tällä hetkellä :)
04.01.2007 - 15:53
Eli uutta vuotta juhlittiin ja heti sen jälkeen käänsimme katseet todenteolla kohti avointa-ja voittajaluokkaa. Tässä välillä ollaan lisäksi harjoiteltu joka päivä kaukoja ja/tai noutoa.
2.12 Sataman parkkipaikka
Ruutu nopeasti kasaan parkkiksen kulmille ja sillä aloitettiin. parin kontakti ja askelharjoituksen jälkeen. Koira oli intopinkeenä. "kentällämme" juoksenteli, kirjaimellisesti, kaksi virolaista kultsua omistajineen, joskin olivat sentään toisessa laidassa parkkista. Kerran meinasi kuitenkin tulla yhteentörmäys ;) Taiga ei häiriöistä juur välittänyt.
Ruutu ok. Sekä pallon kanssa että pysähdyksellä+maahanmenolla.Lupasin pyhästi keskittyväni siihe, että T ajautuisi enempi ruudun keskelle, kun tuntuu ajautuvan herkästi oikealle puolelle. Eli konstiksi mietin pallon sijoittamista enempi ruudun vasemmalle puolelle. No, juoksi kuitenkin hyvin ruutuun ja hahmotti sen hyvin ( ainakin ne oikeanpuoleiset kartiot ;) ) Pysähdys ja maahanmeno ok.
Pysähtyvät liikkeet suoraplakalla, sekä palkka pysymisestä.Kävin koiran takana, kuten avo-luokassa tehdää. No problems, paitsi maahanmenon vinous.Muutoin hienosti.Ei liikkunut seisomisessakaan.
Luoksetulo liikkeenä ekaa kertaa. Vauhtia hyvin, mutta pysähdys ei kovin nopea. Luulen että asfalttialusta vaikutti asiaan. Hyvä loppuosa myöskin ja hyvä eteenistuminen-> pallo. Hyvä suoritus ekaksi yritykseksi :) Sitten pari suoraa luoksetuloa päälle. Seuramista en tehnyt kuin muutaman kyhyehkön pätkän, rättipalkalla.
Lopuksi kevennykseksi noutoa, eli kapulalla pelailua. Kerran ravasi kapulan kanssa, vaikka innostinkin..Nooh, suurimmaksi osaksi laukalla. Hyvä ote kapulasta! Vähän kapulasta taisteltiinkin.En usko että pureskeluongelmaa tulee.
Tosi kviat reenit :)
3.12 Homma uusiksi.
Aloitettiin luoksetulolla alkuviritysten jälkeen. Pysähdys ei nytkään järin nopea. Toistolla heitin pallon samantien. Sitten yksi pallon heitolla taaksepäin.Nyt taas suoria enempi!
Pysähtyvät kuten eilen, nyt naksukin mukana.Oikein kivaa!
Seuraamista enempi kuin 2.1. Pääasiassa hyvä kontakti ja into, käännökset ajoittain olisivat saaneet olla tiiviimmät. Vähän otti häiriötä kadulla rähisevästä koirasta.
Sitten taasen kapulaleikkiä ja pois :)
27.12.2006 - 13:15
..vaikka en olekaan kovin paljon kirjoitellut. JOululoma meni landella ja mukaan pakattiin mm.ruutumerkit. Lisäksi kaukoja kinkkupalkalla ja metsälenkillä heittelin keppiä pusikkoon seuraamispätkien lomassa :)
Ruututreeni ok, bongaa ruudun oikenpuolimaiset törpöt helpommin.Menee siis kyllä sisään etukulmien välistä, mutta on oikealla eikä aina ruudun keskellä..Palloa etsii ruudun takaa ja löytääkin sen..Toistoilla suoraviivaisuutta. Lelu enemmän vasemmallepuolelle ruudun takana.
Lupksetulossa pysäytys kädennostolla ja pysähdyksen jälkeen pallo.Meni hienosti.Tämä kerran, muutoin suoria l-tuloja. Oikein kivasti meni.
Seuraaminen innokasta, lievää edistämistäkin tosin esiintyi. Vaemmallekäännöstä treenattava erikseen.
Tosi jees kaikenkaikkiaan.Kaukot ovat hyvät ja ennenkaikkea rauhalliset.Tarpeeksi hyvällä palkalla istuminenkin on ryhdikästä ts. etujalat kunnolla rungon alla
19.12.2006 - 15:21
Ihan oikeeta treeniä :) Joskaan ei mitään vaikeita juttuja tehty..Ulkona vähän pelattiin narupallon kanssa ja otettiin samalla luoksetulo suorana ja lopuksi pysäytyksellä.Seuraamista joitain ätkiä ja pysähtyvistä seisominen ja maahanmeno.
Luoksetulo aluksi hukassa, tai oikeastaan se eteenistuminen.Toistolla hyvin eteen.Vauhti hyvä. Sitten sarjaan eteenistumsita lyhyeltä matkalta.
Pysähtyvät menivät hyvin: maahanmeno hyvä.Heitin pallon palkaksi. Seisominen myös hyvä.Pallo pysymisestä: tämä olikin hyvä suoritus, sillä koira selvästi valmistautui sinkoamaan pallon perään.
Seuraaminen innokasta ja lennokasta, käännökset ok.
Luoksetulon stoppi pallonheitolla, joskin vähä viivellä.Hyvä pysähdys. Oli ihan hauskaa :)
Kotona kaukoja ruokakupilla.Hienot asennonvaihdot! Ei välipalkkaa ja välimatkaakin pari metriä ;)
18.12.2006 - 09:05
Ollaan me vähän treenattu koko ajan! *puolustautuu* ;) Noutoa ollaan touttu joka ikinen päivä ja kyllä se jo sujuu. Saisi vain tarttua kapulaan edelleenkin nopeammin: Olen kannustanut aina kun on mennyt kapulalle ja se onkin nopeuttanut kapulaan tarttumista. Tuo hyvin ja otteet ovat olleett nyt hyvät, ei ennakoi irroitusta :)
Kaukoja kanssa, istumiseen edeleen panostaen. Etenemistä ei ole tapahtunut lainkaan.Palkkaus joko kädestä, heittämällä lelu taakse tai sitten lelu takana valmiina.
Seuraamista lenkillä ulkona löytyneiden keppien kanssa. Lisäksi olemme leikkineet pävittäin ja tehneet siinä lomassa vähän tottista
Lomailua kyllä silti: pitäisi alkaa sitä paikallamakuuta ny treenaamaan (!)
10.12.2006 - 21:30
nouto nääs ;) Uskollisesti ollaan työstetty joka ikinen päivä ruoka-aikaan. Ja tänään se kapula tuli käteen optimaalisesti :) Nyt olen kannustanut nimenomaan _nopeaan_ kapulaan tarttumiseen, kaikki muu on jo ihan kohtailaisella mallilla :) Olen kehunut aina tarttumisvaiheessa ja peri ekrtaa ollaan "juostukin" korian kanssa kapulalle.Tai no, se kapulahan on ollut max parin metrin päässä, ideana nimenomaan ripeys ja jämäkkyys liikkeessä. Ja nyt se sitten tuli :) Vauhdilla kapulalla, ei sovitellut sitä suuhun vaan otti sen saman ien, piti jämäkästi kiinni ja istui täydellisen suoraan ja tiiviisti eteen.Ei ennakoinut irroitusta. Aivan erinomaista!! No, ehkäpä nyt tulee sitten takapakkia urakalla ;)
Oltiin lauantaina messarin voitaja-näyttelystä kahden vuoden tauon jälkeen.Tai siis minä oli, Taiga ei. Ostin sieltä uuden noutokapulan, missä se tarttumaosa kapeampi: tällä on hyelpompi hajroitella ja sopii tokoon kilpailukapulaksikin paremmin.Painoa taitaa olla kapulalla noin nelisensataa grammaa.
08.12.2006 - 09:50
Taiga pääsi mukaan kirjastoon kanssani. Voi olla kyllä tyytyväinen tyttösen käytökseen: kukaan ei varmaan edes huomannut sen olemassa oloa, niin hiljaisesti ja rauhallisesti neiti käyttäytyi :)
Kotona treenattiin siis kaukoja ja sitä noutoa.. Kaukoissa olen alkanut opettaa myös istumasta seisomaan nousua "Salmen tekniikalla" :) Hyvin on lähtenyt käyntiin, kunhan en villitse koiraa äärimmilleen.Rauhaa vain rauhaa, sehän se on se meidän kaukojen teema ;) Avo-kaukoja lähieteäisyydeltä edelleen runsaasti palkaten. Tämä toimii jo ihan kivasti.Toistaiseksi ;) T vetää jo etujalat mukavasti rungon alle :) Nyt ollaan otettu myös peruutus mukaan: eli T peruuttaa eteisen toiseen päähän, josta sitten kaukot :) Peruuttaminen sujuu hienosti ja vaikutta oelvan Taigasta hauskaa :)
Noutoa jälleen kupin kanssa: edelleen saisi tarttua nopeammin kapulaan.Muutoin meni oikein hvyin: ote hyvä ja toi ripesäti ja tiiviisti. Illalla tehtiin myös eilisestä treneistä yli jääneiden juustonpalojen avulla noutoa: kehuin heti kun tarttui kapulaan. Vauhtia tulikin heti mukavasti koko liikkeeseen :) Tein muutaman toiston ja kaikki menivät kivasti! Lopuksi leikittiin vielä lelulla :)
Iltalenkille nappasin mukaan rätin pätkän ja tein parit seuraamispätkät: meni mukavasti :)
07.12.2006 - 09:23
Eli rantsussa käväistiin, pohja oli suht upottavaa savea, joten pystyssä pysymisessä oli ajoittain haastteita.Samoin Taigalla kontaktin ylläpidossa: makupaloilla oli aika onnetonta, lelulla parani huomattavasti..On se kumma juttu..
Luoksetulo kerran suorana ja kerran pysäytys pallolla. Tosi jees :)
Ruutua pallolla.Tällä kertaa keltaiset kulmakartiot: ajattelin että jos keltaiset tötteröt hämäävät koriaa, koska tennispallo on samanvärinen..Joskin nyt käytin kirjavaa tennispalloa ;) Vähän tutkaili kulamtörppöjä, mtuta etsi myös hyvin pallon ts.tiesi mitä oli tekemässä :) Sitten myös evl-ruutu, eli kuvitteelliseslta merkiltä lähetys vasemmalle.Matkaa ruutuun n.10 metriä ja saman verran muhun :)
Nyt pitää alkaa ottaa merkkiä mukaan ruutu treeniin.Eli lähetetään koira merkiltä ruutuun.Merkki opetellaan sitten erikseen.
Treenin jälkeen harjoiteltiin puun kiertoa, mikä sujui hienosti :)!
Tässä välipäivinä ollaan treenattu paljon kaukoja joka päivä.Yleensä vain pari asennon vaihtoa, paino tekniikassa.Noudon kasnsa tapeltu myös joka päivä, nyt paino nopeassa kapulan otossa.
04.12.2006 - 11:56
Muutamia askeleita ja paikallaan kääntymistä palkalla. Seuraamispätkiä pallolla. Nämä ihan jees. Sitten avo-liikkeistä kaukot lyhyeltä matkalta suorapalkalla, sekä luoksetulon pysytys pallolla. Kakeissa sama ongelma kuin ennenkin, eli istumaannousut saisivat olla "syvempiä".Tein myös sisällä kaukoja, samalla kun muut koriat häärivät ympärillä -> istumaannousut olivat upeita.Sama kotona, kun Viki kärkkyi makupaloja..
Luoksetulon pysäytys hieno, tai no osaahan se pallon perään singota ;) Sitten suora sen jälkeen: ei huomautuksia vauhdista, tuli hyvin ja palkkasin siitä heittämällä pallon taakseni.Hyvä!
Leikin myös "pikku-Kallen" kanssa: varsin sähäkkä nuori mies.Intoa on, mutta leikin säännöt ovat vielä pojulta hakusessa ;) Niittasi vekin käsivarteeni, kun puri ohi narupallosta. Mutta innokas tapaus, ei tarvinnut viritellä.Kallen kanssa harjotieltiin istumista, josta sai narupallon palkaksi.
03.12.2006 - 21:47
Eli kokeissa Kotkassa 2.12 maneesilla..Tarkoituksena saada raavittua kasaan 160 pistettä, jottei enää ensi vuonnatarvitse hinata alo-luokan kokeissa ja päästään keskittymään täysillä ylempien liikkeiden harjoitteluun :)
Otin Taigalla ennen paikallamakuuta lyheyn paikkamakuun ja apri maahanmenoa, sekä pätkän seuraamista. Maahanmeno oli vähän vaikeaa, ts. kyynerpäät tuppasivat jäämään ilmaan. Tuomari Salme Mujunen piti tervetuliaispuheen ja tarkasti juoksut ennen kehään menoa, kun kaikki kilpailijat seisoivat rivissä.Ei ongelmia tässä.
Paikkamakuuseen mennessä T haisteli kiivaasti maata ja mieleen hiipi epäilyksiä tulevista seuraamisliikkeistä.. Paikallamakuu tehtiinkin nyt poikittain maneesin suuntaisesti, eikä pitkittäin kuten yleensä.Välimatka oli siis lyhyempi.
Luoksepäästävyys: Mujunen olisi rokottanut pisteissä, jos koira olisi noussut tervehtimään.Taigahan on tähän mennessä tehnyt sen aina, mutta nyt istui tyynesti paikoillaan tuomarin käsittelyn ajan. 10
Paikallamakuu: Taiga piti kyllä kontaktia muhun, mutta silti tarvittiin kaksi käskyä maahanmenoon (?).Aika outoa..No, jotenkin oli korvat nyt lukossa tai annoin käkyn jotenkin "väärin".Pysyi hyvin ja rennosti maassa.nousi hyvin käskystä. 8 Olen silti tyytyväinen rauhalliseen makuuseen :)
Ennen yksilöliikkeitä, Taiga oli toisiksi viimeinen, tein lyhyen seuraamisen ja askeleita ja peruutusta. Narupallolla leikki ihan intona.
Kytk.seuraaminen: Lähti erittäin hyvin, vasemmalle käännös hyvä.Pysähdys vino, mutta tuomari ei ilmeisesti oikein huomannut tätä. Täyskäännös oli huono ja sen jälken alkoivatkin ongelmat.Tai no, suoran seurasi ok ja juoksuosuuskin oli tyydyttävä, mutta oikeallekäännös ja sen jälkeinen pätkä jälleen vaikea.Täyskäännös aika onneton pysähdys ok. 8 En suoraan sanoen oikein ymmärrä mikä tuossa nyt taas oli..Se viimeinen suora viimeisen oikealle käännöksen jälkeen oli todella vaikeaa..
Seuraaminen vapaana: Lähti taas hyvin, ok vasuriin käännös, mutta sitten seruaamispaikka alkoi hukkua. Pysähtymisessä ei istunut (!), vähän suhahdin sille käskyn, jolloin istui..Täyskäännöksen tein nyt oikealle ja se olikin parempi. Suora meni jotenkin, juoksuosuus huonompi kuin kytkettynä, oikealle käännös ja sen jälkeinen suora meni haisteluksi, koira jätätti ja erkani. Jotenkin sain sen vielä täyskäännökseen ja pysähdys ja tuolloin myös seruaamispaikka oli jo taas ok.Pysähdys nyt korrekti. 6½ Huhhuh..Tuomarin mukaan koira paineistui oikeallekäännöksistä ja täyskäännöksestä, teen ne jotenkin liian nopeasti eikä koira kerkeä mukaan. Ihan mahdollista kyllä..Lisäksi varmasti itse jäykistyn, kun homma ei mene ns.putkeen -> aiheuttaa painetta enemmän koiraan.. Huono suoritus joka tapauksessa.Pitää nyt taas huomioida oma käyttäytyminen ja treenata tietysti koiraa varmemmaksi.
liikkeestä maahanmeno: Olin jo ( tyhmä minä ) heittämässä hanskoja tiskiin kokeen osalta, ts. ajattelin ettei tästä voi seurata mitään hyvää. Mutta kas: se seuraamisen loppupätkän paineistuminen oli pois pyyhitty ja Taiga esitte loistavaa seuraamista..tai no, taisi se vähän poikittaa, koska maahanmeno oli vino ;) Olisi lisäksi voinut mennä mielestäni nopeammin maahan. Nousi hyvin käskyllä. 9
Luoksetulo: Hyvä perusasento, kuten maahanmenossakin, ja kovaa tuli luokse.Olisi saanut istua hieman lähemmäs, muttei mitenkään kauaskaan jäänyt.Sivulle siirtymisessä pääsi vingahdus, mutta loikkasi kuitenkin oikeaan kohtaan 9½
Liikkeestä seisominen: Seuraaminen taas hienoa! Hyvä! Pysähtyi hyvin käkystä, mutta kuulemma vaihdoin hiukan askelrytmiäni käskyn aikaan. Paljon mahdollista, sillä halusin varmistaa liikkeen onnistumisen 9
Estehyppy: Perusasento ok.Käskyllä hyppy, hieman raapaisi mennessään.Pysähtyi hyvin.Ei liikkunut kun menin sen luokse, hyvin malttoi odottaa käskyä, mutta istuikin sitten taas hitaasti, jotain kyttäsi katsomossa samalla. 8
Kokonaisvaikutus: 8½ Tässä tuomari puhui paineistumisesta seuraamisliikkeessä, mutta huomioi myös hyvät seuraamiset pysähtyvissä liikkeissä ja Taigan vauhdikkaan luoksetulon.Käskyt korrektit.
Yhteispisteitä 165 viides sija ja ennen kaikkea TK1 :)
Tuli mitä haettiin, mutta vähän tylikkäämpi suoritus olisi voinut olla.Pitää nyt miettiä tuota seuraamista..Koira kuitenkin selkästi tykkää liikeestä..Voi tietysti olla että se tuo myös paineita liikeeseen molemille.tyytyväinen olen siihen, ettei paine jäänyt kuitenkaan päälle vaan hyvin koira kokosi itsensä ja teki hienoa työtä loppuun asti :) valmistelua oli ehkä taas tähän kokeeseen liikaa ennen kehään menoa.Pitäisi vaan pitää virittely vain siinä seuraamisen liikkeellelähdössä ja jossain maahanmenossa..Hyvä kokemus kuitenkin tämäkin kisa :)
30.11.2006 - 21:41
jees pox,, Ihan vain käytiin hupailemassa autiolla satamalla :) Lyhyt paikallamakuu aluksi, palkaten maahanmenosta ja pysymisestä. Sitten jotain ihmeellistä koreografiaa sisältäen sivuaskeleita, peruutusta suorana ja ympyräkuviossa :) ( Olemme team katajanokan kuviokellujat ;) ). Peruutus onnistui hienosti! Ei varmaan ikinä ole mennyt noin hyvin, T pysyi ihan suorassa pakittaessaan ja ympyräkin sujui mainiosti :) Sivuaskeleet ja normaaleiden ihmisten ja koriien käännökset menivät hyvin.Jopa täyskäännös onnistui ilman että koira kompastuu jalkoihinsa, minä kompastun koiraan tai omiin kinttuihini :)
Pysähtyvät liikkeet otin suorapalkalla, sekä palkkasin myös pysymisestä ja maahanmenossa myös sitten perusasennosta. Maahanmeno vino, mutta en nyt puuttunut siihen. Ainoa miinus varmaan koko treenissä ;)
Luoksetulo sit..Hiano sekin. Tuli vauhdilla istui hyvin eteen ( no, ok jos halutaan hiuksia halkoa, niin olisi voinut olla aivan millin verran suoremmassa asennossa ;) ) Pari eteenistumista vielä lennosta ja yksi sivulle siirtyminen. Ei valittamista :) Sitten harjoiteltiin myös ihan kontaktin pitoa pidempiä aikoja. Luoksetulon ja seuraamisen palkkasin narupallolla ja lopuksi vielä leikittiin seuraamista sen pallon kanssa: oli nastaa :)
Hyppyä otettiin ekaa kertaa sitten viime kokeen. Lenkillä hypytin betoniporsaan yli: olin tässä tarkka tekniikasta, en palkannut jos kosketti "estettä". Meni hetki ennen kuin koria tajusi leiskauttaa yli ilman kosketusta. Kerran liikkeenä: ei ongelmaa.Hyvin pysähtyi ja pysyi steppailematta :)
Eikös hyvin menneet treenit enteile puihin menneitä kisoja?
29.11.2006 - 21:13
Ruudun rakennuksen jälkeen palkkasin parista maahanmenosta..Vähän tuppasi jäämään puolittaiseksi maahanmeno ts. kyynerpäät olivat aavistuksen irti maasta. Meni kyllä sitten maahan ihan kunnolla, kun vaadin. Paikallamakuu n.3 minuttia hyvä. Ei mitään huomautettavaa.Palkka maassa maaten.
Sitten samantien pysähtyvät: ideana oli palkata istumisesta. Maahanmenossa, joka olisi saanut olla nopeampi, tämä onnistuikin.Mutta seisomisessa ennakoi istumisen.Tätä ounastelinkin ja tavallaan "kerjäsin", koska odotutin pitkään antamatta käskyä.Otettiin uudelleen ja palkkasin heti käskyn jälkeen ja siten myös pysymisestä. En usko, että tähän kummpisempia tarvitaan.Huomanne vielä suorapakalla ja palkka pysymisestä :)
Seuraaminen futispallollopalkalla: ei ihmeitä :) Hyvät tempon vaihdokset :) Tiivis seuraaminen koko treenin ajan.Myös pysähtymiset tänään oikein hyvät!
Luoksetulossa vauhtia fudiksella ja myös pari eteenistumista: no any problemos :) Palkaksi vielä ruutuun, jonka takana pallo. Tulin siihen tulokseen, että pallo ruudun takana on tällä hetkellä paras tapa treenata ruutua.T:n vahvuus on hyvä ohjattavuus, mikä tokoon siirrettynä tarkoittaa sitä, että se kuuntelee käskyt huolella.Pysäytys siis varmastikin onnistuu, vaikka vauhtia oliskin. Nyt oli taas pallo kirjaimellisesti hukassa.Taiga mielestäni paikansi vihjeellä ruudun, mutta lähtiessään kaartoikin tiukasti vasemmalle ihmettelemään kahta jotain tyhjää litsaantunutta kahvimukia, jotka kieltämättä muistuttivat ruudun etukulmia asetelmassaan ;) Ohjasin käsimerkillä T:n oikeaan suuntaan ja kas: löytyihän se ruutu.Sisällä haahulua: etsi ja etsi ja lopulta löysi pallon. Pidin hyvänä harjoituksena kaikesta huolimatta. Ruutu löytyi yhdellä lisäkäskyllä ;) Ja koira selvästi uskoi jonkinlaisen maalin olevan olemassa ruudssa ( eli pallo ). Sitten ilman palloa lähetys.T meni ruutuun, joskaan ei vauhdilla ja reagoi odotetusti pysähtymiskäskyyn seisten täydellisen keskellä ruutua. Pallo tästä. Lopuksi vielä veimme yhdessä pallon ruutuun ja teimme ( sovelletun ) erivoi-ruudun.Jätin Taigan seisomaan kuvitteelliselle merkille ja käsimerkillä ohjasin pallolle.Hienosti meni! Ei jäänyt kyselemään, että mitä tarkoitan tmv. :)Ruutu oli oikealle puolella, välimatkaa ehkä 15 metriä "merkiltä"
Sitten vielä leikittiin seuraamista ilman käskyjä tennarin kanssa ja onnistuimme hävittämään pallon pusikkoon..
Ai niin.Ruoan kanssa taas noutoa.Ihme häröilyä aluksi _taas_. Pudotettuani kapulan lähelle, Taiga ei ikään kuin tajunnut, mitä piti tehdä.. Nosti kaupan, mutta pudotti samantien (!). Kerran jopa, daiju, pudotti kapulan omille varpailleen..Kannattaa varmaan siis olla pudottelematta.. Kolmannella yrityksellä vein kapulan parin metrin päähän: nyt toi kunnolla. piti kunnolla, toi ripeästi ja istui tiiviisti eteen. Ihan oikeesti..Kyllä se osaa, kun vain haluaa tehdä.Miksi hemmetissä pitää ensin vatvoa ja veivata, ennen kuin tekee kunnolla?? Ei mahdu kaaliin.. Pitää nyt vain vetää vieläkin "raaempi" linja: kuppi kokonaan pois ja uusi yritys hetken päästä.En aio sallia tällaista sekoilua, kun kyse ei ole siitä etteikö se osaisi tai ymmärtäisi.Ei vain malta. Eli otetaan käyttöön tietynlainen "nouda tai kuole"-menetelmä: homma tehdään laakista kunnolla ja täsmällisesti, jos haluaa hiukopalaa. Ja jos ei halua työskennellä kunnolla, niin ei sitten ole sillä hetkellä nälkäkään.Nih!
28.11.2006 - 20:20
Parin päivän treenitauko ja taas mentiin :) Lenkin päälle pallopeliä parkkiksella ja sivussa vähän tokoa. Seuraamista puitiin nyt sen vietin osalta ja saatiinkin ihan kivaa suoritusta aikaan.Aluksi juustolla tutu kuviot, tein askelia ja haeskelin kontaktia ja perusasentoa. Ei valittamista :) Vieressä pörräsi tyhjäkäynnillä jokin pakettiauto, mutta se vaihtoi maisemaa enne treenin loppua. Taigaa ei paku häirinnyt. Seuraamisessa hion kuitenkin aluksi pysähtymistä: menikin jo paremmin, pääsin palkkaamaan hyvistä suorituksista.Sitten seuraamista pallon kanssa, vauhtia olikin hyvin, mutta myös tarkkuutta: hyvät käännökset ja tempon vaihdokset :)
Pysähtyvät liikkeet suorapalkalla ja seisominen lisäksi ylipitkillä odotuksilla. Hyvin meni. Maahanmenosta palkka istumaan nousemisesta. Näissä liikkeissä ei pitäisi olla mitään epäselvyyksiä *kopkop*
Luoksetulossa eteenistumista lyhyeltä matkalta: hyviä ja tiiviitä! Hyvä!
Pallo oli kova juttu..as always :)
25.11.2006 - 20:34
Vähän arvelutti parin edellisen päivän himmailun takia vetää tämän päivän treeni, mutta ihan kohtuullisesti meni kuitenkin :)
Oltiin pitkästä aikaa päivänvalossa harjoittelemassa, Vikingin "etuparkkiksela", missä laiva-aikaan on runsaasti autoja, eikä siinä voi yleensä treenata. Nyt ei ollut laivaa satamassa, joten lääniä piisasi. Häiriöitä vähänlaisesti.
Aluksi tutut peruskuviot kontakteineen: menikin jo ihan normaalisti :) Seuraaminen kolmella suoralla ja yhteensä neljällä käännöksellä ja kahdella täyskäännöksellä. Kerran pysähdys ja lisäksi juoksuosuus. Ei palkkaa välissä. Meni ihan ok: käännökset pääasiassa hyviä, täyskäännös voisi olla terävämpi ja yksi vasuriin käännös oli hieman väljä.Juoksuosuudessa kontakti putosi. Pysähtyminen vino, mutta pienellä korjauksella suora. Palkka koko likkeen jälkeen. Ei suurta aihetta hurraamiseen, mutta huonomminkin olisi voinut mennä. Vielä enemmän sähköä saisi touhussa olla, mutta makupala palkalla on vaikea odottaa mitään ylitsepursuvaa: lelupalkalla haettava särmää.
Sitten otin saman kuvion uudelleen, edelleen hihnassa. Meni paremmin. Käännökset hyviä ja juoksuosuus myös, josta palkka.Myös käännökset nyt ok.Ilemisesti tarvitsi siis vähän käynnistystä.
Sitten liikkeinä pysähtyvät. Maahanmenossa valmsitava osuus olisi pitänyt lähteä terävämmin. Maahanmeno olisi voinut olla nopeampi. Istumaan nousussa etujalkoja voisi vetää tiiviimmin alle.Edelleen. Seisominen parempi: hyvä valmistava osuus, pysähtyi hyvin ja istui hyvin vasta käskystä. Ei yrittänyt ennakoida :) Perusasennost tänään muutenkin hyvät, ei hidastelua :)
Luoksetulo hyvä. Hyvä vauhti ja hyvä eteenistuminen.Sivulle siirtymisessä vähän ääntä ja ilmahyppy, mutta ei vaarallista. Sitten tehtiin vielä seisominen ja maahanmeno suoraplakalla ja palkkasin myös pari ekrtaa seuraamisen likkeellelähdöstä ja ikäänkuin pysähtyvän valmistavasta osuudesta.
Sitten palkkioksi vielä ruutu, jonka takana pallo. Ihan hyvä lähtö, vauhti ei päätä huimannut, mutta koira ei teitenkään ollut varma oliko ruudussa nyt pallo vai mitä.Ihan suoraviivaista etenemistä, ja onneksi hokasi pallonkin. Ihan ookoo.
Sitten vielä pelattiin fudista :)
Kyllä tuolla ykkösen saa, mutta henkilökohtaisesti tykkäisin vielä täpäkämmästä suorituksesta.Pitää haeskella pallon avulla särmää..
24.11.2006 - 21:22
...tai siltä ainakin tuntuu..Jotenkin treenistä puuttuu nyt terä, minne lie kadonnut. Treenatiin Ehrensvärdin lautan lähtöpaikalla, koiria meni ees taas lähes koko ajan, joten kontaktia sai ihan kysellä välillä. Paikallamakuu sillä aikaa kun tein ruudun peltipurkin kansineen.
Askeleet ja siirtymiset perusasennossa eivät olleet kummoiset (!) Koiraa piti ihan käskeä sivulle ja ylipäänsä kuulolle. Seuraamispätkät kuitenkin ihan hyviä, käännöksineen.Täyskäännöstä olen harjoitellut ilman koira,a mutta nyt koiran kanssa tuntui edelleen oma liikkuminen vaikealta. Eikä siinä vielä kaikki: istuminen, siis perusasennon ottaminen on _hidas_. Koira ikään kuin arvuuttelee, että istuako vai eikö istua.. Voi hyvänen aika..Johtuu varmaan siitä, että olen viime aikoina käskenyt koiran oiekaan paikkaan sivulle, mutta lähtenyt seurauttamana lennosta ennen varsinaista istumista. Seuraamista pallopalkalla, jolloin toiminta oli jo ihan tyydyttävää.Juoksuosuus hyvä, pallo myös tästä.
Luoksetuloa n.kymmenestä metristä.Eteenistuminen hyvä, vauhtiakin ok.Kerran palkkasin suorana vauhdista pallolla.
Ruudun keskustan oli hukannut toaalisesti.Tutki kolme kulmatolppaa, eikä hogannut juustoa paletipurkilla alkuunkaan. Hain sen kaksi kertaa ruudun liepeiltä toikkaroimasta, ettei olisi saanut palkkaa epämääräisestä huuhailusta. Ei siis hoksannut peltipurkkia, vaikka näytin sen sille...Lopulta siten viissasin namia siten ettei se voinut olla tajuamatta, että mitä oli ja missä oli. No tulihan se sieltä sitten :) Lopulta sain pari hyvääkin suoritusta alle ilman namipurkkia. Positiivista tässä hommassa on , että T reagoi loistavasti pysäytyskäskyyn :) Joku tässä ruudun opettelussa nyt mättää kuitenkin...Pitää talvella miettiä.Opetan myös sen kosketusalustan talvella, katsotaan alanko treenata ruutua sitten sillä.
24.11.2006 - 10:12
Eli narupallolla pientä seuraamista leikkipuiston viereisellä kentällä..Hieman tahmimista oli..T otti jonkin verran häiriötä ympäristöstä, mutta ei mitenkään sanottavammin. Vähän löysää tekemistä oli kuitenkin, leikki kyllä hyvin. Seuraaminen eri vauhdeissa kohtalaista, käännöksiin sain terävyyttää nopeuttamalla vauhtia heti kääntymisen jälkeen.. Luoksetulossa haettiin vielä vauhtia.Kerran otin myös eteenistumisena, ja menikin hienosti. Siltikin saisi toimia vielä vauhdikkaammin..Viimeinen luoksetulo tehtiin pitemmällä matkalla siten, että laskeudun kentältä rinnettä alas siten, että T oli kumpareen toisella puolella. Tuli kuin ohjus->suora pallopalkkaus. Ihan ookoo treeni, muttei mitään mullistavaa..Kontakti olisi voinut olla liikkeen välillä parempi ja muutenkin toiminta säpäkämpää. Lenkillä vielä parit maahanmenot, sekä jalkojen välistä pujottelua ja seuraamisen pysähtymistä. Taiga hieman edisti nyt ja se vaikutti heti perusasennon suoruutaan/vinouteen..On hyvin mahdollista että edistäminen, johon en ole juurikaan puuttunut koska se on ollut vähäistä..Aloin kuitenkin miettimään, että hyvin todennäköisesti seuraamisen ongelmat ( pysähtyminen, täyskäännös ) johtuu tuosta lievästä/ei-aina-niin-lievästä edistämisestä.. No, pitää paneutua asiaan talvella..
22.11.2006 - 10:04
Käytiin yhteislenkillä PT:n ja Doriksen kanssa, mukana myös Viki-papparainen.Otettiin häiriöpaikallamakuu jäänmurtajilla. Vikin sidoin Taigan rinnalle "paikallamkuuseen", ts. Viki sai tehdä ja olla kuten halusi, mutta oli sidottu hihnalla aitaan kiinni ;) Lisäksi PT pyöri Doriksen kanssa edestakas lähettyvillä. Meni hienosti, ei mitään ongelmia.Aika n. pari minuuttia :)
Sitten lenkin jälkeen hiekkakentän viereiselle nurmelle. Aluksi tutusti askeleita ja siirtymisiä. Ei kauheasti kehumista: perusasento hukassa..Intoa kyllä riitti, mutta hutilointia oli liikaa. Peruuttaminen ok, vieläkin kääntyy välillä liian paljon oikealle. Seuraamispätkät, lyhyet sellaiset, olivat ihan hyvä, käännökset samoin.Lelulla seuraaminen myös vietillisesti ok, mutta olisi voinut seurata vielä aavistuksen tiiviimmin.
Pysähtyvät suorapalkalla. No any problem, maahanmenokin ihan kohtalaisen suora ;)Luoksetulo vauhtipalkalla lopuksi
Sisällä kaukoja, palkka jokaisesta vaihdosta. Meni hienosti! Istumaannousut ovat kehittyneet! Nouto oli jännityksen paikka, kun se oli aamulla ollut "taistelua". Nyt meni hienosti, oliko ehkä enmmän nälkä ;) Heti koira otti hyvin kapulan, mtuta olisi voinut istua lähemmäs eteen. Peruutin ja tökin kapulaa ja se putosikin suusta. Tämä tökkiminen oli ehkä vähän tarpeeton, kun aamulla jo pelkässä tuonnissa oli ongelmia. Mutta toisto oli kuitenkin parempi! Nopeasti tarttui kapulaan, istui hyvin eteen ja piti kapulasta kunnon otteella :-) Kiitos ja syömään.
Ruokakuppi on tässä kyllä hyvä. Näin voin helposti vaatia hyvän suorituksen, koska palkka on "täyspotti". Ilmaiseksi ei syödä ;)
21.11.2006 - 10:25
Eilen olin taas myöhään opistolla, joten treenit jäivät pariin kaukon hiomiseen sekä vähän leikittiin rätinpätkällä. Hyvät kaukot! Matka edelleen lyhyt, mutta nyt jo vähän kokeilin "kisamaisesti" ts. peräti kahden metrin matkalta palkatta maahan-istu-maahan -> palkka. Sitten siirryin namien kanssa lähelle ja palkka joka vaihdoksesta. Meni tosi hienosti: säpäkät vaihdot, mutta rauhalliset.Eli ei liikaa höyryämistä ja hössöttämistä ja istumisetkin puhtaat.Hyvä! Lopuksi palkkasin rätillä heittämällä sen koiran taakse.
Tänä aamuna otettiin taas aamuruoan kanssa noudon paulutusta. Kylläpä oli tahmeaa! Jouduin poistamaan kupin neljösti, ennen kuin alkoi tapahtua. Toikin sitten hyvin ja hyvällä otteella. En oikein tajua miksi systeemi ei skulannut ollenkaan: aivan kuin koira ei olisi lainkaan tajunnut, mitä siltä odotettiin. Kuitenkin toi sitten ihan reippaasti..Tosin treenin idea on nyt vähän kaikonnut: idea olisi opettaa koiraa tarttumaan kapulaan _nopeasti_, pitämään kunnolla ja palautamaan tiiviisti. Treenin idea ei toteudu,jos koira jumittaa kaupalla..No, jatketaan kuitenkin treenaamista. Tärkeintä on nyt vaatia että koira tuo kapulan kunnolla! Jostain syystä se nyt kokoajan tuppaa menemään siitä mistä aita on matalin
20.11.2006 - 08:53
Eli tosi lyhyet ja ytimekkäät treenit suht ruuhkaisen sataman parkkipaikalla, siis sellaisella alueella, joka oli varattu Viking Linen työtenkijöille, eli siinä ei autoja ollut. Ympärillä kuitenkin ihan kiitettävästi häsistä: esim. eestiläiset korjasivat autoaan. Mukana myös Markus ja Viki häiriöinä ;) Eli otin lähinnä seuraamista ja siinäkin paino vasemmallekääntymisessä, halusin tarkistaa ettei se edellisen kerran häröily ole jäänyt päälle. Menikin hyvin :) Hyvät, tiiviit käännökset. Luoksetulo suoraan pallopalkalla vauhdin takaamiseksi meni hyvin. Lopuksi vielä seuraamista pallopalkalla: olikin jo huomattavasti vietikkäämpää menoa :) Pitää taas alkaa ottaa lelupalkalla seuraamista.. Ei muuta tänään. Paitsi ruoan kanssa noudon palautusta. Aina aluksi koira tarjoaa löysää suoritusta. Ote on kyllä parantunut, mutta nyt koira saisi tarttua kapulaan nopeammin ja tuoda paremmin. Nooh, hitain askelin eteenpäin :)
18.11.2006 - 10:06
Heh, ainakin jotkut tosiaankin käyvät lukemassa näitä lätinöitä täällä ;) Ehkäpä pitäisi alkaa enemmän panostaa näppäin- ( eli kirjoitus)virheiden vähentämiseen..
Eli hämmästyttävän tyyni ilta, ei tuullut lainkaan. Naksutinta kun käytin, niin ääni kimpoili rakennusten seinistä lähitienoolla ;) Lisäksi maa oli kuiva, eikä edes ollut erityisen kylmää :) Ilmeisesti olosuhteet olivat liian hyvät, koska ohjaaja sekoili taas minkä ennätti : // Ens alkuun sidoin T:n kiinni siten, ettei se nähnyt kun kävin tekemässä parkkiksen toiseenpäähän ruudun palloineen.
Sitten vähän seruaamista, ts. tarkoitus oli panostaa käännöksiin. Täytkäännöksessä onnistuin taas tallomaan koiraparan varpaat, T ei vingahtanut tai mitään, joten ilmeisesti ehdin hieman pelastaa tilannetta, mutta silti. Miten voi olla vaikeaa kääntyö itsensä ympäri 180 astetta?? Jotenkin ihmeellisesti horjun ja heilautan jalkojani miten sattuu..Raah! Tämän seurauksena myös vasemmalle käännös oli vaikea..Pallolla sain sitten treenien lopuksi ihan onnistuneen suorituksen. Pysähdyksessä T taas vinossa..Luulen että syykin löytyi, jotenkin heilautan vasenta kättäni ( vaihteeksi ) taaksepäin ja siten koira tuntuu menevän vinoon (?)..Joten eläköön eleetön ohjaus, ei siitä turhaan vouhoteta ;) Oikealle käännös hyvä :)
Sitten palkaten pysähtyvät: maahanmeno ja seisominen. Meni hyvin, maahanmenokin lähes suora :) Palkaksin sekä jäämisestä että pysymisestä. Sitten luosketuloa. Vauhti on pudonnut kyllä..Laukkaa kyllä, mutta ei vauhdilla..Eteenistuminen hyvä.
Ruutu pitkästä matkasta kohtalainen: Oltiin treenattu pysähtyviä aika lähellä ruutua, joten Taiga oli hyvin pannut ruudun merkille :) Eteneminen siis hyvä, mutta kulma tolipilla alkoi taas "ihmettely" etsi selkeästi kuitenkin jotain palkkiota ja huomasikin pallon. Sitten leikittiin ruutua siten, että vieritin pallon ruutuun ja käskyllä T perään. Lopuksi vielä vein pallon ruutuun ja lähetys: meni hyvin.
Eli ihan ok treenit, mutta harmittaa tuo seuraamisen häröily..Pitää nyt ottaa niitä vasuriin käännöksiä. Ja täyskäännöstä on treenattava ilman koiraa, kun se näköjään on _niin_ vaikeaa minulle..
Sisällä kaukot istu-maahan-istu sekä ruokakupin kanssa noutotreeniä. Ekalla kerralla taas löysä ote kapulasta, tökkäämisellä pudotti. Toisotolla otti kapulan nopeasti, istui hyvine teen ja piti kapulaa kunnolla. Jees! Jotenkin tuntuu että koira kokeilee, josko löysemmällä suorituksella pääsisi helpommin syömään ; )
14.11.2006 - 21:34
Eli juu kyllä myrskysi taas hiukan sataman aakeella laakeella parkkipaikalla, jota tosin tällä kertaa koristi vanha ja ruostunut pakettiauto... Kiitin onneani, että olen saanut hommattua matalat futiskartiot ruutumerkeiksi: ne pysyvät paikoillaan vaikka maanjäristyksessä.
Alun alkaen Taiga paikallamakuuseen, kun laitoin rensselit ojennukseen ( eli liivin päälle ja palkkiot taskuihin ) ja pystytin ruudun. Harkitsin, että olisin laittanut ruutuun jo valmiiksi peltipurkin kannen ja namin, mutta koska epäilin, että kansi nameineen lähtee tuulen mukana jonnekin muualle ruudusta, en aittanut ruutuun mitään. Taiga sai maata ihan pitkän tovin aloillaan ja pysyi hienosti, vaikka taaempana joku autokin ajeli eestaas. Eikä muutenkaan kvin helmeä maata märällä asfaltilla tuulessa ;) Palkka tästä.
Sitten sekä liikkeenä että palkalla pysähtyvät. Maahanmenossa valmsitava osuus upea, hyvä ja nopea maahanmeno, eikä edes kovin vinossa. Kun palasin, käväisin koiran takana kuten avo-luokassa tehdään.Ei ongelmia tässä.Nousi hyvin käskystä. Seisominen hyvin niin ikään, mutta ennakoi perusasento istumisen. Johtunee siitä, että olen nyt viime aikoina vaatinut "puhdasta" istumaan nousua ja istumiseen on muutenkin panostettu. No, otettiin koko liike uusksi, nyt palkaten seisomassa pysymisestä. Sitten vielä molemmat liikkeet suorapalkalla käskyn jälkeen, sekä molemmissa myös pysymisestä. meni hienosti!
Sitten ruutua lähietäisyydeltä.Aluksi taas tutkailtiin se kulmatolppa. Koira ei välttämättä tosin noin läheltä hahmota ruutua..Sain kuitenkin junailtua T:n suht keskelle, josta kontaktista palkka. Sitten vein purkinkannen ruutuun namin kanssa. Meni suoraan käskyllä ruutuun ja lisäksi kuunteli hyvin stand-käskyn, josta palkka. Kahdella toistolla ei alustaa/namia lainkaan ruudussa, mutta hyvin meni suoraan keskelle, pysähtyi ja otti kontaktin. Perfecto! Just näin!
Sitten vielä vähän seruaamista. Meni hyvin, myös pysäthminen: palkkaa tippui paljon perusasennosta, käännöksistä, pysäthymisestä..Lopussa ehkä käännökset olisivat voineet olla tiiviimpiä.Kokonaisuudessaan hyvä ja intensiivinen seuraaminen.
Sisällä parilla jämänamilla avo-kaukoja tuttuun tapaan. Ruokakupin kanssa noudon palaututa. Tää oli hyvä juttu, joskin aivan koiran jakamatonta huomiota mulla ei ollut, kun Viki kyttäsi ovenraosta kuppia myös. Ekalla kerralla kapula löysästi hampaissa, jolloin tönäisin sen pois sen suusta: ei ollut vaikeaakaan. Homma uusiksi ja johan parani: nopeasti kapula suuhun tiivis eteenistuminen ja hyvä ote --> ja eikun syömään. Ideana on siis harjoitella nimenomaan sitä eteenistumista kapulan kanssa ja hyvää voimakasta otetta :) katotaan miten lähtee sujumaan
14.11.2006 - 11:01
Meni taas koulussa myöhään, joten sisällä otettiin avo-kaket palkaten jokaisesta vaihdosta.
Iltalenkillä vielä jalkojen välistä pujottelua ja vähän peruutusta. lopuksi perusasennosta palkaksi hanskan etsintää pusikosta :) Oli hauskaa..
10.11.2006 - 08:33
Asfalttipinta oli mukavassa kuuraisessa jäässä ;) Koiraa se ei haitannut, mutta minua hieman haittasi.. Harjoteltiin ruutua lähietäisyydeltä, eli nyt oli idiksenä sen keskustan löytyminen.Parempi suunnittelu olisi vain ollut paikallaan..Nyt lähetin koiran tyhjään ruutuun, eikä sillä ollut aavistustakaan mitä odotettiin.Etsi palloa, eikä yhtään kartalla. No, sain sen sitten vahingossa ohjautumaan keskemmälle ruutua, josta naksu ja palkka. Sitten laitoin namin hanskani päälle ruudun keskelle ja lisäksi palkkasin kädestä katsekontaktista. Menikin paremmin: eli kun halutaan se koira keskelle ruutua laitetaan palkka alustalle keskelle. Kun halutaan vauhtia ja suoraviivaisuutta, käytetään lelua ruudun takana. Helppoa kuin heinänteko! Tai sitten ei.. Positiivista illan harjotuksessa oli, että Taiga hyvin kuunteli stand-käskyä ja otti kontaktin. Hienoa!
Sitten hömpöteltiin pujottelemalla jalkojen välistä, eli taiga siis pujotteli ;) Oli hauskaa. Seuraamista otettiin pikku pätkissä käännöksineen.Meni tosi kivasti! Täyskäännöskin oli hyvä, ottaen huomioon mun haparoinnin liukkaalla alustalla ;) Rapilan tottisluentomuistiinpanoista bongasin parikin hyvää vinkkiä seruaamisen opetteluun. Eivät edes mitään atomifysiikka sivuavia juttuja, vaan ihan maalaisjärjelläkin pääteltävissä olevia neuvoja :)
Lisäksi välipalana parit eteenistumiset metristä sekä maahanmeno.Palkkaa myös perusasennosta ja kontaktista.
Sisällä treenattiin ryömimistä, kun Taiga teki sen vahingossa ;) Ihan hyvin sujui, eiköhän sekin opita tässä ;) Kun vain muistaisi treenata.Kaukoista yksi istuminen ja sitten vapautus taakse ruokakupille.
08.11.2006 - 21:19
Illan pimennossa käytiin koklaamassa "uusia" oppeja.Ts. otetiin luoksetuloa+pysäytystä sekä ruutua.Seuraamista näittenlikkeiden välissä, kun koira sitä tarjosi.
Luoksetulo aluksi liikkeenä.Jos sivulle siirtyminen oli kaunis kokeessa, niin nyt palattiin taas arkeen tässäkin..Jumalaton loikka sivulle.Otettiin uusiksi rauhallisemmin. Pysätytystä pallolla.Odotin melko pitkään enne heittoa, ei hämmentänyt koiraa. Sitten uusiksi: mutta enpäs ottanutkaan, kun neiti alkoi jo hidastella.Eli selvä ero havaittavissa.Heitin kyllä pallon, mutta selkäni taakse.Ei kylläkään mikään viisas ratkaisu, kun vauhti oli muutenkin hidas ( enkö mä ikinä opi?) Sitten kerran eteenistuminen, ja ruutua sitten.Ruudun takana pallo.
Lähetys melko kaukaa, mutta hyvin T tarkensi vihjeellä katseensa ruutuun ja eteni hyvin, vauhtia ei ollut liiaksi, mutta laukalla meni kuitenkin.Lähetin koiran hieman vinosti, mutta T meni kuitenkin etulaidalta sisään. Toistolla jätin toisen pallon ruutuun ja lähetin uudelleen lennosta. Vauhti ei ollut oikeastaan sen parempi, mutta liike oli suoraviivainen. Lopuksi vielä kesken toisen palloleikin pallo taskuun ja lhtys ruudun takan olevalle pallolle, oikein hyvä suoritus. vauhtia ei ollut erityisemmin, mtuta toisaalta pallolla oltiin jo reihuttu luoksetulossa..Vauhtia haettaessa, ei kannata pelata pallolla ennen liikettä.
Seuraamista tehtiin siis likkeiden välillä.Oikein kivaa tekemistä, vasemmalle käännös olisi saanut aluksi olla tiiviimpi, koira kuitenkin paransi sitä itse.
Sisällä kaukojen tekniikkaa.Just pääsin toitottamasta, että järki mukaan..Nyt voisi ohjaaja kiinnittää omiin liikeisiin huomiota.harkittavaksi, pitäisikö kaukojen istu-käsimerkkiä muuttaa, jotta saisi koiran vetämään etusia tehokkaammin alleen..
08.11.2006 - 15:29
Vaihdoin fonttia ja väriä , ettei treenipäiväkirja olisi niin arkinen ;) Treenit ovat ainakin muuttuneet hieman arkisiksi viime aikoina..Tai oikeastaan ne ovat olleet sitä jo vähän pidemmänkin aikaa.Liekö syynä useat kokeet? Pitääkö treenien olla "sotilaallisen kaavamaisia" jos on kokeet tiedossa? Ei kai..Jotenkin tässä on nyt vähän niin päässyt käymään. Luulen, että se vähän näkyi tuolla Pyhtään kokeessa..Tekninen osaaminen on nyt selkärangassa (alokasluokka).Nyt voisi keskittyä ihan hauskanpitoon ja treenata liikkeitä enemmän leikin varjolla.Eli liikkeitä siis treenataan, muttei liikkeinö :) Olen kyllä tähänkin mennessä palkannut koiraa usein eri osioista jne. mutta jotenkin kaavoihin ollaan nyt kangistuttu treenaamisen suhteen. Liikkeiden ottamista "huvin vuoksi" ei teitenkään takroita sitä, että voitaisiin alkaa lipsumaan tekemisen tasosta: tarkka pitää tietty olla, mutta se tarkkuus on _rakennettava_ erilaisin keinoin.
Tämä filosofia noussee arvoonsa kun edetään porras portaalta pikkuhiljaa ylemmäs luokissa :) Hupailun kautta saadaa aikaan toistoja ilman, että hinkataan samoja kuvioita koko ajan.
Nyt on siis aika jo alkaa systemaattisesti, leikin kautta opiskella uusia liikkeitä. Ruutua, kaukoja, noutoja ja luoksetuloa olemme jo vähän kokeilumielessä treenailleet, mutta en ole vielä oikein ottanut "vakavasti" näitä liikkeitä.Käyn seuraavaksi läpi muutaman liikkeen ja niiden perusharjoittelun :)
Ruutu: Tavoitteena yhdistää kaksi asiaa: vauhti 8 täysillä ruutuun ) sekä tarkkuu ( hakeutuminen ruudun keskelle ).Treenataan toistaiseksi erikseen, eli lyhyeltä matkalta ruudun keskustan hakua ja pidemmällä matkalla haetaan vauhtia, intoa mennä ruutuun lelupalkalla. Katsotaan miten lähtee sujumaan..Hyväksi on myös treenata _ruudussa_ siirtymistä.Eli miten saadaan koira hakeutumaan pysäytyskäskyn jälkeen keskemmälle. Naksutin ahkeraan käyttöön :)
Kaket: Pääasia on järki tähän liikkeeseen. Eli toisin sanoen rauhallisuus, joka ei kuitenkaan saa tarkoittaa hitautta ;) Tekniikka on kaukojen pää ja häntä sekä kaikki siltä väliltä.Hiotaan rauhassa sisällä rauhassa, erillään muista treeneistä oikeaa tekniikkaa asennonvaihtoihin. Avo-kakessa huomio maasta istumaannousun tekniikkaan: jalat kunnolla rungon alle! Ei puolittaisia suorituksia, koska niistä ei pääse ylös seisomaannousussa. Rauhallinen opetus on tärkeintä. Tähän mennessä olemme harjoitelleet kakeja ihan miten sattuu, silloin tällöin enkä ole juurikaan panostanut harjoituksen laatuun.Tekniikka treenaus avon osalta ollaan jo aloitettu :)
Noudot: Avo-nouto ei ole teknisesti mikään hankala, mutta parannettavaa löytyy lähinnä vietillisesti. Palutus laukalla ja tiivis eteenistuminen ovat meidän tärkeimmät harjoituskohdat. Treenataan erikseen.Ruokakupilla on kätevä harjoitella noutoa, samoin ulkona mäen juurella: alamäestä kun saa vauhtia palautukseen.Metallikapulan kanssa naksutellen ja leikkien: ruokakuppia tähän palkaksi, koska metalli ei ole niin kiva.Nälkä, mikä ihana tekosyy ;) Esteen kanssa opetellessa pidettävä huolta, että myös palautus esteen kautta. En usko, että tulee ongelmia, kunhan koiralle selvitetään mikä on liikkeen idis.
Luoksetulo: Meidän bravuuri. Ainakin tähän mennessä, kun ei olla mitään extroja vaadittu ;) Avo-pysätyksessä en usko olevan liikaa ongelmia.Kokonaisena liikkeenä en ole avo-luoksetuloa ottanut koskaan.Vauhdin säilymisestä on pidettävä huolta! 1/10-sääntö on ihan hyvä, luulen. Voi-luoksetulon maahanmenon perusharjoituksia voisi herätellä henkiin.
Tässäpä näitä.Monipuolisuutta on siis luvassa näiden perusperustreenien sijaan enemmän. Ihan hyvä :) Motivaatio on tärkeä onnsitua pitämään huipussa meillä molemmilla :)
06.11.2006 - 22:11
VjaP oli siis tämän illan treenin nimi. Tarkoitus ei ollut lainkaan treenata, mutta kun neiti T roudasi leluja ja tuijotti, kun yritin antaa sille vapaapäivää, ajattelin että käydään nyt sitten musitelemassa seuraamissa lenkin lomassa ja viskelemään narupalloa. sataman parkkipaikalla oli kymmenen senttiä loskaa, joten vähänhän se oli kuin ratsastusmaneesin pehmeä pohja ;) T olikin intona.Hyvä likkeellelähtö lennosta, hyvät käännökset myös. Katse kuitenkin etsiytyi muualle kuin kasvoihini, jolloin pakote ja palkka. Muutos olikin sekunnissa huomattavissa: heti pakkotteesta T tiivisti seuraamistaan ja paransi kontaktia. Tätä päästiin tekemään useamman kerran. Hyvät käännökset, myös täyskäännös :) Lopuksi vielä parit liikkeellelähtdöt ja kerran perusasennosta palkka. Ei muuta tänään. Treenin idea totetui nyt, kun pääsin huomauttamaan koiralle vilkuilusta muualle.
Lenkillä heiteltiin lumipalloja ja se on Taigasta erityisen hauskaa ;)
06.11.2006 - 08:00
Pakkasta aamulla -18 astetta..Joten melko viileissä tunnelmissa suunnattiin maneesille. Taigalle oli arvottu numeroksi 11 eli viimeinen. Paikallaolot suoritettiin kuitenkin peräkkäin kahdessa ryhmässä. Taiga oli hilpeällä tuulella koepaikalla ja tein nopean, lyhyen paikallamakuun ja parin askeleen seuraamisia.Hyvältä vaikutti.
Luoksepäästävyyttä odotallessa kehässä rivissä Taiga oli rento, haki kontaktia ja istui verellän i rauhallisena.Nousi tervehtimään tuomaria.10
Paikallamakuu tehtiin toisessa ryhmässä.Ekassa oli vähän hämminkinä, mutta tappelua ei onneksi syntynyt..Omalla vuorolla Taiga meni nopeasti käskystä maahan ja jäi hyvin. Olin itse aika rennoin mielin ja uskoin sen pysyvän maassa. Kokeessa paikallaolo välimatka ohjaajan ja koiran välillä oli aika pitkä.Aluksi Taiga vähän vaihtoi lonkalla asentoa, mutta oli rento koko ajan.Ryhmässämme ei tapahtunut mitään paikalta lähtemisiä tmv, mutta muutama koira nousi istumaan ennen käskyä. Taiga nousi hyvin käskyllä.10
Sitten koira autoon hetkeksi ja itse yritin pysyä lämpimänä katselemalla muiden suorituksia.Tuomari ( Reija Puolakka ) ei ollut järin tiukka, mutta esim. seuraamisessa rokotti liian tiiviistä seuraamisesta herkemmin kuin liian etäisestä.Kaavio ei ollut mikään vaikea, L-kirjain. Luoksetuoloissa napsahteli kymppeja lähes kaikille, tosin luoksetulot onnistuivat tosi kivasti monella :)
Sitten oma vuoro. HH ja MB Hepekosta olivat myös ajelleet palelemaan Kotkaan. HH oli Toton kanssa avoimessa ja MB hoffinsa kanssa alokkaassa ja just ennen meitä. Viritin Taigaa yhdellä maahanenolla ja liikkeellelähdöllä ennen koetta ja eikun kehiin.
Seuraaminen kytkettynä: lähti hyvin, käännös vasemmalle hyvä, mutta sitten alkoi nenä vähän eksyä muualle kuin ohjaajan kasvoihin. Pysähdys, jota etukäteen jännitin, oli hyvä! Täysin suora! Näitä tein pari myös ennen koetta ja suoraan meni nekin :)Liikkeellelähötö ok, täyskäännös samoin. takaisin tulo suora oli aluksi hyvä, mutta juoksuosuus ei ollut kovin hyvä: kontakti ja tiiviys olisi voineet olla paremmat. Hidastelu ja haistelu alkoi ennen oikeallekäännöstä. Vähän "korautin kurkkuani" suoralla ja sain T:n mukaan paremmin..Täyskäännööksessä teki sen pienen hyppäyksensä, eli olisi voinut olla tiiviimpi.Seuraamiseen nähden kuitenkin hyvä.Pyäshdys ok. 8½ tuli jostain kumman syystä. Hitto mitä sekoilua sillä vikalla suoralla. Maneesin pohajalta löytyi toki herkkuja Taigan mielestä, mutta silti! En voi olla tyytyväinen suoritukseen, väläyttihän se ekalla pätkällä hyvääkin seuraamista ( joskaan ei loistavaa ). Tuomari tuntui rokottavan juuri tuosta hyvästä pätkästä, kun koira vähän painoi ;) No, kyllä se tietty vähän painoikin, mutta mielestäni parempi niinpäin kuin niin, että jää nenästään kiinni matkanvarrelle...
Seuraaminen vapaana.En odottanut suuriakaan tästä, mutta lähti taas hyvin liikenteeseen, ehkä tosin hieman hitaasti. Hyvä käännös ja kohtalainen suora sen jälkeen.Pysähdys jälleen hyvä. Liikkeellelähtö pysähdyksestä olisi voinut olla ripeämpi.Täyskäännös kohtalainen. Takaisintulosuora taas aluksi tyydyttävä, juoksuosuus yhtä huono kuin kytkettynä ja taas ennen oikealle käännöstä alkoi koiraa kiinnostaa hajut..Vika suora selkästi huonompi kuin kytkettynä.Pyäshdys ihan jees, siinä vaiheessa koira oli jo taas mukana. 8½ irtosi tästäkin(!?) Nyt tuomari jo vähän huomautti vikan suoran huuhailusta..Ei voi kyllä olla tyytyväinen tähän..
Liikkeestä maahanmeno. Hyvä perusasento, mutta valmistava osuus olisi voinut olla intensiivisempi ( samaa vikaa kuin seuraamisessa ).Maahanmeno vähän arvelutti, että mitenköhän käy.Muistutin itseäni selkästä, mutta rauhallisesta käskystä. Silmäkulmasta yritin vilkuilla menikö maahan, mutta siellähän se makasi kuin käännyin.Oli hieman vinossa, muttei kovin räikeästi. En yhtään osaa sanoa kuinka nopeasti oli maahan mennyt.Ja kun pasin, tyttö natusti hevosen lantaa innokkaasti ( suurimmakso osaksihan kenttä toki oli siivottu, mutta luonnollisesti kaikkea ei voi saada pois ).Istu-käsky kaikui kuuroille korville, mutta hieman kengän kärjellä kosketin koiraa kyynerpäähän, jolloin se nousi hyvinkin ripeästi."Lievä" kaksoiskäsky siis..Tuomari ei ilmeisesti huomannut.9 saatiin, mutta eipä liikoja hurraamista tässä liikkeessä.Tai siis menihän se maahan ja nousi ylös, joskaan ei silloin kun käskettiin. Maneesin herkut veivät nyt voiton..
Luoksetulo.Kävi mielessä, että se jää puoleenväliin nuuskimaan ja herkuttelemaan. Jäi hyvin ja kutsusta juoksi täysillä luokseni, olisi saanut istua aavistuksen lähemmäs.Hyvä sivulle siirtyminen.Ei loilottanut ja teki ripeän, hallitun perusasennon just eikä mlpekeen oikeeseen paikkaan! Hyvä! 10. No joo, eteenistuminen olisi siis voinut olla tiiviimpi..
Liikeestä seisominen. Hieman maahanmenoa parempi valmistava osuus.Jäi hyvin seisomaan käskystä.Istui käskystä hyvin. 9½ Minua häiritsee vain se huonohko valmistava osuus ennen liikettä.Olisi voinut istua hieman ripeämmin.
Estehyppy. Jännitystä riitti tässäkin liikkeessä.En pelännyt sitä, etteikö hyppäisi, mutta pohdin mitä sen jälkeen tapahtuu ;) Hyvä perusasennot, josta hyvä, ilmava hyppy.Seisahtui hyvin käskystä, mutta sitten alkoi taas nuuskutus ja alta kulmien se minua vilkuili, kun alkoi maistella herkkuja.Menin sen viereen ja annoin ekan istu-käkyn.Hitaasti oli vähän sen näköinen,että istuisi.Sitten toistin käskyn painokkaammin.Istui heti. 7½ irtosi tästä taiteilusta. Hemmetti sentään..
Kokonaisvaikutus tänään 8.Ihan kivalta kuulemma näytti, kunhan saa koiran paremmin "noissa tietyissä kohdissa" mukaan..No mukaan tosiaan ;)
Yhteensä 181 pistettä ja luokkavoitto..Mutta siis millä esityksellä!? Totuuden nimessä, jos esim.Blomqvistin Kari, oltaisiin lennetty kehästä ulos varmaan kakkostuloksella. Taiga selkästi tiesi, ettei ole sallittua huuhailla tuolla tavoin, vähän siten se mua vilkuili kulmiensa alta. Mutta onneksi, vaikka minä vähän häkellyinkin sen touhuista, koira ei mennyt lukkoon, vaan toimi kuitenkin. Ei myöskään vaikuttanut siltä, että maan haistelu/herkuttelu olisi tapahtunut rauhoittelumielessä.Koira oli vain ikään kuin hieman kuriton kokeessa ;)
Luokassa oli 11 koiraa.Jos olisi ollut enmmän olisi tasokin noussut.Hyviä suorituksia nähtiin monia, mutta ilävä kyllä moni myös sortui liikevirheisiin. Nollia tuli koirakoille "turhaan".Lisäksi muutama koira teki todella nätit yksilösuoritukset, mutta paikallaolosta oli pistemenetyksiä. taiga teki ykköstuloksensa ja voitti kisan, rautaisella rutiinilla. Me ollaan treenattu niin paljon, että koira teki liikkeet selkärangasta teknisesti oikein, vaikka ajelikin puolivaloilla eikä liikkeet olleet kovinkaan tyylikkäitä.
Mietin vain,e ttä mikä sai koiran käyttäytymään siten kuin käyttäytyi..Oliko houkutus maistiaisiin tosiaan niin kova.Motivaatio on ainakin tähän mennessä ollut hyvä, ja se oli sitä myös kun vähän koiraa testailin ennen koetta.. En myöskään kokenut jännittäväni ennen omaa suoritusta mitenkään erityisen paljon.Koiraa ei myöskään vaikuttanut tosiaankaan siltä, että se rauhoittelisi minua. Lauttasaaren kaatosade-koe oli kuitenkin noin kymmnen kertaa parempaa työskentelyä kuin tämä. Ilmeisesti kuitenkin työskentely motivaatio ei ole ihan niin hyvä kuin olen luullut. Joka tapauksessa peilistähän se syy löytyy. Koira teki silti teknisesti oikean suorituksen, kuunteli käskyt jne :) siinä mielessä voi olla tyytyväinen. Joten sinällään ihan ansaittu ykköstulos, muttei välttämättä voitto.
03.11.2006 - 09:11
Huh, että oli taas kylmä.Ei satanut mitään, mutta pakkasta oli viitisen astetta ja tuuli _paljon_. Mutta eipä haitannut :) Hyvät seuraamiset ja käännökset myös! Istuminen vielä arpapeliä..Eka yritys menee ihan harakoille yleensä..
Liikkeestä maahan nyt oikein hyvä, vähän vino tosin..Palkkaa naksulla liikkeestä ja sitten pysymisestä/perusasennosta.
Luoksetulone teenistuminen ei ekalla yrittämällä ollut kovin hyvä.Toistolla selvästi parempi.
Ruutua lävistäjän suuntaisesti. Pallo ruudun takana.Eteni hyvin, mutta nyt tuki ekaa kertaa pitkään aikaan kulmamerkin.Löysi kuitenkin pallon, osasi selvästi etsiä sitä.Hahmotti siis kulmamerkin ainakin..Toistolla huijasin sitä, ja olinkin vain vievinäni pallon ruutuun. Lähti hyvin, mutta käsky olisi pitänyt huutaa aikaisemmin.Vauhtia oli sen verran paljon, että koira pysähtyi ruudun takarajalla.Siitä en enää saanut sitä kunnolla ruudun keskelle, koira vain pyöri hämmentyneenä eestaas.Pitää siis alkaa treenata koiran ohjaamista _ruudussa_! Naksuttimen kanssa opettaa se menemään ihan ruudun keskelle. Muutoin pidän plla ruudun takana hyvänä tapana opetlela ruutu, koska se vie kiinnostusta niistä kulmatötsistä ja tuo vauhtia. Oman käskyn kanssa tarkkana! Jos vauhtia on sata, niin käsky mieluummin vaikka pikkaisen ennen ruutua..
Ihan hyvä harjoitus tänään, sekä mahsollista koetta varten ( juoksu on nyt lähellä..) että tulevaisuudenkin treenaamista ajatellen. Mikäli kokeeseen päästään, ovat ongemakohdat tiedossa: maahanmeno on vino ja liikkeestä pysähtyminen perusasentoon vielä vinompi ;) Tuntuu, ettei siihen ole mitään lääkettä, vaikka kuinka yritän omaa kroppaa kääntää toiseen suuntaan ja siten saada asentoa suorempaan..Palkkaa tippuu tietenkin vain oikeasta, mutta sitkeästi se jaksaa tyrkyttää tuota vinoa..Olen tietenkin joskus erehdyksissä palkannut sen siitä..
Sivullesiirtymiset ovat viimepäivinä sujuneet hyvin
02.11.2006 - 14:11
Olin niin myöhään kotona ettei eilen treenattu.Käytiin vaan lenkillä ja leikittiin muuten. No, okei yksi maahanmeno sisällä:T oli innoissaan ja liikekin oli hyvä..Lumipallojen saapuminen oli riemukasta T:n mielestä :) Katellaan jos ehditään treenata tänään..
01.11.2006 - 09:53
Sadomasokistista tokoilua. Vaakasuoraan tuiskutti vetistä räntää..Harkitsin kyllä treenien jättämistä väliin, mtuta kun oli rensselit mukana niin yhden taloyhtiön parkkipaikalla ( vähän tuulelta suojassa ) väännettiin jotain pientä.
Seuraaminen upeaa! Lyhyitä pätkiä, upeat käännökset, myös täys! Hienot pysähdyksetkin, onneksi pääsin palkkaamaan! Ja narupallo jaksoi kiinnostaa, vaikka tuuli piiskasi ja vettä valui :)
Maahanmenoja oli vähän arveluttava ottaa siinä kelissä, kun ne muutenkin voat olleet vaikeita..No, hankalaa oli nytkin, mutta meni maahan kuitenkin mukisematta. Palkkaa, palkkaa.
Luoksetulon eteenistumisineen hieno! Tosi hyvä
Sisällä maahanmenoja, jotka menivät hyvin ( ja ihan suoraankin jopa)
Tällepäivälle ( keskiviikko ) säävauraus.Jos samanlainen keli kuin taänään, niin ei treenata ulkona.Sisällä sivullesiirtymistä eteenistumista, pysähtymistä, sekä maahanmanoa. To-La ei treenta ollenkaan, patsi jonkun ruokakupin kanssa.
31.10.2006 - 09:01
Eli tarkoitus saada kestävyytta seruaamisen ja käydä pysähtyviä läp.Lopuksi palkkioksi ruutua. Seuraaminen ihan hyvää, vaikka koira oli jo syönyt ennen treeniä. Käännökset suurimmaksi osaksi ok.Pysähtymisessä edleen välillä ihmeellsitä säätämistä, en nyt oiekin keksi miten tätä voisi parantaa.
Pysähtyvistä seisominen palkalla, ei ongelmia.Palkka myös perusasennosta.
Maahanmenossa jotaian syystä suuria ongelmia.Ei meinannut mennä millään kokonaan maahan ja sitten kun meni, menikin hitaasti. Outoa..Sisällä tehtiin sitten treenin jälkeen maahanmenoja ja ne olivat hyviä.Todennäköisesti sekoilu johtui siitä, että yritin varmistella suoraa maahanmenoa, ja se sitten jotenkin sekoitti koiraa.
Ruutu ei ihmeellinen.Pallo valmiina. Kaksi toistoa, ei ihmeellsitä.Kerran yritin lyhyeltä matkalta saada ilman palloa ruutuun mtuta se oli vähän hasardi yritys, kun huidoin koiraa ruutuun sillä kädellä missä oli pallokin ;)
On huomion arvoista, ettei Taiga lannistunut, vaikka maahanmenoa hinkattiinkin. Se teki myös hyvät valmistavat osuudet liikkeisiin ja onneksi pääsin lopuksi palkkaamaan myös siitä :)
29.10.2006 - 16:59
Kirpeässä pikkupakkasessa MKK:lla. Tarkoitukseni oli ottaa ainakin kaikki alo-liikkeet.
Aloitettiin paikallamakuulla 2 min.Mimi teki istumisen ja taiga siis perinteisen makuun. Ei ongelmia tässä, vaikka koirat olivat hyvin lähellä toisiaan ja takana teillä jotkut pikkukoirat leikkivät keskenään.Sitten treenattiin Mimiä varten evl:n vuorokäskytystä maahanmenossa ja siitä istumaannoususssa.Taigalla sujui hienosti, ei hämääntynyt M-L:n käskyistä :) Lisäksi huijasin sitä pari kertaa, kun se istui perusasennossa ja sanoin Mimiä varten hämäykseksi "istu"-käskyn.taiga istui hienosti paikoillaan, eikä keksinyt jotain muuta käskyn täyttämiseksi :))
Sitten seuraamista.Tänään käännökset suureksi osaksi tosi jees, myös täys. Täydessä välillä hieman etäisyyttää, mutta kuitenkin nyt suurimmaksi osaksi tosi hyvin! Istuminen vielä vähän pielessä välillä..Ja nakstuttajankin unohdin kotiin..Pitää nyt vahvistaa sitä ens viikko.
Pysähtyvissä palkkasin jäämisestä ja pysymisestä.Eka seisominen pieleen, mutta se oli oma vikani, muutoin tosi jees.Maahanmeno edelleen vino..ääh.
Luoksetulon eteenistumista: erittäin hienoa! Vain kerran tarjoili muuta.Lisäksi yksi vauhtipalkka. Tosi jees.Sivulle siirtymisestä sellainen erityismaininta, että koira teki sen HILJAA! Vaude! Välillä istuu kovin eteen minuun nähden, ts. varpaamme eivät ole ihan suorassalinjassa..
Sitten M-L:n laittama ruutu, jonka taakse kävin viemässä pallon taigan istuskellessa merkillä. Meni kyllä laukalla, mutta vään epäillen, semmoista ikäänkuin vähän siksakkia eteni ruutuun, mutta löytyihän se pallo sieltä sitten :) Hyvä harjoitus, kun en nyt ollutkaan itse rakentanut ruutua.
Sitten rikoispaikallamakuu, kun vein mimille tunnarikapuloita.Liikeen päätyttyä Mimi hyppäsi mua vasten ja Taiga nousi seisomaan.Käskin sen takaisin maahan ja hetken lojuttuaan kävin palkkaamassa. Hyvä ja hieman erilainen harjoitus tämäkin.
Lopuksi hyppyä.Vahvistin nyt nimen omaan sitä seisomista hypyn jälkeen. Sainkin usetia onnistuneita suorituksia :) Hyvä hyvä.
Pitkä, mutta hyvä harjoitus kokonaisuudessaan. Taiga jaksoi hyvin ja leikittiin paljonkin välillä.Lisaksi palkkasin paljon perusasennosta ja kontaktista. Kumpikaan koirista ei häiriintynyt toistensa harjoituksista, vaikka MKK:n kenttä ei niin suuri olekaan.Tosi hienoa! T ei myöskään piitannut muusta kentän rekvisiitasta ( ruutumerkeistä, merkistä, luoksetulon tolpista jne. ) Hyvä!
Hyvä fiilis jäi kumpaisellekin :)
25.10.2006 - 19:58
Kuivan kelin kunniaksi mentiin pitkästä aikaa vanhalle leikkikentällemme, eli hiekkakentälle :) Ens alkuun mini paikallamakuu ja iskin ruutumerkit guosiin pallolla varusttettuna.
Sitten "kuin hidastetusta filmistä" kaikenlaisia paikallaankäännöksiä, pysähdyksiä ja käännöksiä. Vinoon mene edelleen hurjan helposti pysähtyessään, mutta onnistumisiakin saatiin aikaiseksi..Käännökset olisvat voineet olla jotenkin vähän tiiviimpiä.Edelleen huomiota omaan liikkumiseen erit.oikealle käännyttäessä.Täsyskäännöstä hinkattiin, oikein kiva :)
Sitten palkkioksi ruututreeni :) Aloitti ruutuun menonravilla, mutta nosti laukalle ennen ruutuun päätymistä.Vähän vieläkin etsii palloa, mutta slekästi jo kuitenkin uskaltaa luottaa siihen, että se pallo on siellä.Ei tukinut kulmatolppia, vain vilkaisi niitä ;) edistys se on pienikin edistys..Sitten pallo pelin lomassa, muutama metri ennen ruutua ( pallo siis minulla ) käskin sen uudelleen ruutuun.Ihan siis lennosta: vähän oli Taiga että "häh", mtuta kuinka ollakkaan poukkoili KESKELLE ruutua ei käynyt läpi kulmamerkkejä ei mitään ja pysähtyi hienosti ekalla käskyllä! Toistolla oli vähän ruudun reunassa, mutt kuitenkin sisällä. Sitten vielä kertaalleen pallo ruudun takana ja lähetys kaukaa:täysillä ruutuun. Hyvä! tämä edistyy!
Luoksetulo oli taas ihan hämy..Aluksi vauhtitreeni.Pallo selän taakse.Sitten en heittänytkään palloa ja T jää jumittamaan n.1,5 metrin päähän minusta ja odottaa pallon lentävän.Tein mokan vauhtitreenissä:heitin pallon silloin, kun T:n vauhti oli jo hidastunut, kun pallon pitäisi lentää vauhdin ollessa parhaimmillaan. No, toisella eteenistumiseyrityksellä tuli perille asti ja hyvin :) Sitten vielä métristä eteenistuminen, ei ongelmaa.
Sitten naksulla vahvistin jääviä liikkeitä.Valmistava osuus molemmissa.Seisomisessa ei huomauttamista, jäi hyvin, pysyi hyvin ja istui hyvin.Palkka jäämisestä ja istumisesta. Maahanmeno taas vino, mutta palkka silti, istumisessa saisi nostaa jalkojaan vielä enemmän alleen. Valmistava osuus myös tässä hyvä ( painoi ehkä enemmän -> vino asento likkeessä )
Sitten vielä yksi pidempi seruaamispätkä fudiksella ja se siitä.Hauska treeni.
24.10.2006 - 21:41
No, paremmalla moodilla oltiin kuitenkin tänään :) Vaikka jälleen satoi. Palkkasin paljon peruasennosta ja kontaktista, sitten otettiin pysähdyksiä ja vähän täyskäännöstä+muut käännökset. Pysähdyksissä edelleen välillä vinoutta, mutta luulen keksineeni ratkaisun: ennen oiekalle käännöstä välillä hidastan kulkuani turhankin paljon. Näin olleen pysähtyessäni "hitaasti" T saattaa olettaa meidän kääntyvän oikealle..Tätä pitää nyt tutkia.Joka tapauksessa, jälleen kerran, oma liikkuminen kuntoon ja sitä kautta ratkaisut koiran toimintaan.Täyskäännöksen jälkeen Taiga on usein liian edessä, tämä vaikuttaa täyskäännöksen jälkeiseen pysähdykseen-> koira liian edessä.Pitää nyt palkkailla taaksepäin tästä. Muuten seuraamispätkät oikein hyviä :)
Luoksetulon eteenistumista.Eka käskyllä T oli tekemässä jotain ihan muuta, juoksenteli ihan mihin sattuu(?) Toistoilla parempi, mutta edelleen jää välillä liian kauas.Toistoja vaan.Vauhti säilyi hyvin.Yksi sivulle siirtyminen: perfecto. Jotain hämrää tässäkin (eteenistumisessa) nyt on..
Ei oiekestaan muuta tehtykään tänään.pelattiin palloa as always :)
23.10.2006 - 21:24
Vettä tuli taasen.. Käytiin läpi pelkistetty alokasluokka ilman välipalkkoja.Aluksi tutut rituaalit eli kontaktia ja paikallakäännöksiä ja ennen kaikkea pysähdyksiä..Vinoon menee helposti, mutta joskus myös vain näyttää menevän vinoon, muttei oikeasti olekaan..Siis miten hitos tällainen voi olla muka vaikeaa?!
No, sitten otinkin luoksetulon liikkeenä. Ja istui liian kauas.Uusiksi, ja nyt ok.sivulle siirtyminen ok.
Pysähtyvät ok.Seisomisen valmsitava osuus hieno ja pysähtyi seinään.Sateen vuoksi ravisti turkiiaan, mutta ei liikkunut. Ja tässä tapauksessa pieni liikkuminenkin olisi sallittua ;)Istui hyvin.
Maahanmeno muuten jees, mutta aavisutksen vinoon menee vielä.Hyvä istumaan nousu, joskin voisi vetää vielä etujalkoja enemmän alleen ( lähinnä kaukoja ajatellen).
Seuraaminen suorilla ihan jees.Oikealle käännöksessä oma liikkuminen on tärkeää, jottei koira sekoita sitä täyskäännökseen ( hengitystekniikasta huolimatta ). Täsykäännös ja vasemmalle käännös tänään ok, täyskäännös voisi olla vielä tiiviimpi.Juoksuosuus hyvä. Loppua sotki suht lähellä ulkoillut kultsu. Sittn vielä lyhyempi seruaamispätkä, josa jalkappalo palkaksi.
lopuksi tehtiin vielä parit liikeellelähdöt palkalla ja eteenistumiset.
En tiedä..ei jotenkin hyvä fiilis jäänyt tästä..Kaivelee, kun se pyäshtyminen on vieläkin niin hämrä.Lenkillä ollaan "välipäivät treenattu ja menee ihan hyvin.Tosin tänään ei mennyt oikein lenkilläkään ;)
19.10.2006 - 19:49
Kaikenlaista pientä huomautettavaa löytyi tänään, vaikka kokonaisuus olikin hyvä. Aluksi paikallaistumista ruudun rakennuksen ajaksi: taiga oli hyvin paikallaan, vaikka toisella puolelle jokin ulkoileva bortsu sinkoili lelunsa perässä.
Seuraaminen pitkästä aikaa "lähes liikkeenä" päästäni keksimän kuvion mukaan. Sitä ennen vähä käännöksiä, jotka menivät hyvin. Hyvä seuraaminen, mutta pysähdykset ihan hanurista..Istuu niin vinoon vasemmalle kuin about mahdollista..Pitäisiköhän asiaan jo pikkuhiljaa puuttua? Täyskäännöksessä saisi olla enemmän tiiviyttä: tuntuu, että on ihan arpapeliä millainen täyskäännöksestä tulee.. Muuten seuraaminen hyvin intensiivistä ja tiivstä, kuitenkaan koiran estämättä. Juoksuosuus hyvä.Eli panosta täyskäännökseen ja pysähtymiseen! T pysähtyy siis kyllä nopeasti, mutta ihan päin helvettiä ;)
Luoksetulon eteenistuminen onnistui vasta neljännellä(!) yrittämällä..En sanonut epäonnisista yrityksistä mitään, vaan otin aina uudelleen.Vauhti jopa kasvoi loppua kohden! Kunnon patukkapalkka oikeasta suorituksesta ( eli suorasta ja tiiviistä eteenistumisesta ).Ihan hyvä harjoitus silti: koira ei lannistunut vaikka jouduttiinkin liikettä hinkkaamaan. Tehtiin vielä kerran ihan lyhkäseltä matkalta ja saatiin toinen onnistunut suoritus. Nyt siis oikein päästiin kouluttamaan koiraa :)
Länsirintamalla ei mitään uutta eli ruutu ;).Kaksi lähetystä.Palloa en ollutkaan pystytyksen yhteydessä muistanut laittaa, joten jätin koiran istuksimaan ja kävin viemässä boltsin paikoilleen. Hyvä lähtö, mutta hieman ruudussa "risteilyä".Löysi kuitenkin pallon. Toistolla Taiga oli mukanani viemässä palloa, mutta silti oli jotenkin hankala lähtö..Lähti visiin vasta kolmannella yrityksellä, mutta menikin sitten vauhdikkaasti ruutuun :) Minulla on nyt flunssaa vähän päällä ja ääni aika painuksissa, joten käsky oli varmaan äänensävyltään outo
Lopuksi vielä pari edestä sivulle siirtymistä..Ihan kammottavaa..Kiertää ikäänkuin akselinsa ympäri ja istuu miltei uudelleen eteeni, rintamasuunta siis sama kuin minulla..Voi ristus..
Eli siis: summa summarum. Naksuttimella opetellaan nyt ihan juurta jaksain a)miten pysähdytään seuraamisessa ja b) miten siirrytään edestä sivulle.
18.10.2006 - 22:27
Huippuvalaistu oma privaatti-kenttä oli taa käytössämme ;) Aiheina paikallamakuu, seruaamisen käännäkset, luoksetulon eteenistuminen, alo-pysähtyvät sekä ruutu. Paikallamakuu ruudun rakennuksen ajaksi, samalla myös kuivaharjoittelin käännöksiä ilman koiraa..Sekä T että ohikulkijat varmaan pitivät jostain karanneena. Mutta oli hyötyä, nyt käännökset olivat molempiin suuntiin oikein hyvät, samoin täyskäännös! Hyvä! Pysähtyvät otin suunnitelmien mukaan liikkeinä.Ei ongelmaa, keksin parannusta myös maahanmenoon ja sen suoremmaksi saamiseen. Eteenistuminen patukkapalkalla olivat tosi hienoja! otettiin siis niitä ihan parista metristä. Ruutu lopuksi: pallo taas valmiina. Jotain rutiinia liikkeeseen on tullut, Taiga menee ihan vauhdikkaasti ja selvästi hakee palloa: ajautuu mystisesti oikealle puolelle ruutua.Tämä korostui, kun pallo ei ollut ruudun takana,enkä edes huijannut sen olevan siellä. Pysähtyi käskystä, mutta ei ollut lähelläkään ruudun keskustaa.Kävin palkkamassa kädestä. Kolmannella toistolla vielä pallo takana ja heti meni suorempaan keskelle. Lopuksi seuraamisen liikkeellelähtö ja sitten pelattiin taas futista :)
Pitää miettiä tuota ruutua nyt
17.10.2006 - 21:57
Sinikkäästi jaksaa kansa vaeltaa tottistelemaan..Väkeä oli ihan muakvasti paikalla, mutta kentällä oli myös mukavan väljää: jokainen sai rauhassa sahata kuvioitaan :)
Taiga aluksi 2min+ paikallamakuuseen.Kentän toisessa laidasa tuli "pusikosta" ihmisiä, se aihutti mielnkiintoa, mutta rennosti T lojui koko ajan paikoillaan. Sitten taas vähän seurauttelua ja käännöksiä: kivasti pysyi paikka ja käännöksetkin hyviä, täyskäännös myös..Mikähän siinä, kun tekee täyskäännöksen "ajattelematta sen enempää", se menee ihan hyvin. Aina kun varta vasten suunnittelee tekevänsä täyskäännöksen tapahtuu jotain ihme sekoilua..Kaipa sitä jotenkin kroppaansa vääntelee ihmeellisesti..
Liikeestä maahan liikkeenä: voimakas poikitus seruaamisessa.Vino maahanmeno, kolmannella yrityksellä hyvä suoritus, josta namipalkka.Nopeus hyvä kaikilla kerroilla. Palkka myös istumisesta eli pallo.
Seisominen meni aluksi vähän puihin, kun nami putosi.Toistolla suorapalkka käskyn jälkeen sekä pallo perusasennosta. Eipä mitään ihmeellistä tässä. Pysähtyviä ens viikolla liikkeenä.Seuraavalla, koetta edeltävällä viikolla, vahvistetaan taas osa-alueita.Muistetaan pistää pakettiin.
Luoksetulo vauhtipalkalla ja eteenistumisella.Vauhti ennallaan. Eteenistumisessa jäi taas vähän turhan kauas.Toistolla hyvin eteen.Sitten otinkin sarjana eteenistumista noin metrin matkalta. Tehtiin myös iltalenkillä hanskapalkalla eteenistumista, sujui erinomaisesti :)
Noudossa häröilyä aika pahasti..yirit saada koiraan vauhtia piilotumalla pömpelin taakse..No, eipä montaa kertaa kapula kulkeutunut sinne millään vauhdilla. Joku porokoira treenasi vieressä ja ilmeisesti ohjajalla oli jotain erityisen hyvää namia, kun T juoksi kapulalle, pysähtyi kuin seinään ja hyvä kun ei karannut naapuriin! Kapula kyllä muutoin kiinosti, hyppi ja pomppi ja koetti siepata kapulan minulta..Jotenkin se palautus nyt oli vaan hankala..Sain pari suht onnistunutta toistoa, mutta vauhtia ei vieläkään mienkään liialti..Pitää nyt treenata vähemmissä häiriöissä noutoa ja hakea sitä vauhtia..Jos ei muuta niin ruokakuppi kentänlaidalle ja mikäli syöminen kiinnostaa, niin sen kapulan on oltava nanosekunnissa tuotuna hyvällä otteella ;)
Lopuksi vielä pari seuraamispätkää jalkapallolla.Jees!
16.10.2006 - 19:41
Vkl:n jälkeen taas treenaamassa. Paikallamakuuseen olisin odottanut vähän häiriötä, mutta hilajista oli: pari autoa meni tiellä ohi, ei muuta. Joten en oikeastaan päässyt lainkaan kouluttamaan, mtuta tulipahan saatua rutiinia tähänkin. Aikaa kului reilusti päälle kaksi minuuttia, kun odottelin niitä häiriöitä..Palkka pysymisestä ja istumaannoususta. Seuraamisessa käytiin läpi kaikki "osa-alueet", eli palkkasin perusasennosta, liikkeellelähdöstä, itse liikkeen aikana, käännöksistä sekä pysähtymisestä. Aluksi oikeallekäännöksessä väljyyttä, mutta parani, kun vähän vaati. Vasemmalle ok.Aluksi seruaaminen muutenkin jo vähän turhan painostavaa, pitää aktsoamitä tälle tehdään.Täyskäännös vähän hakusessa: koira on pyörähtää jotenkin niin, että on kauhean edessä käännöksen jälkeen. Pitää ottaa taas rauhallisemmin tämä treenin alle.Alkoi kyllä toistoilla sujua.Kokonaisuutena seuraaminen kuitenkin ihan jees :) Intoa ainakin. Juoksuosuus hyvä :)
Liikekestä maahan nopea, mutta vino. Makupalapalkalla sain suoruutta. Seisomisessa suorapalkka pysähtymisest' sekä pysymisestä. kaksi tositoa tästäkin, kuten maahanmenosta.
Luoksetulossa kirjaimellisesti törmäiltiin. Palkkasin vauhdista ja tuttuun tapaan paiskasin pallon jalkojeni välistä. No T tuli tuhatta ja sataa ja ajettelin siirsin jalkaani, jotta se mahtuisi itsekin juosemaan jalkojeni välistä pallolle. Ei ihan mennyt putkeen, Taiga nimittäin törmäsi jalkaani niin vauhdilla, että kaaduin itsekin..Eipä tuo haitannut, vaan T juoksi heti tärskystä selvittyään hakemaan pallonsa ;) Hyvä ettei käynyt mitenkään. Toistolla vauhtiakin oli ihan entiseen malliin, mutta nyt en enää siirrellyt heiton jälkeen jalkojani. Eka eteenistuminen oli hidas vauhtinen ja jäi liian kauas. Kaksi toisto aparemmin, pallo leuan alla, josta tiputin sen sille. Tällä tavoin koiran saa lähemmäs: jos tiputtaa namin suusta, se jää helposti liian kauas.Eli melkoiset luoksetulosulkeiset.Sitä sivulle siirtymistäkin pitäiis varmaan harjoitella?
12.10.2006 - 20:27
Nukuttiin yön yli ja tänään olikin jo valoisampi päivä :) T ei tuntunut lainkaan pohtivan eilistä ja hyvillä mielin lähdettiin uuteen harjoitukseen. Olimme nyt suokin lautan lähinurtsilla. Otettiin vain parit seuraamisen liikkeellelähdöt, luoksetulo sekä ruutu ilman pysäyttämistä. Koira oli tosi intona ja perusasento oli vähän hakusessa ( istuu helposti liian edessä ). Palkkasin paljon oikeasta paikasta sekä kontaktista. Luoksetulossa otettiin sekä eteenistumisena että sitten kerran vauhdilla pallon kanssa :) Taiga oli innokas leikkimään, joten oli jopa vähän hankala huijata siltä narupallo takaisin ;) Ruutuun meno oli ihan hyvä, T jo selvästi luottaa siihen , että palloa löytyy jostakin. Nyt se tosin vähän hukkui syksyn lehtien joukkoon, mutta ruutuun meno oli hyvä :)
Nyt jäi siis minullekin parempi mieli.
11.10.2006 - 20:19
Tämän illan episodi veti mieleni niin latteaksi, että melkein odotan niitä T:n juoksuja, että olisi syy jäädä kokeesta pois..Mutta nyt ei auta kuin alkaa JÄRKEVÄSTI taas harjoitella ja toivoa, ettei liikaa tullut takapakkia tähän pöhkimisasiaan..
1.Nyt lyhyitä treenejä, ei mitään ylimääräisiä seurauttamisia yms. Ruututreenit ovat koirasta kivoja, niihin on hyvä päättää harjoitus. Eikä niitäkään tarvitse montaa olla.
2.Suhteen rakenneusta taas. Eli paljon leikkiä ja lisäksi koiralle turvalisen fiiliksen antamista. Makupaloja mukaan, jotta voi palkata kontaktista aina ja kaikkialla.
3.Ei tartte tuhlata kaikkia makupaloja koko treeninkään aikana.
4.Ohjaaja voisi harjoitella rauhallisena pysymistä
5.Pimeällä treenit nyt ainakin hetkeksi suunniteltava niin, ettei mitään koiran mielestä ikävää pääse ilmaantumaan paikalle. Sitten voidaan taas siirtyä vilkkaamalle treenipaikalle piemälläkin ( ja muista palkka!)
11.10.2006 - 20:02
Liian pitkät treenit. Ohjaajalla väärässä paikassa aivan liian lyhyt pinna. Mutta koiia oli urposta ohjaajastaan huolimatta loistava!
Paikallamakuu aluksi ruudun rakennuksen ajaks´+vähän ekstraa päälle. Meni hyvin, makoili ihan rennosti :) Sitten ylipitkä seruaamistreeni. Ongelman ydin oli siinä, että T kiinnitti paljon huomiota nyt ympäristöön, ei pöhissyt, mutta kuitenkin välillä kontakti putosi. Kuitenkin liike itsessään hyvä, välillä vähän seruaamisen paikka hakusessa ja vasemmalle käännöksessä väljyyttä, misät oikeastaan johtuikin pitkä seruaamistreeni. Vietillisesti kuitenkin hyvä, Taiga jaksoi tosi hyvin! Sitten liikkeetä seisominen, johon T tarjoili istumista.Se johtui todennäköisesti siitä, että se odotti pallon lentävän. Parilla vikalla namilla suorapalkkasin heti käskyn jälkeen.
Sitten ruutua, joka meni ihan hienosti. Pallo tuttuun tapaan taas jo valmiiksi ruudun takana. Tässä treenissä T ei myöskään kiinnitä huomiota ympäristön häiriöihin. Toistollakin pallo ruudussa. Sitten lyhyeltä matkalta ilman palloa, T reagoi loistavasti pysäyttämiskäskyyn! Ajautuu kuitenkin usein ruudun oikeaan laitaan. Yritin korjata asiaa sijoittamalla pallon ruudun taakse, mutta enemmän vasemmalle. Kuitenkin lositotreeni, vaikka tähänkin tuli toistoja.
Sittn se murheenkryyni.Ajattelinv ielä palkata parista seruaamisenliikkeellelähdöstä, kun tietä pitkin tuli joku isänsä kanssa joku napero. Taiga alkoi tuijottaa ja sitten pöhkiä, otti kontakti käskystä, mutta namit olivat loppuneet, enkä pallolla uskaltanut palkata, ettei kuumu ja ala pöhisemään enemmän. Niinpä vain kehuin. pöhiseminen ja kyttääminen kuitenkin jatkui, jolloin paloi pinna multa: ärähdin sille, että nyt lopeta ja avustin karvoista :-// Voi kettu..Taiga ei väistänyt minua, mutta korvat luimussa lasta kytäten kulki oli vierelläni.Lapsen mentyä kauemmas, Taigakin alkoi vapautua ja palautui heti normaaliksi omaksi reippaaksi itsekseen, leikki pallolla kanssani häntä heiluen. Eli mitään huonoja fiboja ei minusta tuntunut jäävän,ainakaan kun lapsi oli poissa. Palkkasin vielä pallolla parista sivullesiirtymisestä, mutta nyt kyllä kytttäsi ympäristöä enemmän. Sen lisäksi että treenit olivat venyneet aivan liian pitkiksi..Pallo jakstoi kuitenkin kiinnostaa ja sain hyvästä suorituksesta palkattua.
Treenin jälkeen kävlyllä joku toinen lapsi leikki sopivasti yhdessä leikkipuistossa vanhempansa kanssa. taiga oli yllättävän rento ja leikki mielellään hanskalla, taisi kerran sanoa pöh, mutta ei vaikuttanut pelokkaalta tmv. Hyvä juttu, mutta ongelma ei kyllä helpota hermoheikon ohjaajan töppöilyllä..Olen niin pettynyt ja vihainen itselleni, että tekisi mieli lyödä itseäni.
Jos makupaloja en olisi tuhlannut seuraamistreeniin, olisi ollut helppo työ palkata kontaktista ja tilanne olisi mennyt sillä ohi..Vielä fiksumpaa olisi ollut lopettaa treenit siihen hienoon ruutu-harjoitukseen..Mutta kun on niin pässi ohjaaja.Ehkä tässä joskus vielä opitaan. taiga-parka, eipä sekään ole saanut omistajaansa valita..
10.10.2006 - 20:13
Eli pk-painotteiset treenit jatkuivat tänään. Viilarinteillä treenasimme seuraamista, pysähtyvistä maahanmeno ja istuminen, luoksetulo, noudon palautusta sekä sokerina hyppyä ja kiipeilyä ekaa kertaa jyrkällä A:lla.
Ihan ens alkuun täytyy vihdoin tunnsutaa itselleen, että Taigan volisemiselle tottiksen aluksi olisi syytä alkaa tehdä jotain..Nyt se kiekui melkoiselle volyymilla, kun harjoiteltiin sivullesiirtymistä, askeleita ja paikallaan käännöksiä..Tähän mennessä en ole juurikaan asiaan kiinnittänyt huomiota.. Vuotaahan se varmaan jo ihan muistakin syistä, mutta nyt sitä ei kyllä ole edes opetettu olemaan hiljempaa. No, seuraaminen lähti siis hyvin käyntiin, pitää sentään liikkeessä suunsa kiinni ;) Vähän tiiviimmin saisi tehdä vasemmalle käännöksen, mutta toisaalta jostain syystä tänään edistikin melkoisesti, mikä vaikuttaa heti käännöksiin. Ihan jees kuitenkin, kun vähän huomautti, että missä se seuraamisen paikka oikein onkaan.Kontakti T:lla loistava, vaikka väkeä kentällä riitti ;) Pysähtyvät nopeat, mutta aluksi maahanemo niin vino,ettei enää vinommaksi voi saada: poikitti ja edisti valmistavassa osuudessa reilusti..NO, vähän hillitymmin otettuna meni paremmin. Istuminen hyvä, vaikkei olla aikoihin otettu. On ilo huomata, ettei T enää juurikaan vietä arpajaisia pysähtyvien liikkeiden kohdalla: vaikka tehtäisiin maahanmenoa, niin ei tarjoile sitä istumista/seisomista treenattaessa :) *koputtaa puuta* Selkeä käskytys on kaiken AjaO :) Kun ei itse mumise epämääräisyyksiä, niin koirallakin on helpompaa. Luoksetulo kymmenestä metristä eteenistumisineen hieno! Ei sivulle siirtymistä tälläkertaa. Pitää kuitenkin muistaa treenata sitä, ennen mahdollista marraskuun koetta ;)
Sitten hyppyä, nyt jo melkein metrisellä koottavalla esteellä. Hienosti lensi yli, kerran raapaisi. Rakastaa hypäämistä, ei tarvitse liiemmin houkutella :) Hyppyjen jälkeen kiipeilyä jyrkälla A:lla. Tosi nastaa sekin :) Siten noudon palautusta samalla tekniikalla kuin viimeksikin, nyt vain käsky heti kun kapula putoaa maahan. Vähän hetsasinkin alkuun. Sähäkkyyttä oli heti mukana, mutta voisi olla vieläkin enemmän. Ote parempi, mutta voisi olla vieläkin vahvempi..
Illan päätteeksi saatiin vielä MB apuun ruotimaan hyppyä/kiipeämistä sekä vinkkejä noudon vauhdin lisäämiseen. Treenattiin tekniikkaa matalalla A:lla siten, että me oltiin MB:n kanssa esteen molemmilla puolilla Taigan sahatessa eestaas. Taigasta se oli kauhean hauskaa :) Näin saadaan koira toimimimaan esteellä rauhallisesti. Pitää siis yrittää mahdollisimman paljon treenata tätä jonkun avustajan kanssa. Hyppyestellä sama juttu, tekniikkalaji sekin, vaikkei heti uskoisi. Koottavaa estettä madallettiin vielä ja T samaan tapaan kuten a-esteellä hyppi yli meidän ollessa sitä vastaan ottamassa toinen toisella ja toinen toisella puolella. Vauhtia lisää saisi olla tässäkin, lelu palkka olisi parempi.
Lopuksi vielä pätkä seruaamista ja fudispallo siitä :)
Hyvä ja vähän erilainen treeni. MB:lta hyviä vinkkejä :)
07.10.2006 - 16:13
Lelupalkalla seuraamisen liikkeellelähtöjä ja vähän käännöksiä. Seurauttelin nyt vähän hitaammassa vauhdissa, koska halusin vähän tarkkailla sen kontaktia ja paikkaa. Ihan jees :) Täyskäännöskin ihan ok. Muuten käännökset oikein hyviä.
Sitten noutoa uudella tekniikalla. Ensin leikitin narupallon kanssa ja sitten tuuppasin kapulan muutaman kymmenen sentin päähän ja käsky. liike oli vähän yllättävä, mutta Taiga kuitenkin otti kapulan ja pienen kunniakierroksen jälkeen palautti hyvin: ote olikin heti parempi. Toistolla toimi vielä hitaammin, mutta ote kuitenkin parempi kuin eilen. Vähän tökin kapula sen suussa: ei pudonnut. Tätä pitää nyt treenata enemmän: enemmän sähäkkyyttä ja suoraviivasuutta. Lisäksi itse täytyy toimia nopeammin "likuhihnalla": kapulan heitto siihen lähelle, HETI käsky ja vaikka vähän hihnalla avustaen koira nopeaan palautukseen. Eli näin haetaan vauhtia palautukseen ja enemmän voimaa kapulan pitoon.
Sitten luoksetuloa ja eteenistumista pallopalkalla. Taas tuppasi tarjoilemaan vinoa istumista. Parilla toistolla kuitenkin oikein hyvä suoritus. Sitten nopeita maahanmenoja, menee helposti vinoon edelleen. Hieman kuumui treenin aikana: seuraamisessa napsi reiteen ( eli samalla myös poikitti )
Ihan hiki tuppasi tulemaan tämän päivän treenissä :)
06.10.2006 - 21:02
Juu, vauhtia oli nyt entiseen malliin tänään :) Ruudun rakennuksen ajaksi T paikallamakuuseen: palkka nopeasta maahanmenosta. joku ihminen oli hyvänä häiriönä lähes T:n selän takana katselmassa. Vähän tyttö guiguili, että kukas siellä on, mutta ei vaikuttanut suoritukseen.Sitten muutama seuraamisen liikkellelähtö namipalkalla ja sitten narupallo-palkalla. Narupallo oli erityisen kiva tänään.
Pysähtyvistä tutusti maahanmeno ja seisominen: nyt suorapalkalla sekä namilla että pallolla. Maahanmenossa tuppaa menemään helposti vinoon, kun tietää palkkana olevan pallon--> seuraaminen on tällöin painostavampaa. Seisomisessa ei huomauttamsta: palkka myös pysymisestä.
Luoksetulo pitkältä matkalta: tuli täysillä, mutta istui kirkkaasti vinoon. Sama uusinnalla, lyhemmällä matkalla. Lopulta olin kymmenen metrin päässä ja kutsuin: nyt hyvä eteenistuminen-> palkka. Tätä pitää treenata näköjään taas.
Ruutu oli vaikea. Oli jo pimeää ja valaistus ei ministeriön nurmella ole mikään liian luksus. oranssit kulmamerkit näkyivät hyvin, mutta pallo oli piilossa. Kuitenkin lähtö hyvä, vähän kaarsi oikealta ja nyt myös huuhaili kulmamerkin luona, mutta selvästi etsi palloa. Uudella "ruutu"-käskyllä eteni keskemmälle ja kas: pallo löytyi ruudun takaa. Käsky kuitenkin selvästi nyt vaikutti ja toimi kuten pitikin: ruutu-käskyllä etsitään pallo :-) Toistolla juoksi jo suoraviivasesti suoraan pallolle. Hyvä vauhti kaikenkaikkiaan. Se siitä tänään :)
Lopuksi vielä parin metrin seuraaminen ja fudispallo. Hyvä treeni! Ympärillä kävi tasainen trafiikki koko ajan, T kyllä pisti ihmiset, polkypyörät ym. rekvisiitan pimeässä merkille, muttei kommentoinut ja keskittyi treeniin kun piti :)
05.10.2006 - 21:25
Sataman valoi-parkkiksella "pitkästä aikaa". Vähän oli jäykkää tänään meillä moelmmilla: koira oli jo ensinnäkin syönyt ennen treenejä ja itsekin olin vähän virkamiestyyliin liikkeellä..´
No, kontaktitreenin jälkeen otin parit seuraamisen käännökset, kerran tuppasi irtoamaan liikaa sivusuunnassa, enimmäkseen hyvä. Pysähtyvistä liikkeistä otettiin seisominen ja maahanmeno. Eka seisominen meni vähän pieleen, kun taiga käänteli päätään takaa kadulta kuuluville äänille. Kun "murahdin" sille saadakseni sen kontaktin, koira otti muutaman askeleen eteenpäin. No, eikun uusiksi ja nyt menikin heti paremmin: palkkna narupallo, jonka heitin koiran selän taakse. Ihan ok. Maahanmeno olisi puolestaan voinut olla ripeämpi. Sitten nouto: kapula hajosi ekalla heitolla.Säleet vaan lentelivä. Ilmeisesti ei ole tarkoitettu asvaltilla heittelyyn? Koira toi kuitenkin kapulan eikä sitä palasta siitä ;) Hyvin lähti köskyllä kapulalle, kapula oli vain vierinyt vähän vasemmalle, jonka takia olisi palautus ollut vino. Otin pari askelta taakse ja sain suoran palautuksen, joka olisi voinut olla tiiviimpi. Tokalla heitolla vaihdoin lennosta patukkaan. Palautuksessa Taiga "kiiruhtaa hitaasti", eli tulee ripeällä ravilla: paljoa ei tartte innostaa niin tuo laukalla. No, pitää kattoa..Ei ole ihan ajankohtaista vielä. Ote kapulasta tänään huonompi kuin eilen. Eli viettiäviettiäviettiä.
Ruutu on ilon aihe. nyt siinä on sitä usein vinkumaani suoraviivaisuutta. Tehtiin vauhti-ruutuja pitkällä matkalla, pallo oli taas asetettu jo rakennusvaiheessa taakse. Kolemsti tehtiin ja joka kerrlla hieno vauhti! Nyt myös ekalla kerralla koira meni varmasti ja nopeasti _suoraan_: ruutuun, eikä yrittänytkään tutkia kulmamerkkejä. Just näin se menee: tietää mihin on menossa ja miksi. Tosi upeeta!
Ohjatussa sen sijaan näkyi epävarmuutta. Olin taas T:n takana hieman siihen suuntaan päin, jonne aioin sen lähettää.Eli tennispallot taas oikealla ja vasemmella. Ensin lähetys vasemmalle.T oli lähdössä ensin ihan oikein, mutta flunssan vuoksi korautin kurkkuani just sillä hetkellä ja se pysähtyi. Sitten sain monta kertaa huitoa vasuriin: toi hyvin. Seuraavaksi lähetys oikealle: ei meinannut lähteä mihinkään, mutta kun meni niin menikin sitten reippaasti. Viimeinen lähetys myös oikealle: yhtä hankala, mutta kun alkuun vauhtiin pääsi, niin toi hyvin ja innolla.
Pitää nyt vähän palata tässä taaksepäin. Yhdellä pallolla erikseen molemmat suunnat kuntoon.
Kaikenkaikkiaan ihan ok treeni, mutta se paras terä puuttui.Kuitenkin iloinen asia oli, ettäö koira kyllä teke etäydelläkin mahalla ihan kelpo suorituksen. kokeissakin tuolla vielä pärjäisi, mutta itsestäni vauhti oli vähän lönkyttelyä
04.10.2006 - 20:35
Pari päivää pidetty breikkiä harjoittelusta, mutta jo eilen Taigassa alkoi näkyä kyllästymisen merkkejä: istui vieressäni lelu suussaan häntää heiluttaen.
Tänään sitten käytiin tekemässä kaikkea hauskaa :) Treenattiin nurmipläntillä lähellä mattolaituria. Otettiin ruutua, luoksetuloa, pätkä seuraamista sekä kokeilumielessä nouto. Lisäksi sisällä avokaukojen tekniikkaa. Kaukot menivätkin nyt hyvin liukkaasta lattiasta huolimatta: rauhallisesti, mutta nopeasti :)
Ulkosalla laitoin Taigna paikallamakuuseen, kun kävin pystyttämässä ruudun palloineen. Pensaiden takaa kujalta kuului lasten mekastusta, pyöräilyä ja joku koirakin haukkui. Tyttö oli hienosti rentona aloillaan. Hienoa! Sitten taas tuttuun tapaan "rituaalina" askeleita ja sivullesiirtymistä. Paikka oli vähän hukassa: jotenkin tuppaa usein sivulle tullessaan istumaan liian eteen. Hihnalla sain ohjattua paremmin. Pensaista kuului lasten ääniä, mitä lie siellä leikkineet, Taiga kiinnitti huomiota, mutta selkeästi paremmin piti nyt kontaktia minuun ja oli ihan rento. Pari kertaa sanoi pöh, kun muksut tulivat puskasta kentälle, mutta keskittyi silti hyvin tekemään :) Seuraamista otin ihan pari metriä vain. Meni hienosti, palkaksi narupalloa. Kohta paikalle pamahti pikkutyttöjen lauma pentukoiran kanssa: tämä aiheutti Taigassa reaktion ( hauhau ), mutta rauhassa keskityttiin kontaktin pitoon ja syötiin juustoa: ja hyvin meni! lapset menivät ihan läheltä ohi, mutta Taiga ei enää siinä vaiheessa sanonut "kummajaisille" mitään. Pentukoira ehkä vähän kiinnosti. Pysyi kuitenkin rentona koko ajan ja keskittyi loistavasti treeniin ja leikkimiseen :)) Tässä on tapahtunut selvä edistys.
Sitten otin luoksetuloa: ihan vauhtitreeni eli paiskasin pallon selkäni taakse Taigan ollessa melkein kohdalla. Noutoa seuraavaksi, kevyemmällä kapulalla. Heitossa ei lainkaan yrittänyt varastaa, vaikken mitenkään muistuttanut sitä paikallaolosta :) Hyvin kapulalle ja laukalla takaisin. otekin kapulasta oli hyvä. En ottanut lainkaan luovutusta, vaan vaihdoin kapulan lennosta patukkaan. Toistolla sama homma, ei ongelmia. Hienoa!
Ruutua sit. Etäisyyttä ei ollut kuin kymmenisen metriä. Hyvä lähtö: koira selvästi muisti mistä on kyse.Vähän silti epäili olisiko se pallo siellä, taas kaartoi vasemmalle takamerkille, muttei käynyt lähellä kuitenkaan, kun hogasi pallon ruudn takana. Jees! Toistolla ei palloa. Meni paremmalla vauhdilla, mutt olisi pitänyt huutaa pysäytys aikaisemmin. Pysähtyi kuitenkin takarajalla: liekö olisi pöytäteorian mukaan ollut ruudussa. Hyvin maahan ekalla käskyllä myös, tästä pallo. Vikalla kerralla pallo taas taakse ja täysillä ruutuun. Se siitä tänään!
Seuraamisessa liikkeitten välillä oli havaittavissa edistämistä ja liikaa irtoamista vasemmalle. No, sitäpä ei nyt treeenattu, pitää vain varoa palkkaamasta tuollaisesta.
Pisteiden lasku sunnuntain kokeesta on osoittanut, että sijoituimme kolmansiksi niissä kekkereissä! Jee, hyvä me! :))
01.10.2006 - 18:34
Koe Lauttiksessa ja vettä tuli saavista kaatamalla. Oltiin myös liian aikaisin paikalla, mutta ulkoiltiin (sateessa) puolisen tuntia ja päästiin sitten aloittelemaan koetta..Oltiin siis taigan kanssa ekassa ryhmässä kilpailunumerolla 2. Ennen paikallamakuuta vähän kokeilin, että mitenköhän neiti menee/pysyy maassa märällä kelillä..No, kokeilussa nousikin istumaan. Ja muutenkin oli pomppaamassa istumaan heti kun vain oli mahdollista..Muuten vaikutti tosi hyvältä :-) koira kuunteli, haki kontaktia ja perusasentoa innolla.Halusi tehdä :-) Itse tunsin jännittäväni vasta rivissä seistessä ennen luoksepäästävyyden testausta..
Taiga istui yllättävän rennosti alun odottelun, ennen se on aina ollut pikkuisen levoton ( mun jännitys ). Nyt se istuskeli kaikessa rauhassa :-) Luoksepäästävyydessä nousi taas tervehtimään tuomari Kari Blomqvistia.Tuomari katsoi myös hampaat: no problemos. 10
Paikallamakuu: Meni hienosti maahan käskyllä, mutta jotenkin tuntui odottavan samantien vapautusta, hieman liikahti aluksi siihen malliin. Varmistin siksi "odota"-käskyn tarkasti, jottei jäisi mitään epäselvyyksiä, mitä koiralta odotan. Varoin kuitenkin liian "erikoista" äänenpainoa, vaan koetin jäljitellä treeneissä käyttämääni ääntä. Tärkeintä oli, että käsky oli _selkeä_. Koira jäi hyvin, mutta kävellessäni kehän toiseen päähän oli jotenkin sellainen olo, että se on noussut. Vaan eikä ollut! Yksi koira rivistä lähti aika pian ohjaajan luo, mutta tämä ei aiheuttanut mitään liikehdintää. Ja niin pysyi Taiga koko ajan rennosti, hienosti maassa! Ja nousikin hyvin vasta istu-käskyllä. Aivan upeeta ja mahtavaa!! 10p
Seuraaminen kytkettynä: Koira tuntui kuten sanottu tosi hyvältä ja sain sen kunnolla palkattua onnistuneesta paikallamakuusta. Pallolla haettiin vielä vauhtia ja eikun kehään. Ja meni upeasti! Hieno liikkeellelähtö ja käännös. Pysädyksessä istui nopeasti, mutta vähän vinoon. Käännökset kaikenkaikkiaan hyviä. ja upea kontakti, myös juoksuosuudessa. Ikäväkyllä astuin (taas!) Taigan varpaille juoksun aikan :( Tämä ei kuitenkaan koiraa häirinnyt. Tuomari oli kuitenkin tarkka ja mainitsi käännöksissä olleen "jotain". Totesi kuitenkin alkajaisiksi, että varsin miellyttävää seuraamista :) 8½
Seuraaminen vapaana: Hyvin lähti tämäkin, mutta perusasento taas vähän vino. kokonaisuudessaan kuitenkin yhtä hyvä kuin kytkettynä, enkä tälläkertaa edes tallonut koiraparan varpaita. Täyskäännöksessä enemmän terävyyttä olisin kaivannut. olen kuitenkin tosi tyytyväinen tähän 8
Maahanmeno seuraamisesta: Valmistava osuus olisi voinut lähteä terävämmin, mutta jo tokalla askeleella koira oli täysin mukana: painava käsky, koska vieläkin arvuuttelin miten märkä maa vetoaa koiraan. Hyvin painui maahan ( ehkä vähän hitaasti) pysyi upeasti ja totteli kerralla istu-käskyä. 8½
Luoksetulo: Tämä on meidän bravuuri. Ja niin oli nytkin. Tuli täysillä loppuun asti, ei törmännyt ja aivan TÄYDELLINEN eteenistuminen. Sivullesiirtyminen oli taas omanlaisensa: loilottaen loikalla sivulle. Suuninpiirtein kohdilleen kuitenkin. Tuomari arvosti vauhtia, joten 9 tuli
Seisominen seuraamsiesta. Hyvä valmistava osuus, selkeä käsky. Hyvin jäi, pysyi ja istui käskystä. 9
Estehyppy: Sama ongelma kuin ennenkin. Hyppää hyvin ja pysähtyykin, mutta steppasi pari kertaa. Istui hyvin 8½
Kokonaisvaikutus: 9
Ei kertakaikkiaan voi olla kuin tyytyväinen! Tuossa säässä, tiukalla tuomarilla ykköset ( ja kympit) olivat tiukassa. Ainoa vain, että meidän pisteet laskettiin hieman väärin: lähdettiin kokeesta pisteillä 169, vaikka oiekat olivat 177..Saa nähdä muuttuuko sijoitus ( 4:s tai 5:s ) joksikin muuksi, mutta se nyt ei ole tärkeää. Tärkeintä oli ONNISTUA tason mukaisesti ja missä olosuhteissa! vaude! Hyvä me! Upeaa Taiga, jännittävästä ohjaajasta, joka talloi varpaat ja karseasta kelistä huolimatta :)) Mahtava piski! Oli pallonsa ja kissanruokansa ansainnut
29.09.2006 - 09:25
Eli jälleen satamalla. Otettiin paikallamakuu, seuraamista, alo-åpysähtyvät, luoksetuloa sekä ruutu. Eli aikas pitkät treenit. Paikallamakuulla aloitettiin. Viking Rosellaa lastattiin "selän takana", joku perhe purkautui ulos autosta "kulman takana" ja pensasaidan toisella puolella joku koira ilmeisesti karkasi riehumaan kavereiden kanssa ja lisäksi veneet puksuttelivat ees taas pimeällä merellä ;) Joten yleistä hälyä oli ihan mukavasti. Ei ollut ongelmia.Ehkäpä guiguili ruutua toisella puolella.. Palkkasin sekä maahanmenosta (nopea), pysymisestä että ylösnoususta.
Seuraamisessa tehtiin tiheästi käännöksiä. Ihan jees. Pari täyskäännöstä tuppasi olemaan pari kertaa väljiä, mutta palkkaa herui vain oikeasta. Juoksusosuus ok. Liikkeestä seisomisessa palkkasin taas eri osista liikettä: pysähtyminen, pysyminen ja istuminen perusasentoon. Liikeestä maahanmeno meni myös hyvin. Ei ongelmia näissä.
Luoksetulo tehtiin kolmesti, eikä otettu lainkaan sivulle siirtymistä ( sitä on tahkottu nyt niin paljon, etten halua sen alkaa feidata eteenistumista ). Ekalla kerralla istui turhan kauas, uudella käskyllä istui hyvin. Tokalla meni varsin hienosti. Kolmannella vain vauhtia, eli paiskasin narupallon selkäni taakseni. Vauhti olikin hyvää kaikilla toistoilla :)
Ruutu oli hauska! Pallo oli taas viety etukäteen ruudun taakse. Lähtö oli parempi kuin keskiviikkona, jolloin koira muuten lähti vasta kolmannella käskyllä. Nyt lähti heti! Vähän oli taas kaartamassa kulmamerkeille, muttei enää niin voimakkaasti kuin keskiviikkona. Pallo löytyi. Tämä on hyvä harjoitus: kun pallo on aina etukäteen laitettu ja ennen ruutua treenailtu muuta, kehittyy koiralle luotto siitä että kannattaa juosta nopeasti ruutuun, se pallo on siellä kuitenkin. Toisto ilman palloa: nyt huusin käskyn liian myöhään, joten T oli aika ruudun reunalla, mutta kuitenkin ruudussa. Pysähtyi hyvin :) Tosi hienoa! Lopuksi vielä pallo ruudun taakse ja täysillä ruutuun! Jees!
Lopuksi vielä seuraamista pitkällä suoralla, joka oli ehkä vähän turha. Eka suora ei mennyt kovin hyvin, etten päässyt palkkaamaan jalkapallolla. Toka oli jo parempi, mutta vielä intensiivisempää olisi voinut olla..Vähän turha harjoitus ehkä loppuun, mutta palkkasin reilusti sitten pelaamalla ja hyvä fiilis jäi. Koira tsemppasi pitkän harjoituksen päälle vielä hyvin. Seuraamisessa pakotteen jälkeisen palkan ajoittamisessa on vieläkin toivomisen varaa..
Lenkillä löysin vielä vierassataman telakointipaikalta jonkinlaisen veneen tukisysteemin, joka muistutti tokon hyppyestettä. Ensimmäisksi T hyppäsi omin lupineen esteen. Sitten kun käskin hyppäämään, oli sen näköinen että kiertäisi (?) sitten hypittiin pari ekrtaa niin, että palkka hypystä. Sitten palkkasin seisomisesta ja ennen kaikkea siinä pysymisestä ilman steppailuja. Meni hienosti. Lopuksi palkkasin myös käskystä istumisesta perusasennossa. En usko, että hypyn kanssa on onglmia.
28.09.2006 - 07:03
Käväisin ostamassa matalat muovikartiot ruutua varten, joten niitä piti päästä heti testaamaan. Ruudun opettelussa ei meillä ole ollut oikein mitään logiikkaa, joten tänään päätin ihan kunnolla tutkita mitä koira oikein osaa. Lisäksi palkkaa seuraamisen käännöksistä ja erikseen vielä pysähtymisista ( suorista perusasennoista ), sekä pysähtyvistä käytiin alo-luokan liikkeet. Perusasentoon siirtymistä otettiin myös. Sisällä treenattiin alkuun kaukojen tekniikkaa ( menikin jo paremmin ) ja uutuutena merkin kiertoa. Tätä otetaan ohjelmaan ensi viikolla enemmän, kun mahdollisesta kokeesta olaan päästy.
Seuraamisen käännökset olviat enimmäkseen tiiviit ja epätiiviit johtuivat puhtaasti omasta huonosta kehonkielestä. Kun oma kulkeminen oli kohdallaan, myös koira kääntyi hyvin. Harjoitus oli aika pitkä, vaikka käännökset olviatkin pääosassa, hyvin koria jaksoi. Lopuksi palkkasin pelkästä hyvästä liikkeellelähdöstä narupallolla. Pysähtyvistä seisomista hiottiin enemmän, palkkasin sekä pysähtymisestä että pysymsiestä. Maahanmeno otettiin kerran, ihan jees.
Ruudun rakensin ihan alkajaisisksi ja sijoitin sen taakse pallon. Taas vilkaisiin oikeata kulmamerkkiä, mtuta "ei jäänyt" siihen, vaan suunnsiti pikasesti pallolle: selvästikään ei kutienkaan muistanut/liekö edes oli tajunnut mun laitteneen pallon sinne. Tositolla liike oli suoraviivainen. Sitten olinv ain vievinäni pallon ruudun taa: halusin nyt testata miten koira kuuntelee pysäyttämiskäskyäni. Jostain syystä en ole tätä oikein ikinä tehnyt. Ja hyvin kuunteli! Tosin huusin liian aikaisin ja koira jäi aivan etureunaan, maahanmeno hieman hidas, mutta varma. Taas vein pallon ruudun taakse ja vauhti oli hyvää. Sitten pallo taas pois. Nyt osui just keskelle, pysähtyi ekalla käskyllä ja tästä palkka eli pallo ruutuun koiralle. Tosi upea! Matkaa ei ollut varmaan viittä metriä enempää, mutta parempi nytedetä pienin askelin kuin alkaa taas ahnehtimaan. Pallo ruudun takana on kuitenkin hyvä keino. Lisäksi Taigan tarjotessa hienoa seuraamista liikkeen ( lähetysten ) välillä annoin sille pari kertaa pallon siitäkin.
Seuraavaksi seuraamisista pidemmistä suorista palkkaa. Ruutu jatkuu ja luoksetulon eteenistumista ( jottei ala pummaamaan siinä )
27.09.2006 - 07:07
Hiottiin eilisiä ongelmakohtia, paitsi ei kaukoja. Niitä pitää, kuten sanottu, treenata rauhassa sisällä, ettei koira käy niin lämpimänä..Tänään se ei ollutkaan ihan niin tikissä kuin maanantaina..
Eteenistumisista palkkasin aluksi pari kertaa. Ja sitten treenatiin sivulle siirtymistä: pienellä hihnapakotteella oikea paikka löytyi hyvin, eikä tarvinnut omaa kroppaa vääntää "huomaamattomasti". Lisäksi pyrin koko treenin ajan palkkaamaan sitä aina sen ollessa oikeassa paikassa sivulla.Sitten muisteltiin liikeestä seisomista: hyvin oli muistissa, ei ongelmia tässä. Palkkasin sekä seisomisesta, että pysymisestä. Yksi kokonainen luoksetulo otettiin, hyvä eteenistuminen ja sivulle siirtyminen. Seuraaminen meni paremmin kuin eilen kontaktin osalta, mutta oli ehkä väljempää kuin eilen..Todennäköisesti johtuu pallo-palkasta. Kännökset kuitenkin ok, myös täys.palkkasin myös erikseen liikkeellelähtemisestä. Hidaskävely ok, juoksussa kontakti vähän putosi. Pysähdykset olivat järestaen vinoja vasemmalle päin..Koira oli ikäänkuin tekemässä käännöstä. Huomiota tähänkin!
Seuraavaksi taas käännöksiä makupaloin, sekä palkkaus muuten siten, että koira pysyy tiiviimmin sivulla.
26.09.2006 - 07:00
Vähän muisteltiin toko-juttuja. Aluksi kuitenkin siirtymisiä askeleen-parin verran. Kauehe loilotus päällä ja perusasento oli vähän hukassa.. Sitten seuraamsitä, tein paljon käännöksiä ja eneimmäkseen seuraminen oikin hyvää ja intensiiviistä. Alueella oli kuitenkin joku taksikuski tauolla ja ilmeisesti söi jotain tosi tuoksuvaa, kun Taigan nokka kohosi muutaman kerran korkeuksiin..Pakotteen jälkeen palkan täytyy tulla vieläkin nopeammin, nyt jäi välillä suulliseen kehuun. Mutta voi olla ihan tyytyväinen
Sitten ohjatun noudon muistelemsita tennsipallolloilla. Aluksi olin taas pallojen takan, koiraa vastapäätä ja ohjasin sieltä. Hyvin meni molempiin suuntiin. Sitten menin Taiga taakse, viistosti hieman siihen suuuntaan mihin aioin sen lähettää. Tämä oli selvästi uutta. pari ekrtaa oli menossa väärälle, mutta uskoi kun hihkaisin takaisin ja ohjasin toiseen suuntaan. Kuuntelee kyllä hyvin käskyjä ja seuraa käsimerkkiä, mtuta ei vielä oikein tiedä mitä se tarkoittaa..Toistoja.
Kaukoissa ongelmia..maasta istumaan nousussa koira tarjosi kaksi kertaa täydellisen seisomaannousun..Istumisasentokin on huono: etujalkojen pitäisi noustessa siirtyä taaemmas, muuten ei seisominen onnistu..Pitää treenata sisällä, lyhyellä matkalla.
Sivullesiirtymisessä eteenistumisessa myös ongelmia.Treenattiin siis sitä pelkästään, ei koko liikettä. Vaatii voimakkaankin vartaloavun tullakseen oikeaan paikkaan..pitää nyt alkaa tehdä tälle jotain.
23.09.2006 - 19:00
paikalla piti olla viimeistään 8.45 ja me olimme paikalla 8.45. Siru tarkastettiin ja rokotukset tutkittiin ja eikuin numeroiden arvontaan: ja jonkunhan se on oltava ensimmäinen. Tälläkertaa kunnia lankesi meille. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli pelkästään hyvä, sillä ei olut aikaa täristä kentän laidalla ennen omaa vuoroa. Ilmoittautuminen meni mallikkaasti, kunhan tuomari ensin muistutt minua sen tekemisestä ;) Sitten kytkettynä seruaamiseen. Tälläkertaa kaikki liikeet tehtiin poikittain kentällä, eikä pitkittäin siten, kuten normaalisti. Näin ollen sääntöjen edellyttämiä askelmääriä ei pystynyt kokonaisuudessaa tekemään. Seuraaminen lähti oikein hyvn! Täyskäännös oli hieno! Ja niin sitä marssitiin hienosti suora takaisin, kunnes tajusin että olin kokonaan unohtanut suorittaa juoksu- ja hidaskävelyosuuden! No, ei auttanut kuin jatkaa: oikealle käännös sujui mallikkaasti kahteen kertaan samoin täyskäännös ja pysähdys. Kontakti oli ihan hyvää koko ajan, ehkä pientä herpaantumista välillä lukuunottamatta. Hnekilöryhmä oli outo: Taigalle se tuntui oelvan kauhean vaikeaa. En ymmärätnyt alkuunkaan mistä se voisi johtua. Jotenkin siitä selvittiin ja eikun remmi irti. Toimin siinä vaiheessa kuin hidastetussa filmissä: mietin henkilöryhmäsekoilua ja hyvä, kun muistin lähteä vapaanaseuraamis osuuteen. Yhtä huono henkilöryhmä taas, mutta päästin eteenpäin. Vapaana seuraaminen oli huomattavasti huonompaa kuin kytkettynnä: liikaa irtaantumista. Käännös kuitenkin hyvä, juoksu ja varsinkin hidaskövely yllättävän hyvät verrattuna muuhun seuraamiseen.. Loppupätkä sujui vähän paremmin. En ollut kuitenkaan tähän kovin tyytyväinen. Liikeesät istumisen valmsitava osuus oli kohtalainen: itse liike oli hyvä. istui syvään ja nopeasti ja pysyi siinä. Maahanmenossa sama juttu. Maahanmeno hyvä, luoksetulo nopea ja hieman vino eteenistuminen. Sivulle siirtymisessä ongelmia (!) Olin tarponut vaadittavat 30 askelta ( jota varmaan kukaan muu ei, tässä tapauksessa rehtynyt, tekemään ) ja olin ekskellä heinikkoa, missä ruoho oli huomattavasti normaalia pidempää. taiga jäi nenästään jumiin heiniin ja vasta tosiella käskyllä sain sen jotenkin säällisesti istumaan. Ajattelin siinä vaiheessa että tämä oli tässä. Paikallamakuussa tiesin, että saattoi käydä mitenkä vain: Taiga meni hyvin maahan ja jäi. Ja pysyi! Rauhallisesti, kerran taisi sanoa pöh, kun IR:n about 2-vee tytär kikatteli omiaan tiellä. Tosi upeeta! Nousi istumaan hitaasti, joten annoin toisen käskyn. Olisi varmaan noussut ekallakin, mutta olisi vähän kestänyt ;)
Arvostelun aikana T makoili rauhassa aluksi, mutta pikkutytön ilmaantuessa leikkimään kentälle slkoi matala murina. Sähähdin sen hiljaiseksi ja lopulta se olikin ihan chillisit siinä. Arvostelu alkoi sanoilla, että tässä on koira joka selvästi on hanskassa, ihan sellaista kilpailijan rauhallisuutta näkyi (missä?!) Tuomari ilmoitti myös olevansa ottamatta henkilöryhmää kummanpkaan meidän parin arvostelussa huomioon, sillä myös Taigan pari oli vältellyt henkilöryhmää. Syy ei kuitenkaan ollut koirissa tai niiden suhtautumisesta ihmisiin, vaan siinä henkilöryhmän kohdalla oli koiranpa*kaa, joka oli houkutellut paikalle lauman ampiaisia! Se se siis oli se outoilu. Onneksi ei pistänyt kumpaakaan koiraa. Kytk.seuraaminen oli kuulemma harmoonista, niin harmoonista, että unohdin tosiaan juoksu ja hitaan osuudet. Vapaana seruaamisessa oli väljyyttä, mutta paikkanasa piti silti hyvin. Arvosanat erittäin hyvä ja hyvä. Liikekestä istuminen: erinomainen. Liikekestä maahan ja luokse: tuomari sanoi, että pysähtmiset ja luoksetulo ovat tässä ne tärkeimmät, joten hänestä on kohtuutonta rokottaa liikaa sivullesiirtymisen sekoiluista. Liike siis hyvä. Paikallamakuu erinomainen. Vissiinkin vain kolme koiraa sai erinomaisen paikallamkuusta: moni nousi vähintään istumaan/seisomaan.
Taiga myös tutustui IR:n rauhalliseen tyttäreen, ja tarjoitui ihan siliteltäväksikin :)))
Kaupunkiosuus oli aika haastava. Oltiin erään Valintatalon pihassa, jonka ympäristössä tehiin pitkähkö lenkki. Aluksi mentiin suure ihmislauman "sisään".Erittäin tiiviisti ihmisten siis ollessa ympärillä. Katupora antoi lisämaustetta tähän osioon ;) taiga pyrki vähän hyppimään lähintä ihmistä vasten, mutta ei lainkaan ahdsitunut. Matkaa jatkettiin ja ohi säntäsi lenkkeilijä, sen perään taiga katseli kiinnostuneena. Sitten takaa ja edestä tuli polkupyörä: ei vaikutusta. Autoon olisi mennyt sisälle ;) Potkulautailija ei häirinnyt, ei myöskään kumpikaan koira ei takaa ohittava eikä vastaan tuleva. Lasten rattaat lapsineen eivät häirinneet. Kaupan eteen jätettäessä Taiga alkoi haukuskella, mutta kuulin jo äänestä ettei haukkunut erittyisesti kenellekään, kunhan vain ilmaisi vastalauseensa kun olin hylännyt sen ;) Koirasta ei piitannut. Sitten ohi juoksi ensin takaa kaksi lenkkeilijää meidän ollessa juoksijoiden välissä ja sitten tuli vastaan kaksi lenkkeilijää samalla tavalla. Ei vaikutusta. Kukaan ei loukkaantunut ja niinpä läpäisimme BH-kokeen kokonaisuudessaan! Jee!
23.09.2006 - 18:55
Päivän valossa käytiin pyörähtämässä ulkoministeriön nurtsilla. Seuraamisen liikkeellelähdöt pallolla. tervöyyttä löytyi nyt toivotusti :) Muutama käännös, ei ongelmia niissä. Leikittiin paljon. Lopuksi laitoin korian vielä paikallamakuuseen aika lähelle jalkakäytävää. Jäi tosi hyvin. Oli vähän kommentoinut kauempana riekkuvia lapsia, mutta silti työskenteli hyvin. paikallamakuussa ei päästänyt inahdustakaan. Vilkuilin sitä välillä ja rauhallisena, mutta valppaana makoili. Kunnes sitten. Tietä polki pikkutyttö ja jäi tietysti Taigan kohdalle ihmettleemään koiraa.Taiga pysyi pitkään, mutta suoraan tuijottava pikkumimmi oli lopulta liikaa ja pöhkäisten Taiga siirtyi. Olin jo ehtinyt huutaa tytölle, että jtakaisi matka, mutta likka ei tajunnut. Koira olisi pysynyt varmasti aloillaan, jos mimmi olisi äkännyt lähteä jatkamaan matkaa. No, oma vika olisi pitänyt olla tarkempi. Laitoin T.n uudeleen paikallamakuuseen. Nyt ei tullut pyöräileviä lapsia. Ohi kulkeva koira ja pari aikuista ei koiraa häirinnyt. rauhallinen paikallamakuu episodista huolimatta. Tosi upeeta! reilut palkkaukset. Sitten vielä seurautin kasikuviota ja vapautin. Meni tosi hyvin, hieno kontakti. Hyvö fiilis jäi viimeisestä harjoituksesta
22.09.2006 - 10:07
Viimeistelyä..Olisi voinut jäädä parempikin fiilis. Aluksi tehtiin taas muutama käännös makupaloilla palkaten: meni hyvin. Täyskäännöksessä hieman esti, mutta muuten tosi jees. Sitten seuraamisen liikkeelleläghtöjä, jotka olisvat voineet olla terävämmät: ihan hyvä viettiset pätkät kuitenkin. Maahanmenossa käskyyn on kiinntiettävä huomiota: annettava riittävän "tummalla" äänensävyllä. Luoksetulo oli ihan jees..Joten itse liikket menivät sinänsä ok. Mutta seuraamisen harjoittelun aikana taiga alkoi haukkua ja räyhätä pimeästä ilmaantuneille koirantaluttajille! Harjoitus jouduttiin keskeyttämään ja keskittymään kontaktin pitoon. Muutenkin koria kyttäsi ympäristöä vähän koko ajan..Vähän pilasi tunnelmia tuo välikohtaus, vaikkei se sen kummemmin koiraan vaikuttanutkaan: teki ihan innokkaasti.
Pitää vielä tänään päästä ottamaan seuraamisen liikkeellelähtöjä päivänvalossa. Niin, ja paikallamakuu!
Alkaa jo vähän puntti tutista..
21.09.2006 - 07:47
Käännösten hiomista ja pari pikkupätkää seuraamsita villasukka ja pallopalkalla. Tosi upeaa! Hienot liikkeelle lähdöt, hyvät käännökset, upea täyskäännös! Aivan mahtavaa! Maahanmenoa ei ollut tarkoitus hioa, mutta taas alkoi neiti pummaamaan: lopulta saatiin kelvollinen, nopea ja syvä suoritus aikaiseksi. Luoksetulo loistava! Erittäin tiivis eteenitstuminen. Liikkeestä istumisessa ei ongelmaa. Hieno homma! Kokonaisia liikkeitä ei tehty, painopiste leikkimisessä ja nopeiassa, lyhyissä suorituksissa
20.09.2006 - 07:29
Eli muisteltiin kokonaisen kaavion mukaan seuraamista. Meni tosi kivasti! Aluksi tehtiin käännöksiä ja palkka makupaloin. Sitten siirryin seurauttamaan kaaviota: eka 50 askeleen suora oli upea, oli pakko palkata suoran päässä fudiksella! Täyskäännökset tein rauhallisesti, mutta halusin niiden onnistuvan teknsiesti. Tosi jees :) Juoksuosuudessa saisi pitää paremmin kontaktia, hidas kävely ok -->palkka. Oikealle käännökset oikein hyviä, samoin täyskännös :) Kontakti ei juurikaan herpaantunut, pari ekrtaa meinasi, mutta hiensoti koria korjasi itse :) Liikkeestä istuminen ja maahanmeno + luoksetulo hienoja! Paikallamakuussa nousi istumaan kahdesti, johtui varmaan siitä, että kentälle tuli joku ulkoiluttamaan koiraansa..Hämärässä se aiheutti T:ssa sen verran levottomuutta, että nousi istumaan. Muutaman kerran treenin loppuvaiheessa pöhkäisi keskeltä kenttää keveleville ihmisille, mutta en ole huolissani tästä. Ei reagoinut, vaikka mutsi ja yksi tuttu kulkivat kentän ohi ja huutelivat sitä. Tämä ei tosin tapahtunut paikallamakuun yhteydessä. Lopulta paikallamakuu oli hyvä.
Nyt loppuviikosta otetaan vain vähän käännöksiä+leikitään paljon. Otetaan myös paikallamakuuta.
19.09.2006 - 07:20
Idiksenä oli käydä leikkimässä bh.koetta, mutta vähän meni plänit uusiksi, kun kentällä olikin hvk:n treenit. Otettiin sitten lyhyt tottis ketteryykentällä. Aluksi vasemmalle kääntymisessä suurta väljyyttä, mutta se parani nopeasti. Kontakti pysyi hyvin, paitsi silloin kuin "ajauduimme" liian syvälle heinikkoon..Istuminen ja maahanmeno hyviä. Luoksetulo niin ikään..Paikallamakuuta ei suunnitelmista huolimatta otettu..Ihan jees. parempaa menoa kuin viikonloppuna
18.09.2006 - 11:09
Oltiinkin nyt kaivarin "takana" eräällä hiekkakentällä ja Markus oli häiriönä ;) Itse asiassa hyvä, että olikin, koska harvemmin meillä on tuttuja katsomassa treenejä/kisoja. Vähän vetämätöntä oli jotenkin ja lisäksi vahingossa talloin sen varpaille täyskäännöksessä :-/ Liikkeestäistumiseen vaadittiin aika kova käsky. Maahanmeno hyvä. Luoksetulo ihan ok.. Ei kuitenkaan tuntunut niin hyvältä kuin tähän asti..
15.09.2006 - 11:24
Jep eli käännöksiä makupala-avusteisesti. Tiputtelin juustoa suusta ja ihan rauhalliseen tahtiin tehtiin. Täyskäännös alkaa jo vaikuttaa paremmalta: taiga reagoi hienosti hengitykseeni ja ennakoi jo varsin hyvin käännöstä. Tosi hyvältä tuntui tänään. Luoksetulo BH-etäisyydellä, lelu treeniliivissä leuan alla: vähän saisi vielä lähemmäs tulla. Ei nyt mitään suurta "hätää" tässä ole, mutta ainahan sitä viilattavaa löytyy. Maahanmenot ja istumiset oikein hyvä :) Kivaa oli :))
14.09.2006 - 10:29
Liian pitkät treenit :-(( Että ottaa nuppiin, taas oli ohjaajalla intoa enemmän kuin järkeä..T kyllä jaksoi kohtuullisesti, mutta se paras terä alkoi treenin edetessä tippua. Leikki hyvin. Hyvät suorat seuraamiset, mutta niihin käännöksiin voisi nyt alkaa panostaa..Ajoittain hyviä. Luoksetulo vauhdikas, mutta jäi vähän kaus nyt. Maahanmeno hyvä!
Eli nyt käännökset kuntoon, kyllä tuo suoraan osaa seurata ;)
13.09.2006 - 08:53
Eli ennen ryhmän koulutusta otin paikallamakuun kentällä, jossa ES otti sopivasti häiriöksi tottista. Otin taigan suoraan lennosta stagelle, joten se nousi ekalla kerralla istumaan. usi käsky ja nyt pysyi hyvin. ES:n treenatessa noutoa, kävin palkkaamassa. Hyvin meni loppujenlopuksi. Sitten Taiga puuhun kiinni kurssin ajaksi. Välillä esiteltiin luosketulon pysäytys ensin lelulla ja sitten ilman heittoa. Hyvin meni, vaikkei olla aikoihin treenattu :) Kurssin jälkeen taas treenattiin. Hyvä seuraaminen! Hieman vasemmallekäännöksessä on välillä väljyyttää muuten jees. Täyskäännöksessä hiomista edelleen..Pitää nyt ottaa vaikka ruokakuppi ulos kentälle mukaan, niin saadaan hiottua se kuntoon. Maahanmeno ei taaskaan heti mennyt. Toistolla hyvä. Istuminen jees. Luoksetulo oikein hyvä
08.09.2006 - 10:26
Samantyyppinen treeni. Nyt hiottiin täyskäännöstä sekä käännöksiä. Täyskäännös kentällä aina välillä, kuten nyt, huono: Taigan pitäisi pysyä tiiviimmin vieriellä. Sisällä ruokakupin kanssa onnistuu hienosti..Toistoilla sain jonkunlaisen aikaan. Pitää miettiä.. Muutoin seuraaminen hyvä. Luoksetulo hyvä. Pysähtyvät sekä luoksetulo tehtiin kisamaisesti, mutta lyhyemmillä väleillä, ts. en laskenut askeleita. Ihan hyvin meni :-)
08.09.2006 - 10:21
Pitkästä aikaa hiekalla. Hyvin piski kyllä nyt elittää *koputtaa puuta* Innokasta ja lennokasta. En pahemmin seurautellut nyt, yksi pidempi suora ja leikit päälle. Luoksetulossa viilasin eteenistumista, mutta ihan hyvä suoritus tuli asiallisesta matkalta :) maahanmenoa hioin kunnolla. Tiukalla käskyllä menee hyvin ja reippaasti maahan. Istuminen ok.
06.09.2006 - 07:29
Kävin Outin kanssa vetämässä arkitottisryhmää munkassa ja sen jälkeen vedettiin pikatottis Taigan kanssa. Taiga oli jotenkin hermona odotellessaan puussa koulutuksen loppumista..Paikalla oli mätsäri, fudiksen peluuta jne. Lapsia pöhki, mutta ainoastaan silloin kun lapset riehuivat viereisellä kentällä. Lisäksi saattoi haukuskella turhautumistaan. Ennen treeniä käytiin vielä syömässä juustoa lasten luona. No problems. Itse treeni oli vauhdikas. Loistava seuraaminen, pitkätkin pätkät hienosti ja kaikki käännökset myös :) Luosketulo hyvä, eteenistuminenkin ok, vaikka sitä sitten vähän hinkkasin. maahanmenossa pummii jatkuvasti. Istuminen hyvä.
04.09.2006 - 08:17
Eli seuraamista, luoksetulo ja pys'htyvät. Kuullsotaa tylsältä, mutt at reenit ovat lyhyet ja vauhdikkaat. Seuraaminen oli oikein hienoa! Ekalla suoralla palkkasin vasta kentän päässä, mutta hienosti meni. Käännökset oikein hyviä ja eka täyskäännöskin ok, mutta tokassa täyskäännöksessä sekoilua..Tarkasti omien askeleitten kanssa! Muutoin meni tosi jees. Luoksetulo hyvä. Maahanmenossa vähän pyrki pummaamaan: vaatimalla sain kuitenkin tekemään kunnolla. Jees
01.09.2006 - 12:56
Sateinen kaivari ja hyvät treenit! Bh-koetta varten taas hiottiin kaikkia liikkeitä paikallamakuuta myöten. Seuraaminen super! Käännökset hyviä, täyskäännnöskin alkaa jo sujua. Ruokakupilla ollaan sitä päivittäin treenattu. Nyt käännökset ( 90astetta ) sujuivat myös hyvin! Hidastin selvästi vauhtia ennen käännöstä, eikä T yrittänytkään oikaista tai edistää :) Muutoinkin kivaa duunia taas! Pysähtyvissä ei huomauttamista. Luoksetulo eteenistumisineen hyvä! Paikallamakuu rauhallinen, etäisyyttää suunnilleen bh:n verran. Tosi jees :)
31.08.2006 - 06:51
Bh-treeniä taasen..Ei ihmeempiä, lelupalkka ollut nyt käytössä pidempää ja se toimii loistavasti!Tänään patukka ja fudis. Seuraaminen sähäkkää, mutta nyt tuppaa pummaamaan vasuriin kääntyessä.Hihnalla sain korjattua. Maahanmeno parempi kuin viimeksi, muta vähän ehkä kyttää patukkaa. Istuminen juoksusta hinapakotteella hyvä. Luoksetulo pitkästä matkasta eteenistumisineen hieno. Lisäksi topistoja eteenistumisesta. Lopuksi eteenmeno pallolle, joka oli seuraamisen päätteeksi jätetty kentän laitaan. Kaksi toistoa, molemmilla hyvä irtoaminen ja eteneminen :)
Hyvältä vaikuttaa nyt
30.08.2006 - 06:59
Eilen ja toissapäivänä. Terävää seuraamista, käännöksiä sekä pysähtyvät ja luoksetulo. Toissapäivänä omassa rantsussa ja eilen munkassa, kun olin mukana EK:n kanssa vetämässä arkitottisryhmää. Lelupalkka molemmilla kerroilla. Oikein sähäkkää tekmistä ja nyt pääsin palkkaamaankin oikein: kun koira alkoi haahuilla, terävä käännös oikealle, palkka heti kun koira on taas oikealla paikalla. Hetki kestää kokonaisuudessaan max 2 sek. Yllättävän vaikeaa näin ohjaajan kannalta.
Eilen Taiga sai myös olla näytöskoirana esitellessäni naksutinta ryhmälle. Tehtiin sivulle siirtyminen, peruutus ja jalkojen välistä pujottelua. Koulutuksen loputtua vedin vielä Taigan kanssa pikatottiksen. Seuraamisessa hyvät käännökset. Istui ok, mutta maahanmeno meinasi jääsä monesti puolittaiseksi. Luoksetulo ja eteenistuminen hyviä.
Leikkiminen on varsin täpäkkää nykyään :)
25.08.2006 - 15:06
Seuraamistreeniä UM:n nurmella..Palkkana alusta saakka pehmo-futis..Ihan jees, käännökset vasuriin edelleen vähän väljiä.Kun kontakti putosi, pakote ja palkkaSain kuitenkin paremmat vinkit seuraamisen intensiivisyyden opiskeluun, joten jatketaa harjoittelua niin. Idis kyllä sama, mutta palkka nopeammin pakotteen jälkeen.
23.08.2006 - 11:34
Maanantaina käytiin vähän verryttelemässä kärjen nurtsilla. Tehtiin lyhyesti BH-liikkeitä: seuraamisessa kontakti ja intensiivisyys paranivat heti, kun alkoi vaatia. Eteenistumista pidemmällä matkalla treenattiin myös.
Varsinaiset treenit treenit vedettiin Viilarissa ja käytiin läpi kaikki+estenouto tennispallolla. Seuraaminen oli ihan ok suorilla, mutta jotain sekoilua käännöksissä..etenkin vasemmalle, todnäk. ennakoi täyskäännöstä. Olen nyt lanseerannut uuden hengitystekniikan, jolla saisin Taigan sitten oikeassa paikassa ennakoimaan täykkäriä. Ihan jees kuitenkin seuraaminen oli aprasta fudispalkalla.Luoksetulon eteenistumista treenattiin niin pitkältä kuin lyhyeltäkin matkalta: paranee.Paikallamakuu kesken treenien. Ei mainittavaa, hieno oli. Estenoudossa tein ekaa kertaa niin, etten mennytkään koiraa vastaan sen hypätessä takaisi, mutta huuvin kuitenkin käskyn, kun arvelin sen hakeneen pallon. Hienosti toimi, kiipesi hyvin. istuminen hihnalla: nopeasti. Maahanmeno, vähän vinoon, mutta kun seuraamisasento oikenee, niin liikekin on suorempi. Ok treeni, hyvin koira jaksoi pitkät treenit :)
19.08.2006 - 15:20
Jep, eli erinomainen harjoituskisa meidän ja agitokodogsien välillä. Kaikki luokat edustettuina ja me siis Taigan kanssa alokasluokassa. Alo:ssa oli kolme koiraa. Tuomarina toimi Offu Dahlbom.Tärkein pointti oli nyt ehdottomasti paikallamakuu. Jotenkin se jännitys alkoi viristä, kun siinä paikallamakuurivissä seistiin ennen luoksepäästävyyden tarkastusta..Kymppi tuli, Taiga nousi taas moikkaamaan, mutta hyvin tyynesti tapansa mukaan. Ja sitten alkoi itse koe.
Paikallamakuu: Meni ekalla maahan, mutta vähän hitaasti..Jäi hyvin ja oli maassa vielä kun käännyin koiraa vastapäätä. Makuu oli hieman levoton, mutta koira PYSYI kuin pysyikin koko 2 min aloillaan, eikä ollut lähdössä mihinkään! Upeaa!! Nyt se tapahtui!! Käsksyst' nousi istumaan ihan hyvin. ja 10 tuli! JEEEEE!!! Tämä oli iso voitto!
Seuraaminen, kytk. No joo, tämä oli aika kauheeta. Viettiä olisi saanut olla enmmän ja käännökset tiiviimpiä, pysähdykset nopeampia ja suorempia. Juoksuosuuskin väähän ponneton. säälistä 8
Seuraaminen vap. Ei ollut kummoisempaa. 8
Liikkeestä maahan: Valmistavassa osassa ei hurraamista. Tiukalla käskyllä kora maahan, mutta mileteinpysähdyin itse käskyä antaessani. Meni maahan ja nousi käskystä. 7½
Luoksetulo; uuden variaation voi näköjään tästäkin liikkeestä keksiä..Koir atuli laukalla ja ohiti minut hiensoti vasemmalta puolelta, jonka jälkeen hetken funattuaan tuli sivulleni istumaan..8½ En huomannut sanoa tuomarille, että koira istuu eteen..Muutoin olis tullu varmaan vitonen ;)
Seisominen liikkeestä: koira huomasi kentän laidalle ilmaantuneet muksut. Hieman hiljaa pöhähti, mutta teki ja toimi kuitenkin ihan ok.Kukaan muu ei varmaankaan edes huomannut koiran käyttäytymistä, joten ihan ok siihen nähden. Kuunteli käskyn ja sieahtui ok. Istui myös hyvin. Diipadaapa valmistava osuus 8
Estehyppy: Hyvä hyppy ja hyvin myös pysähtyi, mutta steppasi silti n epari askelta, kun siirryin sen viereen. istui ok. 7
Kokonaisvaikutus: 8
Ennen kehään isiirtymistä paikallamakuun jälkeen, otin vielä nopeesti pys'htyvät liikkeet ja eteenistumisen, sekä leikin koiran kanssa. Tämä ei selvästikään sovi meille. Taiga olimuutoin kokok aamupäivän puussa kiinni, kun toimin kehäsihteerinä muilla luokilla. Ei ongelmia tässä. Vähän räksytti kerran, mutta tmuutoin oli tosi rauhassa ja rentona! :) Ei stressannut, eikä koirassa ollut merkkiäkään mun rauhoittelemisesta tmv. Vaikka taatusti mä jännitin. Tosi hyvä! Kun kävin koiraa jonkin luokan tauolla moikkaamassa, se oli innokas leikkimäänja tekemään töitä. Joten jos siitä oltaisiin menyt kehään, olisi seuraamiset kaikkinensa olleet parempia. Luoksetulon sekoiluun on looginen selitys: olemme harjoitelleet viime aikoina lähes pelkästään eteenistumista. Pitkältä matkalta olen ottanut luoksetulon pallopalkalla, ilman eteenistumista. N, nyt kun välimatkaa oli yli kymmenen metriä, odotti koira selvästi pallon lentävän..Hyvä huomio siis tämäkin. Pitää muistaa laittaa liikkeet pakettiin ennen kokeita, eikä sitten kopaikalla muuta kuin parit seuraamisen liikkeellelähdöt ja that`s it.
Mutta paikallamakuun onnsituminen oli nyt se tärkein juttu. Nyt tarvittiin onnistuminen koetilanteessa. Sain nyt kerrottua koiralle, että näin toimitaan. Lisää tällaisia tapahtumia vain :))
Yhteensä keräsimme 166,5 pistettä, eli periaatteessa ykköstulos!
Taiga myös moikkasi lapsia, joita se oli pöhistellyt vähän kehässä. Ei ongelmaa :) Antoi silittää tosi hyvin. lapset myös pelasivat yhden atd.n bortsun kanssa, eikä Taiga piitannut :))
19.08.2006 - 15:12
Käytiin tekemässä treeniä Viilarintiellä hässäkän keskellä. Tarkoituksena olikin ottaa paikallamakuu beehoomaisittain sekä henkilöryhmä. Molemmat toteutuivat :) Aloitettiin pätkillä seuraamista. Seuraaminen oli oikein täpäkkää, mutta "vapaalla" ollessaan ( palkan jälkeen ), nokka vajosi helposti nuuskimaan kentän kamaraa. Pieni huomautus ja homma jatkui. Pysähtyv't ok. hihnalla hain sähäkkyyttä liikkeisiin. Luoksetulon eteensituminen peruskamaa. Paikallamakuu tehtiin näiden jälkeen. En ollut kokonaan selin koiraan, vaan sijoituin siten että näin koko ajan mitä se siellä puuhasi. Vieressä kuitenkin treenattiin luoksetuloja, hypittiin estettä ja heiteltiin palloja. Mutta Taiga pysyi! Tosi upeeta! Etäisyyttä about sen BH:n verran. HyväHyväHyvä!! :)) Sitten kiivettiin vielä patukan kanssa matalaa A:ta. Korkeaa en uskaltanut ilman kouluttajaa ottaa. Hienosti kiipesi ja haki patukan, vaikka se lensikin molemmilla heitoilla ihan vinoon.
Henkilöryhmää päästiin harjoittelemaan, kun muut kenttä oli jo muutoin miltei tyhjä. No problems! Meni tosi hienosti!
13.08.2006 - 18:32
Koneella oli myös samanaikaisesti mätsäri, joten taustahälyä treeniin saatiin muakvasti, vaikkei nyt ihan vieressä treenattukaan. Jokaisessa uokassaoli kaksi koira,a joten alokkaat, avoimet, voittjat ja erivoittjat treenasivat pareittain. Toinen ohjaaja ohjasi toista ja sitten vaihdettiin. Aloitettiin kuitenkin pmakuulla ja OT lainasi koiraansa siihen Taigan ja Viggon seuraksi. Myös luoksepäästävyys tarkistettiin ihan treenauksen vuoksi, eikä Taiga nyt ede noussut tervehtimään. Ts. tervehti kyllä, mutta pyrstö pysyi maassa :). paikallamakuu oli sellainen kuin pitkin. Nopea maahanmeno ja jäi ja ennenkaikkea PYSYI hyvin! Ihan chillisti oli, vaikka meidän ohjaajien selän takana eli siis koiren edessä ajoi polkupyörät, ihmiset kulkivat lapsineen korineen, pidettiin mtsäriä jne. Tosi upeeta! Just sellainen onnsituminen kuin tätähn tarvittiinkin. Paikallamakuuta on myös viimeaikoina treenattu lenkillä milloin missäkin. Mutta hyvä, että onnistui nyt kisamaisesti myös :))
Sitten seuraamiset kaaviossa. Parempaa kontatia olisin liikkeeseen kaivannut. Eka vasemmalle käännös olisi saanut olla tiiviimpi. Muut käännökset, täyskäännös myös ok. Eka pysähdys vähän vino. Juoksuosuudessa hieno kontakti ja vahingossa tuli tehtyä myös juoksussa käännös oikealle, mutta mikäs siinä kun sujui hyvin :-) Palkka koko liikkeen jälkeen. Vapaana seuramainen oli aavistuksen parempi. Mutta yhteneväisempää kontaktia olisin toivonut.
Liikkeestä maahanmeno oli hyvä. Valmistavassa osuudessa olisi koira saanut lähteä terävämmin liikkelle.
Luoksetulo ok. Hienosäätöä eteenistumiseen.
Liikkeestä seisominen muuten ok, mutta ennako istumista.
Hyppy oli hyvä, samoin seisahtuminen. Seisoi hyvin, mutta taas ennakoi istumista (??)
Kokonaisuudessaan tyydyttävä suoritus, mutta seuraamisiin olisin toivnut enemmän kontaktia ja viettiäkin. Pallon kanssa tehtiin vähän myöhemmin ja vauhtia oli ihan eri näköisesti..Muutoin makkarapalkka.
Extrana BH paikallamakuu, kun AV ja Iiris tekivät avoliikkeitä. TODELLA UPEA paikallamakuu Taigalta. tytön takana vielä kaksi poikaa pelasivat ultimatea, mutta tyttö ei ollut lähdössä mihinkään. Tosi hienoa!
12.08.2006 - 22:04
Tarkoituksena oli enimmäkseen hoa ruutua ja tutkia tarkemmin kauokojen seisomisen tekniikaa. Alkanut taas fuskata hyvän jakson jälkeen: eli steppailua ja huoliamtonta asennonvaihtoa. Ruutu on ollut ongelma jo pitkään ja olen lykännyt sen harjoittelua koko ajan. Aina joka treenissä joku osa-alue on takalistollaan..Tänään ihan eksi hain vaihtuia koko touhuun. Pallo ruutuun ja innostaen lähtein koiraa. Vauhtia ei silti ollut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka pallolla sitten mieelllään leikkikin. No, laukkasi se sentään sinne tällä kertaa. Sitten vaihdoin ruutuun alustan, mtuta en laittanut vielä aluselle namia. Hyvä ruutuun meno. tai no, vauhtia ei mitenkään liikaa, mutta tarkasti ruudun keskelle, kuunteli "stand"-käskyä. palkkasin paljon kontaktin ottamisesta ruudussa. Palkkasin myös heittämällä pallon koiralle ruutuun.Ihan ok viime nähden sekoiluihin nähden. Koiralla pitäs olla varmaan enemmän nälkäkin, kun ruutua lähdetään tekemään.
Luoksetulossakaan ei ekalla yrittämällä ollut liikoja vauhtia ( ohhoh..) Ei kun uusiksi ja irtosihan se sieltä se vauhtikin :-) Seisomaan nousua hiottiin ihan kädestä pitäen kaukoissa. Koira alkoi tarjota sitä jo ennen kuin ehdin pyytäkään, joten teitää kyllä mitä on tekemässä, mtuta tekee välillä vähän väärin ja huolimattomasti. Asennonvaihdot muuten ok.
Ihan jees treenit. Huomenna munkaan joukkuetreeneihin :-))
12.08.2006 - 22:02
Narupallon kanssa käytiin riehumassa. Aloitin luoksetulolla, aavistus vinoon eteenistuminen, mutta vauhtia oli kohdallaan. Sitten sarjana eteenistumisia. Pysähtyvät liikkeet käytiin läpi. Istuminen vähän hidas, mutta hihnan avulla saatiin vauhtia. Suora palkkaus. Seuraaminen oli eriyisen hvää tänään. Seurautin kentän päähän ja palkkasin narupallolla. Tosia hienoa. Käännöksetkin teräviä :)
09.08.2006 - 23:03
Vedettiin aamutreenit puistossa. Kaksi patukkaa, tarkoituksena oli käydä läpi luoksetulon eteenistuminen, pysähtyvät liikkeet ja pienet seuraamispätäkät. Tärkeintä oli, että vietti oli korkea koko ajan. Ja olihan se! Sähäkkää tekemistä kaiken kaikkiaa. Istuminen oli vain hieman liian hidas, toistolla avustus hihnalla. Hyvät seuraamispätkät. Eteenistumisessa voimakas törmäys, mutta kokeissa tuollaista tuskin tapahtuu. Tosi jees treenit.
Illalla paikalla makuu Rosellaa lastattaessa. Ei ongelmaa
08.08.2006 - 22:21
Vaikka tehtiin treenit illalla, trafiikkia piisasi ympärillä ihan kiitettävästi :). Otettiin ruutua, pyshtyvät liikkeet, avo-kaket sekä seuraamisen täyskäännös. Seuraamisen täyskäännös alkoi taas sujua :) nyt koira kääntyi jo hienosti paikallaan ympäri ja paikka säilyi tiiviisti vierellä. huomiota vielä omaan kääntymiseen, etten kaadu koiran päälle. Pysähtyvät: liikkeet menivät nappiin, ei sekoilua niissä. Maahanmenosta palkka istumaannoususta. Seisominen tehtiin kahdesti. Ekassa heitin palkan koiralle, tokassa hain vielä lisää terävyyttä ja jeesasin kädellä ja naksautin heti käskyn jälkeen. istumisesta vippasin rätinpätkän koiran taakse. Ihan jees :) Leikkiminen vähän virkamiesmäistä, suht kevyesti revittiin ja ravisteltiin. Nooh..;) Otettiin vähän myös peruuttamista: Taiga meinasi tarjoilla volttia takaperin ;) Sivuaskeleet menivät erinomaisesti :))
Sitten tehtiin kaukoja, palkkana pallo, joka oli ihan treenin aluksi laitettu ruudun taakse. Tosi hyvät kaukot lyhyeltä matkalta. Palkka multa istumisista. Vaihtelevat käskyjen välit, vähän nuuhki muualle, jos pidin pidemmän tauon. Huomion pitää kyllä pysyä koko ajan minussa, koska käsky voi tulla milloin vain ja jos koira ei keksity, se ei takuulla myöskään kuule käskyä. Pallo löytyi pienen haeskelun jälkeen. Ruutu oli taas vaisu..Pallolle pinkoi kyllä ihan jees, mutta jotenkin koko liike pitäisi nyt saada selkeästi johonkin uomaan. Siis jotkut raamit, miten hommaa viedään eteenpäin..Jos ruudussa on alusta ja nami, ei vauhtia ole kovin kummoisesti..Pallon kanssa tulee vauhtia. Äääh..pitää nyt meittiä tätä ja etsiä vanhat "ruutu-jutut" ja katsoa millaisilla treenillä olemme onnistuneet.
Kentän ohi kulki ihmisiä ja kora jatkuvasti. Välillä taiga katseli pitempään kenttien laidoille, mutta pikkuisella huomautuksella mielenkiinto palautui taas hommiin. Mutta: ei mitään merkkejä epävarmuudesta eikä pöhisemisiä :) hyvä homma :) Sunnuntaina MKK-ATD-haastekisaa varten yhteistreenit!! JEE! :) Tulee harvinaisen tarpeeseen :)
08.08.2006 - 12:46
Tarkoitus oli ottaa BH-liikkeet palkaten. Aloitettiin paikallamakuulla. Olin varmaan n. 35 askeleen päässä koriasta selin ja tarkkailin sitä peilin kanssa. Toivoin, että ohi kulkisi yksittäisiä häiriöntekijöitä ja niitä tulikin onneksi. Yksi koira, ihmisiä ja polkupyörä. Tosi hyvä! Hyvin pysyi Taiga. Aikaa kului varmaan lähemmäs viisi minuuttia. Tosi hyvä! Seuraamista en paljoa ottanut, mutta se oli ihan innokasta ja lennokasta. Käännökset hienosti! Juoksussa kontakti karkasi, hitaassa pysyi vähän pätkittäin..Liikkeestä istuminen ei luonnistunut: tarjoili varmaan neljästi peräkkäin nopeaa maahansyöksymistä. Lopulta sitten otettiin useita istumisia suorapalkalla. Tein myös niin, että käskyn jälkeen erkanin sen kolkyt askelta. Ei ongelmia. Maahanmeno oli sitten oiekallakin käskyllä nopea. Luoksetulo siitä vauhdikas, palkkasin pallolla, vaikka piti ottaa eteenistuminen. Treenin lopuksi kentän toiseen päähän ilmaantui seisoskelemaan n, neljä miestä. Taiga tuijotti sinne ja pöhkäisi pari kertaa. Miesten lähdettyä liikkeell ja ohittaessa meidät, ei ongelmia.
Eli henkilöryhmää pitää ihan oikeasti harjoitella..Muutoin ok treeni
08.08.2006 - 12:38
Otettiin noutoja pitkästä aikaa, lisäksi luoksetuloa, seuraamispätkiä ja ruutua. Parkkiksella oli yksi asuntoauto ja treenin alussa joku mimmi juoksi parkkiksen poikki taksille, mutta tämä ei onneksi aiheuttanut Taigassa mitään ihmettelyjä. Seuraamisen askeleet ja kontakti olivat oikein hyvät. Peruutus samaten. Seuraamispätkissä kontakti pysyi ok, käännökset muuten ok, mutta vieläkin täyskäännös tökkii. ollaan treenattu sitä taas enemmän sisällä. Noudoissa vein kapulan. Taiga lähti hyvin ja kun oli ottanut kapulan suuhun, lähdin juoksemaan toiseen suuntaan ja koira näin toikin laukalla. Ei luovutusta. Tehtiin kasi toistoa. Luoksetulossa tuli vauhdilla, suora pallopalkkaus. Ruutu olikin sitten taas ihan mitä sattuu. Alustalla nami, mutta hitaasti lähti, tutki kulmat jne. Tyhjässä ruudussa etsii namia, ei kuuntele käskyä..plääh. Lopulta sitten joku täti tuli istumaan asuntauton portaille katselemaan ja Taiga taas hieman pöhisi. Teki kyllä silti ihan ok, kun lopetettiin ruudun hinkkaaminen ja otettiin vain kontaktiharjoituksia. Lopulta leikittiin siinä asuntoauton edessä pallolla, jotta täti portailla unohtuisi. Ihan jees. Ei pahemmin sitten tätsyä kyttäillyt
03.08.2006 - 22:47
Heh, just kun suu vaahdossa tolkutin, että nyt alkaa ruudun treenaus, niin tänään ruutua treenattiin tasan nolla minuuttia. Lenkillä tehtiin ainoastaan vähänä höpöhöpöä ja kontaktia. Treenattiin myös siten, että siirryin koiran viereltä ja T:n oli tarkoitus tulla heti perässä oikeaan paikkaan situmaan. Aika monesti tyttö vain jäi kuulsotelemaan ympäristöä eikä tuntunut edes huomaavan mun siirtymistä (!!) Tämähän alkaa olla jo hälyttävää. Tehtiin tätä ihan kesken lenkin, mutta silti..Hemmetin hemmetti. Seuraamisen käännöksiä otettiin niinikään lenkillä keppi palkkana. Täyskäännöksiä alettava ottaa hihnassa. Nyt tiiviys on teissään ja koiran paikka sivulla ihan missä sattuu. muuten käännökset ok, kun kiinnitti huomiota niihin.
Jospa huomenna sitä ruutua sit
02.08.2006 - 17:34
Palasimme Tanskasta maanantain ja tiistain välisenä yönä. Rankka reissu, mutta hauska. Ja kuuma. Yläselkä kärysi ihan mukavasti. Tanskassa ehdin treenata vähän ruutua helteessä ja seuraamista. Ihan jees säähän nähden. Maahanmenot ruudussa hyvät. Nyt pitää alkaa vaatimaan jo sitten muutakin kuin maahanmenoa, jottei ala painumaan maihin ihan oman mielensä mukaan.
Tiistai iltana treenattiin vähän Suokin lautan rannassa. Ohi kulki ihan kivasti ihmisiä ja aluksi Taiga taas otti häiriötä, joskin teki kyllä liikkeetkin kuten käskettiin. Mutta se voisi kyllä totaalisesti unohtaa ihmisten kyttäämisen treeneissä..Tehtiin ihan simppeliä peruskontatitreeniä sekä luoksetulon eteenistumista ja vähän seuraamista. Eteenistumiset ihan jees, välillä vähän törmää ja istuu vinoon, mutta enimmäkseen ok. Perusasennot hyviä. Seuraamisen liikkellelähdöt parempia, paikka ja kontakti ihan jees. kerran tais pidemmällä pätkällä pudota. Käännökset kohtuullisia, toisinaan lisää terävyyttä. Lopuksi opeteltiin vähän askelten välistä pujottelua. Taiga vain yrittää tyrkyttää perusasentoa, kun vasemmalta pitäisi mennä läpi :) innostuin tällaisista hömpää-liikkeistä, kun katselin Tanskassa "heelwork to music"-esitystä. Tarkoitus on opettaa Taigalle muitakin höpöhöpö-liikkeitä, jotta saadaan vaihtelua toko-treeniin ja vähän haastatta koiralle ;-)) Ikään kuin ei näissä normaaliliikkeissä sitä olisi meille molemmille ihan riittämiin...
Tänään 2.8 käväistiin taas Kaivarissa. Taas ihan perussettiä: luoksetuloa, seuraamista ja pysähtyvät liikkeet. Treenattiin lasten leikkipuiston läheisyydessä, jotta tagia kuulisi lasten ääniä ja näkisi lasten pelaavan keskenään. Eikä ottanutkaan häiriötä lapsista. Hienosti toimi, iloisesti häntä heiluen ja leikkikin hyvin. Tosi hienoa, nopeaa ja tarkkaa työskentelyä. Pysähtyvät onnistuivat kaikki, maahanmeno vino, mutta ei se nyt mitään. Seuraaminen varsinkin aluki oikein hyvää. Lopussa piti vähän enenmmän vaatia koiraa tekemään. Liikkeellelähdöt huonivat loppua kohden. Hyvä treeni joka tapauksessa
Iltasella käytiin sataman rauhaisalla parkkiksella vähän temppuilemassa ja ottamassa ruutua..Juu..Ekaks koira paikallaistumiseen.Saldo: ensin seisomaan, sitten kahdesti valui maahan. vaikutti tosiaan siltä, ettei neito olisi muka teinnyt mitä piti tehdä.On kyllä ennenkin istuskellut, kun olen ruutua väsännyt.. Temppuilu alkaa jo sujua: pujoteltiin jalkojen välistä ja peruuteltiin. Peruutuksessa ei tänään kääntynyt niin paljoa kuin aiemmin. Seuraamine ok, mutta käännökset ihmeellisen löysiä.Koira jää ikään kuin kyydistä: jotenkin tuntui, että tänään oma asentoni seuraamisessa ei ollut mikään luonnollisuuden kuva. Pitää nyt alkaa ihan oikeasti panostaa kääntymiseen, eikä vain kääntyillä treeneissä siihen malliin, että "ehkä se tänään sujuu..". Suorat menee oikein kivasti.
Ruutu ihan metsästä..Tyhjä ruutu, eikä aluksi koira ensinnäkään meinannut lähteä ruutuun ollenkaan. Neljännellä vissiin lähti, epävarmana ja sitä ennen oli hytkynyt paikallaan joka käskyllä..Mikähän nyt oli?? Hiiitaasti ruutuun ja vähän siinä kulmatolppaa taas pitkästä aikaa ihmeteltiin ja jäätiin sitten seisoksimaan ruudun reunalle. Istui hyvin käskystä. Toistoilla laitoin pallon ruudun taakse ja vauhtia saatiin lisää, eikä kulmatolpatkaan enää kiinnostaneet..Mutta ei ruutua voi treenata näin ts. että otetaan silloin tällöin, eikä eteenpäin pääsä ikinä. Nyt ruutua treenaamaan vaikka joka päivä, vaikkei muuta treenattaisikaan. Ja ne seuraamisen käännökset.
Kaukoja ollaan otettu ruokakupilla monena päivänä: oikein sähäkät asennonvaihdot ( avo ).Seisomista otan vielä lähes koiran nenän edessä, hutiloi vielä helposti niissä.
24.07.2006 - 19:00
Oltiin taas Suokin lautan lähinurtsipläntillä, jonka ohi kulkee kohtalaisen vilkas liikennöinti. Ja vaikeaa oli..Tarkoitus oli ottaa ruutua ja lisäksi rakensin pienen idariruudun, lähinnä siksi että merkeistä olisi häiriötä muihin liikkeisiin. No, eipä häirinnyt merkit vaan kaikki muu :-(( Otettiin sitten vain ihan perusasentoa ja luoksetuloa treenattiiin urakalla. Ja itse asiassa liikkeet sujuivatkin ihan jees: hyvät perusasennot ja luoksetulot, eteenistumiset oikein hyviä. Suoria ja vauhdikkaita, ehkä lievää törmäämistä, mutta ei mitenkään paljon.Kontakti oli kuitekin noin muutoin hukassa. Pysyäytyksiäkin tehtiin, pallon kanssa muisteltiin ja hyvin meni. Leikki ihan hyvin, joten ei kovin paineessakaan tuntunut olevan. Luoksetulokäskyä odotellessa havainnoi kyllä ympäröivän liikenteen, mutta korvat höröllä kuunteli käskyä. Yllättävä maahanmenokäskykään ei hämännyt.
Joten don`t understand now..Pitää nyt alkaa vetää tollasilla paikoilla ihan simppeleitä kontaktiharjoituksia tjsp.
Huomenna kumminkin klo.4.00 ylös ja lähtö Tanskaan neljän päivän kv-näyttelyihin koittaa
22.07.2006 - 21:59
Jep, eli jäljelle päästiin ekaa kertaa sitten viime maaliskuun..Tehtiin samanlainen treeni kuin kevään leirillä. Tein jäljen itse ja se oli ehkä 150 metriä pitkä. Jäljen päässä ruokapurkki. Ei janaa. Sää: n.+20, aurinkoinen, hieman kostea. Tuuleton. Klo: 20.15 Jäljen ikä: 15 min.
En mitenkään suunnitellut vieväni koiraa tänään jäljelle, mutta koska tuli tilaisuus, niin mikäs siinä. Itse jäljen teko oli suoraan oppikirjasta, miten jälkeä EI tule tehdä etenkään, kun koira on ajanut viimeksi yli kolme kuukautta sitten. En merkannut itselleni jälkeä, mutta onneksi maastosta pystyi aika hyvin tietämään missä mennään. Toiseksi koiralle olisi ollut helpompi, jos jälki olisi saanut vanheta vielä enemmän..Mutta Taiga ajoi tosi hienon jäljen ottaen huomioon, että edellisestä jäljestä on kulunut runsaasti aikaa. KOira sai nähdä mun lähtevän jäljelle ja into oli valtava, kun kytkin sen liinaan. Lähtö hyvä, mutta jo muutamankymmenen metrin jälkeen tuli katko. Tiesin missä jälki suunnilleen menee ja koirakin löysi hetken ihmettelyn jälkeen. Yhdessä kaarteessa oikaisi, mutta löysi heti takaisin. Nokka pysyi ihan ok alhaalla. Loppuvaiheessa jälkeä alkoi aluskasvillisuus olla sen verran korkea, että haju oli varmasti jo tarttunut pusikkoihin. Matka ei kuitenkaan ajtkunut ennen kuin nokka oli takaisin maassa. Ekaksi jäljeksi _pitkään_ aikaan ihan hyvä jälki. Toisaalta olisi huoamttavasti tehkokkaampaa treenata siten, että tarkasti tietäisi aina, missä jälki menee, eli siis merkata pitää. Ja sitä janaa treenata myös, jotta se jälki nousisi muutoinkin kuin suoraan lähtöpisteestä.
Huomenna näyttelemään Mäntsälään. Saadaanpahan jäljenmerkkausnauhoja ;)
21.07.2006 - 15:25
Tähtärillä. Seuraamista käytiin läpi. Kontakti putoilee liikaa..Koira ottaa yllättävän paljon häiriötä ympäristöstä. Suorat ja juoksuosuus ok, käännösten jälkeen kontakti putoaa, paikka hukkuu jne. Tuntuu, että jonkinlainen "peruskuri" seuraamisesta puuttuu..Silloin kun seuraa, tekee sen hyvin.
20.07.2006 - 14:39
Oltiin nyt rannan tuntumassa yhdellä nurtsipläntillä, kohtalaisesti häiriötä. Aluksi herättelin koiran siirtymisillä ja yritin peruututtaa, mutta T yritti jostakin syystä tehdä voltin takaperin "back"-käskyllä.. Seuraaminen hihnassa lähti hyvin, eka suora ok, käännös ok ja sitten alkoi muualle vilkuilu..Huomautus hihnasta ja kontakti parani ja koira tiivisti paikkaansa sivulla. Pysähtymisissä perusasennot huonoja. Liikkellelähdöt tänään ok. Vasemmalle kääntymisen jälkeen haahuilua, eikä kontakti oikein pysynyt tänään. Täyskäännös taasen melkoista kompurointia, mutta pitää nyt tarkistaa omaa liikkumista täyskäännöksessä. Tiiviyttä lisää saisi tulla, jotenkin tuntuu että käännöksessä "kaadun" koiran päälle tjsp..Tutkitaan. Muut liikkeet hyvin. Pysähtyvistä maahanmeno ja seisominen täyelliset valmistavia osuuksia myöten--> hyvä kontakti näissä. Ei huomauttamista. En palkannut näistä liikkeistä erikseen. Luoksetulo myöskin ihan hyvä, hyvin vauhtia ja suht täsmällinen eteenistuminen.Sivullesiirtyminen oikeinkin hyvä :) Palkkaa herui tänään oikeastaan vain kontaktista perusasennosta ja seuraamisen erivaiheissa. Kerran piti alkaa koiran aukoa päätään, kun joku ihmisryhmä tuli "pensaasta".Hetken neuvoteltiin kumpi meistä pitää vahtia toko-treeneissä ja päästin lopulta yhteisymmärrykseen. Ohi ajeli pyörillä myös pari pikkupoikaa, mutta niille T:n ei onneksi tarvinnut sanoa yhtään mitään.
Seuraamisen "teho-päivän" voisi pitää vaikkahuomenna. Käydä koiran kanssa läpi kaikki seuraamisen elementit ja palkata oikeista. Pitää vähän lystiä seuraamisen kanssa. Tänään Taiga teki jalkapallosta silppua, joten pitää varmaan ostaa uusi ;-) Sitten ajtkossa kun treenataan eri asioita seuraamisesta voisi aina käsitellä eri juttuja ja plkata niistä --> kiinnittää siis aina eri treeneissä huomio eri asioihin. muutoin ei pitäisi ongelmia olla..Paikallamakuu nyt on se jokeri..
19.07.2006 - 12:10
Aamulla käytiin vetäsemässä treenit "omassa" rannssa ja saatiin vähän yleisöäkin ;). Tarkoitus oli treenaata seuraamisen liikkeellelähtöjä ja luoksetuloon saada enemmän vauhtia ( eka kerta, kun vauhtia pitää luoksetuloon hakea..).Lisäksi noutoa piti tarkastella ja jatkaa eilisiä ruututreenejä. Aluksi jätin T:n paikallamakuuseen, kun rakensin ruudun. Ei ongelmia tässä. Seuraamisen liikkellelähdöt otin narupallon kanssa. Vähän kontakti aluksi oli hakusessa, kun puistoalueella kulki muitakin, mutta mitään pöhkimistä tai muutakaan urpoilua ei nyt onneksi esiintynyt. Lelupalkkaus vaatii näköjään vähän totuttelua, edelleenkään aivan sitä toivottua terävyyttä ei löytynyt. Perusasentoon siirtymiset olivat jo alussa huolimattomia ja jatkuivat pitkin treeniä samanlaisisina. Mutta nyt oli helppo vaatia kunnollista suoritusta: palkkaa ei heru ihan mistä tahansa kohelluksesta. Luoksetulossa vauhtia alkoi pallon avulla löytyä. Eli ihan alkeistreeniä luoksetulossa: koira tulee ja kun suht lähellä pallo lentää. Tehdään tätä vielä. Nouto oli aikalailla tyypillinen. Ekalla heitolla heitin ruudun "tienoille".En viereen, mutta samaan suuntaan kuin missä ruutu oli. Heh, Taiga juoksi kapulalle, otti suuhun ja lähti kuskaamaan kohti ruutua. Kutsusta sain kuitenkin sen tuomaan kapulan minulle.Ei varsinaisia luovutuksia tänään ( koskahan on viimeksi otettu luvoutusta??). Palauttaa kyllä laukalla, mutta vaatii vähän innostamista. Palkkana pallo. Jotenkin se paras terä puuttui tästäkin..
Ruudussa samantyyppinen treeni kuin eilen. Lautasella nami ja maahanmenosta heitin koiralle pallon ruutuun. Ei tutkinut kulmia kertaakaan. Menee maahan ekakäskyllä. Tosi hyvä. Matkaakin oli ruutuun jo ihan reilusti, muttei vielä kuitenkaan voi-luokan verran. Pitää nyt opettaa koiraa myös istumaan ja seisomaan ruudussa.
Treenistä jäi yli muutama makkara ja tehtiin niillä kontaktiharjoituksia sekä pudottelin koiralle makkaroita suusta
Kotona treenattiin ennen ruokaa kaukojen tekniikkaa sekä metllia. Oikeastaan Taigalla on ihan hyvä tekniikka vaihdoissa, mutta tuppaa tekemään ne hieman huolimattomasti, kun vauhtia on paljon. Eli tänään rauhallisesti käytiin läpi maasta seisomaan nousu ja päin vastoin skä istumasta seisomiaan nousu siten, ettei koira päässyt kääntämään itseään vasemmalle. Eli siis koirasta katsoen oikealle ;-) Olen ihan tyytyväinen. Metallia vähän makusteltiin, mutta koska palkkana on oli ruokakuppi alkoi toistoilla vauhtia löytyä. Ote kapulasta aika huono, mutta eipähän jäänyt ainakaan pyörittelemään kapulaa ennen tuomista.
19.07.2006 - 00:50
Ruuan kanssahan ollaan aina tehty kaikkea sisällä. Nyt ollaan treenattu vähän kaukoja ja fiilattu tekniikkaa niissä. Istumaannousu uudella käsimerkillä sujuu jo hyvin. Maahanmenossa niin mielellään heittäytyisi vähän eteenpäin..Pitää kokeilla ainakin maasta palkatessa palkkaa joko valmiiksi takana tai sitten heittämällä se koiran taakse. Istumasta seisomaan nousu on muuten hieno, mutta tuppaa edelleen kääntämään takosaansa vasempaan..Noh, eipä tälle ongelmalle ole juuri mitään tehty, vaikka se onkin tiedetty. Treeniä siten, ettei koira pääse kääntymään vasemmalle. Seisomasta maahanmenossa koira etenkin haluaisi edetä. No, nyt on löydetty ongelmat näistä, joten seuraaaksi olisi hyvä keskittyä korjaamaan niitä :)
Paikallamakuu lenkillä 3 minuuttia alo-liikkeenä. Ei ongelmia tietenkään
18.07.2006 - 16:46
Tänään reissattiin munkkaan seuran kentälle. Rauhassa saatiin treenata ruutua, sekä perusseuraamista huomio käännöksissä ja erityisesti täyskäännöksissä. Luoksetulo sekä pysähtyvstä seisominen ja maahanmeno. Luoksetulo meni teknisesti kerralla hyvin, mutta ehkä aavisuts vauhtia olisi saanut olla. Seuraavaksi taas vauhtitreeniä luoksetuloon. Seuraaminen oli hyvää ja käännöksetkin tiivitä. Hihnan kanssa otettiin täyskäännös ja napakkuutta olikin heti. Huomasin myös, että jos itse tekee käännöksen terävästi ( koiralle pitää toki antaa aikaa ymmärtää, että nyt käännytään ), kääntyy koiran terävästi. Pysähdykset ok. liikkeellelähdöissä enemmän terävyyttä olisin kaivannut. Juoksuosuus oikein hyvä. Ruutu oli tänään Päivän Onnistunut :-) Laitoin ruudun keskelle pahvilautasen, jolla pala makkaraa. Taiga juosi alusta saakka _suoraan_ ruutuun, eikä tutkaillut kulmamerkkejä matkalla. Käskin ruutuun maahan ja hyvin meni! Tehtiin kolme toistoa ja lähetin eri suunnista ja eri etäisyyksiltä. Taiga suoraviivaisesti ruutuun, kuunteli käskyä ja toimi sen mukaan :-). Tosi hyvä! Pysähtyvissä tarjoili aluksi vähän hidasta maahanmenoa, mutta kun vaatii liikkeeseen vauhtia, niin vauhtia alkaa löytyä. Palkkana heitin narupallon koiran taakse. Tässä on tietysti vaarana, että koira alkaa pummaamaan liikkeissä, eikä teekkään niitä loppuun ( esim. menee vain puolittain maahan ) pitää vaihdella ruokapalkkaa ja lelupalkkaa. Seisominen tehtiin kerran, kun onnistui heti :-)
OK-treeni. Pikapuoliin pitää kuitenkin alkaa taas harjoitella sitä, että lelua/namia ei tulekaan heti joka liikkeestä, vaan vaatia pidempiä suorituksia silmällä pitäen BH:ta
17.07.2006 - 19:30
Häiriötreeniä Kaivarissa kaivohuoneen "takapihalla". Ennen treeniä piti taaspöristä lapsille :-( Otin koiran sivulle istumaan ja penskat menivät ohi. Siinä vielä istuttiin, kun paikalle pamahti just kävelemään oppinut pikkuneiti. Tyttö ei koskenut koiraan, sekä lapsen äiti että minä pidimme siitä huolen, mutta oli siinä Taigan nenän edessä ja naureskeli koiralle. Tyttö oli tottunut koiriin ja sen myös näki. Taiga oli ihan rauhallisesti, ei murissut ei pörissyt. Hyvin piti katsekontaktia muhun. Oikein hyvin meni..Mutta silti harmittaa tämä..Olisi pitänyt silloin koiran ollessa pentu, totuttaa se ihan varta vasten lapsiin. No, tuota virhettä ei tule taatusti tehtyä enää yhdenkään koiran kanssa. Itse treeni lähti hyvin käyntiin. Treenattiin kaukoja ( avo ). Huomasi, että tauolla ollaan oltu..Lisäksi joudun vaihtamaan istumaan nousun käsimerkin. Nyt nostan aavistuksen molempia käsiä lantion tasolla sivulle. Tajusin, että yhdellä kädellä annettu merkki voi sekoittua ohjatun noudon käsimerkkiin. Maahanmenossa T pyrki vähän etenemään. Oikeasta suorituksesta palkkasin joko namilla tai heittämällä pallo koiran taakse. Ohjattua noutoa harjoiteltiin taas tennispallojen kanssa. Ongelmaksi muodostui vain se, että tennispallot tuppasivat hukkumaan ruohikkoon. Vähän meni etsimiseksi välillä. Liike on kuitenkin koirasta selvästi kiva, korvat höröllä odottelee että kumpaan suuntaan käsken sen mennä hakemaan pallo, ettei jopa välillä pyri vähän ennakoimaan ;) Sitten tietysti käsken just päinvastaiseen suuntaan.
Luoksetulossa meni taas ekallakerralla maahan eteeni. En mielestäni ole mitenkään uhkaava liikkeessä, eikä koirakaan tunnu olevan mitenkään "alistunut". Tänään oikeastaan ensin istui ja meni siitä maahan(??) Toistoilla istuu ok, vähän ehkä välillä vinoon. Vielä pitää naksulla vahvistaa _oikeasta_ suorituksesta. Eli mun pitää olla _tarkka_ että naksu ja palkka tulee oikeasta suorituksesta. Pitää lisäksi kiinnittää entistä enemmän huomiota omaan kroppaan ja myös äänensävyyn, jolla kutsu kuuluu. Liikkeestä seisominen tänään oikein hyvä. Liikkeestä maahanmenossa pientä epävarmuutta. Sivulle siirtymiset oikein hyviä.
Kaivari on hyvä paikka harjoitella häiriöitä. Nyt T alkoi haukkumaan kun puistotieltä mökin takaa tuli ihmisiä. Siis ihan aikuisia ihmisiä. Käskin koiran seuraamaan ja kyllä T silloin keskittyy taas hommiin ja unohtaa "turistit".
Hommia riittää vielä ihan eri ympäristöissä treenamisessa..Ts. että opetellaan tekemään asioita vaikka mitä olisi ympärillä ja ihmisiä kulkisi. Teknisesti uusia asioita pitää kuitenkin jatkossa keskittyä tekemään tutuilla seuduilla, ja "paikkaharjoitelussa" keskitytään liikkeisiin, jotka koira jo varmasti osaa. Eli perusBH-kuviot jne. ja se paikallamkuu: nyt olisi ollut varmasti hankalampi treeni koiralle, jos olisin sitä harjoitellut.
16.07.2006 - 17:17
Hyvin samantyyppinen harjoitus kuin eilenkin..Nyt tosin laitoin koiran aluksi paikallamakuuseen ja vein pallon kentän toiseen päätyyn ( n.40 m ) valmiiksi odottamaan eteenmeno-harjoitusta. Kyttäsin koiraa peilin avulla. Rennosti tuntui olevan, ei ollut lähdössä mihinkään. Sitten otin seuraamista ja kiinnitin nyt huomiota palkkaamiseen. Olen tähän mennessä enimmäkseen palkannut koiraa heittämällä patukan/pallon/minkä milloinkin johonkin suuntaan: eteen tai taakse tmv. Eli koira on kirjaimellisesti saanut lelun palkakseen. Nyt oli tarkoitus palkita koira nimenomaan leikillä minun kanssani. Lelula ei siis viskattu mihinkään, vaan aloitettiin leikkiminen. Tämä olikin T:lle uusi juttu. Kun otin lelun se oli jo valmis sinkoamaan jonnekin lelun perään, mutta aloitti heti leikin, kun lelu ei mihinkään lentänytkään. Toimi hyvin ja tätä pitää enemmänkin viljellä. Hyvät seuraamiset, perusasennot ehkä vähän levottomia. Liikkeestä istuminen meni aluksi hyvin. Kävelin 30 askelta BH:n tapaan ja palkkasin koiran kehuin vasta kun olin palannut. Toistolla tarjosi seisomaan jäämistä ja maahanemenoa.. Eikö siis kuitenkaan oikein ymmärtänyt tehneensä oikein ekalla ekrralla? Pitää kiinnittää huomiota palkkaamiseen suullisesti ja taputuksin entistä enemmän, jottei palkkaamisesta muodostu ongelma. Tämä on ollut mulla kotiläksynä nyt varmaan kohta vuoden.. Liikkeestä maahanmenosta palkitsi melko heti käskyn jälkeen lentävällä narupallolla. Eteenmeno tehtiin lopuksi. Taiga lähti hyvin käskyllä, mutta n. 10 metriä ennen kentänlaitaa ja palloa alkoi vauhti hidastua ja ihan vain muutamia metrejä ennen palloa alkoi haahuilu. Lopulta T löysi pallolle, mutta vieläkin enemmän pitää saada uskoa koiralle, että päätyyn vaan juostaan jollei toisin käsketä. Täysiä mielellään. Toistolla jätin T:n istumaan paikalleen ja vein pallon. Nyt etenikin jo ihan loppuun asti itsevarmasti.
Ihan hyvä treeni. Paljon huomioita itselle
16.07.2006 - 13:53
Olin aseistautunut patukalla ja narupallolla. Treenattiin vietinnostoa, vähän seuraamista tarkoituksena saada koiran katse ylemmäs. Lisäksi vähän luoksetulon eteenistumista. Patukan kätkin liivin rintataskuun ja narupallon ripustin vasempaan olkapäähäni.Svengasi kuin hirvi eikä koiraa tarvinnut herätellä toimimaan. Hyvin oli nyt katse ylhäällä ja "ihan oikea kontakti", virtaa riitti mukavasti. Hyvä seuraaminen :) Luoksetulossa edelleen tuppaa hutiloimaan..Hyvä harjoitus. Vauhdikas
14.07.2006 - 17:38
Makkaraa ja kissanruokaa mukana ja pitkähköt treenit suunitelmissa. Aluksi Taiga paikallamakuuseen, kun rakensin ruudun ja idarin. Taiga saikin loikoilla hyvän tovin, koska ruutumerkit olivat juuttuneet toisiinsa ja kiinni ja sai hikoilla jonkin aikaa, ennen kuin sain ne irti toisistaan.. Taiga oli ihan rennosti, vaikka olinkin vähän takavistossa koiraan nähden rakentelemassa ruutua. Seuraaminen paikallamakuupisteeseen oli tosi hyvä. Maahanmeno nopea. Luoksetulon eteenistumista harjoiteltiin myös. Pientä huolimattomuutta, mutta enimmäkseen istuu jo suoraan ja suht tiiviisti. Sitten idariin, jota ei oikeastaan ole koskaan harjoiteltu. Seuraaminen oli muuten hyvää, mutta aluksi kulmamerkit kiinnostivat Taigaa kovasti. Kentän laidalle oli parkkeerattu lastenvaunut, joita Taiga treenin aluksi vähän kyttäsi ja sanoi pari kertaa hiljaa pöh, mutta ei onneksi muutoin sen enempää kinnittänyt huomiota ja sitä vähemmän, mitä pidemmälle treeni eteni. Ensimmäinen istuminen oli ok, vähän hidastin vauhtia käskyn kohdalla. En edes musita milloin olemme viimeksi tehneet liikkeestä istumisen, joten erittäin hyvä suoritus siihen nähden. Seuraamiseen lähtö erinomainen. Liikkeestä maahan oli jälleen nopea, mutta hieman vino. Tein pari toistoa, jolloin sain maahanmenon suorempaan. Seuraamisen lähtö jälleen tosi ripeä. Seisomaanjääminen tuottikin tuskaa..Ohjaaja voi taas ravistaa itseään niskasta kunnolla. Koira ei ole treenannut pysähtyviä liikkeitä sitten toukokuun, joten olisikin ollut aika ihme, jos se olisi vetäissyt ne heti kaikki putkeen kylmiltään. Vähän siis saatiin muistella liikkeestä seisomista. En ottanut sitä idariliikkeenä lopulta lainkaan. Parilla toistolla taiga kyllä muisti homman nimen, mutta tuppasi vähän hipsimään perääni..Pitää treenata erikseen hihnan kanssa. Mutta idari on ihan hyvä harjoitus pysähtyviin liikkeisiin ja samalla tulee kulmamerkeistä sopivaa häiriötä. Vähän turhan karkeasti ärähdin, kun koira tarjoili maahanmenoa seuraamisen sijaan. Pikkuisen T luimi, mutta työskenteli silti ihan hyvin. Pitää taas kiinnittää huomiota millä tavalla palautetta antaa..
Sitten otin pitkästäpitkästäpitkästä aikaa metallin noudon. Irtosi hyvin kapulalle ja oli vahingossa ottamassa suuhun, kunnes huomasi että hitto, ei tämä olekaan puukapula. Kerran piti tassulla kapulaa pyöräyttää, mutta kannustuksesta otti kapulan ja toi ok. Vauhtia tietysti saisi olla lisää ja ote kapulasta parempi, mutta ei nouto huonokaan ollut. En jäänyt tänään metallia enempää hinkkaamaan.
Ruutua treenattiin ensin pallolla, siten että pallo oli ruudun takana. Taiga näki pallon viemisen ja irtosi hyvin. Taas kulmamerkit kiinnostivat. Toistolla suoraan pallolle. Seuraavaksi olin vievinäni jotain ruudun keskelle. taiga lähti hyvin ruutuun, mutta etsi selvästi palloa. Eli tällaista treeniä ei voi tehdä samalla kertaa. Joko halutaan koia tarkasti ruuduun keskelle tai sitten haetaan motivaatiota ja vauhtia pallon kanssa. Vähän pieleen meni ruututreni, mutta ehkäpä ohjaaja joskus oppisi jotain virheistään. Lopuksi vielä seurauttelin ja vapautin suoraan liikkeestä repulle.
Seuraaminen on hyvää, vaikka koira ehkä enemmän tarkkailee käsiäni. Se saisi tarkkailla enemmän liikkeessä katsettani/ylävartaloani. Pitää alkaa palkata suusta tiputtamalla palkkaa tai ripustamalla palkka jonnekin ylemmäs kuin käden ulottuville taskuun..
14.07.2006 - 14:21
Ensimmäinen missio: se pirun paikallamakuu kuntoon! Ainoa kanto kaskessa ykköstuloks(i)en saamisessa. Yhtä tyhjän kanssa treenta sitä yksinään, kun koira ei silloin edes harkitse poistumista..Loppusyksylle olen suunnitellut toko-kokeita ja syyskuulle olisi tyrkyllä BH-koe, jos nyt mahdumme kokeeseen mukaan.
13.07.2006 - 22:06
Ihan perussettiä kotoisalla, rutikuivalla nurmikentällä. Seuraaminen on oikein mallikasta, tosin käännöksissä vähän napsii shortsien lahjetta..Täyskäännös vain kummallisen "jäykkä", toisteoilla pranee, mutta silti toivoisin enemmän sähäkkyyttä sihen. Treenataan sitä myös sisällä ruokakupin avulla. Luoksetulossa arpoi omia liikkeitä.Ts. tuli kyllä luo, mutta eteen istumisen sijaan heittäytyi maahan häntä heiluen..Toistot sujuivat ok.Liikkeestämaahanmenossa ei huomautettavaa. Lopuksi paikallamakuu peilin kanssa. Ihan rento, ei ollut nousemassa tai lähtemässä mihinkään. Kävin palkkaamassa ja jätin uudelleen. nyt jäin seisomaan nenä koiraan päin. Ei ongelmia. Pitää siis saada paikallamakuuseen selkeästi kisamaistatreeniä häiriökoirineen, liikkeenohjaajineen jne.
12.07.2006 - 18:14
Olemme hengissä, vaikka kevät onkin ollut hiljaiseloa treenien kannalta. Syyskuuksi olen suunnitellut BH-koetta, joten siihen mennessä pitäii 1) saada paikallamakuu kuosiin 2) pitää yllä muitakin liikkeitä. Tänään sitten käytiinkin Viilarintien kentällä harjoittelemassa ensi kertaa sitten lokakuun..
Eilen oltiin vähän lenkillä muisteltu seuraamista namien kanssa ja luoksetuloa. Virtaa piisasi, vaikka lokki hyökkäili kimppuun. En huomannut poikasia läheisen rakennuksen katolla..Tänään Viilarissa muisteltiin tasamaa- sekä estenoutoa, vähän seuraamista ja paikallamakuu, kuten se BH-kokeessa tehdään. Lisäksi käytiin vähän vilkaisemassa ketteryystelineistä putkea, tynnyrisiltaa, keinua ja peltejä. Ei ongelmia.Vauhtia piti vähän hillitä, ettei mennyt säheltämiseksi. Tottiksessa otin parit seuraamisen liikkeellelähdöt: ihan ok, kuuma ilma ehkä vähän söi terävyyttä. Sitten matalalle A-esteelle. Taiga on aina tykännyt kiipeämisestä ja hyppäämisestä ja niin nytkin. Mentiin ilman kapulaa edestakas pari kertaa. Kapulan kanssa otin aluksi tasamaanoutoja. Hyvin lähti perään heti ekalla heitolla, mutta henä oli hieman pitkää ja kapula hukkui koiralta hetkeksi. Palautuksessa hetsasin vähän, jotta saisin vauhtia. Hyvin meni. Ei varsinaista luovutusta. Tokalla heitolla vähän varasti. otettiin uusiksi: nyt kapulaakaan ei tarvinnut enää etsiä. Palautuksessa juoksi ohitseni (?). Sitten heitin kapulan esteen yli ja lähdettiin yhdessä kapulaa hakemaan: hyvin meni esteen kautta, haki innoissaan kapulan, mutta yritti kiertää takaisin tuodessa vaikka oli vieressä ohjaamassa sitä. Vaikeaa oli toistoillakin: nyt meinsi kiertää kumpaankin suuntaan..Kapulaakin piti vähäh potkia ennen kuin T otti sen. Yksi onnistunut suoritus kuitenkin saatiin ja koiralle alkoi tulla hiki.. Pitää ottaa vielä ylitystä patukan kanssa.Tässä liikkeessä muutaman kuukauden loma ehkä eniten näkyi. Perusasennot olivat tänään innoikkaita ja hyviä. Seuraamista otin vain vähän: lähinnä siirtyminen paikallamakuuseen ja sieltä pois. Oikein hyvää tekemistä, kontakti suurimmaksi osaksi ok. Paikallamakuussa koira läähätti jo kieli pitkällä: meni kuitenkin nopeasti maahan ja kuunteli hyvin käskyt. Minulla oli peili mukana, joten saatoin olla selin koiraan. Rentona makoili, vähän haisteli kesän tuulia. Sen verran haisteli, että nousi istumaan nuuhkimaan ilmaa..Koira oli jo ollut useamman minuutin paikaoillaan, joten olisi teitenkin pitänyt suosiolla ottaa lyhyempi paikallamakuu näin "aluksi". Menin koiran luo ja käskin uudelleen maahan. Nyt pidin huomattavasti vähemmän aikaa, ja pääsin palkkaamaan. Vähän harmittaa tuo istumaan nousu.Se ei kuitenkaan johtunut siitä, etteikö koira olisi "kärsinyt" maata..Näköjään ei vain vieläkään liikkeen perusidis ole koiralle auennut: paikalla maataan kunnes toisin käsketään, ei kunnes koira keksii parempaa tekemistä..
Seuraamisiin olen tyytyväinen
13.05.2006 - 18:07
Eli viikko ollaan tehty vain paikallamakuuta lenkin yhteydessä. Hyvin meni treenit, koira on ollut tosi rennosti ja useita minuutteja, ilman mitään ongelmia. Tänä aamuna treenattiin vielä, samoin koepaikalla. Ihan rento kaikin puolin. Hyvin menee maahan, pysyy siinä ja nousee käskystä ripeästi :-) Mutta on ne kokeet vaan ihmeellisiä tapahtumia..
Luoksepäästävyys: 10, ei ihmeellistä. nousi tervehtimään ja vähän heilutteli häntää tuomarille.
Paikallamakuu: Meni hyvin maahan. Jäi siihen. Kävelin muiden mukana kentän toiseen laitaan.Koira oli maassa. Meni muutama sekunti ja koira olikin istumassa. Meni taas muutama sekunti ja koira nousi rauhallisesti seisomaan ( olisi ollut hieno kake-seisomaan nousu ). Ei katsonutkaan minuun päin. Otti askeleen ja otti toisen ja vähän useamman. Hiipparoi keskelle kehää ja seisoi siinä tyynen rauhallisesti koko sen liikkeen lopun. Eikä minuun päin vilkaissut vahingossakaan, katseli selkeästi ohitseni..Jonnekin. Todennäköisesti reppua, mikä ei kuitenkaan ollut heti kehän laidalla, vaan kauempana. Ilmeisesti se sitten kumminkin pelkäsi että joku käy syömässä eväät.Liikkeen päätyttyä iloisena heilutti häntää ja tuli hienosti sivulle ja oikein nättiä kontaktia piti. Taigaa ei liiemmin harmittanut. Minua harmitti. Voi kettu. 0 pistettä.
olimme ryhmämme toisia, joten otin nopeasti paikallamakuun uudelleen ennen omaa vuoroa, etät pääsen palkkaamaan. Eikä koira ollut lähdössä minnekään..No, eipähän ainakaan jäänyt päälle mitään klikkejä, vaikka mua kyllä vähän jurppi. Saatoimme mennä kuitenkin rennoin mielin tekemään loput liikkeet. Otin ennen kehään menoa vähän liikkeellelähtöjä palkalla ja koira tuntui ihan hyvältä. Repun heitin jonnekin ojan pohjalle, pois silmistä ja mielestä. Eikun kehään
Kytkettynä seuraaminen: Hyvä kontakti alusta asti, hieno liikkeelle lähtö. Eka pysäytys tuli tosi pian, mutta Taiga teki varman pysähdyksen. Käännökset molempiin suuntiin loistavia. Vähän kontakti putosi, kun jokin puunlehti lensi nenän edestä, mutta palautui heti. Jopa täyskäännös meni hienosti! Juoksuosuudessa vähän kontakti rakoili, mutta piti silti hyvin paikkansa sivulla. Kävelyyn siirtymisessä ei ongelmia. Hyvä loppupysähtyminen. Tosi upeeta! Parasta Taigaa!Hyvä vietti, joka ei kuitenkaan mennyt yli. Tuomarikin kehui suoritusta: ansattu 9,5 :-))
Vapaana seuraaminen: Liikkeellelähtö olisi voinut olla parempi, ekan pysähdyksen jälkeen paransi selkeästi. Käännökset kuten kytkettynä :-)) Myös täyskäännös. Pysähdykset ja juoksuosuus hyviä, jopa hieman parempia kuin kytkettynä. Intoa piisasi, ei mitään laahustamista. Jee! 9 napasahti
Liikkeestä maahameno: oikein hyvä liikkeellelähtö, mutta käskyn kohdalle, koira katsahti muualle, ei kunnolla kuullut käskyä, oli vähän että "mitä siis?". Pysähdyin rauhallisesti uusi käsky. Koira " ai jaa juu tämä" Nousi ripeästi käskystä. 6,5. No, huono tsägä.
Luoksetulo: Vähän jännitti tämä liike.Ensinnäkin pysyykö neiti aloillaan, kun jätän sen, vai keksiikö kenties jotain ihan uutta. Ja toiseksi, miten eteenistuminen sujuu, joka on viime aikoina ollut varma liike. Mutta niinhän se paikallamakuukin oli.. Taiga jäi hyvin. Valppaana istui. Kutsusta tuli tyyliinsä vauhdilla, jarrutteli vähän "liikaa" ennen eteenistumista, ehdin jo ajatella että niinköhän jää taas istumaan johonkin kahden metrin päähän. Mutta ei: hyvin tuli suoraan eteen istumaan ja ihan suht tiiviisti.Ei törmännyt, tuli ikään kuin varmistellen ; ) Sivulle siirtyminen oli taigamainen niin ikää: Loilotiloiloti, metrin korkuinen loikka. Taisi mennä vähän vinoon, mutta koira korjasi sen ihan itse heilauttamalla perspäänsä suorempaan! :) 9 napsahti siitäkin. Tosi hienoa!
Liikkeestä seisominen: Koska liikkeestä maahanmeno oli omanlaisensa, niin käväisi mielessä, että niinköhän Taiga nyt sitten menee maahan. Seisomisesta on muodostunut ( treeneissä ) varma liike, mutta kuten olemme saaneet havaita, kokeet voivat silti ovat ihan eri linnunradalta..Hieno, innokas valmistava osuus ja oikein panostin _selkeään_ käskyyn. Hienosti seisahtui! Istui myös hyvin. 9,5 saatiin. Puolikas taisi lähteä pienestä varmistelustani käskyn jälkeen, kun vähän vilkaisin että pysähtyikö se nyt varmasti. Tosi tyytyväinen ole tähän.
Estehyppy: Ei oltu treenattu pitkään aikaan, mutta en jaksanut uskoa, että tästä nyt mitään ihmeellistä ilmenee. Hyvä hyppy ekalla käskyllä ja jäi hyvin seisomaan. Mutta kuitnekin tuli vähän vastaan minua ts. steppaili, kun menin sen luo. istui hitaasti, mutta ekalla käskyllä kumminkin. 8 antoi.
kokonisvaikutus: Ihan lystiä, sittenkumminkin vaikka se niin sanottu paikalla"makuu" menikin penkin alle. 9 yhteistyöstä :)
yhteensä 149 ja kakkostulos. Seuraamisiin olen tosi tyytyväinen! Hieno kontakti kaikkien liikkeiden aikana ( paitsi se pieni fiba liikkeestä maahanmenosa ) ja välillä. koira kuunteli ja halusi selkeästi tehdä töitä. Tuntui itsevarmemmalta kehässä kuin koskaan ennen. Se paikallamakuun hiipparointi ei vaikuttanut muihin liikkeisiin, vaikka koira varmasti aisti tyytymättömyyteni. Onnistuimme hyvin sen nollaamaan :-)
mutta on se silti niin väärin..Kaikki muut liikkeet menivät hienosti, vaikka tokihan parannettavaa riittää vielä joka osa-alueella. ja sitten mennään sössimään jossain paikallamakuussa,. No, kunhan saan naulittua koiran paikallamakuussa kenttään, niin eiköhän se ykkönenkin sieltä tule :-) Jatkamme harjoittelua. Paikallamakuuta myös ;)
02.05.2006 - 22:09
Koira oli suht intona. Tavoitteena oli käydä vähän alo-liikkeitä taas läpi ja saada varmuutta liikkeisiin. Seuraaminen oli aivan loistavaa! Hyvät käännökset ja täyskäännöskin, kun sitä ihan kunnolla hinkattiin ja keskitin huomioni omaan liikkumiseen. Juoksuosuudessakin hieno kontakti. istui hyvin pysähdyksessä. Tosi upeeta! Luoksetulossa istui aluksi taas oikealle ja menin pässinä vielä palkkaamaan. Onneksi toisto oli taas luotisuoraan samassa linjassa mun kanssa. Olisinkohan ekalla käskyssä jotenkin seissyt oudosti tmv. Taiga lukee meikäläistä kuin iltsikan lööppiä R-kiskan ovesta, parempi olisi olla mahdollisimman johdonmukainen oman itsensä kanssa. Ja sehän se onkin helppoa :-D Lopuksi tehtiin vielä liikkeestä seisominen, vähän hidastin omaa vauhtiani antaessani käskyn. Ja nappiinhan se meni. Vapautin ja pelattiin vähän potkupalloa. Tosi kivat treenit :-))
02.05.2006 - 07:26
Palloa käytiin heittelemässä ja samalla vähän seuraamassa. Oikein kivan tuntuista menoa. Pidin koiran remmissä ja korjasin paikkaa, jos lähti edistämään. Ihan jees
29.04.2006 - 21:53
Ulkoministeriön edustan viheriöllä käytiin vetäseen treenit illan ratoksi. Herättelyn jälkeen otettiin taas noudon vauhteja 500 grammaisella. Aluksi juoksin koiran kanssa lähes kapulalle, vaikka eihän mulla ollut mitään jakoa ehtiä kapulalle ennen koiraa. Hyvin otti suuhun ja toi :-) Toisella heitolla en enää kummemmin hetsaillut koiraa, vaan hyvin lähti ja toi juosten, palkkana pallo :-) Kolmannella heitolla taas vähän pannasta hetsasin ja piski sinkosi kuin ohjus, tuonnista pallo. Ei varsinaisia palautuksia vielä. Vauhtia on noudossa nyt kivasti ja ote kapulasta samaten :-) Sitten alettiin treenata vähän ohjattua noutoa. Purkin kansilla juustonpala. Kokelin lähettää molempiin suuntiin ja hienosti koira kuunteli/katsoi käsimerkit! Ei mitään epäröintiä .-) Sitten vaihdoinkin makupalan tilalle tennispallot. Ekalla vasuriin lähetyksellä koira oli että "ihanko totta, tämä?". Sen jälkeen irtosi hienosti kumpaankin suuntaan pallolle ja toi :-)) Seisoin siis taas koiran edessä, pallot olivat oikealla ja vasemmalla viistosti välissämme :-) Hyvin skulaa. Pitää nyt treenata ja vahvistaa suuntaharjoitusta.
Sitten otettiin vähän seruaamista, mutta ei kovin kummoista ollut..Kontaktin putoamisesta huomautin hihnalla ja palkkasin sitten, kun paransi. Seuraaminen paranikin heti. Parempaankin pystytään..Lopuksi otin vielä liikkeestä maahanmenon kisaliikkeenä, jotta pääsin vapauttamaan loppupalkalle. Tämä menikin ihan nappiin. Hienonhieno valmistava osuus, nopea maahan meno ( no ehkö oli vähän vinossa, mikä johtui lievästä poikittamisesta seuraamisessa ). Hieno ylösnousukin käskyllä :-))
27.04.2006 - 21:25
Joo-o, oltiin ala-asteen edustalla, pienessä rinteessä. Ostin tänään meille uuden treeni- ja kisarepun, joten pitihän sitä päästä heti testaamaan ;-) Otin mukaani noutokapulan ( 500g ). Lisäksi ajattelin ottaa luoksetuloa ja vähän seuraamisen liikkeellelähtöjä. Aloitin luoksetulolla. Koira tuntui heti alusta tosi hyvältä, innokas ja lennokas :-) Jätin koiran alarinteeseen ja menin itse ylämäkeen: ajatuksena oli siis, että Taiga ei ainakaan törmäisi. Lisäksi halusin tarkastaa juokseeko koira taas enemmän oikealla minuun nähden. No ei juossut! Loistava luoksetulo! Taigalle tyypillisen vauhdikas ja mikä eteenistuminen! Koira jarrutti vauhtiaan puoli metriä ennen kohdalle osumista ja istui täydellisen tiiviisti ja suoraan eteen!! Just sellainen "melkein törmäys", mutta ei hipaissutkaan! Aivan mahtavaahienoaupeeta! Se eteen istumisesta. Sitten haettiin kapula ja treenattiin noutoja siten, että heitin kapulan ylämäkeen, jotta koira saisi vauhtia almäkeenjuoksussa palautukseen. Tarkoitus oli nimenomaan kiinnittää huomiota siihen palautukseen. T odotti hyvin käskyä ja lensi sitten kapulan perään. Ja mikä palautus! Halleluja ja muutkin taivaan kappaleet! Tuli juosten ja loistava ote kapulasta. Eipä tarvinnut mitään tsemppauksia palautukseen, mutta vähän sanallisesti innostin sitä. En ottanut lainkaan luovutusta, kun luoksetulo oli niin onnistunut ja vauhtia oli noudossakin hienosti. Uusiheitto ja käskinkin koiran maahan. Hienosti meni maahan, muta kesti hetken että neiti hoksasi lähteä noutoon maasta. Mutta jälleen oli vauhtia noudossa ja kapula kunnolla hampaissa, ei todella mitään roikottamista! Upeeta! Palkkasin heittämällä pallon taakseni, kun olin ottanut kapulan. Vielä kolmas kerta ja koira oli ihan liekeissä. Niin liekeissä, että varasti kapulan heiton jälkeen! Milloin lie tätä tehnyt viimeksi. huusin sen takaisin, ennen kuin heti ottaa kapulaa suuhun. Jätin istumaan ja hain kapulan. Heitin uudestaan ja varmistin, ettei koira nyt varasta. Ei yrittänytkään. Käskin maahan ---> meni nopeasti maahan. Käskin istumaan--> ei noussut niin nopeasti istumaan. Mutta kapulalle lähti ekalla käskyllä ja vauhtia ei haitannut, vaikka olinkin huutanut sen takaisin hetkeä ennen! Upeat noudot kerta kaikkiaan! Ja heitotkin olivat suoria ja hyviä. Jee! Hyvä me! :-)) Sitten otin vielä luoksetuloa, mutta en eteen istumista vaan heitin pallon taakseni, kun koira oli lähes kohdalla. Sitten otin vähän seuraamisen liikkeellelähtöjä. Aivan upeat seuraamiset! En ottanut kuin lyhyitä pätkiä, että pääsin palkkaamaan..Aivan upeaa! Vielä yksi liikkeestä maahanmeno ja ihan täyttä tavaraa sekin: salamana maahan ja nopeasti käskyllä ylös. Ihan huippua! Kaikki onnistui tänään, ei mitään huomauttamista. Kontakti ei hävinnyt missään vaiheessa ja koira oli tosi upea muutenkin! Hyvä Taiga, hieno likka!
25.04.2006 - 22:30
Aloliikkeitä, lukuunottamatta paikallamakuuta ja hyppyä. Otin pitkähköt seuraamiskaaviot lukuisine käännöksineen ja temponvaihteluineen. Palkkaa molempien seuraamisten jälkeen ainoastaan, muta ei erikseen luoksetulosta tai pysähtyvistä. Palkkana olikin nakkeja, joten ei niitä nyt ihan ilmaiseksi jaella ;-). Aluksi hieman heärttelin koiraa ja syttyihän se heti. Seuraaminen ihan ok, hyvät käännökset ja pysähdykset. Täyskäännöksessä sekoilua: kaaduin melkein koiran päälle. Koira kyllä paransi seuraamistaan sen jälkeen ;-). Vähän kontakti välillä putosi, mutta muistuts hihnalla ja kontakti palasi taas. Hyvä hidas kävely, juoksussa kontakti oli hakusessa. Täyskäännöstä vähän hinkattiin lopuksi ja selvisimme kolhuitta ;-). Ihan ok tavaraa, mutta kontaktin ei tarvitsisi putoilla tuotakaan vähää..Piti ottaa seuraavaksi vapaana seuraaminen, mutta otinkin hihnassa, jotta voin antaa pakotteen, mikäli katse alkaa eksyä muualle. Hyvä seuraaminen taas, vaikka pitkään seurautin ristiin rastiin. Käännökset pitkin matkaa hyvät, täyskäännöskin ok. Sitten otin liikkeestä maahanmenon: loistava valmistavaosuus, ehkä n. 10 askelta ja käsky: meni nopeasti maahan, mutta oli ihan vinossa. Koiran vietti kohosi selvästi liikkeen alussa ja se näkyi poikittamisena, miltei estämisenä. En sanonut mitään, vaan otin uudelleen: meni nopeasti ja suoraan maahan ja seuraaminenkin oli hyvää :-) Nousi myös ihan kohtuu ripeästi ylös. Oikein hyvä liike. Liikkeestä seisominen meni kerralla: selkeä käsky, ei muita apuja--> hyvin jäi :-) Istui hyvin käskystä :-)) Tosi tyytyväinen voi olla, seisomisessa, kun on ollut vähän ongelmia. Luoksetulo kaukaa, väliä ehkä parikyt metriä. Nojasin vähän taaksepäin ja kutsuin: tuli tapansa mukaan vauhdilla, mutta jo juoksu linja oli oikealla --> eli koira ei juossut suoraan minua kohti. Jännä juttu: tätä en ole ennen havainnut. Käänsin itseäni aivan aavistuksen vasemmalle ja koia situi hyvin suhteellisen tiivisti eteen. Ja suoraan! :-)) Sivulle siirtymistä ei olla otettu aikoihin ja se näkyi, vähän vino sivulle siirtyminen loilotuksen kera..Uudella käskyllä korjasi hiensoti. Ok liike. Lopuksi vähän seurautin, ja palkkasin suoraan repulle liikkeestä. Repussa odotti kissanruoka. Taiga ei yrittänyt lainkaan karata repulle, vaikka seurauttelinkin sitä tahallani läheltä reppua.
Ihan jees treenit :-) Tyytyväisin olen pysähtyviin ja siihen, että viettiä piisasi tänään oikein mukavasti.
17.04.2006 - 18:48
Leppälammin Kirsi oli antamassa yksityisopetusta ja aikaa liikeni meillekin :) Taigan kanssa käytiin lähinnä avoliikkeitä läpi. Kenttä oli vähän luminen vielä ja aika ajoin sai tosiaan katsoa, että pysyi pystyssä. Aluksi seuraaminen (vapaana) sivulletulo hyvä, kuten oli oikeastaan koko treenin ajan :-) Liikkeellelähtö olisi saanut olla vähän parempi, mutta ok seuraaminen, vähän meinasi ekassa 90 asteen oikealle käännöksessä jäädä kyydistä, muutoin hyvät käännökset. Toistojen myötä, myös täyskäännös vakiintui ja tiivistyi :-) Kontakti suurimmaksi osaksi tosi hyvää, viettiä olisi saanut olla vähän lisää..Pysähdykset loistavat :-) Ei huomautettavaa, omaan kääntymiseen voisi kiinnittää vielä vähän huomiota, jotta koira tietäisi paremmin minne olaan menossa. Otettiin myös ihan kisamaisesti Kirsin toimiessa liikkeenohjaajana. Mutta ihan kohtalainen suoritus oli tämä :-) Sitten aloitettiin noudon puiminen: ongelma on oikeastaan hieman hitaanlainen palautus --> ravaa, kun laukatakin voisi. Tehtiin erilaisia harjoitteita esim. siten, että juoksi koiraa karkuun innsotaen sitä tai menin A-esteen taakse piiloon :-) toimi ok, mutta mun pitää muistaa lähteä juoksemaan vasta, kun koiralla on kapula varmasti suussa, jottei käy niin ettei koira halua irrota kapulalle, koska "katoan".Muutoin ok, vähän loppuvaiheessa alkoi pyöritellä kapulaa maassa ja pari kertaa meinasi jättää tuomatta, mutta toistoja olikin alla, joten ihan ymmärrettävää. Nouti muuten kapulan vesilätäköstäkin, kun sinne se vahingossa lensi ;-) Otettiin myös pari kertaa nouto hypyllä. Hyvä menohyppy, tullessa raapaisi, mutta toistoilla tulee varmasti suht varma liike: Taiga tykkää hyppäämisestä :-) Ei ole juurikaan vaaraa, että kiertäisi esteen. Luoksetulon maahanmenoa treenattiin myös. Kutsuin koiraa ja kumarruin eteenpäin ja käskin maahan. Meni tosi hyvin, myös pidemmältä matkalta! Ei ongelmaa :-) vielä ainakaan ;) Pysähtyvät liikkeet menivät aivan putkeen! Niissähän on ollut vähän kokoajan epävarmuutta. Hienosti meni nopeasti maahan ja pysyi rauhallisena, samoin jäi varmasti käskystä seisomaankin :-) Seuraaminen olisi saanut olla vietikkäämpää. Myös kaket otettiin, pallon ollessa takana alkoi Taiga kääntää itseään pallon suuntaan. Pallo mulle ja uusiksi: hyvin malttoi nyt pysyä rintamasuunta muhun päin: puhtaat avo-kaukot .-) tarkat ja nopeat. Istu-seiso-liikkeessä Taiga tuppaa kääntämään perspuoltaan vasemmalle: treenattiin niin, että este oli koiran vasemmalla puolella ja olin itese ihan koiran edessä: asento pysyi tietysti paremmin. asennonvaihto teknisesti on kuulemma hyvä :-)
Kaikki epävarmat oikeastaan onnistuivat ;-) Hyviä vinkkejä tuli mm. tuohon voi-luoksetuloon ja noutoon. Ja kisajännitykseen vinkiksi oli se, että putkeen vaan useampi kisa, niin loppuu jännittäminen tai ainakin koira tottuu siihen. Tämä on ihan kokeilemisen arvoinen neuvo myös.Treenien jälkeen nähtiin pikaisesti JJ ja Peikko sekä pikku Ruttu ;-)
08.04.2006 - 20:06
Pääsykoekirjat ovat ilmestyneet pari viikkoa sitten ja treeni määrä on romahtanut..Paikallamakuuta lenkkien yhteydesä ollaan vähän treenattu ja joitain liikkeitä. Paikallamakuussa ollaan ihan rennosti, no problems. Lisäksi ollaan saavutettu yksi etappi: täyskäännös sujuu jo tosi hiensoti, ainakin sisällä! Hienosti kääntyy ja tiiviisti! :-) Pitäisi vaan muistaa palkata tarkasti just oikeasta suorituksesta
08.04.2006 - 19:52
Olimme siis Taiga kanssa osallistumassa Punkalaitumella Hiidenhelmessä järkättyyn pelastuskoirien jälkileirillä, kouluttajana Maikku Mönkkönen. Paikka oli tosi kiva, ja maastojakin löydettiin, vaikka lunta maassa olikin vielä ihan reilusti. Harjoituksia oli lauantaina ja sunnuntaina. Oli myös erittäin opettavaista nähdä viikonlopun aikana erilaiia harjoitteita ja koiria ja pohtia suorituksia sitten porukalla :-) Paljon jäi leiristä käteen!
Taigan lauantain harjoitu oli ensimmäinen pelastusjäljelle tähtäävä treeni meidän historiassa. Taiga näki jäljentekijän lähdön ja tekijä jäi sitten jäljen päähän pakkapurkin knassa. taiga sai maalimiehestä ilmavainun ennen jäljelle lähtöä, mutta lähti kuitenkin hienosti jäljelle aloituskohdasta. Yhtään jälkitreeniä ei sitten viime syksyn oltu otettu ja tämäntyyppinen treeni oli jo sellaisenaankin uusi. Hienosti meni! Muutaman kerran kuono nousi, jolloin pysähdyin ja matka jatkui vasta, kun nokka oli taas maassa. Lumella jäljestäminen ei ollut millekään leirin koiralle mikään ongelma. Taiga löysi ja riemastui kun jäljen päässä oli ihminen. Ilmaisu olisi saanut olla varmempi. Päivän päätteeksi tein vielä itse jäljen Taigalle sen katsellessa vieressä. Jätin päähän purkin ja sitten mentiin. Oli jo intensiivisempää jäljestämistä kuin tuo ensimmäinen harjoitus, mutta toisaalta nyt ei koirallakaan ollu ilmavainua maalimiehestä (nythän palkkana oli "vain" purkki )
Sunnuntaina otettiin ensimmäiset jäljennostoharjoitukset. Tämän takia oikeastaan leirille tulimmekin. Otettiin harjoitus jana-tyyppisesti siten, että janalla oli kaksi jälkeä: ensimmäinen vasemmalle ja toinen kauempana oikealle. Ekan noston kanssa oli vaikeuksia. taiga otti jsotain syystä takajäljen. Vedin sen pois ja otettiin uudelleen. Seistiin ja seisitiin ja koira oli ihan pallo hukassa, että mitä pitää tehdä. Mutta sitten syttyi joku lamppu ja jälki löytyi ja tyttö lähti hyvin ajamaan sitä oikeaan suuntaan.Liekö paineistunut, kun toin sen pois jäljeltä vai eikö vain yksinkertisesti ymmärtänyt mitä kuuluu tehdä? Ehkä molempia..Toiselle nostolle ei ollut suuria odotuksia. Maikku lähti janlle mukaamme ja kuljettiin se melkein pellon laitaan saakka..Meillä kummallakaan ei ollut aavistusta missä jälki menee ja mä olin jo aivan varma, että ollaan huitaistu ohi: vaan eipä oltu! taiga nappasi nyt hienosti ja itsevarmasti jäljen oikeaan suuntaan :-). Parissa käännöksessä tuli vähän ongelmia, mutta ne selvitettiin ja jäljen päähänlöydettiin. Se meni hienosti, kouluttajankin mielestä. koira otti jäljen, vaikka oltiin kouluttajan kanssa selkeästi epätietoisia missä jälki menee. Sitä ei tosiaankaan näe hangesta niin päivänselvästi kuin luulisi.Hyvä päätös leirille meidän osalta.
Nyt pitää harjoitella sekä jälkeä suoraan tienlaidasta että nostoja. Koira tarvitsee paljon boostausta, jotta se olisi röyhkeämpi ja itsevarmempi jäljellä: nöyryyshän näkyi myös lauantain treenissä, kun koiralla oli ilmavainu molarista, mutta lähti jäljestämään kun käskettiin. No, eiköhän treeneilä saada lisää itsevarmuutta koirallekin :-)
26.03.2006 - 21:53
Tarkoituksena saada nyt sitä suoraviivaisuutta ruutuun ja hioa pysähtyviä..Taiga paikallamakuussa ruudun laiton ajan.Ei ongelmia. Sitten luoksetuloa. Ekalla tuli tosi upeasti eteen istumaan, sitten alkoi jo hieman törmäämään, josta parista menin jo pöljyyksissäni "vahingossa" *köh* palkkaamaankin..No, vauhtia on ja istuu ainakin tiiviisti ja suoraan. Lisöksi hioimme täyskäännöstä, treenin aluksi meni paremmin kuin loppupuolella..Tahtiin sitä siis pitkin treeniä..Tiiviyttä ja vauhtia tähän lisää. Seuraamista ei ollut tarkoitus ottaa lainkaan, mutta otin lyhyttä suora ja pari käännöstä kun meni niin hyvin :-) Ehdottomasti parasta aintia tässä treenisä. Pysähtyvät sit..Maahanmenossa jo nopeutta ihan eri malliin kuin eilen. Helposti menee vinoon, mutta jos vähänkin käännän omaa kroppaa koiran suuntaan, niin oikenee..Pitää alkaa hallita omaa kroppaa paremmin ja opettaa koira menemään suoraan, vaikken kääntyisikään sitä kohti. Seisomiseen lisää tervyyttä, vieläkin. Yritin nyt olla pysäyttämättä kädellä..Ekan kerran jälkeen sujui jo paremmin, palkkasin heittämällä villahanskan koiran taakse. Ruutukin oli jo parempi. Olin jo rakentammisvaiheessa laittanut ruudun taakse jalkapallon. Taiga lähtikin hyvin ja ei tutkinut kulmia ( vaikka mieli selvästi teki, pallo voitti ;) ). Sitten otin pallon ja lähetys tyhjään ruutuun. Piti tutkia kulmat, mutta osui myös ruudun keskelle: stand-käsky, josta maahan-käsky: upeaa! Ja heitin pallon. Tosi hyvä kontaktin otto ruudussa ja maahanmeno myös. Lähetin n. kymmenestä metristä.
Ok treeni viettiä kivasti :-)
26.03.2006 - 08:56
Eli "oma rauhallinen treenikenttä", on kyllä suht tiukassa käytössä oelva parkkipaikka, ainakin viikonlopuuisin..Iso matkailuauto parkkerasi ja lauma ihmisiä purkautui siitä ulos, mikä sotki (minun) treeniä. Sitä ennen ehdittiin treenata nameilla täyskäännöstä, sujuu jo paremmin, koira alkaa jo ymmärtää mitä sitlä halutaan. Palkkasin myös parista liikkeellelähdöstä. Sitten alettiin ottaa pysähtyviä, mutta samalla se matkailuauto tuli siihen sotkemaan. Koira ei aluksi reagoinut autoon/ihmsiin, mutta sitten mua alkoi ärsyttää ne ja samalla huomasi myös taigassa muutoksen. Pari kertaa niille piti sitten pöhkäistä. Tosi loistava ohjaaja, hienosti ruokkii koiran epävarmuutta. No, otettiin siitä sitten vähän kontaktitreeeniä, mikä sujuikin hyvin. Pysähtyvissä maahanmeno ei sujunut, meni tosi hitaasti. Palkkasin pääasiassa lelulla, heittamallä sen liikkeen jällkeen koiran taakse. Seisomisessa autoin kädellä (pitää päästä eroon), istuminen ok alkukankeuden jälkeen. Leikkiminen pitkin treeniä vähän virkamiesmäistä, tosin olin pöljyyksissäni repinyt Taigan kanssa jotain rättiä himassa ennen treenaamaan lähtöä.. Sitten taas ohjatun pohjustusta. Koira istumaan ja minä vastapäätä purkinkansien tasolle. Pari lähetystä oikealla, menikin hyvin :-) Sitten vasemmalle, mutta koira olisi jatkanut oikealle..Karjaisin kiellon ja taiga tuli vähän hiipien luokse, mutta hyvä sivulletulo kuitenkin. Uusiksi vasemmalle, nyt autoin käsimerkin lisäksi myös selkeällä vartaloavulla. Oikein meni. Lopuksi vielä oikealle, jottei siitä jäisi mitään huonoa fibaa. Meni hienosti! Ruutua sitten..Pari toistoa, molemmilla maahankäsky..Lelu ei oikein napannut kummallakaan kerralla ruudussa, koira meni hyvin ruutuun, mutta taas tutki kulmia.Maahan meni hyvin, muttei kulmallakaan kerralla ollut keskellä ruutua...Suraviivaisuutta..Jälleen kerran. Maahanmenot hyviä.Treenin aluksi, kun rakensin ruutua Taiga oli paikallaistumisessa. Hyvin pysyi ei ongelmia.
24.03.2006 - 22:48
Lenkillä, Viki myös mukana otettiin vähän vietin nostoa ja kontaktia. Pikkipätkä seruaamista+pari käännöstä. Ok, vähän Viki häiritsi, kun sekin olisi halunnut seurata ;) Sitten erikseen paikallamakuu lähistöllä, joka keskeytyi, kun kuinka ollakaan joku halusi lähteä parkkipaikalta samaan aikaan. Taiga meni nopeasti maahan ja jäi hyvin.Kääntyessäni n. 25 metrissä, huomasin että joku mies oli just Taigan takana menossa autolleen. Taigaa se ei kuitenkaan häirinnyt. Makasi tosi rennon oloisesti. Vapautin n.minuutin kuluttua, kun auto tosiaan olisi muutin peruuttanut päälle ;)
23.03.2006 - 20:55
Lenkillä otettiin paikallamakuu 2min+ YIT:n työntekijöiden parkkipaikalla ;) Autoja ei kyllä ollut, rauhallinen paikka muutenkin, ei liiemmin häiriöitä. Viki taas pomppimassa mukana. Tuli sähäkästi perusasentoon ja pikkuisen jopa ennakoi maahanmenoa. Palkkasin nopeasta liikkeestä. Jäi hyvin paikalleen, ennakoinnistakin saa päätellä, että tietää jo mitä tuleman pitää :). Tosi rauhallisena makoili, vähän haisteli ympärilleen, mutta ei merkkiäkän levottomuudesta tmv. Palkkasin maassa ja vapautin siitä. Hieno homma :-)
Sitten vietiin Viki kotiin ja lähdettiin sataman parkkisnurkkaan tekemään alon liikeet paikallamakuuta ja hyppyä lukuunottamatta. Palkkana lihapullaa ja joku loppupalkkana joku caesar lihahyytelöpatee-jutska sekä jalkapallo ;)
Aluksi herättelin koiraa palkkaamalla parista askelesta ja liikkeellelähdöstä. Sitten otin varsinaisen seuraamisen remmissä. Tosi hyvää tekemistä! Käännökset loistavia, myös vasemmalle. Juoksussa kontakti olisi voinut olla parempi.Kerran tai pari huomautin hihnalla. Muuten ok kontakti, toki vieläkin tiiviimpi voisi olla. Joka tapauksessa tosi hyvi suoritus, erityisen tyytyväinen olen käännöksiin. Täyskäännöstä ei otettu ollenkaan, koska se nyt on vähän vaiheessa. Palkkasin liikeen jälkeen kokonaisella lihapullalla. Vapaana seuraamisessa tein enemmän 90 asteen käännöksiä molempiin suuntiin, nopeaan tahtiin sekä myös pysähdyksiä, jotka unohtuivat vapaana seuraamisessa. Tosi upeeta! Loistavat käännökset ja pysähdykset, ehkä aavistuksen vinot, mutta kuitenkin. Kontakti parempi, myös juoksussa, vähän kerran erkani liiaksi, jolloin lisäkäsky. Hieno seuraaminen kuitenkin tämäkin :) Palkkana taas lihapulla.
Sitten otin luoksetulon. Tuli hyvin ja vauhdilla ei törmännyt mutta oli taas vähän enemmän oikealla kuin suorassa linjassa kanssani. Pari askelta otin taakse ja koira tuli hyvin. Sivulle siirtyminen erinomainen :-)) Palkkasin kehuilla. Liikkeestä maahanmenossa ok valmistavaosuus, kontakti saisi olla tiiviimpi. Meni hyvin maahan ja nousi ripeästi myös ylös. Kehut ja sitten siitä liikkeestä seisominen. Ehkä hieman parempi valmistava osuus, seisominen voisi olla terävämpi, mutta hyvin jäi kuitenkin. Istuminen vähän hidas.
Olen tyytyväinen illan saldoon. Ideana oli tehdä liikkeet koemaisesti ilman palkkaa, paits seuraamiset. Pientä hiontaa vaatii, että saadaan särmää likkeisiin, mutta hyvällä mallilla tämä nyt vaikuttaa olevan. Kontakti liikkeiden välillä erittäin hyvä, seruaamisessakin enimmäkseen hyvä. Vapautus kontaktista repulle ja ruuan jälkeen pelattiin palloa. Kivaa oli :-))
22.03.2006 - 20:43
Iltpäivälenkillä paikallamakuu koirapuiston vieressä, Viki mukana leikkimässä häiriökoiraa ;) Pidin joku 2½ minuuttia. Tosi hienosti meni nyt! Eka maahanmeno oli hidas, jolloin otin uudelleen ja nyt paiskautui vauhdilla maahan -> palkka. Oli tosi rennosti, vaikka Viki juoksenteli ym. Ei liikoja muuta ympäristön häiriötä. Kehuin ja palkkasin maassa ja vapautin :-)
Myöhemmin illalla mentiin "uudelle" omalle kentälle, eli sataman parkkiksen takakulmaan. Tosi bueno paikka, miksiköhän en ole sitä aiemmin tajunnut..Paljon tilaa, ei juuri häiriötä ja hyvin valaistu :-) Koiran sidoin aluksi tolppaan ja rakensin ruuduun. En antanut mitään käskyä jättäessäni ja muutama haukahdus pääsi koiralta.Sama treenin loputtua, kun purin ruudun. Mitään syytä pöhkäämiseen ei ole, joten taitaa mennä protestin piikkiin(?).
Aluksi otin perusasentoja+askeleita. Koira oli heti messissä, tosi hyvät siirtymiset ja paikallaan käännökset! Käännökset myös liikkeessä olviat hyviä, oikealle suorastaan erinomaisia. Hyvä oli myös peruutus :) Palkkasin myös yhdestä-kahdesta liikkeellelähdöstä. Täyskäännös on kokemassa uutta renessansia..Taiga on nyt ottanut perseenheilautuksen omakseen, joten tarjoaa sitä myös täyskäännökseen. Mikäs siinä, liike vain vaatii hiontaa, jotta se olisi terävä. Seläntakaa kierto onkin epävarma, koska koira voi keksiä matkalla jotain..Joka tapauksessa hyvä seuraamistreeni :) Sitten otettiin luoksetuloja (eteenistumisia): olivat tosi hyviä. Taivutin vähän omaa kropaa taaksepäin ja eteenistumiset olivat tiiviitä ja luotisuoria! :-)) Tosi hyvä! Palkka suusta, koira osaakin jo odottaa sitä. Tämän jälkeen muisteltiin vähän pysähtyviä. Nyt on tullut varmuuttaa lisää, sen voi jo varmaan sanoa *koputtaa puuta*. Otetiin ensin pari kertaa liikkeestä maahan naksulla. Menee hyvin ja nopeasti, kuten yleensä. Sitten seisominen samalla idealla heti palkka: tomii. Lopuksi istuminen, ekä ogelmia tässäkään :-) Kaikki siis onnistui ja halusinkin palkata aina samantien vahvistamisen vuoksi. Pitää muistaa käskeä selvästi, niin koira tietää, mitä sen kuuluu tehdä. Valmistavat osuudet olivat myösupeita! Hyvä Taiga! :-)
Sitten siirryttiin ruutua tekemään, missä palkka oli valmiina purkin kannen päällä takarajalla. taiga oli vähän treenin alussa kyylännyt ruutua ja nyt meinasi jopa varastaa ennen aikojaa. Käskinkin siis ensin maahan ja lähetin vasta sitten. Hyvin oli korvat auki :-) Juoksi hyvin ruutuun ja vähän tutkaili taas vasemmanpuoleisia kulmamerkkejä. Pörräsi takarajalla, mutta _ei löytänyt_ purkinkantta/froliccia, kunnes sitten vahingossa osui kuono kohdilleen..Kokeilin sitten ilman mitään palkkaa: nyt jo ruutuun meno oli hitaampi, mutta kulmien tutkimisen jälkeen osui suht keskelle --> palkka kädestä. Sitten laitoin hanskani päälle frolicin ja lähetin. Juoksi suoraan ruutuun..ja tökki hanskaa kuonollaan ees taas: EI LÖYTÄNYT sitä froliccia hanskan päältä! Kesti pitkään ennen kuin tajusi..Weird! Olin itsekin vähän öönä, että mitä se oikein puuhailee..Onkohan sillä hajuaisti mennyt vai mikä? Miten lie tulee selviytymään aikoinaan tunnarista. No, toivotaan että nokka aukenee pian. Oma käskyttämiseni koiran ollessa ruudussa oli huonoa. Olisi pitänyt itsekin suoraviivaisemmin käskeä koira seisomaan ruudussa ja sitten palkata, nyt meni aika vähän ihmettelyyn. Katsotaan miten tätä ruutua nyt lähetään tästä rakentamaan..Positiivista olisi jo palkkaa ei sentään tarvitisis minuuttitolkulla etsiä..
Lopuksi avo-kaket, futispallo takana palkkana. Olin n.viidessä metrissä. Tosi upeat kaukot!! Maahan-istu-maahan-istu-maahan ja vapaa. Täsmälliset, nopeat mutta rauhalliset asennonvaihdot kertakaikkiaan. Ei palkkaa välissä, muuta kuin kehu :-) Palloleikki oli kivaa.
Kivat, mutta samalla myös oudot treenit..Toivottavasti tuo hajusokeus ei ole pysyvää..
21.03.2006 - 19:32
Aamulenkillä treenattiin paikallamakuuta. Häiriöitä oli ihan kohtalaisesti, kun ihmisiä palaili laivalta autoilleen. Viki oli myös mukana. Taiga jäi hyvin paikalleen ja me mentiin papparaisen kanssa n. kymmeneen metriin. Pidin lähes pari minuuttia. Oli ihan rento, mutta aivan lopussa alkoi haukkua: näki lumikasan takaa jotakin outoa mielestään. Kävin palkkaamassa, kun oli hiljaa pidemmän tovin. Otin uusiksi ja katsoin ettei pääse haukkumaan.Ei yrittänytkään..taisi tuo haukkuminen olla jotain protestin tapaista? En ymmärrä mikä tuossa paikalamakuussa niin koiraa kaivelee..Pitää nyt treenata erittäin paljon ja saada aikaa onnistumisia.
Iltapäivällä mentiin uuteen paikkaan treenamaan. Sataman parkkaipaikaa edelleen, mutta syrjemmällä, missä liikennettä ei ole käytännössä lainkaan. Tullin alue alkaa aidan takana.Tosi hyvä paikka, paljon tilaa eikä tarvitse koko ajan pelätä kumpi meistä jää auton alle. Tarkoituksena oli treenata ruutua ja ekaa kertaa pohjustaa ohjattua noutoa. Olin ostanut uudet ruutumerkitkin: neljä limetinvihreää kukkapurkkia ;) Aluksi otettiin perusasentoa ja askeleita ja erilaisia siirtymisiä. Lisäksi treenattiin erikseen vasemmallekääntymistä. Koira oli tosi sähäkkänä heti alusta, hienot perusasennot ja askeleet, myös peruuttaminen. Vasemmallekäännöstä harjottelin jidastamalla käännöksen jälkeen reilusti vauhtia, miltei pysähtyen, jotta Taiga ehti heilauttaa perspäänsä ;) Muutoin tuppaa oikomaan käännöksessä ja tiiviys katoaa. Toimi hyvin, nyt pitää vain saada toistoilla koira tajuamaan, _miten_ vasemmallekääntyminen tehdään. Ohjattua noutoa harjoittelimme siten, että laitoin n. 4-5 metrin päässä koirasta viistosti oikealle ja vasemmalle pakasterasian kannet. Aluksi laitoin koirasta katsoen oikealle purkinkannelle makupalan ja vasemmalle olin vain laittavinani. Sitten asetuin vastapäätä koiraa purkinkansien tasalle ja käskytin "oikee" +käsimerkki koirasta katsoen oikealle. Taiga oli heti messissä ja juoksi innolla hakemaan namia. Toistettiin "oikee" muutaman kerran. Sitten uskaltauduin kokeilemaan samaa vasemmalle. Taiga epäröi, mutta meni kuitenkin vasemmalle purkin kannelle, jonne olin siis laittanut namin. Kaksi toistoa vasemmalle: toinen jo varmempi. Hyvä alku! Jossain vaiheessa, kunhan koira oppii idean, vaihdetaan namit tennispalloihin ja samlla harjoitellaan sitten itse noutoa :) Myös kaukojen treenamiseen voisi yhdistää tämän vapauttamalla koira palkalle, vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle :) Kiva saada vähän vaihtelua treeniin
Ruutu olikin sitten taas oma lukunsa..Taiga tutki kulmamerkit järestäen lähes joka kerta..Treenasin sekä niin, että froliccia oli ruudussa samaisen purkinkannen päällä kuin myös siten, että pallo oli ruudun takana. Pallon kanssa ruutuun meno oli huomattavasti suoraviivaisempi.´Pari kertaa olin myös laittavinani jotain ruutuun, mutta palkkasinkin "vain" kädestä koiran ottaessa kontaktin ruudussa. Palkkasin kädestä myös silloin, kun ruudussa oli valmiiksi ruokaa. Lähdöt olivat hyviä, koira selkesäti haluaa mennä ruutuun, mutta tarkkuus puuttu vielä. Pitää nyt tehdä erilaisia harjoitteita ja erilaisilla palkoilla. Lähettelin tänään sekä läheltä että kaukaa, suoraan ja viistosti. Näissä ei ollut ongelmia: Taiga kyllä paikantaa hyvin ruudun, mutta itse ruudussa on sekoilua ( kulmien tutkimista ym. epämääräistä pyörimistä )
20.03.2006 - 20:54
Ensin sisällä ennen ruokaa avo-kaket ruokakuppi takana palkkana. Maahanmenoissa kyttäsi kuppia, mutta istumaan nousut hyviä. Ihan peruskauraa.
Illalla tehtiin lenkki ja samalla pariin otteeseen otettiin paikallamakuu. Ensin oltiin vierasvenesataman parkkipaikalla avantouimareiden keskellä ;). Meni hienosti. Hyvä maahanmeno ja pysyi tosi rauhallisesti aloillaa. Läheltä lähti autokin liikkelle, mutta ei häirinnyt. Pidin päälle kaksi minuuttia. Hienosti meni! Sitten jatkettiin lenkkiä ja otin uuden paikallamakuun Venepoliisin laituriportin edessä. Jälleen meni hyvin ja nopeasti maahan ja jäi siihen. Menin optimistisesti johonkin kolmeenkymmeneen metriin. Ei pysynyt vissiin puolta minuuttiakaan, kun päätti nousta ja lähteä. Olin vähän äimänä. Koira ei edes tullut luokseni vaan lähti vaan käppäilemään ja haistelemaan pientareita!! Mitään konkreettista syytä nousuun ei käsittääkseni ollut, koira vain yksinkertaisesti tuntui päättäneen, että enpä muuten ole paikalla..Menin luo ja vein takaisin paikalle. Hyvin tuli perusasentoon ja meni nopeasti maahan. Tällä kertaa menin viidentoista metrin päähän..Nousi istumaan(!). Eikun takaisin ja uusi käsky, eikä ollut hitaudesta tietoakaan maahan mennessä. Nyt jäin kymmeneen metriin. Jo pysyi, pidin noin minuutin. Takaisin tullessa runsaat kehut (maassa) ja frolicit. Oli ihan rennosti, takaani meni lenkkeilijäkin, eikä Taiga ollut lähdössä minnekään. En tosiaan tajua mitä keksintöjä ne kaksi nousua olivat, varsinkin se eka haahuilu. No, se vain kvuastaa liikkeen epävarmuutta. Eikun treeniä vain.
Positiivista oli se, ettei toistot vaikuttaneet maahanmenon nopeuteen tai perusasentoon/kontaktiin, vaikka koira varmaankin vaistosi tyytymättömyyteni.
20.03.2006 - 14:12
Otettiin puhdasta kontaktitreeniä Brian McGovernin mukaan. Ei valittamista, kontakti olikin parasta tässä treenissä. Lähdin siitä seurauttamaan, mutta koira lähti tosi nihkeästi liikkeelle, paransi kun huomautin. Sitten seurauttelin patukan kanssa pelleillen siten, etten edes käskenyt seuraamaan: meni paremmin, vasemmallekäännökseen lisää tiiviyttä olisin kaivannut. Sitten otin noutotreeniä 700 grammaisella. Heitin kapulan pitkälle ja Taiga katseli sen pomppimista asfaltilla. Sitten oikein hetsasisn koiraa ja lähetin hakemaan. Hyvin toi, laukaten ja luovutuskin oli ok. Piti kunnolla kapulasta kiinni. Tehiin pari toistoa näin ja kerran juostiin kilpaa kapulalle. Luovutukset pääsääntöisesti ok, ehkä vielä aavistuksen tiiviimmin voisi palauttaa. Kerran kapula lensi kuralätäkköön, josta Taiga oli vähän yökyök, mutta hienosti halusi silti tuoda kapulan :) Ihan ok noudot. Sitten otin vähän taas luoksetulon maahanmenoa. Meni hyvin maahan, luoksetulossa jäi nyt vähän kauas, mutta otin askeleen taakse ja sain heti lähemmäs. Juoksin siis edelleen selin koira nenän edesä ja käskin siitä maahan. Lopuksi vielä vähän seurautin, mutta ponnetonta oli vieläkin . Vapautin perusasennosta, hyvästä kontaktista repulle, jossa futispallo.
Vähän diipadaapa-treenit.
19.03.2006 - 19:25
Oltiin taas jäänmurtajien parkkipaikalla. Leikittiin aluksi seuraamista ottamalla erilaisia askeleita ja perusasentoja, töpötystä ja tiivistä kasia. Lisäksi narutin koriaan kääntymällä vasemmalle, mutta jatkaenkin itten takaperin. Tyttö oli vähän että "häh" ;) Oli kivaa, paljon palkkaa ja hyvä kontakti. Vieläkin lisää erilaisia variaatioita on hyvä kokeilla ( temmonvaihdoksia, käännöksiä, peruuttamista jne. ) Lopuksi seurautin lyhyen "tylsän" suoran ja palkitsin narupallolla. Sitten harjoiteltiin ekaa ekrtaa alustavasti voi-luokan maahanmenoa luoksetulosta. Juoksi takaperin koiran ollessa nenäni edessä ja käskin monta kertaa maahan, josta palkkasin ja jatkoin matkaa ja otin luoksetulon. Meni hyvin ekeksi treeniksi: maahanmenot paranivat koko ajan ja luoksetulojen eteenistumiset olivat aivan loistavia! Taivutin vähän itseäni taaksepäin koiran istuessa eteen, jolloin saan sen lähemmäs. Palkka putoaa suusta. Sitten treenattiin ruutua. Aluksi pallo oli ruudun takana. Taiga muisti palaili toistoja tehdessä, aluksi tutkittiin kulmamerkkejä ja hapuiltiin muutenkin, mutta huomasi selvästi että Taigaa kyllä kiinosti tehdä hommia. Mistään sluibaamisesta ei ollut kyse. Irtosi kauttaaltaan pitkin treeniä hyvin heti ekasta käskystä. Sitten vaihdettiin palkkaa ruudun keskelle pahvilautasen päälle. Pahvilautanen oli tietenkin valkoinen ja erottui tosi hyvin lumesta..Noh, pieni pyöriminen ruudussa siis sallittiin tänään. Lisäksi vaadin ruudusta kontaktin ja kävin palkkaamassa vielä erikseen itse. Lähettelin n. viidestätoista-kahdestakymmenestä-kymmenestä metristä vaihdellen, välillä myös viistosti. Toimi hyvin, koiralla tosiaan intoa mennä. Lopuksi otin vielä luoksetulon ja palkkasin pallolla samantien heittämällä en taakseni. Huomioitavaa treenissä oli se, että Taiga mielellään haki kokoajan kontaktia ja oikeaa paikkaa sivulla. Ennen ruutuun lähetyksiäkin tehtiin pari siirtymisharjoitusta, jossa koiran siis on huolehdittava, että pysyy oikeassa paikassa sivulla. Toimi hienosti.
Sisällä tehtiin ennen ruokaa vielä kaukoja. Olin parin metrin päässä koirasta ja koiran takana oli seinä. Maahanmenossa pyrki etenemään, mutta karsin ne pois heti. Seiomaan nousut hyviä,mutta eivät niin tarkkoja kuin eilen. Koira pyrki selkeästi ennakoimaan seisomaan nousua. Istuminen seisomisesta on yllättävän vaikeaa! Käskyn jälkeen koira steppailee eikä ole lainkaan kartalla, että pitäisi istua..Treenataa.
18.03.2006 - 17:22
Kokeiltiin uusia seuraamiskikkoja ja sivulle siirtymisiä. Koiralla tuntui olevan kivaa ;-) Hieman loilotti tehdessään, mutta sama se. Mutta kaikkein upeinta oli ehdottomasti kake-treeni!! Istumasta seisomaan nousu kahdesti ja molemmilla kerroilla puhtaasti! Etujalat eivät liikahtaneetkaan vaan takapää toimi ja hienot vaihdot. Olin laittanut koiran aivan seinän eteen, jottei se pääsisi pakittamaan ja itse olin n.parissa metrissä. Tosi upeeta!
18.03.2006 - 16:47
Vierailimme Taigan kanssa Hyvinkäällä Lappalaiskoirien isännöimässä tottelevaisuuskokeessa. Seurasimme alokasluokan paikallamakuut, alon yksilösuorituksia sekä voittajaluokasta pari suoritusta. Tarkoituksena oli vain ottaa rennosti kisoissa ja samalla treenata kontaktia ja paikallamakuuta mahdollisuuksien mukaan. Mahdollisuuksia olikin hienosti harjoitteluun :-) Kontaktia treenasimme keskellä yleisömassaa ja koiria ja lapsia jne. ja hienosti meni. Taiga tapitti paremmin kuin omissa treeneissä, missä olemme siis yksiksemme olleet..Halusi hanskallanikin leikkiä siinä tohinassa ja leikittiinhän me. Paikallamakuuta päätiin treenaamaan kokeen "harjoitusalueella", missä kokeeseen osallistujatkin virittelivät koiriaan. Jötin Taigan ensin n. viidentoista metrin päähän ja otin aikaa lähes pari minuuttia. Levoton oli, muttei noussut. Tämä liikee vaatii erittäin paljon harjoittelua nyt. Jos olisisimme osallistuneet kokeeseen ja minua olisi tietty jännittänyt, voisin lyödä vetoa ettei koira olisi pysynyt paikallamakuussa. Pääsin joka tapauksessa palkkaamaan, vaikka aivan lopussa vähän kyynärpäät nousivat. Jätin koiran uudelleen ja nyt metsästä tuli pari koiraa ohjaajineen ihan likeltä. Taiga oli koko liikkeen jo huomattavasti rennompi, eikä ollut lähdössä minnekään parista häiriökoirasta (+yleinen hälinä, viereisen kehän käskyt jne. ). Hienoa! Tavoite siis saavutettiin, saatiin hyviä kontakti- ja paikallamakuuharjoituksia, jotka onnistuivat :) Harjoiteltavaa toki riittää. Otettiin hetken kuluttua myös seuraamista kytkettynä ja hienosti meni :-) Hyvä vietti ja kontakti. Lisäksi otettiin luoksetuloa kymmenestä metristä ja hieno oli vauhti ja eteenistuminen! Tokalla kerralla meni vähän vinoon, kolmas muutamasta metristä taas erinomainen! Lihapullaa tiputtelin suusta ja se varmasti on osaksi saanut eteenistumiseen tarkkuutta. Tästä otin vielä sivulle siirtymisen, joka oli paitsi ripeä myös tarkka :-)) Tosi upeaa! Näin se pitää tehdä. Lopuksi pelattiin vielä vähän palloa ja katseltiin voittajaluokasta pari suoritusta. Ruutu oli hankala, vaikka se oli ihan selkeästi merkittynä. Koirat kaarsivat helposti kohti luoksetulomerkkejä. Häiriötötteröihin yms. on meidänkin kiinnitettävä huomiota jo tässä vaiheessa. Olen vähän laiskahkosti vilejllyt rojua treenikentällemme. Netistä löysin hyviä vinkkejä seuraamisen harjoitteluun, miten liikkeeseen saadaan tarkkuutta ja vaihtelevuutta. Ehkäpä kokeillaan jo tänään ruoka-aikaan :)
17.03.2006 - 18:57
Olimme sunnuntaista torstaihin lomailemassa Tahkolla mökissä. Koirat saivat ulkoilla ja Taigan kanssa tehtiin pitkiä lenkkejä jäällä ja metsässä. Eilen siis tultiin ja tänään taas treenattiin, kun tuntui virtaa olevan. Parkkipaikalla aloitettiin kontaktiharjoituksilla: pysyi muuten hyvin, mutta jos kauempaa kuului ääniä, Taigan oli pakko vilkaista sinne. OK kuitenkin, pysyi jo reiluja aikoja. Sitten otettiin paikallamakuu:olin n. 15 metrin päässä koirasta ja pidin hiukan alta minuutin. Halusin varmistaa onnistumisen. Jokin auto ajeli ajotiellä Taigan takana, mikä aiheutti pään pyörimistä, mutta koira ei ollut lähdössä minnekään. Hyvin pysyi. Palkkasin maassa. Ylösnousu oli ripeä. Sitten seurauttelin. Palkkasin aluksi parista liikkeellelähdöstä ja sitten seurautin pidemmän suoran: hyvin meni, ikävä kyllä auto starttasi jonkin matkan päässä, mikä sai kontaktin hetkeksi putoamaan. Käännös vasemmalle ok, oikealle erinomainen. Pysähtyminen hyvä, samoin juoksu ja hidas kävely. Ei valittamista. Sitten luoksetulo, olin taas n. 15 metriä koirasta: hyvä vauhti ja etäisyys. Tehtiin useampi toisto ja vielä Taiga saattaa välillä jäädä vähän liian kauas. Liike on kuitenkin kovasti täsmentynyt, kuten olen todennut jo moneen kertaan. Tiputan palkan suustani ja tällä tavoin yritän neutralisoida muuta liikkumistani. Hiotaan vielä. Noutoja puoli kiloisella: heitot huonoja eli hieman vinoja. Ei paljoa, mutta vaikuttaa koiran palautus asentoon. Hyvä viettiset noudot kaiken kaikkiaan, kapulaakin pidettiin ihan kunnolla hampaissa, eikä vain roikotettu :) Palautus lähemmäs ja heitot suorempaan. Nyt tosin hieman varoin autoja ;) Lopuksi eteenmeno repulle, jossa vanha t-paita odotti repimistään. Taas Taiga oli mukana repun asettelussa. Seurautin toisessa päässä hetken ja selkeästi koira kyttäsi nyt reppua: hyvä irtoaminen.
Oikein kiva treeni, mutta ehkäpä aavistus enemmän potkua olisi koirassa saanut olla..Sellaista perusvarmaa tekemistä tuo nyt oli.Paikallamakuu varmaan vaikutti, sillä sen liikkeen aikana eikä sen jälkeen riehuttu lainkaan. Paikallamakuuta pitää alkaa treenata ihan erikseen, erossa muusta treenistä. Näin ainakin silloin, kun ei treenata porukassa..Palkkaukseen nyt harvennusta ja vaihtelevuutta: jotenkin en treenissä "voi olla palkkaamatta" kun koira tekee hienosti..Kontaktiharjoitusta enemmän kehiin, koira hakee toki itse jo hyvin kontaktia ja paikkaa sivulla, mutta jatkuvuutta tähän kaivattaisiin lisää. Nyt pienikin tapahtuma ympärillä pudottaa kontaktin, vaikka koira palauttaakin sen yleensä itse. Ennen ruokailua kotona omassa rauhassa on nyt syytä jo vaatia pitkiäkin aikoja kontaktia, ennen kuin lupatulee syömiseen.
11.03.2006 - 18:56
Upea päivä! Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta pikkupakkasessa. Upea päivä ulkoiluun. Käytiinkin Pitkät lenkit kävelemässä jäillä mm. Suomenlinnan telakalla. Vähän otettiin lenkin aikana luoksetuloa ja pysähtyviä liikkeitä ja kontaktia vaadin aina välillä, mutta muuten ei treenattu tänään.
10.03.2006 - 16:51
Tarkoituksena oli monipuolistaa treeniä. Melkoinen sekametelisoppa saatiinkin aikaseksi. Aloitin luoksetulo(i)lla. Eteenistuminen on hyvässä mallissa, oman vartalon asennon hienosäädöllä saadaan aikaan aika erilaisia suorituksia..Eli sadannentuhannennen kerran: enemmän huomiota omaan liikkumiseen. Pysähtyvissä liikkeissä tehtiin maahanmeno*2, kun eka oli vähän vino. Toka oli erinomainen. Istuminen jostain syystä hapuilua, toistoilla saatiin siitäkin varmennusta. Tässä näkyy nyt tämä meidän ehkä suurin "tekninen" vika, mutta toistoja vaan niin siitä ne suorituksen paranevat ja ennekaikkea täsmentyvät, vrt. luoksetulo. Kaket olivat sanotaanko mielenkiintoiset..Eka maahanmeno hyvä, istuminen olikin sitten seisomaan nousu, ja vieläpä täydellinen sellainen ;) Harmi kun ei nyt kelvannut..Maahanmenossa eteni pikkuisen, jolloin kävin laittamassa palkan taakse. Nyt pysyi kasassa, mitä nyt vastaavasti pientä kuikuilua selän taakse. Vietiltään erinominen liike. Lopuksi seurauttelin, hyvä kontakti, mutta aavistuksen viettiä lisää. Vasemmalle käännökseen tiiviyttä ( oma kroppa!! ) Oikeastaan tänään huomasin viitteitä siitä, mitä olin koko viime syksyn hakenut: kun namit ja pallot ja patukat pysyivät poissa ja kiitoksena vain pieni hyvittely, Taigan vietti tuntui nousevan. Kun palkkaa alkoi tippua vietti laski ( tietysti ). Tätä on nyt syytä tutkia lisää ja tehdä erilaisia treenejä, jossa palkkaukseen kiinnitetään tarkasti huomiota.
09.03.2006 - 21:49
Iltahämärissä taas tottisteltiin, sai ihanv aroa ettei vahingossa putoa mereen ;) Eli seurailtiin, otettiin käännöksiä sekä lukuisia sivuaskeleita ja siirtymisiä. Meni hyvin, kontakti loistavaa :-) Täyskäännös erittäin hyvä. Pysähtyvistä otin seisomisen. Vähän autoin, jottei tulisi virhettä ja hyvin seisahtui. Liikkeestä istuminen meni myös hyvin, vielä hieman hidastin vauhtia just käskyn hetkellä. Siitä toin samantien luoksetulon, joka oli oikein hyvä. Otin vielä uudelleen luoksetuolon ja loistavasti meni jälleen. Sitten jonkin matkan päähän ilmaantui toinen koira, jolle Taigan piti alkaa örmyämään. Vähän kovemmalla käskyllä keskittyminen palasi kuitenkin heti. Outoa sikäli, ettei tällaista käytöstä esiinny päiväsaikaan. Pimeällä sen sijaan pitää "vahtia".Palkkasinkin lopuksi narupallolla vain kontatista.
Nyt voisin alkaa vähän monipuolistaa treenejä. Koira selkeästi osaa ja liikkeet suoritetaan jo usein tarkasti oikein :-)
09.03.2006 - 17:14
ja kylmyys vaan jatkuu..No, onneksi se ei koiran tekemiseen viakuta. Taas seurailtiin vähän aluksi ja hyvin oli tyttö heti messissä: askeleet myös hyvin. Käännöksissä tapahtunut muuten kehitystä, mutta täyskäännös voisi olla tervämpi.Juoksuosuus oikein hyvä! Oma liikkuminen on mielestäni myös parantunut, tosin sen arvioimiseen tarvttaisiin varmaan joku muu. Luoksetuloissa Taiga tulee kyllä suoraan, mutta istuu jotenkin aavistuksen enempi oikeallepuolelle. Mutta siis linja on suora. Tehtiin eteenistumisia ketjussa ja "suoria suoria"kin eteenistumisia saatiin. Lievästi hankala selittää..Pysähtyvistä ensin istuminen, joka olikin nopea ja syvä. Maahanmeno oli myös nopea, koira itseasiassa ehti hieman ennakoida liikettä. Tästä vielä luoksetulo, jossa Taiga hieman törmäsi, mutta alusta oli nyt liukas, joten "jarrutusmatka" oli normaalia piempi ;) Lopuksi vielä eteenmeno villasukkapatukalle, joka oli "kentän päädyssä", eli lumikasassa ;) Liikkeen muistamiseksi vietiin villasukka yhdessä ja sitten n.25 metristä seurautin pari metriä ja lähetin. Hyvin meni! Hyvä valmistava osuus ja hyvä irtoaminen :)
08.03.2006 - 17:32
Taas tuuli ja tuiskusi..Otettiin pätkiä seuraamista, luoksetulo sekä pysähtyvistä liikkeistä istuminen ja maahanmeno. Seuraamisissa hieno kontakti. Askeleet ja siirtymiset sujuivat myös hienosti ja tarkasti. Luoksetulo tehtiin kahdesti, ekalla kerralla jäi taas aavistuksen liian kauas, tokalla kerralla meni tosi hienosti :-) Joka tapauksessa luoksetulo on kovasti parantunut tauon aikan. Pysähtyvissä liikkeissä hidastin vauhtia hieman antaessani käskyn, toimi hyvin. Ei mitään epävarmuutta ollut havaittavissa. Sitten parkkikselle ilmaantui rottis, joka sai taigan pöhkimään, mutta hyvin otti ja piti kontaktin käskyllä. Ei valittamista, paitsi kylmyys..
06.03.2006 - 20:56
Pikatottis Suomenlinnanlautan lähtöpaikan tuntumassa. Otettiin aluksi seuraamista ees taas, ihan hyvä kontakti, mutta viettiä olisi aanut olla aavistus lisää. Täyskäännös ok. Palkkasin narupallo-vetoleikillä :-) hyvin meni ja viettikin nousi samalla. Hyvät käännökset. Välillä kontakti vähän putosi, mutta palautui pienen pakotteen jälkeen. Otettiin myös askelsiirtymiset, pikkuisen enemmän terävyyttä olisi saanut olla. Sitten nouto 500 grammaisella. Heitto oli huono, mutta Taiga jaksoi maltilla odottaa käskyä. Hyvä vietti! Toi laukaten ja ote kapulasta oli hyvä. Palautus suora ja tiivis! Hienoa! Lopuksi vielä vähän seuraamista ja leikkiä.
OK treeni
04.03.2006 - 19:50
Kauhee tuuli ja lunta satoi vaaka suoraan..Mutta me urhoolliset treenasimme :-) Seuraaminen tosi hyvää, loistokontakti :) Käännökset myös. Otettiin täyskäännös sillain, että minä kiersin koiran --> hyvin Taiga heittää perspuolensa ympäri. Tämä tosin toi sitten sekaannusta, kun otettiin "oikea" täyskäännös, jossa koira kiertää minut. Tärkeintä kuitenkin että koira on löytänyt takapuolensa :-) Luoksetulot jälleen hyviä! Tässä on tapahtunut tauon aikana selkeää kehitystä. Aluksi Taiga jäi aavistuksen liian kauas, mutta tokalla kerralla hienosti ja tiiviisti eteen. Ei mitään vinoja asentoja tmv. Tosi upeeta! Pysähtyvät liikkeet olivat vielä talviunilla: liikkeestä istuminen oli hakemista, samoin maahanmeno. Maahanmeno lisäksi vino.No, kyllä ne sieltä muistuvat mieleen.Lopuksi hieman peruuteltiin: ennen Taiga on kääntänyt itsensä vinoon vasemmalle, mutta nyt se käänsikin itsensä oikealle ;-) Täytyy treenata jossain ahtaassa käytävässä tmv. Näpit alkoivat jo vaipua kuolioon, joten lopetettiin sitten ja leikittiin vähän villasukalla :-)
01.03.2006 - 22:41
Hyvin samantyyppinen treeni kuin eilenkin..Muutama liikkeellelähtö+kontaktipalkkaus.Lisäksi sivuaskeleita, jotka menivät hienosti! Perseen heilautus alkaa olla myös iskostunut kupoliin :-) Käännöksiä vasemmalle, menee tosi hyvin myös.Täyskäännöksestä erillispalkkaus: nopea ja tiivis. Luoksetulon eteenistuminen: ei valittamista siinäkään. Treenattiin myös erikseen sivulle siirtymistä, viettiä hyvin liikkeessä, mutta samalla tarkkuus vähän lipsuu..Lopuksi revittiin villasukkaa. Pakkasta oli liki 15 astetta ja tuuli mereltä siihen päälle, joten aika sissi-olosuhteissa saatiin reenata. Näpit meinasivat jäätyä, mutta koiralla oli ilmeisen lystiä :-)
28.02.2006 - 21:23
Oltiin tänään lumituiskussa muistelemassa juttuja..Ollaan koko talvi harjoiteltu sisällä "perseen heilutusta" :-) Ts. takaosan hallintaa esim. seuraamisen käännöksissä jne. Sujuu jo tosi hyvin. Lisäksi otettiin muutama seuraamisen liikkeellelähtö: Tosi upeeta. Tiivistä ja sähäkkää. Kerran käännyttiin vasemmalle: tiivis oli. ja meikäläinenkin jo alkaa pikkuhiljaa hallita omaa kroppaa. Ehkä ;-).Lisäksi yksi luoksetulon eteenistuminen n. viidestä metristä: tuli ihan priimasti suoraan ja tiiviisti eteen. Sitten kutsuin ekrran luokse ja viskasin narupallon selän taakse. Lopuksi sitten vain leikittiin narupallon kanssa. Kivaa oli tästä se lähtee taas :-)
Tämän vuoden pitäisi tuoda tulleessaa vaikka mitä uutta..Kevät ja alkukesä menee taas pääsykokeisiin hikoillessa, mutta syksymmällä alkaa taas elämä. Käyn varmaankin koulutusohjaajakurssin! Lisäksi luvassa paljon yhteistreenejä sekä collieiten että MKK:n porukassa :-) Tuloksellisia tavoitteita en aseta, paitsi että BH:n voisi yrittää läpäistä. Paikallamakuu on siis pistettävä ekaksi remppaan..Let`s see..
15.01.2006 - 10:32
tai ei oikeastaan taukoa, vaan leppoisampaa treenaamista. Ollaan treenattu lenkillä aina välillä, pysähdytty leikkimän mukana olevalla lelulla tmv. Ihan perusliikkeitä ollaan hiottu. Paikallamakuuta pitäisi alkaa treenaamaan ihan erikseen..
20.11.2005 - 12:38
Ilma oli pirun kylmä. Paikka oli Pyhtään väliaikaisen koulun pihalla,
ihan rauhallinen mesta. Seuraavaksi kuvaan kokeen+selitykset.
Paikallamakuu: Taiga
istui rauhallisesti viressäni ja totteli heti nopeasti käskyä. Mutta
kun käännyin siihen päin kehän toisella puolella, se oli noussutkin
istumaan :-( tällaista ei ole ennen tapahtunut. Ryhmämme paikallamakuu
oli hyvin levoton, vissiin vain neljä koiraa sai 10. Taiga
istumisestaan huolimatta pysyi kuitenkin paikoillaan. 5 saatiin.
Kytk.seuraaminen Olin
ottanut ennen kehään saapumista pari liikkeellelähtöä palkalla. Taiga
istui hyvin perusasennossa ja piti kotnaktia. Liikkeellelähtö ja eka
suora olivat hienoja. Käännöksessä oikealle tuli kuitenkin ihme
haahuilua. Täyskäännös kohtuullinen, suora ja juoksuosuus ok.
Vasemmalle käännös parempi kuin oikealle ja vika suora meni hienosti
lukuun ottamatta vikaa täyskäännöstä. Olin jättänyt repun tyhmästi
kehän laidalle, vaikka se poissa näkyvistä olikin, kuitenkin juuri
siihen suuntaan mihin seuraaminen päättyi.
8,5 tuli kuitenkin. tuomarikin sanoi että loppu pilasi suoritusta. Liikkeessä pysähtymiset olivat tosi hyviä!
Vapaana seuraaminen: Taas
suorat hyvin, muttta oikealle käännöksessä jotain sekoilua. Tuomarikin
sekosi ja käski meidän pysähtyä, vaikka olisi pitänyt käskeä juoksuun.
Noh, teimme mitä käskettiin ;-). Täyskäännös parempi kuin
kyt.seuraamisessa. Vika suora taas erinomasesti samoin pysähdykset.
Mutta täyskäännöksessä (repulle päin ) ongelmia. 8,5
Liikkeestä maahan valmistava
osuus hyvä, meni maahan nopeasti ja pysyi hyvin maassa. Istumiseen
tarvittiin kuitenkin kaksi käskyä. Eka "istu"-käsky olikin huonosti
annettu. 9
Luoksetulo: Istui
hyvin, kun jätin sen, mutta olikin noussut seisomaan kun käännyin sitä
kohti (??). oliko kylmä vai mikä? Ei ole ikinä tehnyt
tällaistakaan. Tuli hyvin käskystä, mutta istui vähän turhan kauas
eteen. Kuitenkin suoraan ;-). Käskin tulla lähemmäs ja tulikin hyvin.
Sivulle siirtyminen oikein hyvä! 6 saatiin ymmärrettävästi.
Liikkeestä seisominen: Taas
valmistava osuus oli hyvä, mutta Taiga ei silti seisahtunut käskyyn,
eikä edes käsimerkkiin! Outoa..Annen mukaan "stand" kuulostaa kauemmas
samalta kuin "tänne", joten liekö sekoittanut..Tehtiin liike vielä
kokeen jälkeen ennen repulle vaopauttamista ja vaikeaa oli silloinkin.
Tosin ongelmiahan tämän liikkeen kanssa oli jo ennen koetta.. 0
Estehyppy: Taiga oli
hienosti sivulla ja hyppäsi hyvin heti ensikäskystä. Ja ennen kaikkea
seisoi kuin tatti paikallaan, kun tulin sen viereen. Ja ekalla käskyllä
istui hyvin, Hyvä kontakti koko ajan! Eikä mitään steppailua kuten
treeneissä. 10 :-)
Kokonaisvaikutus 7. Pinnat 139 ja kolmostulos.
Ensin hyvät puolet tästä kokeesta: ensinnäkään en liiemmin jännittänyt
:-)) Paitsi ehkä paikallamakuussa..Joka tapauksessa Taiga piti ja
halusi pitää nyt kontaktia koko ajan ja joka liike päästiin
suorittamaan hyvästä, kontaktinhaluisesta perusasennosta. Tämä on
äärimmäisen tärkeää, edellisessä kokeessahan koira oli kuin ei olisi
ollutkaan. Ei ottanut perusasentoa eikä tosiaankaan halunnut olla
läsnä. Seuraamiset menivät läpi kokeen ok, lukuun ottamatta sitä
oikealle käännöstä ja sen jälkeistä ihmettelyä. Suorat menivät
moitteettomasti. Repun sijainti oli väärä, saan syyttää siitä itseäni.
Viettiä olisi saanut olla kokonaisuudessaan enemmän, mutta ei tämä nyt
mitään laahustamista ollut. Hyvät liikkeellelähdöt ja maahanmenot .-)
Myös luoksetulo oli tyypillisen vauhdikas, vaikka koria selvästi
jarrasi ( varoi törmäämästä ) lähestyessään minua vikat metrit.
Huonoa on liikevarmuuden puute. Edelleen. Pitää nyt tehdä erilaisia
treenejä, erilaisissa ympäristöissä ja yllttävissä tilanteissa. taiga
on koira, joka tarvitsee toistoja ollakseen varma tekemisistään.
Kyllä se tästä :-)
18.11.2005 - 12:15
Paikallamakuu n.3 min. Meni tosi hyvin, pysyi rauhassa :-)) sitten riekuttiin pallon kanssa, tein paljon käännöksiä koiran pysyessä ( ilman käskyä ) mukana. Kuinka ollakaan paikalle pamahti kaksi n. 5 poikaa keinumaan ihan lähelle. Taiga sanoi kyllä pöh pöh, mutta leikki hyvin ja haki palloa poikienkin "läheltä". Pysähtyvät liikkeet silti epävarmoja. Maahanmenoon tarvittiin kaksi käskyä, seisominen nyt parempaa..Muutoin ok.
Tarkoitus olikin nyt lähinnä leikkiä, eikä treenata sen enempää.
17.11.2005 - 14:35
Yritin nyt saada rennon fiiliksen aikaan, joten leikittiin ja riekuttiin patukan kanssa. Otin tosin pari kertaa kesken leikin maahanmenon: ei nyt ongelmia siinä. Nyt koira oli vapautuneenpi ja rennompi kuin viimeksi, mutta heti jos ranta-alueelle tuli joku muu, piti pöhkäistä. Riippumatta siitä kuka tuli. Jatkoi kuitenkin hommia heti.. En käskenyt missään vaiheessa seuraamaan, vaan juoksentelin patukan kanssa pitkin kenttää tehden runsaasti käännöksiä ja temmonvaihdoksia. Koirakin oli ihan messissä
Ei oikeastaan muuta..
16.11.2005 - 09:56
Eli: Taiga sai syödä päivän ateriansa treenien päätteeksi. Tarkoitus oli, että muuten vain kehuisin sitä tai palkkaisin namilla, jostarvetta on. Oli tosi levotonta menoa..Aluksi palkkasin taas perusasennosta ja seuraamisen liikkeellelähdöstä. Taiga kyttäsi selän taakse koko ajan ja keskittyminen oli ihan muuaalla..Mitä lie oli näkevinään/kuulevinaan. Jatkuvaa pöhkimistä ja epävarmuutta. Itse seuraaminen meni kuitenkin ok, paitsi oikealle käännökset ja täyskäännökset, jotka olivat vähän unessa tehtyjä johtuen koiran jatkuvasta jonkin kyttäämisestä..Vapaana seuraamisessa tein paljon käännöksiä ja palkkasinkin niistä enemmän.
Luoksetulo hyvä! Ei sivulle siirtymistä. Pysähtyvistä liikkeistä seisominen hyvä, mutta maahanmeno epävarmaa (!). Palkkasin oikeasta. Samalla jonkin matkan päässä jotkut pojat ajelivat ostoskärryillä ja meteli oli melkoinen..Taigan keskittyi sen jälkeen vielä enemmän räksyttämiseen..
En oikein nyt keksi että miksi se oli niin levoton. Kyttäsikö se ruokareppua vai mitä, ei tosin vaikuttanut siltäkään..Kaamean näköistä tekeminen ainakin oli..Koira ei missään nimessä liiemmin olostaan nauttinut :(
13.11.2005 - 19:13
Otin aluksi pari liikkeellelähtöä herättelyksi. Sitten seurautin kentän päähän ja lopetin liikkeen täyskäännäkseen. Kontakti pysyi erinomaisesti! En palkannut muuten kuin kehuilla. Sitten otin luoksetulon ( eteenistumisen ) ja palkkasin siitäkin "vain " kehuilla. Meni tosi hyvin. Sitten vein pallon kentän laitaan ja otin eteenmenon palkitsevana liikkeenä siten, että seurautin ensin pari askelta. Taiga tiesi pallon olevan edessä, mutta seurasi silti hyvin! :-) Sitten otin vähän täyskäännöksiä pallon kanssa: ripeyttä tuli heti. Treenasin myös peruuttamista ja peruuttamisesta käännöksiä. Ts. ideana on opettaa koiraa käyttämään myös takapäätä, jolloin saadaan käännöksiin terävyyttä. Menee jo ihan ok :-) Sitten otin pari kertaa liikkeestä seisomisen palkaten samantien käskyn jälkeen.Täytyy tosin muistaa varoa, ettei koira opi nyt odottamaan käsimerkkiä. Liikkeestä maahan oli erinomainen, ei toistoja siitä. Hyvä treeni, kyllä Taiga tämän homman osaa :-)
13.11.2005 - 11:50
Say Wuf kennelin Kirsi Leppälammi oli saapunut kouluttajaksi ja kävimme läpi hänen opastuksessaan alo-luokan liikkeitä. Lisäksi treenasimme ryhmässä paikallamakuuta erilaisilla harjoitusvariaatioilla. Sitten teimme Taigan kanssa "väliajoilla" kahdestaan noutoja, hyppyä ja A-estettä. Kivikossa kun on erittäin matala A, jolla on hyvä harjoitella tekniikkaa. Lämmittelyksi teimme koko ryhmä liikkeestä maahanmenon. Taiga oli skarppina ja valmisteleva osuus sujui hyvin, meni myös nopeasti maahan, joskin hieman vinoon. Nousi istumaan, ennen kuin olin ehtinyt sen luo. Otettiin sitten uudestaan ja nyt pysyi hyvin maassa. Taiga otti selkeästi häiriötä muista ihmisistä,erityisesti eräästä pikkupojasta. Kävi kuitenkin pussaamassa poikaa ja kiipeämässä syliin, kun emme olleet harjoittelemassa.. Sitten otettiin yksitellen seuramista ja sain noottia suhtautumisestani Taigan pöhkimiseen, joka johtuu puhtaasti epävarmuudesta. Kaikki hihnasta nyppimiset ja äänenkorottamiset ( lisää koiran epävarmuutta ) on nyt jätettävä pois ja tarjottava koiralle jotain helppoa tekemistä mistä se varmasti suoriutuu. Tämä tuottikin heti tulosta :-). Itse seuraaminen on liikkeenä oikein hyvä ja olen myös kehittynyt oman kroppani hallinnassa. käännökset ja pysähdykset olivatkin oikein hyviä :-). Sitten pääsimme "tauolle" ja leikittiin patukalla. Taigassa tuntui olevan virtaa ihan kivasti ja patukkaa ripoteltiin mielin määrin. Otin sitten matalimmalla mahdollisella A:lla ensin makupalojen kanssa tekniikkaa. Alastulo sujuu hyvin, kun siihen kiinnittää huomiota: vapaasti kiivetessään Taiga hyppää korkeammalta..Kokeiltiin myös pelastus A-estettä ja hyvin meni sekin. Sitten otettiin estettä patukan kanssa. Käskin korian kiieämään ja heitin patukan. Taiga nappasi sen ja kiipesi hienosti takaisin. Tämäkin tehtiin sekä matalimmalle että "medium" esteellä. Treenit etenivät yksityisopetuksena, joten ehdin ottaa vielä omalla 480 grammaisella kapulalla noutoja. Nyt viettiä oli sopivasti ja tasamaanoudot olivat hienoja! En ottanut lainkaan palautusta nyt, tärkeintä että liikkeessä oli vauhtia :-) Sama juttu telineillä, kuten aiemmin patukalla. Meni hienosti! Vain kerran Taiga meinasi kiertää esteen, mutta sekin oli oma vikani: olin liian lähellä estettä eikä koira päässyt kunnolla kiipeämään. En usko, että este/hyppynoudoissa tulee olemaan isompia ongelmia. Taiga tykkää kiipeämisestä ja hyppäämisestä. Estettä otin puolimetrisellä PK-esteen pätkällä tokohypyn tapaan. Hyppää hyvin, mutta edelleen steppailua stand-käskyn jälkeen... Sitten otettiin siis ryhmällä paikallaoloa. Taiga oli laitimmainen koira ja aluksi otettiin kisamaisesti, tosin lyhennetyllä ajalla. Taiga oli ehkä hiukan levoton, osa porukasta kun kävi palkkaamassa omia koiraan välissä. Pysyi kuitenkin hyvin :-) Eikä noussut ennen lupaa. Sitten seurautettiin koiria ympyräkuviossa: Taiga seurasi hienosti. Ympyräkuviosta käännyimme sisärinkiin ja teimme täyskäännöksen ja koirat maahan. Koirat makasivat siis pienessä ympyrässä kuono ulkorinkiinpäin ja me ohjaajat olimme ulkoringissä. Sitten kävelimme ringin ympäri koirien maatessa paikallaan. Tosi loistavaa! Taiga pysyi hienosti, kuten muutkin koirat :-) Sitten me ohjaajat olimme sisäympyrässä ja koirat ulkoympyrässä kuonot meihin päin. Ja taas ohjaajat pyörivät keskellä ja koirat pysyivät hienosti maassa :-)). Hyvä ja mielenkiintoinen harjoitus! Lopuksi otimme vielä Kirsin ohjauksessa kaikki pysähtyvät liikkeet. Seisomisessa ilmeni ongelma, jota ei ole aikoihin ollut: Taiga vaati käsimerkin pysähtymiseen, mikä teki koiran epävarmaksi. Toistoilla ja tarpeellsilla avuilla saimme kuitekin onnsituineitakin suorituksia. Taiga otti taas häiriötä ihmislaumasta ja kentälle tulleista uusista ihmisistä. Kirsin neuvona oli olla itse aktiivisempi ja omalla liikkeellä saada koirakin aktiiviseksi toiminnalle. Liikkeestä maahanmeno oli hieno, samoin istuminen, vaikka siitä liikkeestä näkyikin, ettemme ole sitä viime aikoina ottaneet. Valmistavat osuudet olivat hyviä koko ajan.
Päivä oli pitkä, mutta sitäkin antoisampi! Enemmän taas koulutettiin ohjaajaa kuin koiraa, mutta se oli tarkoituskin. Kiitos Leppälammin Kirsille neuvoista ja Kumpulaisen Kirsille, joka pyysi meidät Taigan kanssa mukaan!
11.11.2005 - 09:58
Taas oli kontaktin pitämisen kanssa ongelmia..Koiraa kiinosti kauheasti lenkkeilijät, uimarit yms. Palkkailin siis kontaktista ja seuraamisen liikkeellelähdöistä. Kytk.seuraaminen ihan ok, myös käännökset. Juoksuosuudessa saisi pitää premmin kontaktia. Sitten otin luoksetulon, tosin kävin ekaksi palkkaamassa paikallaistumisesta. Sitten kutsuin ja koira tuli kyllä vauhdilla, muta jäi vähän epävarman oloisena seisomaan eteeni. En tehnyt mitään, vaan otin koko liikkeen uudelleen. Nyt istui hyvin, ehkä vähän jäi kauas, mutta hyvä suoritus kuitenkin. Liikkeestä maahanmenossa jäi aluksi seisomaan. Uusiksi ja meni nopeasti ja suoraan maahan --> palkka. Lopuksi otin vielä vähän seuraamista ja kontaktia. Taigasta huomasi, että kun vaadin "loppuseuraamisen" ennen loppupalkkaa, niin seuraaminen muuttuu heti tiiviimmäksi ja kontaktihakuisemmaksi :-) Hyvä näin tietenkin, mutta pitäisi saada sama viettitaso heti alusta saakka koko suoritukseen. Mun pitäisi harjoitella muutenkin vähäeleistä palkkausta liikkeiden välillä. Lopuksi vaadin vielä istumisen ja maahanmenon ja tietenkin kontaktin. Meni tosi hyvin ja nopeasti.
Kotona, kun treenataan ennen ruokakupin antoa, ei muita palkkoja tarvitsekaan. Koiran vietti nousee hyvin ja se kestää hyvin toistoja :-). Tosiaalta välillä vietti menee vähän yli ja liikkeet tulee suoritettua hutiloiden, mutta kokemuksen myötä tämäkin varamsti tasaantuu. Eli kentälle siirrettynä: Taiga tietää jo ihan varamsti, että repussa odottaa palkka. Liian riehakkaat välipalkat laksevat viettiä ( viettipäämäärää kun on jo saavutettu ). Eli: rauhalliset ja korostetun hillityt kehut liikkeiden välillä tod.näk nostavat koiran viettiä ja suoritus paranee vietillisesti loppua kohden. Tarkkuus voi tosin kärsiä, mutta viis nyt vielä siitä, kunhan into säilyy. Lisäksi olen huomannut, että jos jokin liike pitää ottaa uusiksi enkä sano mitään, vaan ainoastaan uusin liikkeen, on koiran tarkkaavaisuus huipussaan. Esim. siirtyminen liikkeen aloituskohtaan ( luoksetulo ) on tosi loistavaa seuraamista, vaikken käskekään seuraamaan..
10.11.2005 - 09:40
Tosin menin vähän liian aikaisin paikalle. Autoja kulki vielä jonkun verran suht likeltä, joten koko ajan piti "katsoa eteensä". Joka tapauksessa aloitimme paikallamakuulla, ilman mitään alkuvirittelyjä. Kontaktin otossa oli toivomisen varaa, mutta toisaalta härdelli sataman luona oli melkoinen ( laiva lähdössä ). Meni nopeasti maahan ja pysyi siinä, vaikka autokin ajoi meidän välistä...En uskaltanut pitää pidempään, ettei joku aja vielä päälle. Seuraaminen kytk. olisi ollut parannettavaa kontaktin suhteen. Käännökset ja juoksuosuus kuitenkin ok. Palkkailin harvakseltaan. Vapaana meni paremmin :-) Teinkin runsaasti käännöksiä, joten koiran oli pakkokin pysyä hereillä koko ajan, etenkin käännöksistä pyrin palkkaamaan. Pysähtymiseen vaati käskyn ( ei olla vähään aikaan tehty ). Luoksetulossa istui ensin eteen vinoon, tokalla meni hienosti! Vauhtia kivasti :-). Sitten suunnittelin, että teen pysähtyvät liikkeet, mutta Taiga seurasi ns. valmistavan osuuden niin hienosti, että lopetin koko treenin siihen :-) Taiga silppusi lopullisesti palkintojalkapallon.
Ok treenit, mutta kontaktia voisi pitää paremmin.
07.11.2005 - 10:28
Treenasimme myös esineitä kilpailunomaisella radalla. Tein Taigalle puhtaan motivointiharjoituksen tennispallolla, hanskalla ja lelu-villasukalla. ST piti Taigasta kiinni ja kävin viemässä koiraa innostaen esineen kerrallaan ruutuun. Intoa piisasi! Taiga eteni hyvin ja palautti hyvin, kaikki esineet :-) Meni tosi hyvin.
Teimme lyhyen tottiksen kentällä päivän päätteeksi. Otettiin lähinnä matalan A:n kiipeämistä, henkilöryhmää ja paikallamakuu. Kontaktin pidossa oli toivomista, Taigaa kiinosti muut treenaajat kovasti...Henkilöryhmä silti ihan ok. Esteen kiipesi totuttuun tapaan hyvin. Paikallamakuussa levottomuutta, piippailua. Ei kuitenkaan noussut/edennyt.
Aika mitään sanomatonta oikeastaan, mutta pääpaino olikin ehdottomasti maastotreeneissä
07.11.2005 - 10:18
Haku Aloitimme kuuden hakukoiran voimin Toijalan loistavissa maastoissa henkilöhaulla. Oli mukavaa nähdä paljon hyvin toimivia nahkalassikoita ja saada uusia ideoita treeneihin :-) Suunnittelin Taigalle neljää maalimiestä + haukutus. Keskilinjana toimi metsäautotie. Toisella puolella oli avoimempi hakkuumaasto ja toisella puolella kohosi metsäinen rinne. Ensimmäinen maalimies oli haamuna aukeammalla alueella ja seuraava valmiina metsässä. Kolmas taas haamuna ja viimeinen valmiina metsässä. Taiga huomasi heti SN:n ja lähti hyvin. Jäi kuitenkin pörräämään näköpisteeseen eikä tuntunut saavan hajua..Kutsuin pois ja lähtein uudestaan, pörräämiseksi meni taas. Otettiin ääniapu ja nyt löytyi. Ilmaisu oli loistava! Hieno sarja ja äänikin kuului! Toiselle maalimiehelle Taiga lähti sinänsä hyvin, mutta ei irronnut tarpeeksi kauas. Jouduin saattamaan sen aika syvälle keskilinjalta. Ilmaisu oli taas hyvä. Kolmas maalimies oli siis taas viuhahtaja. Nyt Taiga löysi suuremmitta ongelmitta ja haukkui taas hyvin. Viimeisellä oli taas irtoamisen kanssa ongelmia, mutta ääniavulla löytyi. Taiga teki viimeiselle kuitenkin selkeäsit paremmin töitä kuin tokalla ja irtosi jo paremmin. Lopuksi otettiin vielä yksi ylimääräinen maalimies, joka ei peruuttanutkaan takarajalle vain piiloutui sinne valmiiksi. Taiga lähti nuolena, löysi ja ilmaisi hienosti.
Saatiin ohjeeksi treenata enemmän haamuilla, jotta saadaan koiraan sitä uskoa että maalimies kyllä löytyy, kun vain etenee tarpeeksi. Lisäksi mun ei pitäisi saattaa koiraa niin pitkälle keskilinjalta --> se alkaa pian odottaa sitä. Hyvä treeni, hyvät maalimiehet ja maastot! Tyytyväinen olen hyviin ilmaisuihin :-)
Huomioitava oli myös se, että hakualueen lähellä oli ampumarata ja pauke kävi tasaiseen tahtiin, myös Taigan tehdessä pistoja. Ei haitannut lainkaan :-)
04.11.2005 - 08:24
Pieni seuraamistreeni iltahämärissä. Viki oli myös mukana, joten aluksi vähän pelailin sen kanssa ja sitten otin Taigan. Muutama frolicin pala löytyi taskusta ja harjoiteltiin kontaktia ja seuraamista. Kuinka ollakaan joku lapsi päätti oikaista kentän poikki ja se aiheutti taigassa levottomuutta. Näkyi taas koko treenin ajan. Ihan ok meni silti. Käännökset hyviä jne. Myös juoksuosuus ok. Kontakti rakoili välillä, mutta vietti oli silti korkealla koko ajan. Palkkasin vasta kun liike oli päättynyt kokonaan. Vapaana seuraamisessa käännkset ok, lukuun ottamatta täyskäännöstä lopussa..Juoksuosuudessa turhaa irtoamista. Palkkasin ´liikkeen aikana ja kehuin myös.
Kohtalainen treeni.Ei mitään uutta oikeastaan. Liikkeelle lähdöt ja pysähdykset tänään hyvin, samoin käännökset :-)
31.10.2005 - 11:27
Tein suurehkon ruudun metsään. Hain koiran, joka oli ilmi selvästi tulossa jälkitreeneihin..Se näkyi sitten kyllä esineruudussa esinemotivaation puutteena: turpa vääränä neiti haki esineet ja palauttikin vähän niin ja näin..Eli piilottelin villahanskaa ja koiran kaulapantaa siten, että Taiga oli mukana kun vein esineet. Eka lähetys oli silti ihan haahuilua, koira ei tuntunut tietävän lainkaan mitä sen olisi kuulunut tehdä. Esine oli vielä takarajan tuntumassa, joten hyvästä lähdöstä huolimatta koira ei pominut hanskaa..Käytiin katsomassa yhdessä esineen sijainti ja nyt oikein hetsasin koiraa etsimään. Lähetin myös vähän lähempää. Nyt etsi ja löysi ja toi, mutta esitys ei ollut mikään työskentelyinnon riemuvoitto. Palautus laiskaa, mutta toi kun kannustin..Muutama tällainen treeni tehtiin, mutta koiraa ei oikein napannut..Toisaalta esineitä ei olla treenattu PITKÄÄN aikaan ( paha minä ). Treenin olisi tietenkin voinut myös suunnitella nin, että onnsitumisia tulee ja motivaatioonkin olisi voinut kiinnittää vähän huomiota..
27.10.2005 - 09:52
Näpit meinasivat jäätyä! Eli oltiin rannan tuntumassa nurmialueella ottamassa eteenistumista, eteen menoa sekä vähän seuraamista. Eteen istuminen on välillä jo ihan ok, pitää vain kiinnittää huomiota omaan vartalon hallintaan, jottei koira ala ennakoida sivulle siirtymistä. Ollaan treenattu myös ruokakupin kanssa. Otettiin myös pikku pätkiä seuraamista sekä tietenkin palkkailua myös kontaktista. Ohi kulki taas joku pikkunapero, ja se aiheutti Taigassa taas levottomuutta, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa kuitenkin :-) Eteenmenot olivat hienoja! Aluksi pallo oli kentän laidassa ja kerran otettiin ilman palloa. Olin siis taas vain vievinäni pallon. Toimi hienosti. Maahanmeno olisi voinut olla nopeampi, mutta harjoittelumäärään nähden suoritus oli erittäin hyvä. Loppuseuraaminen oli ihan mitä sattuu. Kontakti putosi jatkuvasti ja paikkakin oli vähän hakusessa...
25.10.2005 - 19:33
Oudot treenit..Koira kyllä teki, leikki jne. mutta silti joku oli vinossa..Olinko jotenkin kireä tai jotain? Kontakti rakoili paikka paikoin, mutta palkkailin taas useasti pelkästään siitä. Seuraamisessa suorat ok. Käännökset joskus, mutta tiiviyttä saisi tulla lisää..Oikealle meni paremmin kuin vasemmalle, täyskäännökset kohtalaisia.
Luoksetulossa tarvitsee käsimerkin eteenistumisessa. Ts. kun kädet ovat sivuilla koira istuu vinoon. Kun siirrän kädet sivuilta vatsani kohdalle, istuu suoraan. Eli pitää päästä tästä käsiavusta eroon. Lisäksi huomioitava, etten saa käskeä koiraa suoraan sivulle, jos se on esim parin metrin päässä minusta tmv. Aina ensin eteen tai sitten siirryn itse koiran luo. Tämän huomasi esim. kun treenattiin A-estettä: Koira meinasi varastaa, kutsuinkin sen nyt ensin eteen istumaan ja sitten itse siirryin, joten koira ei tullutkaan suoraan sivulle.Itse este menee hienosti, koira tykkää hyppäämisestä ja kiipeämisestä :-) Alastulotekniikassa tosin toivomisen varaa. Meni hienosti myös patukan kanssa! Heitin patukan ja koira perään. Kiipesi hyvin takaisin :-)
Liikkeestä maahan meni hienosti, samoin istuminen.
Paikallamakuu myös hyvä! Olin noin kymmenen metrin päässä koirasta ja loppuajan myös selin. Pysyi rauhallisesti.
Eli itse liikkeet menivät ihan hyvin, muta aina kun palkkasin koiraa, alkoi sen jälkeen maan haistelu yms. outoilu..Ja kesti saada takaisin kontaktia..Liikkeiden tekoon se ei kuitenkaan vaikuttanut. Paitsi ehkä vasemmalle käännökseen..Ja siinäkin oman kropan hallinnassa olisi taas toivomisen varaa.
kaiken huipuksi olin unohtanut ottaa kissanruuan mukaan. Nyt sitten palkkana oli "vain" tennispallo..Leikki kyllä, mutta hieman nihkeästi jotenkin...
24.10.2005 - 19:12
Otettiin luoksetulon eteenistumista ja kerran "läpijuoksu" ts. heitin pallon selkäni taakse. Meni tosi hyvin! Vain kerran istui vinoon. Törmääminen alkaa olla jo hyvin kurissa, käsken edelleen istumaan. Otin kerran myös paikallaistumisen, ei yrittänyt ennakoida luoksetuloa :-). Sitten otettiin eteenmenoa, mikä olikin jonkinlainen päivän teema. Aluksi vietiin pallo yhdessä kentän laitaan pari kertaa. Otin myös muutaman askeleen seuraamista. Meni tosi upeasti! Sekä seuraaminen että itse liike: Taiga lähti kuin tykillä olisi ammuttu ja ihan suoraan pallolle :-). Sitten jätin koiran istumaan ja vein pallon kentän latiaan. Taas juoksi hyvin ja suoraan. Sitten olinkin vain vievinäni pallon: koira syöksyi taas matkaan. Kun oli edennyt parikytmetriä karjaisin maahan. Meni kolmannella käskyllä, mutta menikin sitten nopeasti. Tyttö oli vähän että "täh?!" ja maahan :-) Heitin pallon. Sitten otin vielä kerran siten, että pallo oli kentän laidassa. Ei vauhti ollut hävinnyt minnekään :-)) Tosi upeaa! Tämä on yksi Taigan lempiliikkeistä. Sitten treenattiin seuraamista niin, että Taiga oli hihnassa ja palkkana pallo: no, vähän säheltämiseksi meni, mutta vietti oli ainakin kunnossa. Hihnasta sai jarrutella välillä ihan reippaastikin. Harjoiteltiin käännöksiä erityisesti vasempaan, vähän autoin remmillä, jotta saisin käännöksen tiiviimmäksi. Kyllä se tästä, vaikka makupala olisikin ehkä tähän vähän parempi palkka, Oikealle käännös ja täyskäännös ok.
Hyvä treeni! Koira oli ihan intona koko ajan, pallo oli jotenkin tositosi kiva tänään :-) Mukana oli myös muutama frolicin palanen, joilla pääsin palkkaamaan kontaktista sekä perusasentoon siirtymisestä. Perusasentohin saattoikin olla tosi tyytyväinen! Tuli vauhdilla ja useimmiten oikeaan paikkaan :-)
23.10.2005 - 14:50
M-L:n ja Morrin kanssa treenaamassa. Treenattiin lähinnä alo/avo-liikkeitä. Uutena juttuna on se, että jätetään "ylös"-käsky kokonaan pois. Tällä tavoin ei tarvitse miettiä kaukojenkaan istumista sen enempää. Toimi hyvin jo tänään, Taiga nousee maasta istumaan "istu"-käskyllä aivan samoin kuin "ylös"-käskylläkin. Kaket menivätkin hyvin, myös seisomaan nousu, vaikka tekniikassa onkin vielä hiomista. Treenataan sisällä sitä. Seuraamisessa palkkailin taas liikkeelle lähdöistä, sekä useasti pitkin matkaa. En seurauttanut pitkiä pätkiä lainkaan. Treenin loppua kohden seuramainen alkoi olla vähän plääh, mutta kohtuu suoritus kumminkin. Käännökset oikein hyviä :) Täyskäännöstä treenattiin myös paikallaan. Estehyppy meni myös hyvin, Taigan pitäisi pysyä vain paremmin paikallaan esteen toisella puolella. Pysähtyy muuten hyvin. Liikekestä maahanmeno nopea ja useimmiten suora :) Liikkeestä istuminen erinomainen. Liikkeestä seisomisessa vähän ongelmia, vaatii käsimerkin ja samantien palkan. Kokeiltiin myös niin, etä M-L toimi liikkeenohjaajana tässä likkeessä: ilman käsimerkkiä lähti hipsimään perääni, mutta M-L veikkasi, että kyse oli siitä, ettei koiran motivaatio ollut ihan huipussaan silloin. Muuten ok. Valmistavat osauudet oikein hyviä! Luoksetulossa istui nyt kauniisti eteen, ehkäpä saisi tulla vielä vähän lähemmäs, mutta parempi näin. Ei törmännyt ja istui suoraan. Käskin istumaan erikseen, mutta olisi istunut varmaan ilman käskyäkin. Kerran otettiin myös luoksetulon pysäytys siten, että heitin pallon ennen kuin koira pysähtyi. Ei ongelmaa. Ruutu meni muuten hyvin, mutta unohdin antaa "stand"-käskyn, jolloin Taiga unohti pysyä paikallaan ja lähti minua vähän vastaan. Ruutuunmeno motivaatio on sillä hyvä. Paikallamakuu oli hieno! Otettiin kaksi minuuttia Morrin kanssa. Pysyi hyvin ja rauhallisesti.
Ihan jees treenit. Perusasennotkin olivat parempia nyt, kun kiinnitin niihin huomiota erikseen.
22.10.2005 - 20:26
Eli rantapuitossa pyörittiin..Tuuli oli kova, muttei sentään satanut.Taigaa ei haitannut, kiva että pääsi leikkimään. Ohi ajoi pikkupoika pyörällään, mikä sai Taigan haukkumaan. Kielsin ja oli hiljaa..Leikki hyvin, oli taas tyyny käytössä. Otettiin pari kertaa myös liikkeestä seisominen, joista huomasi ettemme ole sitä vähään aikaan harjoitelleet. Pieni käsiavun jälkeen jäi hyvin paikalleen. Muutoin vain leikittiin, lopuksi repusta löytyneellä pallolla.
21.10.2005 - 09:47
Oltiin pitkästä aikaa hiekkakentällä vähän pelaamassa. Leikkiä vain niskatyynyn ja kovemman patukan kanssa. Niskatyyny oli kivempi. Vähän myös seuraamista ilman käskyjä, mutta kun tarjosi, niin palkkasin lelulla, Lopuksi jalkapallo. Hauskaa oli! :-)
19.10.2005 - 13:53
Oltiin toisessa parissa, Taiga ensin paikalla makuuseen. Olin n. 6 metrin päässä koirasta, kylki koiraan päin. taiga meni nopeasti maahan ja pysyi siinä hyvin! En käynyt palkkaamassa välillä. Tosi upeaa! Muista liikkeista tuomarimme AS ei suositellut tehtäväksi kahta pitkää seuraamista, joten sai valita teimmekö kytkettynä vai vapaana seuraamisen. Otimme kytkettynä. Ekalla suoralla ei moittimista, kontakti pysyi hyvin. Täyskäännös oli ok. Tokalla suoralla kontakti vähän putosi, mutta Taiga piti hyvin paikkansa ja palutti kontaktin itsenäisesti ilman mitään pakotteita. Vasemmalle käännöksessä mokasin ja melkein kompastuin koiraan..No, siitä selvittiin ja seuraava vasemmalle käännös sujuikin jo hyvin. Täyskäännös olisi saanut olla vähän ripeämpi. Pysähtyi nopeasti ja hyvin. Henkilöryhmässä ei ongelmia, istui hyvin ja aivan ryhmäläisen jalkaan kiinni. Juoksuosuudessa koira vähän purki painetta ja nappasi hihastani kiinni. Hidas kävely: ei ongelmia. Palkkasin vasta kko kuvion jälkeen.
Liikkeestä istumisen valmsitava osuus hieno. Istui heti, nopeasti ja syvään. Liikkeestä maahanmenossakin seurasi upeasti, meni salamana maahan ja suoraan! Tuli luokse vauhdilla ja käskin istumaan --> jäi vähän kaus. Sivulle tulossa levottomuutta. No, nämä olivat tiedossa.
Arvosanoiksi saimme: paikallamakuu --> erinomainen, seuraaminen kytk. --> hyvä. Liikkeestä istuminen --> erittäin hyvä, --> liikkeestä maahanmeno --> erittäin hyvä :-) Liikkestä istumisessa hidastin hieman vauhtia antaessani käskyn.
KOira toimi kuitenkin juuri tasonsa mukaan. Mua jännitti kuten oikeissa kisoissa, joten senkin puolesta hyvää treeniä. Eiköhän se jännitys tästä hävene pikkuhiljaa :-) Jäi hyvä fiilis positiivisesta palautteesta.
|
Kirjoittaja
Lk.collie Taigan treenipäiväkirja tottistreeneistä, hausta, jäljeltä sekä raunioilta.
|